sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Munat maaliin

Kuvia eilisen munanmaalaussessiosta. Molemmilla varmaan 15 vuotta taukoa maalailusta ja ainoat maaleiksi soveltuvat aineet, joita kotoa löytyi, olivat kynsilakkoja. Pitemmän päälle haju alkoi vähän jyskyttää päähän, mutta munat kyllä vaihtoivat väriä.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Moderni pääsiäisateria

Jarkko sai minut meidän seurustelun alkuaikoina tutustumaan ja ihastumaan sushiin. Siispä koko yhdessäoloaikamme olemme säännöllisen epäsäännöllisesti puuhailleet sushia kotona. Minä kokeilin ravintolasushia elämäni ensimmäistä kertaa itse asiassa vasta vuodenvaihteen jälkeen tänä vuonna. Vaikka ammattilaisten tekemä sushi onkin aineksiltaan kenties monipuolisempaa ja vivahteikkaamman makuista en lähde mollaamaan omatekoistakaan: herkku on herkku, vaikka Pirkka-soijassa uittaisi.

Me ollaan todettu, että riisiksi sopii oikein hyvin normaali jasmiiniriisi, joka täytyy vain keittää yli, jolloin saadaan paakkuntuva rakenne. (True-japanilaiset kierivät varmaan tuskissaan tuon Pirkka-riisin nähdessään...) Eilen keittelin varmaan vartin ajan, josta 10 min kannen alla ja hyvin puuroutui. Toimituksen huomio: puuroriisiä en suosittele. Kokeiltiin viime kerralla eivätkä maku ja rakenne olleet yhtä toimivia
 
Mahtava valkoviini, kuplii ihanasti!

Sattumalta eiliselle sattui myös kuukausipäivämme, joten aihetta juhlaan oli muutenkin kuin pääsiäisen vuoksi <3

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäisboogie

Mikä ihana tunne aamulla täydellisesti nukutun yön jälkeen herätä auringonpaisteeseen ja oivaltaa, että edessä on pidennetty viikonloppu, sushia, viiniä, saunaa, karkkia ja suklaamunia. Lisäksi onneani lisäsi, että olen tämän viikon paiskinut ahkerasti töitä pääsykokeenkin eteen, ja nyt tuleva, lukemisen osalta kevennetty loma, on siis ansaittu. Totaaliset onniöverit koin lopulta, kun aamulla aamupalan jälken luin sängyssä sanomalehteä auringon hehkuttaessa luonnonvaloa makkariin <3

Eilinen oli Jarkolla jo lomapäivä, mutta silti eilinen oli kummallekin meistä kaikkea muuta kuin lomaa. Aamupäivän minä hion bilsaa ja fysiikkaa olkkarissa, Jarkon työstäessä ryhmätyötä seinän takana. Sitten vuorossa oli kotikolon siivous: tiskit, imurointi ja vessanpesu, jonka jälkeen pyhiinvaellus noin miljoonan muun sekaan ruokakauppaan, josta mukaan tarttui historian suurimmat ruokaostokset. Päivän ahkeruuden kruununa väänsimme vielä illalla kotona pizzaa. Mutta onnea oli toisaalta myös istua päivän päätteeksi puhtaassa kodissa nassuttamassa herkkupizzaa, eli päivän työ kyllä tuotti hedelmää.


Pizzapohja on myös omatekoinen, mikä tarkoittaa sitä, että selätin kaksi hiivapohjaista taikinaa samalla viikolla.

Laitoin maanantaina raeruohon itämään, tai niin luulin, kunnes tajusin siemenieni olevan ohraa... Pikkuisten raeruohon siemenien sijaan pussista paljastui melkein nyrkin kokoisia paukkuja, joista pitäisi saada ruoho kasvamaan. Meillä ei tietenkään ole multaa, joten iskin möllykät paksun ja märän talouspaperikasan päälle itämään ja koko roskan muovipussiin, johon tein reikiä päälle. Normaaleilla raeruohonsiemenillä tämä nimittäin toimii: höperöt kasvavat sujuvasti viikon paperilla. Ajattelin maanantaista lähtien, että suunnitelmani on melko epätoivoinen ja taisin olla oikeassa..

Hyvää pääsiäistä?

 Aamupalapöytään onnistuin kuitenkin tuomaan vähän pääsiäisfiilistä.

 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsykokeista ja hakemisesta

Haen tänä keväänä kolmatta kertaa lääkikseen. Tottakai olen aina tiennyt, että sisäänpääsy on vaikeaa, mutta uskoin aina, että se on vaikeaa muille, ei minulle. Nykyään olen kyllä kahden hakukerran jälkeen viisastunut.. Lukioaikoina luotin itseeni ja omiin taitoihini niin vahvasti, että uskoin pääseväni sisään kyllä toisella hakukerralla, kun aikaa olisi ilman ylppäreitä riittävästi. Olen aina ollut taitava oppija ja peruskoulun ja lukion suoritinkin huippuarvosanoin. Olin aina onnistunut kaikessa, mihin olin tosissani ryhtynyt enkä mielessäni nähnyt mitään esteitä minun ja lääkiksen välillä, kunhan aikaa vain olisi tarpeeksi. Olin myös kuullut, että sisään päästään keskimäärin kolmannella kerralla, joten päätin, että minun olisi päästävä toisella. Olinhan minä aina aikaisemminkin pärjännyt keskivertoa paremmin! Nim. Kolmatta kertaa kohti lääkistä...

Keväällä 2011 suoraan ylppäreiden jälkeen tartuin (sinä vuonna viimeistä kertaa) pääsykoekirjana olleesseen Galenokseen kokien valtavaa ylpeyttä itsestäni ja suunnitelmastani. Rakastin tunnetta, että olen heittänyt lukiokirjat nurkkaan ja kourassani on nyt oikeasti haastavaa tekstiä, jota haluan suunnattomasti oppia. Tunsin kirjaa kädessä pitäessäni itseni yhtä aikaa kokeneeksi sekä villiksi ja vapaaksi nuoreksi, jolla on upea tulevaisuus lääkärinä edessä. Galenos symboloi minulle tulevaisuudensuunnitelmieni vakiintumista ja askelta kohti uutta koulua. Koko ajan mielessäni pyöri ajatus, että tämän kevään vain tutustun Galleen ja sitten ensi vuonna on minun paikkani iskeä, kun aikaa on enemmän. Sen kevään koe oli tilanteena mukava, vaikka aukkoja jäi paperi täyteen. Ei itkua, ei paniikkia, ei ahdistusta. Minulla ei ollut mitään painetta menestyä kokeessa, koska tiesin sen olevan lähes mahdotonta, niillä fysiikan ja kemian pohjilla, jotka minulla oli. Siispä ulos salista nauraen ja iloisena kovemmin panostaneen kaverin onnistumisesta. No, kaveri pääsi, minä en. Ei harmittanut.

Hieno suunnitelmani oli kuitenkin tuomittu epäonnistumaan. Muutoksen tuulet päättivät puhaltaa lääkiksen pääsykokeeseen juuri sinä keväänä, kun minun piti iskeä. Galenos hutaistiin menemään ja tilalle lätkäistiin lukion kemian, bilsan ja fysiikan oppimäärät. "Jippii", huusivat tuoreet abit, "Haistakaa *aska!", sanoin minä. Yhtä aikaa minua huojenti, ettei tarvinnutkaan rueta opiskelemaan gallen kemiaa ja fysiikkaa, mutta toisaalta sain tilalle 5 kurssia kemiaa ja 8 fysiikkaa. Alkujärkytys meni ohi ja tilalle valui tietämättömyys. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä keväällä olisi luvassa: Miten rajusti kokeen malli tulee muuttumaan? Pitääkö ympäristöekologiaa osata? Muistuttaako koe ylppäreitä? Muistan, että minua kiukutti, kun valmennuskursillakaan (, josta perheeni oli maksanu miljoonan) ei osattu eikä uskallettu kuin arvailla. Jälkikäteen tajuan tietenkin, ettei kukaan voinut sanoa mitään, koska ei kukaan tiennyt mitään. Pakko oli vain johonkin suuntaan olla ärrinmurrin, kun maailma oli minun suunnitelmani jyrännyt.

Viime kevät menikin näin jälkikäteen analysoituna kemian ja fysiikan perustaitojen oppimiseen, vaikka keväällä luulinkin asiat jo hallitsevani. Olen lukiossa lukenut kemiaa 2 ja fysiikkaa 5 kurssia, joten aukkoja älyssäni riitti. Viime kevään tarvoin välillä syvälläkin suossa, kun yritin takoa reaktioyhtälöiden tasapainotusta ja ydinfysiikkaa päähäni. Bilsa oli ja on yhä vahva alueeni, joten sen taitoja vain tarkensin. Lähdin pääsykoematkalleni Turkuun täynnä intoa ja luottamusta. Uskoin todella, että mahdollisuudet elävät ja nappiosumilla taitoni riittävät kyllä.

Kuitenkin jo kokeen ensimmäinen tunti murskasi unelmani onnistua kakkoskierroksella. Täydet viisi tuntia ilman katkoja salissa istuin, viimeisen tunnin kyyneleet silmissä ja täydellisen romahtamisen kuumotus kurkussa. Kun koe ilmoitettiin päättyneeksi, odotin vain, että pääsen ulos salista karkuun kanssakokeilijoiden katseilta romahtamaan ja itkemään pettymyksen pois. Vähän erilainen koekokemus kuin keväällä 2011... Olin vain niin pettynyt itseeni: minun piti olla valmis ja osata! Onnistumisen sijaan tiesin heti kokeen jälkeen, että edessä on vielä uusi hakuprosessi ja yksi uusi vuosi tuhlattavaksi jossain koulussa, jossa en todella halua opiskella. Tiedän, että on väärin sanoa tuhlaavani aikaa muussa koulussa, mutta siltä se minusta tuntuu. Jos minulle vain luvattaisiin, että kun tarpeeksi monta vuotta rämmin muualla, paikka lääkiksessä aukeaisi varmasti, mutta kun ei niin tapahdu, vaan aina muualla ollessa on pelko, että entä jos olen täällä vielä vuodenkin päästä.

Tänä keväänä siis kolmoskierros edessä ja nyt tavoitteet ovat jo hyvin korkealla. Toisaalta mitä korkeammalle kurkottaa, sitä kovemmin voi mätkähtää... No ei tosi, positiivisuus täällä on valloillaan :)


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kesävarpaat

Kotoa muuttamisen jälkeen minulta on puuttunut kirkkaan punainen kynsilakka. Nyt on maailmassa taas palaset kohdallaan ja varpaat True red -sävyn punaiset. Lakka siis Sokoksen 3+1:ltä hintaan 1,90e. Huulipunan ostin kuin sian säkissä näkemällä vain viereisen sävyn todellisena. En ole vielä testannut, mutta ei tuo nyt aivan kamalalta näytä.



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Missä missä on se muskeli?

Nyt, kun olen tänä keväänä vähän aktivoitunut liikunnan suhteen ja oivaltanut, että liikuntaa on muukin kuin juokseminen, olen myös oivaltanut, että minulla ei ole lihaksia. Aiemmin en ole oikeastaan antanut asian häiritä, mutta nyt, kun olen käynyt jumppaamassa ja huomannut, kuinka kauniin helposti kanssajumppaajien hauikset taipuvat tai vatsalihakset rutistuvat, tunnen oloni aivan matoseksi. Olen aina ollut hoikka, mutta kauan on pitänyt elää ennen kuin alkaa minunkin päähäni upota, että hoikkuus ei tarkoita hyvää kuntoa millään tasolla. Se tarkoittaa vain, että hallitset syömistäsi, mutta ei se lautasen täyttäminen oikeaoppisesti vaadi kropan fysiikalta minkäänlaista aktivaatiota. Hyvään kuntoon täytyy todella tehdä työtä, koska ei se puntti muuten nouse tai happi kulje juoksulenkillä. Siispä kunnioitan (ja kadehdin) kaikkia, joilla punttitanko nousee täsmälleen ohjaajan ykkösten tahdissa, vatsalihakset kestävät ties minkälaiset rutistussarjat ja lenkillä jalka nousee vielä ylämäenkin jälkeen. Kolme hurraa-huutoa teille :)

Toisaalta on ollut pelottavaa myöntää itselleen, että tässä minä nyt olen ilman minkäänlaisia voimia käsivarsissa, vatsassa, rinnassa tai missään muuallakaan. Eteenpäin on kuitenkin suunta. Olen onnistunut jyräämään jo yhden valtavan esteen, kun liikuntatunnille lähtö ei nykyään saa minua huonolle tuulelle jo monta tuntia ennen jumpan alkua. Ennen nimittäin jos tiesin, että olen illalla menossa jumppaan, asia vaivasi minua pitkin päivää ja laskin tunteja kauanko on ennen kuin joudun menemään tunnille kärsimään. Ja kun fiilikset ennen tuntia ovat nuo, ei jumppapäiviä tee mieli rakentaa viikkoon kovin montaa. Kevään aikana nuo olot ovat onneksi putoilleet pois ja kykenen puuhailemaan päivän ilman ahdistusta. Oikeastaan tilanne on kääntynyt osittain päinvastoin ja nyt typerien kemian tai fysiikan laskujen aikana on helpottavaa laskea tunteja siihen, että pääsee pois kirjojen luota liikkumaan. Ja se himoliikkujien vouhottama endorfiinimyrsky.. Koettu on. Se tuntuu joka kerta yhtä hyvältä jumpan tai lenkin jälkeen huomata olevansa elossa. Lisäksi tykkään itse ajatella yksittäisiä kehonosiani kuten sydäntä tai treenattavaa lihasta: kuinka ne sisälläni laulavat kiitosveisuja minun heiluttaessa itseäni. Se helpottaa, kun tuntuu rankalta.

Olen kunnolta keskinkertainen. Ainakin uskon olevani. Elän melko aktiivista elämää eli kävelen paljon ja kesäisin pyöräilen eli kestävyyspuolen juttuja tulee tehtyä puolihuomaamatta arkea eläessä. Kevään aikana olen lisännyt settiin vielä varsinaiset lenkit ja juoksemista aion kyllä jatkaa ja kehittää pitkin kevättä, kesää ja tulevaa syksyä. Mutta se lihaskunto... Lihaskuntoa on raastavaa yrittää reenata ilman ohjattujen tuntien orjapiiskurivetäjää, joka sekä lyö tahtia että määrää liikkeet. Tunnilla tyhmän jumppaajan ainoaksi hommaksi jää nostaa rautaa tai omaa ruhoaan liikkeestä riippuen. Kotona täytyy löytää välineistö, keksiä liikkeet, keksiä sarjat, määrätä tahti ja pysyä reippaana. Mahdottomuus! Olen sen verran laiskamato (en jaksa perehtyä keksimään monipuolisia liikkeitä), tietämätön (en tiedä millaisia sarjoja liikkeistä pitäisi kehittää) ja mukavuudenhaluinen (en jaksaisi painaa setin läpi luovuttamatta ilman komentajaa), että kotitreeni ei vain ole minun juttuni. Vatsalihaksia ja hauista voin kotona pumpata, mutta melko rajoittuneeksi jää lihaskuntoni niillä keinoilla. Siispä ohjatut tunnit kunniaan!

Olen käynyt yliopiston tunneilla circuitissa, PHA:ssa, keskivartolojumpassa ja pumpissa. Kaksi ensimmäistä kehittävät sekä kestävyyttä että lihaskuntoa, kun taas jälkimäiset keskittyvät lihaskuntoon. (Välimainos. Yliopiston liikuntamaksu per vuosi on 56 euroa ja hinnalla saa juosta jumpassa niin paljon kuin sielu sietää ja pumpata rautaa salilla vaikka aina salin ollessa auki. Mahtava systeemi, varsinkin kun tunnit ovat todella laadukkaita). Helpoiten oman lihasvoimattomuutensa voi todeta pumpissa. Tunti ottaa tehokkaasti turhat luulot pois, kun liikkeitä tehdään aina yhden biisin verran vaihdellen ykkös-, kakkos- ja pumppaustahtia. Koska olen melko aloittelija, koen oikeudeksi vähän vilkuilla muita jumppaajia ja etsiä mallia sopiviin painovalintoihin. Vilkuillessa voi kuitenkin törmätä todellisuuteen, kun ihmisillä roikkuu tangoillaan kovia painoja, joita he veivaavat vaivatta, vaikka ohjaaja huutaa vain tempoa lisää. Silloin omat 2,5kg:n kiekot tangon päässä tuntuvat heppoisilta ja tuntuu hölmöltä, kun tanko ei vain nouse siihen ohjaajan haluamaan tahtiin. Pahimmat ongelmani keskittyvät käsiin, rintalihaksiin ja vatsaan. Haluaisin vain niin vimmatusti kehittyä, että viikko toisensa jälkeen odotan mullistavaa kertaa, jolloin kykenen tekemään liikkeet puhtaasti ja itseni silti haastaen. Kehitys tuntuu vain niin hitaalta, että ärsyttää!

Jotta kehitys voisi kiihdyttää supervauhtiin täytyisi varmaan mennä salille nostamaan aivottamasti punttia. Siinä on kuitenkin vielä kynnys, jota en ole ylittänyt. Olen kuullut yliopiston salista vain juttuja, joissa sali on täysin tukossa ihmisistä, ja minä kun vihaan sellaista. Tarvitsen kuntosalilla aikaa ja tilaa, koska en osaa käyttää laitteita ollenkaan enkä tiedä millaisia sarjoja laitteilla pitäisi veivata. Siinä tilanteessa en paljon kaipaa jalkaansa naputtavaa puntti-Patea, joka odottelee vuoroaan päästä valtaamaani laitteeseen. Siispä olen tyytynyt vain jumppailemaan kolmisen kertaa viikossa. Joudun ehkä odottamaan tuloksia muutaman vuoden, mutta onneksi aikaa pitäisi olla :)

 

Voittajan on helppo hymyillä

Kun korkkaa aamun voittamalla Ässä-arvasta kolmekymppiä, tietää, että on tulossa hyvä päivä. Varsinkin, kun näkee, että ulkona paistaa aurinko ja tietää, että edessä häämöttää viikonloppu. Hurrraaa! Kiitos siis mummolle, joka lähetti postipaketissa Jarkolle villasukat ja molemmille Ässä-arvat.



Bile-eläimen paardiputki

Otsikko ehkä hieman liioittelee, mutta minulle kaksi päivää edes jonkinasteista juhlimista on nykyään saavutus. Hih.. Opiskelijavappua odotellessa...

Eilen valmennuskurssin jälkeen olivat siis Jäänsärkijäbileiden etkot yhden bilsakaverin luona ja sieltä matka jatkui keskustaan Lynin jonoon toteamaan, että jonot ovat järkyttävän ylivoimaisen pitkät. Päätimme porukan yhteisratkaisulla luopua haalarimerkistä ja vaihtokauppana pitää paleltuneet varpaamme (ulkona on öisin/iltaisin jäätävän kylmä!) kiinni muussa ruumiissamme ja siksi siirryimme jonosta kesken kaiken Red hot chilisiin nauttimaan kirpeää ämpäriä. Myöhemmin kyllä marssimme ilman jonoja Vegasiin tanssimaan ja ilta oli oikein riemukas. Oli ihana nähdä suuremmissa määrin bilsalaisia, koska kun en ole nyt keväkaudella yliopistolla pyörinyt, on jäänyt tuttujen näkeminenkin vähemmälle. Kotiin rantauduin puolen kolmen maissa ja liian vähäisten unien takia lukeminen meinasi tänään tökkiä, mikä aiheutti pienen pientä morkkista, josta onneksi pääsin yli kertaamalla aivottomasti aineiden ja ionien kemiallisia kaavoja.

Tänään vuorossa olivat kasaribileet ja taas Lynissä. Etkoilin sosionomien mukana erään Jarkon kaverin luona ja oli oikein kivaa. Päätin tänään olla laittamatta haalareita, koska bileiden facebook-tapahtuman pukukoodi oli epäselvä (olisinko ainut koko bileissä haalareissa?) ja toisaalta olin menossa etkoilemaan tuoreiden sosionomien kanssa, joilla ei vielä ole haalareita (=olisin etkoillakin ainut, jolla on haalarit.) Siispä päälle kirkkaat siniset housut ja uusi Matkus-reissullla ostettu toppi. Olen nyt erittäin tyytyväinen, että tulin ostaneeksi tuon topin, vaikka ostohetkellä olin vähän kahden vaiheilla, kun tunnen itseni yleensä hihattomissa kehonrakentajaksi, jonka hartiat ovat kuin ladonovi. Nyt en kuitenkaan meinaa malttaa odottaa kesää, että pääsen käyttäämään toppia ulkonakin. Kuvat tyylikkäästi baarin vessasta. Jep olen kaksikymppinen....



Ja haah! Keksinpä tuollekin korulle käyttöä varmaan valehtelematta kymmenen vuotta ostohetkestä. Pikkutyttönä tuohon aikanaan Lindexillä ihastuin ja ostin, mutta nyt vasta keksin kivan asun, johon yhdistää. Joko olin hyvin kaukaa viisas tai erittäin typerä ostahimokas kuluttaja.

Tämä päivän bileet päättyivät yllättäen suhteellisen aikaisin (noin vartti siitä, kun marssimme baariin sisään), kun poket antoivat lähtökehotuksen taskumatin takia. Siispä kotona jo yhdeltätoista ja huomenna saa herätä virkeänä opiskelemaan! Ei onneksi harmita tippaakaan, koska eilinen painoi sekä fyysisesti, että henkisesti huonon lukupäivän takia. Lisäksi tänään näytti olevan melko vähän ihmisiä liikenteessä, ainakin eiliseen verrattuna.



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hyytävä lauantai ja leffasunnuntai

Olen näköjään kelvoton bloggaaja, vaikka vannoin mielessäni olevani muuta, kun tämän touhun aloitin. Vihaan nimittäin itse bloggareita, jotka pitävät bloginsa päiväkausia tyhjillään ilman pienintäkään päivitystä. Nyt tarvon itse siellä suossa, kun tuntuu, että aikaa ei riitä postailla heti sillä sekunnilla, kun äksöni on päällä. Pahoitteluni ja tässä pari päivää myöhässä oleva postaus.

Lauantaina leikin aamupäivällä Strömssöä ja askertelin muutaman pääsiäiskortin ensi viikkoa varten. 

Munien raidat on maalattu eri värisillä kynsilakoilla ja taustan rypytetty paperi on Sokoksen paperikassista leikattu. Kartongit ja kukot Tiimarin alekopasta.

 Minulla on ristiriitainen suhde korttiaskarteluun. Toisaalta tykkään nähdä onnistuneen lopputuloksen ja ajatella, kuinka kortin saaja ilahtuu omatekoisesta kortista, mutta toisaalta korttien teko kertyy yleensä niin, että samaan aikaan täytyisi tehdä 10 eri korttia, kun yhdellä mummolla on syntymäpäivä, toisella nimpparit ja lisäksi vielä äitienpäivä sattuu samalle viikolle. Siispä pyrin keksimään yhden helpon ja näppärä mallin per "korttiturnajaiset", että kaikki saavat omatekoiset kortit ja minä en menetä hermojani yrittäessäni luoda jotain uniikkia kaikille.

Lauantai-iltana tuli kokeiltua taas jotain aivan uutta. Olen käynyt mökillä meidän omassa pikku lammessa avannossa monen monta kertaa, mutta yleinen sauna ja avantountipaikka pääsivät testiin vasta nyt lauantaina. Turun Uittamossa on siis Turun Avantouimarit ry:n ylläpitämä yleinen sauna ja huollettu avantopaikka, jossa jokainen saa käydä saunomassa ja pulahtelemassa maksua vastaan. Olin varma, että kyseessä on pikkuruinen saunamökki, jossa muutama vanha patu istuu meidän lisäksemme ja nauraa meidän keltanokkien palelemiselle. Kuinka väärässä taas olinkaan! Parkkipaikka oli aivan täynnä autoja ja saunassa tuntui istuvan puoli Turkua. Sauna oli valtava ja jokaisella kolmella seinällä oli lauteita kolmessa kerroksessa täynnä ihmisiä iältään nelivuotiaasta nuorien aikuisien kautta eläkeläisiin. Sauna oli täynnä iloista juttelua, hymyileviä ihmisiä ja kaikilla tuntui olevan tietynlainen yhteishenki ja hyvä fiilis päällä.


Sauna+avanto maksoi Avantouimareihin kuulumattomalta (eli meiltä normi-ihmisiltä) 4,5 euroa ja pulikoida sai niin kauan kuin sauna oli päälle eli parisen tuntia. Kyllä nimittäin veri lähti ihmeellisesti kiertämään, kun hyisessä lätäkössä pulahti. Itse en uskaltanut kovin kauaa ja pitkiä pätkiä avannossa uida, mutta pojat kokeilivat rajojaan ja ensin uida molskivat vedessä ja sen jälkeen syöksyivät hankeen kierimään.


 Oli kylmää.

Sunnuntaina annoimme itsellemme luvan vain löllyä, koska lauantain Uittamo-reissulla kertyi kävelykilometrejä sellaiset 20, kun piipahdimme matkoilla muutaman kaverin luona. Me katsotaan aika vähän leffoja ja meille onkin kertynyt sellainen "täytyy katsoa joskus" -leffalista, jota puramme ehkä leffa per kuukausi tahdilla (ja lista kasvaa 2 leffaa per kk....). Eilen ohjelmassa oli kauan listalla keikkunut Chaplinin Diktaattori ja samaan teemaan lokeroitava Kunniattomat paskiaiset. Molemmissa siis pyöritään natsimeiningeissä ja kritisoidaan Hitlerin Saksaa. Toinen ivallisen piiloilkeilevästi ja kiertelevän väistellen, toinen Hollywood-juonikuvioiden ja rähinöinnin kautta. Päätelkää itse kumpi on kumpi :D


Molemmat hyviä, Kunniattomat paskiaiset parempi, jos 40- ja 00-luvuilla tehtyjä leffoja voi ylipäätään verrata. Suosittelen! :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

UUUUH mikä päivä!

Joskus on vain päiviä, jolloin kaikki sujuu kuin rasvattu. Tämä päivä kuului ehdottomasti niihin. Aamu lähti ihanan, harvinaisen rauhallisesti käyntiin, noin arkiaamuksi ainakin, kun Jarkko meni kouluun vasta kahteen ja saimme aamun viettää yhdessä ja syödä aamupalan maltilla. Kahvikin maistui paremmalta, kun oli seuraa ja toisaalta oltiin vihdoin saatu pohjoisen reissun jälkeen ostettua maitoa jääkaappiin. Normaalisti herään arkisin kahdeksalta ja pyrin olemaan kirjojen ääressä yhdeksältä, mutta tänään päätin joustaa, koska oli vain niin ihanaa kölliä sohvalla pää toisen sylissä auringon paistaessa ikkunasta, ja puhua kesästä ja kaikista suunnitelmista, mitä meillä kesälle on.

Pikkuhiljaa alan nimittäin uskoa siihen, että kesä tulee. Eletään jo maaliskuuta ja asfaltti paikoin jo vilkkuu. Yritän kovasti olla huomioimatta näitä viimeyöisiä parinkymmenen asteen pakkasia ja keskittyä vain päivisin valuviin ränneihin ja sulavasta lumesta märkiin katuihin. Miten odotankaan aikoja, että ulkona voi ottaa takin pois ja vaella pitkin katuja ballerinoissa tai tennareissa ilman, että jalat uivat! Ennen kuin tennarit voi vetää jalkaan ne täytyy tosin ostaa, koska viime kesäisistä pohjat irvistelevät. Sama tilanne taitaa olla kyllä myös ballerinoilla... Mutta älä kesä sinä minun kengistäni huolehdi, lupaan kyllä järjestää asian, kunhan vain tulet!

Opiskelujen suhteen olen ollut melko jäissä koko alkuviikon. Viime viikon loman jälkeen on ollut jättiläisemäinen kynnys tarttua fysiikan ja kemian kirjoihin ja alkaa kahlata läpi oksettavaa sähköoppia tai orgaanista kemiaa. Siispä eilen ja toissapäivänä sorruin viime keväiseen tyylini välttää laskemista lukemalla biologiaa, joka on jo valmiiksi vahvin alueeni, eikä siis todellakaan se, jota tulisi treenata erityispainotuksella. Mutta, kun laskeminen tuntui vain niin mahdottomalta! Aina hoetaan, että oppiminen on omasta asenteesta kiinni, mutta minä taidan olla niin asennevammainen, että jos päivä on huono oppimiselle siihen ei paljon oma asenne auta. Koko eilisen aamupäivän yritin nenä kiinni kemian kirjassa tsempata itseäni, että "kyllä sä pystyt", "kyllä sä jaksat" ja "nyt kun lasket niin voit illalla ottaa rennosti ja olla tyytyväinen itseesi", mutta kun ei. Kun minun keskittymiskykyni seilaa jossain, sitä ei napata kiinni vain hyvällä asenteella. Jos aion oppia jotain vaikeaa, ja siis todella oppia, en vain sijoittaa kaavaan mallin mukaisesti, täytyy planeettojen olla täsmälleen oikeassa asemassa ja päivän oltava hyvä. Onneksi tänään planeetat olivat rivissä oikeassa järjestyksessä ja ihanan aamun jälkeen sähkömagnetismi suorastaan sujahti pääkoppaani. Vilkaisin päivällä myös viime vuoden fysiikan harjoituskirjaani ja sain ilokseni huomata, että viime keväinen Krista ei ollut edes yrittänyt sähkömagnetismitehtäviä, vaan skipannut ne liian mahdottomina. Sanoisin siis, että kehitystä leijuu ilmassa! Hurraa! Ja pakko myöntää, että magnetismitehtävät olivat erittäin ymmärrettäviä ja välillä jopa kivoja, kun oivalsin asioita, joita en ikinä olisi uskonut oivaltavani. Huh tälläisiä päiviä lisää, ja paljon, ennen toukokuun 24. päivää, kiitos.

Kun olin päivän jumppailut aivokudosta, oli illalla vuorossa näkyvämmät lihakset. Tämä viikko on tuleva olemaan supersporttiviikko: maanantaina illan valmennuskurssin jälkeen hujautin 7km lenkin, eilen PHA- tunti, tänään keskivartalo-jumppa ja perjantaina edessä olisi elämäni ensimmäinen pump-tunti. Myös tulevan viikonlopun sää näyttää tällä hetkellä niin upealta, että ulos täytyy sillloinkin rynnistää. Tasapainotusta ajattelin hakea kuitenkin heseltä, kun lähettivät postissa superalekuponkeja :)

Ps. Kuinka montaa asiaa nainen voi yhtä aikaa tehdä? Ainakin syödä suklaata, kirjoittaa tänne ja katsoa Pieniä potilaita. Upea kruunu ihanalle päivälle.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tontilla taas!

Nyt tuli melkein kahden viikon katko postauksiin, koska viime viikon olin poissa Turusta Kuopiossa ja Kuusamossa viettämässä hiihtolomaa ja matkaa edeltävä viikko oli muuten vain kamala: täynnä kiirettä, puuhaa ja stressiä. Siispä taukoa tänne, vaikka materiaalia olisikin ollut.

Turun alue vietti hiihtolomaansa jo pari viikkoa sitten, mutta minulle hiihtolomaa oli vasta viime viikko, kun Jarkon kanssa ensin reissasimme perjantaina Turusta autolla Kuopioon ja sieltä sunnuntaina edelleen minun perheeni kanssa Kuusamon Rukalle. Matka Turusta Kuopioon oli minulle todella jännä, koska tehtäväni oli ajaa tuttujemme Turusta ostama auto Kuopioon, enkä ole ikinä aiemmin ajanut noin pitkää matkaa enkä toisaalta ole ajanut autoa ylipäätään senttiäkään viimeiseen puoleen vuoteen. Toisaalta olin valtavan innoissani, koska rakastan roadtrippejä ja tiesin kyllä selviäväni matkasta, kunhan kukaan muu ei törttöile ympärilläni niin etten mahda tilanteelle mitään. Yksi tällainen tilanne oli lähellä, kun vastaantuleva auto lähti typerään ohitukseen, vaikka näki meidän tulevan vastaan. Mitään ei sattunut, onneksi, mutta syke pomppasi ja addrenaliini virtasi. Jos jotain tuon reissun aikana opin niin sen, että ihmiset tekevät liikenteessä jatkuvasti kerta kaikkiaan idioottimaisia ohituksia, joista ei ole heille mitään hyötyä. Kiukuttaa tuollainen, koska tiellä ei ole pelissä vain oma henki vaan myös kaikkien muiden tielläliikkujien. En minä halua kuolla siksi, että joku pääsee huoltsikalle kahville 23 sekuntia nopeammin!


  Kun ensin perjantaina olimme treenananneet istumalihaksia Turku-Kuopio akselilla kuusi ja puoli tuntia, oli sunnuntaina vuorossa samanmoinen pätkä välillä Kuopio-Ruka. (Istuin hiihtoloman 9 päivän aikana yli 24 tuntia eri kulkuneuvoissa!) Olimme Rukalla viime vuonnakin, joten tiesimme mitä saamme: kolme päivää rinteessä ja päivä hiihtäen perinteisillä suksilla. Kokeilin myös parin vuoden tauon jälkeen lautailua, ja pientä kehitystä oli havaittavissa, vaikka seuraavana päivänä pylly, niskat, kädet, polvet, reidet ja koko muu kroppa olivatkin aivan jumissa jatkuvasta kaatumisesta ja ylös nousemisesta. Jarkko ja isäpuoleni ottivat lautailun täysillä haltuun ja laskivat melkein koko reissun laudoilla. Vaikka pakkanen oli melkoisen pureva yhtenä päivänä ja toisena satoi lunta kuin saavista kaatamalla tuntuu, että saimme reissusta kaiken irti. Laskettua tuli joka päivä kymmenestä seitsemään ja tauolla käytiin vain kaakaoiden ja ruokailun verran. Siltä kyllä tuntuikin viikon lopussa :)





Torstaina kotiinlähtöpäivänä kävimme vielä äidin ja Jarkon kanssa hiihtämässä 20 kilometrin lenkin kovassa pohjoistuulessa ja luistamattomilla laduilla. Aurinko kuitenkin paistoi ja jaksoin pitää mieleni ylhäällä viimeisiin 5 kilometriin asti. Sillloin meni hermo, ja loppumatkan ikuisuudelta tuntuvan nousun töpöttelin suksillani hammasta purren ja kiukkua pidätellen. Mieli teki huutaa jokaiselle vastaantulevalle hiihtäjälle, että kääntykää vielä kun voitte, ette te halua mennä sinne! Perillä hotellilla olin kuitenkin taas äärimmäisen tyytyväinen, että tuli lähdettyä ja litimärät urheiluvaatteetkin huusivat, että jee jotain on tullut tehtyä. 




Tuleepa muuten aikamoinen muskelipostaus tästä hiihtolomailusta...

Kuopiossa pääsin vihdoin perjantaina tutustumaan koko seudun uusimpaan ylpeyteen, moottoriteitäkin tukkineeseen Matkukseen. Kuopion tuoreen Ikean kylkeen rakennettiin viime vuonna valtava ostoskeskus, joka avattiin viime lokakuussa. Koko Kuopio ja lähiympäristö sekosi, minkä seurauksena moottoritien liittymät jouduttiin ajoittain sulkemaan, koska väkeä ei enää mahtunut parkkipaikoille. Odotukseni olivat melko matalalla, koska en koe olevani mikään hypershoppaaja, joka kokee valtavia kiksejä upeista kaupoista ja suurista ihmismassoista niiden kauppojen sisällä. Pääsimme ovista sisään ehkä 20 metriä, kun Jarkko bongasi Hanko sushin lounastajouksen, joka oli voimassa vielä kaksi minuuttia. Siispä ruokatauko heti ostarikierroksen kärkeen. En kyllä valittanut, koska ihastuin ravintolasushiin alkuvuodesta, kun söin sitä ensimmäisen kerran ja toisekseen 5,5 km kävelyretken jälkeen oli jo vähän nälkä.





Lounashintaan (9,5 euroa) kuului misokeitto, vihreä tee ja kuvan sushilajitelma. Ahh mitä herkkua annos olikaan. Suosittelen lämpimästi :)

Ruuan jälkeen tehtiin kierros kaupoissa ja rakastuimme molemmat New Yorkeriin. Pikagooglauksella sain selville, että kyseessä on saksalainen nuorisovaateketju, jonka myymälöitä löytyy Suomesta vain Hyvinkäältä, Helsingistä ja Kuopiosta. Kerrankin Turku otti Kuopiolta turpaan tälläisella osa-alueella. Hintataso oli todella asiallinen opiskelijan kannalta (en halua miettiä niitä surkeita lapsityökohtaloita....) ja vaatteet juuri sellaisia mitä kaipasin. Mukaan tarttui oliivinvihreät farkut ja persikanvärinen pitsipaita yhteishintaan 29,90e. Kuvia tulee sitä mukaan, kun käytän vaatteita arjessa. H&M:ltä ostin läpikuultavan hiilenharmaan hihattoman, jollaista olen pitkään halunnut, mutta arkaillut ostaa. Nyt on ostettu ja täytyisi vain rueta käyttämään. Kesää odotellessa.. Cubukselta nappasin mukaani vielä persikkaisen ja sähkönsinisen perustopin, että sain rakennettua uusista vaatteista asun seuraavalle päivälle.

Matkus muistutti mielestäni valikoimaltaan Turun Hansaa. Toisaalta Matkus on kuitenkin hienompi ja ihanan avara verrattuna myyränonkalomaiseen Hansaan (jossa en edelleenkään osaa suunnistaa), joten nyt kyllä pisteitä ropisee Kuopion suuntaan :) Ja ahh se New Yorker <3