keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

10 silmää näkee niin paljon enemmän kuin kaksi

Yhteistyössä Aboa Vetus & Ars Novan kanssa

Pääsimme viime lauantaina Varpublogien porukan kanssa kokeilemaan jotain uutta. Meidät kutsuttiin osallistumaan Turun ydinkeskustassa, aivan jokirannassa sijaitsevan historian ja nykytaiteen museon Aboa Vetus & Ars Novan järjestämään VTS-istuntoon ja omakuva-työpajaan. Kuulostaa melko ufolta ja innostuksen ohella minutkin valtasi aluksi pieni epäluulo. VTS? Visual thinking strategies? Taidemuseo? Miten ihmeessä minä istun tähän yhtälöön, koska kokemukseni taiteesta ja taiteen tulkinnasta on hyvin lähellä nollaa? Kaikki muut varmaan ovat tosi intellektuelleja ja syvän diippejä taiteentulkitsijoita, entä jos minua pidetään ihan pellenä? Luojan kiitos en antanut typerälle epävarmuudelle ja itseni aliarvioinnille tilaa, koska taide kuuluu tasan kaikille ja aivan jokaisella keltanokalla on yhtälainen oikeus saada nauttia siitä.

Lauantain sessio alkoi klo 13. Meidät otti vastaan museolehtori Maria Granlund, joka veti kanssamme iltapäivän aluksi VTS-istunnon museon Minän teatteri -näyttelyn tiimoilta. Olimme saaneet kokoon viiden hengen porukan meistä Varpuista ja jälkikäteen arvioiden seurueemme koko oli juuri täydellinen VTS:ää varten.

34609190864_a512636c2b_o
35410961456_11ef1fb855_o
34609190774_084e7cf3f2_o

Mystisessä VTS:ssä on kyse taideteoksen tulkinnasta ryhmässä. Menetelmässä korostuu toisten kuunteleminen, toisten näkemien asioiden ymmärtäminen ja oman tulkinnan ja hahmotuksen laajentuminen toisten näkemysten avulla. Osallistujen lisäksi myös session vetäjällä on tärkeä rooli, koska hän jakaa osanottajille puheenvuorot ja ohjaa tulkintaa tarkentamalla osallistujen kertomaa. Esimerkiksi minun todettua, että minulle tuli tarkastelemamme valokuvan miljööstä mieleen hotelli, Maria pyysi minua kuvaamaan tarkemmin, mitkä konkreettiset asiat loivat minulle tunteen hotellista. Kaikki ääneen sanottu täytyi kyetä perustelemaan jollain tapaa, mikä mahdollistaa yksilön tulkintaketjun seuraamisen muille. Ja yhtäkkiä, kun kuulee ja ymmärtää, mitä toinen näkee, alkaa itsekin nähdä enemmän.

VTS imi meidän viiden hengen porukkamme täysillä sisäänsä! Maria oli suunnitellut työstettäväksemme kaksi teosta, mikä aluksi kuulosti minusta todella vähältä, mutta uppouduttamme ensimmäiseen valokuvaan äkisti 40 minuutiksi, olin valmis myöntämään, että kaksi teosta on todellakin tarpeeksi. Tulkinnan eteneminen sai aikaan flowtilan, jonka seurauksena ajantaju katosi täysin. Toisaalta kahden teoksen ja 1,5h jälkeen olimme kaikki melko poikki, koska ryhmämuotoinen VTS vaatii jatkuvaa keskittymistä, toisen kuuntelemista ja toisen silmin katsomista, mikä on yllättävän paljon raskaampaan kuin omiin näköhavaintoihin keskittyminen.

35284243222_3999aa66a8_o
35284284212_bed9d2d3c1_o

Tulkinnan diippeydestä ei kenenkään kannata kuitenkaan ottaa paineita. Meillä tulkinnan tasot vaihtelivat hyvin syvistä vesistä aivan ilmiselviin kuvasta suoraan nähtäviin asioihin: Kuvan erilaiset kaksi tuolia voisivat viitatata teoksen hahmon yksinäisyyteen. Valo tuossa kohdassa on erilainen kuin tuossa. Lattialla on pyöreä läikkä, mutta teoksen henkilö ei seiso siinä vaan sen vieressä. Simppeleistäkin asioista rakentuu ryhmän kesken merkityksellisiä, koska yhden oivallettua jotain, toisillekin usein aukeaa uusia näkökulmia.

VTS:n jälkeen meille oli järjestetty kahvin lomaan pieni työpaja, jossa saimme päästää oman luovuutemme valloilleen ilman suorituspaineita. Piirsimme kahden minuutin omakuvat vasemmalla kädellä ja kirjoitimme sanalliset pikamuotokuvat toisistamme puhtaasti toisiamme katsomalla ja ajatuksenvirtana paperille kirjoittamalla.

Kolmen tunnin museoretken jälkeen olo oli yhtä aikaa uupunut ja virkistynyt. Aivoni joutuivat kulkemaan aivan uudenlaisia reittejä aivan uudenlaisella alalla, ja siitä jäi aika hyvä fiilis. Uudet asiat ovat mahdollisuus, vaikka aluksi jännittäisikin.

Postauksen kuvat:
1, 2 & 3: Jenni // Kapeat kadut
4 & 5: Josefina // Blue Zone 

maanantai 12. kesäkuuta 2017

100 x Marimekko

Kaverini vinkkasi minulle jo yli kuukausi sitten Adlibrikseltä löytyvästä Marimekko-korttisetistä, mutta vasta viime viikolla hennoin tilata sen itselleni. Kesäkuu kun on rahallisesti usein opiskelijalla haastava, koska opintotukea ei tipu, jos ei ole eriksen hakenut kesätukia, ja ensimmäinen kesätyöpalkka tulee tilille vasta kuun lopussa. Kuopion reissun jälkeen mummon kesälomarahasta muutaman kympin rikastuneena minä kuitenkin päätin laittaa paketin tilaukseen.

14 euroa sadasta Marimekko-postikortista ei nimittäin ole paljoa. Pakettiin kuuluu yhteensä sata eri korttia 50:llä eri kuosilla, eli jokaista kuosikorttia on kaksi kappaletta. Ei siis tarvitse joka kerta olla suru puserossa luopumisentuskasta, kun on tarve lähettää jollekulle kortti. Kaikki kortit on pakattu Räsymatto-kuosin koristamaan kovakantiseen pakettiin, mikä entisestään lisää setin arvokkuutta.

34232335514_849702cb83_o
35076085535_1483dcd0e3_o
34688752140_dae311ab20_o
34945252171_eb92221f5f_o
35076092405_3eb9472e1f_o

Pakettini saapui 0 euron tilausmaksuilla lähi-Ärrälle, ja postikortteja tutkailtuani olen kyllä erittäin tyytyväinen. Viiteenkymmeneen kuosiin mahtuu monta tuttua, mutta myös aivan uusia kuosituttavuuksia. Kaikkien korttien tuplamäärä on loistava juttu, koska en tosiaan tiedä, miten hennoisin luopua yksittäisistä korteista. Nyt vain tarvitaan tilaisuuksia lähetellä kortteja!

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kesälomaretki Littoistenjärvelle

Hiphei ja Littoinen maailmankartalle! Viimeisen kuukauden aikana Littoistenjärven kemiallisesta puhdistuksesta ja Välimerellisen kirkkaaksi muuttumisesta on saanut lukea kaikista medioista ja katsella oikein valtakunnan uutisia myöten. Kuopiossa asti sain aiheesta keskustelun vanhempieni kanssa, joten pitihän ihme päästä todistamaan omin silmin.

Saimme toissaperjantaiselta Littoisten-reissultamme kaiken sen mitä lähdimme hakemaan. Näimme kirkasta vettä ja kuolleita kaloja. Lisäksi pelasimme petankkia rantahietikolla. Sen monimutkaisempaa ei edes tarvita onnistuneeseen kesälomaretkeen. Olimme retkellämme kolmisin: minä, Jarkko ja eräs hyvä koulukaverini.

IMG_4257
IMG_4269
IMG_4259
IMG_4276
IMG_4261
IMG_4289
IMG_4296

Nyttemmin Littoistenjärven vesi on jälleen samentunut luonnollisempaan tilaan. Voi vain toivoa, että puhdistusta edeltävään jamaan ei kuitenkaan enää ikinä päädytä, koska järven tilanne oli ilmeisesti melkoisen kammottava kaikessa rehevöityneisyydessään.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Paskoja lääkärihetkiä varten talteen, ole hyvä minä

Kirjoitan tämän äkkiä ylös ennen kuin se katoaa: minusta on ihana mennä huomenna töihin

Olen oikeasti innoissani työsni ja se on minulle ennenkokematon tunne, koska vaikka minulla on aiemmissa kesätöissäni ollut ajoittain todella hauskaa ja olen enimmäkseen viihtynyt mainiosti, ei työ ole antanut minulle paljoa. Olen vain suorittanut asioita kuin pieni muurahainen, mutta en ole saanut itselleni tyydytystä tehdystä työstä. Sen sijaan tänään, jo yhden päivän lääkärityökokemuksella, minun sisälläni kuplii innostus ja voimaannuttava tunne (aivan jäätävää sosionomishittiä tuo sana, mutta en keksinyt parempaakaan), että työlläni on oikeasti merkitystä. Sillä on merkitystä potilaideni elämän kannalta, yhteiskunnan kannalta ja minun oman ihmisyyden kokemukseni kannalta. Rakastaa ja tehdä työtä, sanoi hra Freud aikanaan, ja sitä minäkin haluan. Rakastaa ja tehdä työtä tullakseni täydeksi.

IMG_1671

Minun oli pakko tulla kirjoittamaan tämä tunne ylös, koska tulen varmasti kadottamaan, mutta toivottavasti myös löytämään, sen todella monta kertaa niin tulevan kesän kuin lopputulevaisuutenikin aikana. Ehkä minun on paskoina hetkinä helpompaa löytää innostukseni jälleen, jos kirjoitan sen ylös mustaa-valkoisella?

Minusta on kivaa mennä huomenna töihin. Odotan innolla, että pääsen jatkamaan siitä mihin jäin ja oppimaan uutta. Tämä työ tuntuu minusta hyvältä.

Kesäkandi ottaa täällä hiukan intokierroksia ekoista kohtaamistaan omista potilaistaan! Ja kirjoittamistaan lausunnoista. Ja tiedosta, että huomenna pääsen viimein kirjoittamaan reseptejä. Ja, että sain tänään lisätä ihan itse potilaan lääkityksen ja diagnoosit potilastietojärjestelmään. Ja, että tuohon järjestelmään jäi käyntini jälkeen jälki "lääkelista tarkastettu, (Krista (lääkäri, opiskelija))". Ja ,että sain kuitata potilaan käynnin varausjärjestelmästä minun ikioman lääkäri-resurssini alta.

Pienet jutut, mutta niistä paljastuu iso juttu.

Minä olen tämän kesän ajan (ja tulevaisuudessa) lääkäri.
 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Millainen on Kisse?

Millainen on kaksiomme uusin asukki, Kisse? 

♥ Viisi ja puolivuotias. Kisse on syntynyt 8.11.2011 eli sen syntymäpäivää juhlitaan tasan kuukausi ennen minun synttäreitäni.

♥ Todella sirorakenteinen ja ohutturkkinen. Kisse ei ole lainkaan sellainen pehmeä pumpulipörhelökissa vaan sileän linjakas.

♥  Todella ujo vieraita ihmisiä ja asioita kohtaan. Ei tarvita kuin ovikello ja Kisse on sängyn alla, eikä se poistu sieltä kuin väkisin, vessaan tai kuullessaan vieraan poistuvan ulko-ovesta. Kisseä ei myöskään kiinnosta pahvilaatikot, raapimispuut tai mikään jännittävä. Meidän seurassamme se on kuitenkin äärimukava ja rento kissa. Tällä hetkellä koulutamme Kisseä seikkailemaan kirjahyllyn päälle antamalla sen iltaraksut sinne, toimii.

IMG_4464

♥ Perusilmeeltään vittumainen. Kissen perusilme on resting bitchy face tai bitchy resting face aivan kummin päin vain. (Näissä kuvissa se näyttää poikkeuksellisen hellyyttävältä. Viekas kaveri, osaa pitää kulissin yllä somessa.)

♥ Laiska. Päivät Kisse lähinnä nukkuu tai oikeastaan ainoastaan nukkuu. Öisin se kuitenkin seikkailee ainakin päätellen äänistä. Myöskään leikkiin se ei itse kovin aktiivisesti syty, vaan jonkun täytyisi aina olla kaverina leikittämässä.

♥ Hiljainen. Vain aamuinen ruuanpuute ja oudot hepulihetket saavat Kissen naukumaan. Aamuisin se on monesti aivan sekaisin vielä ruuan jälkeenkin: naukuu ympäri asuntoa ja vaeltelee pitkin lavuaaria ja keittön tasoja.

♥ Läheisyydestä ja kosketuksesta tykkäävä, mutta ei sitä aktiivisesti hakeva. Viime viikkoina olen aktiivisesti kouluttanut Kisseä sylikissaksi ja koulutukseni tehoaa! Jääkiekon mm-kisojen aikaan katsoimme jo vartin verran jääkiekkoa sylikkäin. Eniten läheisyyttä Kisseltä heruu öisin, kun se kömpii Jarkon tyynyn viereen nukkumaan - silloinkin kuitenkin 10cm päähän ihokontaktista. Kisse nauttiikin etäällä lähellä olosta. Tälläkin hetkellä se makaa kanssani sohvalla 50cm päässä minusta ja kehrätä kurisee.

IMG_4471
IMG_4467

Melko epäutelias. En tosiaan tiedä, minkä verran se öisin kiipeilee ja tutkii paikkoja, mutta päivisin Kissen utelaisuus on nollissa. Parasta olisi, jos se pääsisi vaatekaappiin nollaärsyketilaan, mutta tämän olemme säännönmukaisesti estäneet. Iltaisin sen into tutkiskella asioita jälleen kasvaa, mutta melko ujosti se silloikin kurkistelee asioita. Tai sitten se vain on normaali 5v kissa ja minä vain kuvittelen, että kaikkien kissojen kuuluisi olla hyperuteliaita jokapaikkaantunkijoita?

♥ Todella siisti ja kiltti. Kisse tekee aina tarpeensa laatikolleen, eikä se ole hajottanut taloudestamme mitään (kop kop kop). Johtuneeko epäuteliaisuudesta, mutta sillä ei ole ollut mitään intressejä kiipeillä verhoin, teroitella kynsiään sohvaan, järsiä johtoja tai syödä pöydille jääneitä asioita. Ja me vielä aikanaan rakensimme pahvista hienon kiipeilynestosuojan levyhyllyn turvaksi...

Vielä kerran kiltti. Kisse ei ole ikinä tehnyt meille mielenosoituksellisesti mitään pahaa, vaikka olemme muun muassa kaivelleet sitä vastentahtoisesti sängyn alta, pukeneet valjaisiin ja pakottaneet tutustumaan uusiin ihmisiinkin.

IMG_4476
IMG_4477

♥ Itseään hyvänä pitävä. Kuten kissat kai yleisesti ovat, Kissekin on hyvin siisti. Turkkinsa lisäksi se kuitenkin pitää kuosissa myös kyntensä, joiden hampailla leikkaaminen/nyppiminen/siistiminen on päivittäin rutiini.

♥ Ruokahalultaan vaihteleva raksulover_11. Kostea ruoka kelpaa toisinaan (juuri nyt kelpaa kaikki, mitä kuppiin vain laittaa, paitsi mustikka, testasin), kun taas toisinaan ruokaa käydään vain nuolaisemassa. Raksuja Kisse sen sijaan rakastaa ja sen iltaisin saama raksuannos katoaa aina aamuun mennessä.

♥ Valikoiva lelujensa suhteen. Kisseä ei todellakaan kiinnosta kaikki lelut tai arkiesineet, joita voisi hyödyntä leluina, vaan se suostuu leikkiin ainoastaan harvoilla ja valituilla leluilla. Kissen suosikkileluja ovat kolme eriväristä leluhiirtä ja minun ala-asteaikainen superpalloni.

♥ Nenäläikkäinen. Kissen söpön haaleanvaaleanpunaisessa nenänpäässä on musta läikkä, Kissen oma pieni kauneuspilkku.

IMG_4485

Sellainen on meidän Kisse. Meidän pieni Kisse Kisselssönimme ♥

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Vs. eval LK Krista

Olen ollut viisi päivää töissä ja olen todistetusti elossa. Enää yhdeksän viikkoa ja kesätyöt ovat jo historiaa ja edessä pikkuruinen kesäloma ennen vitosvuotta, mutta sanotaanko, että yhdeksään viikkoon mahtuu varmasti aika paljon. Toistaiseksi olen vasta yrittänyt opetella reagoimaan, että puhutaan myös minusta, kun joku sanoo lääkäri, koska aiemmin olen tottunut tottelemaan vain kandi-nimeä. Lääkäri-identiteetin rakentamisessa on siis vielä tehtävää tuleville viikoille. Kuten on kaikessa muussakin.

Maanataiaamuna tupsahdin googlesta tarkastamaani osoitteeseen ja esittelin itseni kesätöihin tulevana lääkärinä. Minulle esittäytyi kymmeniä ihmisiä, joiden kaikkien nimi tuntui olevan Päivi ja minulle ojennettiin osittain esitäytetty kalenteri, osoitettiin työhuoneeni ja seniorini. Siitä eteenpäin olen vain seilannut kuluneen viikon. Olen osallistunut työpaikkani viikottaisiin rutiineihin (kokouksiin jne), yrittänyt hahmottaa, miten hoitojärjestelmä toimii, opetella hoitajien nimiä, käsittää mitä minulta odotetaan ja panikoinut, miten ihmeessä osaan tulevalla viikolla aloittaa oikean työteon ja potilaiden hoitamisen, kun en tiedä oikeasta lääkärintyöstä mitään.

IMG_4324

Hankalinta kuluneella viikolla onkin ollut omien taitojen, niiden osittaisen totaalisen puuttumisen ja työpaikan toiminnan ja odotusten suhteuttaminen, koska minä en osaa uusia reseptejä, kirjata lääkkeitä potilastietojärjestelmään, katsoa potilastietoja rinnakkaisista järjestelmistä (Suomessa on käytössä järjetön määrä eri potilastietojärjestelmiä, jotka eivät tietysti suoraan keskustele keskenään), katsoa ajanvarauskalenteria, hahmottaa paljonko varaan yhden potilaan asioiden hoitamiseen, tehdä lääkemuutoksia, aloittaa lääkityksiä, lopettaa lääkityksiä, tehdä lausuntoja tai oikeastaan mitään muutakaan käytännön työtä. Osaan minä teoriassa lääkkeiden nimiä ja niiden käyttöä sairauksien hoitoon, mutta että miten homma käytännössä toimii. O-ouu.

Yhtä aikaa riittämättömyydentunteeni kanssa minä kuitenkin hahmotan, että tietenkään en voi osata vielä kaikkea, mutta toivoisin työpaikkani oivaltavan sen samalla laajuudella. Pelkään eniten, että minulle kumotaan tehtäväksi asioita, joita minun oletetaan osaavan, mutta joita en osaa, mutta joita luulen, että minun täytyisi osata. Sitten teen jonkin virheen ja jotain menee pieleen. Luonnollisesti tulen konsultoimaan paljon ja lähes kaikesta, mutta johonkin konsultoinninkin raja täytyisi vetää, koska tottakai seniorin täytyy saada tehdä myös omia töitään. Tälläinen rajanveto tuntuu toistaiseksi vain hyvin vaikealta tehdä, koska on niin paljon, mitä en tiedä liittyen niin potilaskuntaan ja heidän vaivojensa luonteeseen kuin lääkärin käytännön työhönkin (esim. kaikenlainen kirjaaminen koneelle).

Onneksi on vertaistukea. Minua lohduttaa suunnattomasti, että olemme samassa jamassa koko 150 henkinen kurssi tällä hetkellä. Aivan uuden alussa, innokkaina mutta aika paljon myös jännittyneinä. Ja ovathan kaikki muutkin ennen meitä selvinneet, joten niin selviämme mekin. Mieli tekisi vain niin kovin olla parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi töissä, mutta ennen perusjuttujen oppimista se on vielä vaikeaa. Ensimmäisen viikon ajan ja tulevanakin maanantaina lähden kuitenkin hyvillä mielin töihin. Kyllä tämä epävarmuus tästä täydeksi iloksi vielä muuttuu.

Ps. Postauksen otsikko on siis minun ammattinimikkeeni kesän ajan. Tätäkin piti kysyä esimieheltä, koska ammattinimikettä myöten kaikki on ollut aivan hakusessa.

Psps. Kiitos kaikille edellisee postaukseen kommentin jättäneille. Tuli ihana tsemppiolo, kun sai vahvistusta, että samalla tavalla muutkin jännäilee kesätöiden kynnyksellä. 

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ensimmäistä kertaa ihan oikeasti lääkäri

Kesätyöni alkavat huomenna. Huomenna. Ei, en ole menossa siivoamaan, pakkaamaan laitospyykkejä tai manuilemaan, kuten olen aiemmissa kesätöissäni tehnyt. Minä menen lääkärin viransijaiseksi. Toistan, lääkärin viransijaiseksi. Apua.

En voi käsittää, mihin neljä vuotta lääkistä on kulunut. Minun piti olla pitkään turvassa ja nelosen kesän tulla sitten joskus, kun minä osaan jo lähes kaiken. Nyt äkisti nelosen kesä onkin huomenna, enkä minä tunne muuttuneeni superkirurgiksi tai edes superkandiksi. En tosiaankaan osaa kaikkea, enkä edes lähelle. Itse terveydenhuollon käytännön työelämästä en tiedä sitä vähääkään mitä ihmiskehon toiminnasta, patologiasta ja hoidosta tiedän. Olen kerta kaikkiaan aivan vasta-alkaja. Ja silti minun pitäisi huomenna olla lääkäri.

IMG_4278

Olen pohtinut linjauksia, mitä kerron työstäni täällä blogin puolella ja tullut siihen tulokseen, että ainakin toistaiseksi kerron vain työskenteleväni Turussa. Nelosen kesän jälkeen saamme tehdä töitä terveyskeskusten vuodeosastoilla ja sairaaloissa niillä erikoisaloilla, joita olemme jo opiskelleet eli sisätaudit, neurologia, psykiatria, kirurgia ja teoriassa kai myös KNK ja anestesiologia, eli työkenttäni osuu johonkin edellä mainituista. Sen tarkemmin en työpaikkaani kommentoi ainakaan tässä vaiheessa, kun työt ovat vasta aluillaan.

Vaikka en halua fyysisestä työpaikasta puhua, ekasta työstä lääkärinä voisin jauhaa varmaan loputtomiin. Tällä hetkellä, kun huomiseen aamuun on aikaa noin 20 tuntia, mieleni on vielä melko rauhallinen, mutta paniikki nostelee jo hetkittäin päätään, jos annan sille tilaa nousta. Mahanpohjaani kirpistelee ja tunnen mieleni olevan levoton. Tiedän, että on aivan typerää ja turhaa jännittää, mutta ei tätä voi estää. Tottakai uusi työ täysin uudessa ympäristössä uusien ihmisten ympäröimänä jännittää! Kun tuohon vielä lisätään täysin uusi rooli lääkärinä, ammattinimikkeeseen liittyvän vastuun kantaminen ensimmäistä kertaa ja ajatus, että minun työni todella vaikuttaa potilaiden elämään, on oikeastaan aika ihme, että olen näinkin rauhallinen. Ehkä viimeisen kuukauden jatkunut stressaaminen on polttanut minusta suurimman stressipolttoaineen?

Minä elän mielessäni vahvasti tilanteita etu- ja jälkikäteen. Olen vatvoja, joka saattaa havahtua vessanpöntöllä istuessaan liikuttelevansa suutaan kuvitteellisen keskustelun tahtiin ja elehtivänsä kuin juttu oikeasti olisi meneillään. Mietin etukäteen mahdollisia reittejä, miten kohtaamiset ja tilanteet saattaisivat mennä ja vatvon jälkikäteen, miten olisin voinut sanoa tai viestiä tilanteen paremmin. Olen varma, että tuleva kesä tulee olemaan vatvomisen suhteen rankka. Olen jo nyt spekuloinut huomisen aamun kulkua: miten kävelen työpaikan ovista sisään, kuinka esittelen itseni ja kysyn yhteyshenkilöäni, hymyilen, olen avoin, taitava ja innokas, kuinka minulle vastataan, keitä kaikkia tulen kohtaamaan, mitä kaikkea voin ekana päivänä päätyä tekemään. Lista on loputon ja kuitenkin turha, koska todellisuudessa tilanne soljuu juuri niin kuin soljuu, vaikka minä kuinka yritän mielikuvitella sen tietynlaiseksi.

IMG_4270

Mitä minä sitten jännitän tai jopa pelkään huomisessa ja kaikkiaan ekassa kandikesässäni?
  • Jos en osaa sitä mitä minulta odotetaan. Entä jos en kykene täyttämään odotuksia ja olemaan tarpeeksi hyvä? Koko ajan hoetaan, että emme tässä vaiheessa tietenkään voi osata kaikkea, mutta entä jos minä en osaa edes sitä vähää, mitä nelosen kandilta odotetaan?
  • Jos minusta ei tykätä. Olen hiukan ujo, epävarma ja huono smalltalkkaaja. Entä jos työporukka ei pidä minusta ja minua pidetään vain reppanana kandina? Koska vaikka tiedän oikeasti olevani hyvä tyyppi, en osaa näyttää sitä kovin nopeasti uusille tuttavuuksille.
  • Jos potilaat eivät luota minuun. Osaanko olla hyvä lääkäri? Entä jos potilas ei koe minun kohtaavan häntä tai pitää ammattitaitoani riittämättömänä?

Samaan aikaan kun ylläolevat huolettavat minua, sisälläni on kuitenkin hurjan kova palo päästä kokeilemaan oikeita töitä. Haluan olla lääkäri, haluan kohdata potilaita ja haluan olla töissä! Isoon jännitykseen verhoutuu vielä isompi innostus, että nyt on se hetki, kun oikeasti ekaa kertaa pääsemme kokeilemaan siipiämme. Ja kai pikkulintujakin jännittää ensimmäistä kertaa hypätä pesästä?

Toivottakaa minulle onnea. Huomenna nähdään kandikesä 2017, uskalsin minä tai en!

lauantai 27. toukokuuta 2017

Henki kulkee taas. Ainakin hetken.

Nyt on vedetty happea. Olen ollut tentitön viime maanantaista saakka ja yrittänyt laskeutua kesälomatunnelmaan. Hauska huomata, että se on onnistunut nyt loppuviikosta, kun maanantaina edessä on taas uusi arki. Mutta siitä kirjoitan vielä pian erikseen, koska ei sitä joka kesä mennä ekaa kertaa töihin omiin hommiin. Jos se ei ansaitse omaa postaustaan niin mikä ylipäätään ansaitsee?

34920506875_57790f028c_o

Vaikka se, että alan uskoa selvinneeni nelosen keväästä. Olen jo saanut ulos psykiatrian ja yleislääketieteen tenttien tulokset, ja neuron ja KNK:n pitäisi tulla maanantaina. Uskon kaikkien menneen läpi, vaikka neuron ja knk:n jälkeen fiilikset olivatkin hiukan oudot. Nyt yli viikon tunnetta analysoituani (miten niin tykkään psykiatriasta?), uskon sen johtuneen tähän kevääseen latautuneista tavoitteista ja paineista. Olen aiemmin selättänyt tenttejä paljon vähäisemmällä opiskelulla ja huonommilla tenttivastauksilla, joten järjellä ajateltuna näiden pitäisi mennä heittämällä läpi. Pienesti takaraivossa kuitenkin polttelee aivan siihen asti, että näen tentit hyväksyttyinä opintorekisterissä, eli maanantaihin, jos kaikki menee kuten meille on opetushenkilökunnan osalta lupailtu. Maanantaina saattaa tosin poltella hiukan muutenkin.

Vaikka olen koittanut itselleni kovasti vakuuttaa, että tentit kyllä hoituvat, on olo ollut kuluneen viikon hiukan kiirastulimainen. Sisälle ei voi laskea täydellistä rauhaa, koska entäjosentäjosentäjos. Entä jos arvostelu onkin supertiukkaa? Entä jos unohdin vastata johonkin? Entä jos ymmärsinkin jonkin kysymyksen väärin? Entä jos olen viikon turhaan uskotellut selvinneeni, miten kovaa sieltä mätkähdetäänkin sitten alas? Lopulta lumipallo pyörähtää isolle vaihteelle: entä jos en ikinä pääse lääkistä läpi?

Jepjep, aivan puutaheinää, mutta nelosen keväästä toipuva pää rullailee aivan omia tahtejaan.

34109794073_a38b207b9c_o

Onneksi viikkoon on mahtunut todella paljon ihania kesälomakuvioita, jotka ovat lieventäneet hölmöä kiirastuleiluani. Vietin alkuviikon Kuopiossa, shoppailin muutamia kesävaatteita mummon antamalla kesärahalla (mikä ihana instituutio, mummon kesälomaraha ♥), lenkitin koiraa t-paidassa, söin kesän ekat pallojätskit ja grilliruokaa. Kotiin Turkuun palasin torstai-iltana ja eilinen perjantai oli aivan täydellinen kesäpäivä. Kävimme aamupäiväretkellä puhdistetulla Littoistenjärvellä Jarkon ja koulukaverini kanssa, pelasimme rannalla petankkia, söin sushia Kauppahallissa, vein viimein pyöräni korjaamoon, kyykin ikuisuuden takapihalla rikkaruohoja repien, ihailin työni tulosta, palkitsin itseni häikäisevästä psykan tenttituloksesta skumpalla ja katsoin elokuvaa.

Melkein samaa rataa aion jatkaa tänäänkin. Olen viimeiset kolme tuntia kirjoittanut postauksia sekä tämän blogin että hääblogin puolelle, koska viimeinen minulla on aikaa! Seuraavaksi aion ehkä mennä kirpparille etsimään kukkaruukkuja takapihalle. Jossain vaiheessa pitää myös syödä ja illalla meillä on Jarkon kaverin ja hänen sulhasensa TJ alle 100 -juhlat, joissa juhlitaan alle sadan päivän päässä odottavia F&J:n häitä ♥ Tuntuu ihanalta kellua ajassa tuntematta huonoa omaatuntoa lukemattomuudesta. Ihan sama syönkö nyt vai puolen tunnin päästä ja menenkö kirpparille vai kaupungille, koska minulla on aikaa tehdä vaikka molemmat.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Aika päästää irti

Huominen on monille käänteentekevä päivä. Monien elämä saa kauan unelmoidun suunnan, vielä useampien edestä yksi ovi painetaan vielä vuodeksi kiinni. Joka tapauksessa huominen on kaikille yhteistä. Kello 9.00 sama palo elää jokaisen sisällä ja vasta seuraavat viisi tuntia ratkaisevat, mihin suuntaan tulevan vuoden vaaka kallistuu kenenkin kohdalla. Eikä huomisen viiden tunnin jälkeenkään kukaan oikeasti tiedä mitään. Yksikään tosissaan kokeen suorittanut ei voi vielä huomenna olla varma omasta tuloksestaan, koska koe on yhtä vaikea/helppo kaikille. Minä olin sisäänpääsyvuotenani aivan varma, että edessä on vielä uusi vuosi hakemista, pääsykoehelvettiä ja epävarmuutta, mutta tulokset kertoivat tultuaan jotain aivan muuta. Huomisen ongelma ei siis ole murehtia tulevaisuutta. Huomenna mennään näyttämään, mihin tämä kevät on kulunut ja mitä siitä on jäänyt käteen. Koska käteen on jäänyt paljon.

Puhun teille hakijoille yhtä paljon kuin itsellenikin. Tämä kevät on ollut pääsykoekeväiden jälkeen rankin ja painostavin, koska kuten varmasti on käynyt selväksi, nelosen kevään tenteistä on paljon kiinni, aivan kuten pääsykokeestakin. Neljän vuoden tauon jälkeen karmiva epävarmuus ja pelko omasta epäonnistumisesta ovat päässeet nakertamaan oloani, koska tuntuu, etten ikinä voi olla valmis, vaan aina voisin osata asioita paremmin ja paremmin. Samasta tunteesta kärsin pääkoekeväinäni, koska myös silloin minulla todellakin oli heikkouteni. Samoin kuin silloin neljä vuotta sitten, myös tänä keväänä yksittäisiin tunteihin latautuu niin suuria unelmia ja toiveita, että tekee melkein kipeää. Minä haluan onnistua ja minä ansaitsen onnistua!

IMG_6402

Onneksi tänä keväänä, samoin kuin pitkinä pääsykoekeväinä, lukemisen edetessä myös pieni näyttämisenhalu ja toive elämän siirtymisestä eteenpäin on alkanut nostaa päätään.

Minä osaan valtavasti uutta ja haluan päästä näyttämään sen. Ennen kaikkea, minä haluan tämän epävarmuuden päätökseen ja saada elämääni muutakin sisältöä, kuin jatkuvan kokeesta stressaamisen ja päivästä toiseen jatkuvan opiskelemisen. Haluan taas viettää päivää ulkona ilman huonoa omatuntoa, valvoa myöhään ilman painetta herätä aamulla aikaisin opiskelemaan ja jutella ystävieni kanssa ilman käärmeen tavalla keskusteluihin luikertelevaa tenttiahdistusta. 

Minulle itselleni nuo ovat merkkejä, että työ alkaa olla tehty. Aina voisi osata paremmin ja aina voisi osata lisää, mutta ei kukaan täällä olekaan valmis. Epävarmuus jää aina elämään, mutta pitää olla ylpeä tekemästään työstä ja latoa sen tulokset tyylillä pöytään. Ja kävi lopulta miten tahansa, tämä kevät ei ole ollut kenellekään turha, eikä kenenkään elämä oikeasti lopu, vaikka hetken ajan siltä voikin tuntua.

Nyt on aika päästää irti ja luottaa itseensä. Huominen menee hyvin. (Ja minulla perjantai ja maanantai...)

Toivotan onnea kokeeseen jokaikiselle koko sydämeni pohjasta ♥ Viettäkää rauhallinen aamu ennen koetta ja käyttäkää koko aika! Älkääkö unohtako laskinta, korvatulppia ja eväitä! Te pystytte siihen. Me pystymme siihen.


torstai 4. toukokuuta 2017

May the force be with us

Hyvää Star wars -päivää! (Leikin vallan tosifania katsottuani juuri pari viikkoa sitten ekan star warsini ikinä...)

Huomenna se alkaa. Nelosen kevään kauhun tiivistymä ja kolmen tentin ryvästymä, joka ratkaisee pääsemmekö unelmiemme kesätöihin ekaa kertaa omalle alalle. Ei paineita.

33641467863_2ff75331dd_o

Tämä kevään loppu on ollut sairas. Koko ajan on kauhea paine lukea, lukea ja lukea lähes sokeasti, koska kolmesta tentistä riippuu niin paljon. Minä haluan töihin. Haluan! Haluan! Haluan! Tarvitsen myös kipeästi kesätöistä saatavan palkan ja ehdottomasti ekan kandikesän antaman kokemuksen lääkärin työstä. Lisäksi olen menossa töihin erikoisalalle, joka kiinnostaa minua eniten kaikista tähän mennessä vastaan tulleista erikoisaloista. Alalle, jonka erikoislääkärinä voisin ehkä nähdä itseni joskus. Minä tahdon koko sydämestäni päästä töihin.

Esteenä on enää kolme tenttiä. Psykiatria huomenna, neurologia kahden viikon päästä ja KNK kahden viikon ja kolmen päivän päästä.

En minä työntekoa pelkää. Unelmien eteen on tehtävä töitä, se on jo lääkikseen hakiessa tullut tutuksi. Minä pelkään typeriä tenttikysymyksiä. Pelkään, että opettajan tekemä liian syvälle erikoisalaan tunkeva kysymys tuhoaa minun unelmani hetkeksi. Kaiken järjen mukaan näin ei pitäisi tapahtua, mutta mieleni ei millään pääse yli kolmeen tenttiin lastautuvista paineista. Niin paljon on pelissä!

33641467753_9dd0d5f4ec_o

Olen minä lukenut. Olen monen monta kertaa päässyt tenteistä läpi huonommalla valmistautumisella kuin nyt. Silti tentissä ei ole vielä lääkiksen aikana ollut niin paljon kiinni kuin nyt, ja se saa oman valmistautumisen tuntumaan riittämättömältä vaikka olisi lukenut kuinka paljon. Omalle lukemiselleen ja taidolleen tulee sokeaksi, koska aina voisi osata paremmin.

Samaa se taisi olla pääsykoeaikanakin. Aina voisi osata enemmän ja paremmin. Silti pääsin sisään, joten taisin osata tarpeeksi.

Siitä lähden huomennakin. Minä osaan tarpeeksi. Minä osaan.