perjantai 22. helmikuuta 2013

Viikko meni ohi. Hups.

Tämä viikko on suihkinut ohi sellaista vauhtia, että hyvä, kun on mukana pysynyt. Kirjoittaminen on jääny ikävästi, vaikka olisi ollut paljon kerrottavaa. Joudun siis tyytymään tälläiseen tylsään koko viikon kokoavaan kuvattomaan postaukseen, koska yhdestäkään asusta tai puuhasta ei ole kuvia.

Alkuviikosta uhosin tämän viikon olevan kova sporttiviikko ja maanantaille ja tiistaille suunnitellut jumppailut toteutuivatkin, vaikka tiistaina melkoisen hampaat irvessä ja itku kurkussa, kun liikunta tuntuikin vaihteeksi ikävän rankalta ja tuskaiselta. Syytän tästä tuskasta kuitenkin osittain minulle liian haastavaa koordinaatiota vaativia hyppy- ja käsienheilutus -sarjoja, joita pompittiin PHA:n sykeosuutena. Kun omat liikkeet eivät tuntuneet ja näyttäneet samalta kuin ohjaajan, alkoi kiukuttaa ja kiukusta kohosi epätoivo, joka johti lusmuiluun tunnilla. Vajosin "en osaa, en opi enkä tee" -ajatteluun, joka suututti itseäni välittömästi, kun lähdin jumpasta takaisin kotiin. Olisi pitänyt puskea, vaikka kuinka hölmöltä tuntui! Torstaina oli tarkoitus mennä vielä bodyyn, mutta sille illalle muotoutuikin viikon aikana muuta puuhaa.

Keskiviikkona kävin Jarkon ja bilsalaisten ainejärjestön Synapsin kanssa korkkaamassa Turun verenluovutuksen. Olen käynyt tunnollisesti sallitun 3kk välein luovuttamassa siitä lähtien, kun täytin 18, mutta tämä syksy toi katkoksen käynteihin. Oli kipeilyä, jumppaa, bileitä ja ongelmia löytää sopiva ajankohta, joten käynti vain jäi unohduksiin. Nyt onneksi kuitenkin tuli lähdettyä ja oi sitä hyvän mielen määrää, kun tietää tehneensä jotain hyvää :) Suosittelen jokaista kokeilemaan! Itseäni verenluovutukseen motivoi valtavan kiinnostus lääketiedettä kohtaan ja tieto, että voin luovutuksella auttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat sillä hetkellä vertani minua enemmän. Tunnollisen säännöllisesti minut veripalvelulla saa kuitenkin ravaamaan se pienenpieni jännitys ja kiinnostus, joka neuloihin, pistämiseen ja vereen minulla liittyy. Itse en ole ikinä kokenut mitään ikävää verenluovuksessa eli minua ei ole heikottanut, pyörryttänyt tai viluttanut luovutuksen aikana eikä myöskään sen jälkeen.

Torstain jumppa sai väistyä Klubilla järjestetyn musavisan takia. Olimme liikenteessä muutaman koulukaverin voimin, ja visa sekä koko ilta oli todella hauska, vaikka sijoituksellaan joukkueemme ei oikein voi kerskuakaan. Olimme kolmanneksi vähiten parhaita, kuten kisan juontaja asian ilmaisi (eli kolmanneksi viimeisiä), mutta silti äärimmäisen tyytyväisiä, koska kisa oli ensimmäisemme ja kukaan joukkueessamme ei oikein ollut supermusanörtti. Eilisen asusta pakko mainita sen verran, että olen näköjään menettänyt sieluni ja periaatteeni lopullisesti: jalassa olivat nimittäin korkeavyötäröiset shortsit iloisesta mustien sukkisten päälle puettuna...

Lukemisen osalta viikon kohokohdaksi muodostui torstaiaamun fysiikkatuokio keittiön pöydän ääressa, kun kohtasin sähköfysiikan silmästä silmään. Toistaiseksi (ja omaksi yllätyksekseni) minä johdan taistoa! Katsotaan ensi viikolla uusiksi, kun siirryn syvemmälle sähkömagnetismin maailmaan. Saattaa olla, että saan turpaan ja lujaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti