maanantai 13. toukokuuta 2013

Haloo Helsinki

Osittain hiukan takaumana palaan nyt elämään ennen vappua, mutta menneisyyteen vilkuiluun on hyvä syy. Kevään aikana eri jumpissa juostessa, minulle muodostui yllättäviä tunnesiteitä ja mielleyhtymiä tiettyihin biiseihin: Krista Siegfriedsin Marry me:n tahdissa väännetää hauista, Erinin versio Cheekin Mitä tänne jää -biisistä heittää minut punnertamaan ja Moves like jagger tuo heti mieleen askelkyykkäämisen. Lempparipumpissani soi kahden biisin verran Haloo Helsinkiä, jota olen pitänyt vähän turhana "ihan kiva" -bändinä. Maailman toisella puolen raikasi vatsalihasbiisinä ja Vapaus käteen jää kylkiä tehdessä. Kuuntelen paljon radiota ja tunnen kyllä yhtyeen kaikki sinkut, mutta erityissuhdetta minulla ja Haloo Helsingillä ei todellakaan ole ollut. Pumppitunnit ja Turun AMK:n järkkäämä Kupittaan vappu -ilmaistapahtuma kuitenkin lähensivät meitä.

Kupittaan vappu järjestettiin tosiaan vappua edeltävänä perjantaina Datacityn sisäpihalla nimensä mukaisesti Kupittaan ytimessä. Tapahtuma oli ilmainen ja pitkin päivää lavalla esiintyi erinäisiä paikallisia "pikkubändejä", jotka itse kyllä missasin, koska nautimme etkoista yhden Jarkon koulukaverin luona. Illan päätti seitsemän maissa esiintynyt Haloo Helsinki, jonka keikka oli hyvä! Tapahtuma oli lähes päihteetön (=viinaa sai vain kalliilta anniskelualueelta=opiskelijat juovat kotona, tulevat alueelle, katsovat keikan ja menevät pois alueelta), joten yleisö oli alkuun hieman jähmeää. Lisäksi bändi aloitti noin 45 min myöhässä. Syytä en tiedä, mutta meinasi minuakin jurppia. Lopulta tunnelma oli kuitenkin rento ja ennen kaikkea iloisen toiveikas, lähinnä laulaja-basisti Ellin maailmaasyleilevien välispiikkien ansiosta.



Syy, miksi aloin tykästyä Haloo Helsinkiin oli, että oivalsin että "hei mähän tunnen nää biisit, mitä nää soittaa. Ja hei! Näähän on hyviä." Koska keikan biisilista koostui oikeastaan ainoastaan bändin radiohiteistä, sain tosiaan tunteen, että tunnen bändin tuotantoa, kun kykenin aukomaan suutani oikeaan tahtiin. Kun tähän lisätään vielä pumpista seuranneet positiiviset vibat (, joita vatsa- ja kylkilihakset minussa epäilemättä herättävät... köhköh...), totesin tykkääväni Haloo Helsingistä. Biisit ovat tunnetiloiltaan vaihtelevia, helposti lähestyttäviä ja niiden mukana on kiva rallatella. Tällä hetkellä se riittää minulle ja spotifysta onkin raiannut paljon Haloo Helsinkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti