keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

UUUUH mikä päivä!

Joskus on vain päiviä, jolloin kaikki sujuu kuin rasvattu. Tämä päivä kuului ehdottomasti niihin. Aamu lähti ihanan, harvinaisen rauhallisesti käyntiin, noin arkiaamuksi ainakin, kun Jarkko meni kouluun vasta kahteen ja saimme aamun viettää yhdessä ja syödä aamupalan maltilla. Kahvikin maistui paremmalta, kun oli seuraa ja toisaalta oltiin vihdoin saatu pohjoisen reissun jälkeen ostettua maitoa jääkaappiin. Normaalisti herään arkisin kahdeksalta ja pyrin olemaan kirjojen ääressä yhdeksältä, mutta tänään päätin joustaa, koska oli vain niin ihanaa kölliä sohvalla pää toisen sylissä auringon paistaessa ikkunasta, ja puhua kesästä ja kaikista suunnitelmista, mitä meillä kesälle on.

Pikkuhiljaa alan nimittäin uskoa siihen, että kesä tulee. Eletään jo maaliskuuta ja asfaltti paikoin jo vilkkuu. Yritän kovasti olla huomioimatta näitä viimeyöisiä parinkymmenen asteen pakkasia ja keskittyä vain päivisin valuviin ränneihin ja sulavasta lumesta märkiin katuihin. Miten odotankaan aikoja, että ulkona voi ottaa takin pois ja vaella pitkin katuja ballerinoissa tai tennareissa ilman, että jalat uivat! Ennen kuin tennarit voi vetää jalkaan ne täytyy tosin ostaa, koska viime kesäisistä pohjat irvistelevät. Sama tilanne taitaa olla kyllä myös ballerinoilla... Mutta älä kesä sinä minun kengistäni huolehdi, lupaan kyllä järjestää asian, kunhan vain tulet!

Opiskelujen suhteen olen ollut melko jäissä koko alkuviikon. Viime viikon loman jälkeen on ollut jättiläisemäinen kynnys tarttua fysiikan ja kemian kirjoihin ja alkaa kahlata läpi oksettavaa sähköoppia tai orgaanista kemiaa. Siispä eilen ja toissapäivänä sorruin viime keväiseen tyylini välttää laskemista lukemalla biologiaa, joka on jo valmiiksi vahvin alueeni, eikä siis todellakaan se, jota tulisi treenata erityispainotuksella. Mutta, kun laskeminen tuntui vain niin mahdottomalta! Aina hoetaan, että oppiminen on omasta asenteesta kiinni, mutta minä taidan olla niin asennevammainen, että jos päivä on huono oppimiselle siihen ei paljon oma asenne auta. Koko eilisen aamupäivän yritin nenä kiinni kemian kirjassa tsempata itseäni, että "kyllä sä pystyt", "kyllä sä jaksat" ja "nyt kun lasket niin voit illalla ottaa rennosti ja olla tyytyväinen itseesi", mutta kun ei. Kun minun keskittymiskykyni seilaa jossain, sitä ei napata kiinni vain hyvällä asenteella. Jos aion oppia jotain vaikeaa, ja siis todella oppia, en vain sijoittaa kaavaan mallin mukaisesti, täytyy planeettojen olla täsmälleen oikeassa asemassa ja päivän oltava hyvä. Onneksi tänään planeetat olivat rivissä oikeassa järjestyksessä ja ihanan aamun jälkeen sähkömagnetismi suorastaan sujahti pääkoppaani. Vilkaisin päivällä myös viime vuoden fysiikan harjoituskirjaani ja sain ilokseni huomata, että viime keväinen Krista ei ollut edes yrittänyt sähkömagnetismitehtäviä, vaan skipannut ne liian mahdottomina. Sanoisin siis, että kehitystä leijuu ilmassa! Hurraa! Ja pakko myöntää, että magnetismitehtävät olivat erittäin ymmärrettäviä ja välillä jopa kivoja, kun oivalsin asioita, joita en ikinä olisi uskonut oivaltavani. Huh tälläisiä päiviä lisää, ja paljon, ennen toukokuun 24. päivää, kiitos.

Kun olin päivän jumppailut aivokudosta, oli illalla vuorossa näkyvämmät lihakset. Tämä viikko on tuleva olemaan supersporttiviikko: maanantaina illan valmennuskurssin jälkeen hujautin 7km lenkin, eilen PHA- tunti, tänään keskivartalo-jumppa ja perjantaina edessä olisi elämäni ensimmäinen pump-tunti. Myös tulevan viikonlopun sää näyttää tällä hetkellä niin upealta, että ulos täytyy sillloinkin rynnistää. Tasapainotusta ajattelin hakea kuitenkin heseltä, kun lähettivät postissa superalekuponkeja :)

Ps. Kuinka montaa asiaa nainen voi yhtä aikaa tehdä? Ainakin syödä suklaata, kirjoittaa tänne ja katsoa Pieniä potilaita. Upea kruunu ihanalle päivälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti