perjantai 17. toukokuuta 2013

Se ois kesää ja AATUU!

Aurinkoa, Aurajokea, kaksi lukematonta päivää, palaneet olkapäät, Kapteenin arvonimi, paljon pisamia, naurua, valoterapiaa ja ystäviä! Takana siis upeassa säässä vietetty AATU ja todellakin allekirjoitan väitteen Suomen parhaista approista. Tervetuloa Turkuun Aurajoen rantaan, koska täältä ne huippuapprot löytyvät. Sää oli eilen täydellinen jokilaivakierrokselle: pilvetöntä taivasta ja kohti hellerajaa paukkuva lämpötila. UUUH. En aiemmin ollut kesäsäällä käynyt laivoilla istuskelemassa, mutta eilen heräsi syvä rakkaus noita paatteja kohtaan. Oli uskomatonta istua pienessä siiderissä laivan kannella auringon paistaessa suoraan yläpuolelta ja lempeän kesätuulen puhallellessa hiuksiin. Pari viikkoa sitten kylmien säiden aikaan jäätävän merituulen puhaltaessa mietin, että liekö tämä puhuri laantuu lämpimäksi koko kesänä, mutta nyt parin kesäpäivän perusteella uskallan sanoa, että turkulainen tuuli osaa olla myös lempeä.

Olen kovasti ihastunut noihin tummanpunaisiin hehkuvan punaisiin tulppaaneihin, joita kasvaa matkalla keskustaan. Aiemmin en oikein ole tulppaaneista tykkäillyt, mutta näissä tämä väri on jotain uskomatonta.


Käteen jäi Kapteenin arvonimi eli 10 leimaa eli kymmenen juomaa ja palaneet olkapäät. Ei siis mikään hukkareissu ;) Olkapäät saivat lisäkäryä tänään takapihalla, kun pilvetön taivas pakotti minut hylkäämään lukemisen ja istumaan auringon alle. Iltapäivällä sää tosin yllätti, kun jokirantaan kavereiden luokse päästyäni taivas repesi ja tiputti niskaamme kesän ensimmäisen ukkoskuuron. Onneksi sekään ei voinut latistaa huippufiilistä ja sää jatkui kuumankosteana vaikkakin auringottomana. 


 





 

tiistai 14. toukokuuta 2013

Lätkän voimalla eteenpäin

Maailma muuttuu ihmeellisen yksinkertaiseksi, kun elämän tarkoitus on päivittäin vain lukea ja laskea ja lukea ja laskea. Sitä alkaa nähdä iloa mitätttömän pienissä asioissa. Tällä hetkellä elämääni ilostuttaa jääkiekon MM-kisat. On helpottavaa aamulla ajatella, että kun tämä päivä on selätetty saa illalla maata aivottomasti sohvalla ja katsella, kun hikiset Suomipojat rämpsivät kiekkoa maaliin ja rähisevät vastustajille. Ja illalla maatessaan saa olla luvallisesti ihan aivot tyhjänä, koska tietää, että koko päivä on tullut raadettua. Toisaalta myös tuo illalla tarjolla oleva oikeutettu höntsäys on tärkeä puskija päivällä, kun lukeminen meinaa takuta: Jos meinaan katsoa pelin nauttien, nyt on hoidettava hommat pois alta. Kikka toimi tänään erityisen hyvin, koska minun piti kovalla työnteolla ansaita myös toinen pelinaikainen pahe: kaapissa odottavat juustonaksut.

Tänään mittariin kertyi noin 8,5 tuntia työskentelyä, mutta silti ikävästi tuntuu, että mitään ei jäänyt käteen. Inhoan tälläisiä päiviä, kun en huomaa valtaisia edistysaskeleita, vaikka töitä olen tehnyt koko päivän. Välillä taas päivän jälkeen tuntuu koko ajattelutapa mullistuneen, kun joku ennen vaikea asia on nyt avautunut. Silloin todella tuntuu, että on saanut jotain aikaan. Nämä päivät, jolloin mikään ei tunnu muuttuneen, ovat pelottavia tässä vaiheessa, kun alkaa olla viimeiset hetket mullistaa sitä omaa ajattelutapaa. Täytyy kai vain luottaa, että jotain siellä päässä tapahtuu, vaikka ei kovin mullistuneelta tunnukaan. Ainakin laskurutiini kasvaa.

Ajattelin tänään aamulla, kun aurinkoiseen maailmaan ikkunasta vilkuilin, että tänään napsin muutamia kivoja kuvia siitä, kuinka Turussa on jo melkein kesä. (Kävin eilen lenkillä vain caprit ja toppi päällä eli kesää tämä on.) Nurmikko helottaa aivan vihreänä, koivuissa on melkein jo oikeat lehdet, voikukat kukkivat, takapihan viinimarjapuskassa on lehdet ja luumupuunkin silmut heräilevät. Tätä kaikkea minun piti tänään kuvata, mutta nyt kun minulla olisi aikaa ei aamuisesta pilvettömästä taivaasta ole enää tietoakaan. Sen sijaan saan vähäisellä vapaa-ajallani nauttia hurmaavan harmaasta pilviverhosta ja virkistävistä sadepisaroista, jes! Siispä ei kuvia tänään. Asukuvia ei tulla näkemään varmaan seuraavaan ikuisuuteen, kun löhnään päivät pitkät kotipeikkona, mutta toivottavasti torstainen AATU toisi jotain piristävää kuvamateriaalia :)

Haa! Näytti niin ankealta tämä postaus, että pakko oli kaivella kuva-arkistoja piristyksen aikaansaamiseksi. Minun mieliala on tällä hetkellä nimittäin huippu! Ihan sama sataako ulkona. Puoli tuntia peliin ja naksuihin. Joten, kukkaloistoa Kuopiosta, olkaa hyvät.
 

Ps. Meillä on nyt vappu. Laitettiin tasan viikko ennen vappua sima tulille ja eilen todettiin sen olevan viimein valmista. Hurraa.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Haloo Helsinki

Osittain hiukan takaumana palaan nyt elämään ennen vappua, mutta menneisyyteen vilkuiluun on hyvä syy. Kevään aikana eri jumpissa juostessa, minulle muodostui yllättäviä tunnesiteitä ja mielleyhtymiä tiettyihin biiseihin: Krista Siegfriedsin Marry me:n tahdissa väännetää hauista, Erinin versio Cheekin Mitä tänne jää -biisistä heittää minut punnertamaan ja Moves like jagger tuo heti mieleen askelkyykkäämisen. Lempparipumpissani soi kahden biisin verran Haloo Helsinkiä, jota olen pitänyt vähän turhana "ihan kiva" -bändinä. Maailman toisella puolen raikasi vatsalihasbiisinä ja Vapaus käteen jää kylkiä tehdessä. Kuuntelen paljon radiota ja tunnen kyllä yhtyeen kaikki sinkut, mutta erityissuhdetta minulla ja Haloo Helsingillä ei todellakaan ole ollut. Pumppitunnit ja Turun AMK:n järkkäämä Kupittaan vappu -ilmaistapahtuma kuitenkin lähensivät meitä.

Kupittaan vappu järjestettiin tosiaan vappua edeltävänä perjantaina Datacityn sisäpihalla nimensä mukaisesti Kupittaan ytimessä. Tapahtuma oli ilmainen ja pitkin päivää lavalla esiintyi erinäisiä paikallisia "pikkubändejä", jotka itse kyllä missasin, koska nautimme etkoista yhden Jarkon koulukaverin luona. Illan päätti seitsemän maissa esiintynyt Haloo Helsinki, jonka keikka oli hyvä! Tapahtuma oli lähes päihteetön (=viinaa sai vain kalliilta anniskelualueelta=opiskelijat juovat kotona, tulevat alueelle, katsovat keikan ja menevät pois alueelta), joten yleisö oli alkuun hieman jähmeää. Lisäksi bändi aloitti noin 45 min myöhässä. Syytä en tiedä, mutta meinasi minuakin jurppia. Lopulta tunnelma oli kuitenkin rento ja ennen kaikkea iloisen toiveikas, lähinnä laulaja-basisti Ellin maailmaasyleilevien välispiikkien ansiosta.



Syy, miksi aloin tykästyä Haloo Helsinkiin oli, että oivalsin että "hei mähän tunnen nää biisit, mitä nää soittaa. Ja hei! Näähän on hyviä." Koska keikan biisilista koostui oikeastaan ainoastaan bändin radiohiteistä, sain tosiaan tunteen, että tunnen bändin tuotantoa, kun kykenin aukomaan suutani oikeaan tahtiin. Kun tähän lisätään vielä pumpista seuranneet positiiviset vibat (, joita vatsa- ja kylkilihakset minussa epäilemättä herättävät... köhköh...), totesin tykkääväni Haloo Helsingistä. Biisit ovat tunnetiloiltaan vaihtelevia, helposti lähestyttäviä ja niiden mukana on kiva rallatella. Tällä hetkellä se riittää minulle ja spotifysta onkin raiannut paljon Haloo Helsinkiä.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Surkea bloggari

Olen minä.

Kohta kuukausi taukoa tai ainakin melkein, vaikka paljon eri asuja päällä pyörinyt, vappu juhlittu ja Vappusumppu hoidettu ja lukeminenkin edistynyt valtavasti.

Syytänkin tästä tauosta lähinnä lukemista. Olen viime ajat puskenut eteenpäin kovalla vauhdilla ja tehnyt pitkää päivää kirjojen ja valmennuskurssin kanssa. Viimeiset viikot ovat nimittäin käsillä ja paljon on vielä tehtävää, että voin 25. päivä huokaista kaikkeni tehneenä. Koska vähempään en ole tyytyväinen. Jos jään ulkopuolelle, haluan olla varma, että se ei johdu, siitä että töitä en olisi tehnyt. Ja koska olen todella hidas ottamaan kuvia ja toisaalta kirjoittamaan postauksia tänne, olen aikataulusyistä skipannut päivittämisen suosiolla. Monesti olen kyllä miettinyt, että wou kun olisi nyt juttua tästä, mutta aikaa ei vain ole. Kiinnostusta minulla kirjoittamiseen edelleen on eli en aio kuitenkaan blogiani lopettaa. Se vain odottaa, että aikaa on enemmän. Sitä tulee olemaan enemmän alkaen kahden viikon päästä. Tuntuu niin pelottavalta, että aikaa onkin yhtäkkiä niin vähän. Olen itse työstänyt tätä hakuprosessia marraskuusta asti, kun valmennuskurssi starttasi ja nyt aikaa on enää 13 päivää. Vähiin käy.

Tänään oli valmennuskurssin viimeinen harkkakoe, stimuloitu pääsykoe, jonka tarkoituksena on leikkiä mahdollisimman totuudenmukaisesti pääsykoetta. Viime vuonna koe oli vähän huono, ja pelkäsinkin, että sama koe odottaisi minua tänäänkin, (koska edelliset harkkakokeet olivat olleet paljolti viimevuotisia vastaavat) mutta kiitos valmennuskeskus, joka oli muokannut täysin uuden kokeen. Koe oli todella hyvä. Aikaa kului tasan viisi tuntia, kun tehtäviä huiski eteenpäin liukuhihnamallilla ja ilman suurempaa ajattelua. Kiirekin tuli vähän, mutta kaikkiin tehtäviin, jotka uskoin osaavani sain vastaukset. Tarkistamiseen ei aikaa kylläkään jäänyt yhtään, koska ratkaisin viimeistä tehtävää aivan viimeisen minuutin aikana. Mutta olen tyytyväinen. Jos tuo olisi ollut pääsykoe, olisin ollut tyytyväinen ja marssinut salista iloisena ulos. Koetilannekin oli todella kuumottava: kädet hikoilivat ja kiire puski niskaan paniikkifiilistä. Hyvin autenttinen pääsykoetunnelma siis :D

Vasta tässä kokeessa oivalsin todella opettajien hokeman laskurutiinin merkityksen. Kun aikaa on vähän, ei tehtävien alussa ole sekuntiakaan ylimääräistä aikaa pohtia, kuinka ratkaisu lähtee käyntiin vaan sen tiedon on tultava takaraivosta. Sinne takaraivoon se tieto on porautunut puolestaan niiden satojen tehtävien myötä, jotka kevään aikana on tullut laskettua. Tällä tyylillä rynnistin tänään tehtäviä läpi: tehtävänanto huolella läpi, tunnetut arvot paperille+yksikönmuunnokset, kaavat paperiin ja huiskis tehtävä ratkaisuun.  Sitten vaan toivotaan parasta, koska huolimattomuusvirheitä ei ollut aikaa jäädä korjailemaan.

Tämän päivän kokeessa oli 17 tehtävää, joista ykköstehtävä moniosioinen monivalinta viime vuoden pääsykokeen tapaan. Aineistona oli monimutkainen mitokondrioiden toimintahäiriöistä kertova artikkeli, joka vilisi monimutkaisuuksia. Loikkasin alkuun suosiolla aineiston ja monivalintojen yli muihin tehtäviin. Pääsin aloittamaan aineiston käsittelyn vasta tuntia ennen kokeen loppua, joten kiire tuli. Monivalinta on varmasti heikko kohtani tässäkin kokeessa, sen verran tiukat pisteytykset vääristä vastauksista seuraa. Onneksi muiden tehtävien mallivastaukset näyttivät monelta osin täsmäävän omiini, joten täytyy vain toivoa, että niiden pointsit riittävät tasoittamaan monivalintaa.

Olen tämän viikon tosiaan puskenut aikaisempaa kovemmalla tahdilla, koska tajusin, että aikaa on oikeasti vähän. Siispä joka päivä tavoitteena on ollut tehdä jotain sisäänpääsyä tukevaa 8 tuntia päivässä: lukea, laskea, tehdä muistiinpanoja, kerrata muistiinpanoja, opetella kemiallisia kaavoja jne. Olen tällä ja viime viikolla tahkonnut fysiikkaa erityisesti sähkö- ja ydinjuttuja läpi niin, että uskon jotain vähän osaavanikin. Ensi viikolla aion paneutua kemiaa tarkemmin ja bilsaa siinä rinnalla koko ajan. Valmennuskurssi loppui tämän päivän kokeeseen eli nyt on tarvottava omin avuin eteenpäin. Ensi viikolla 16.5. onneksi luvassa opiskelijaelämää, kun suoritetaan AATU:a Aurajoella. Ihana nähdä taas bilsakavereita ja vähän höllätä luvan kanssa. Koska tähän vapaahetkeen annoin itselleni luvan jo aikaisemmin keväällä.

Mutta kyllä alkaa jo jännittää. Epäonnistumisen pelko ja näyttämisenhalu kilpailee jatkuvasti mielessä.