tiistai 18. kesäkuuta 2013

Arjen sankari

Arki iski vastaan eilen oikein rytinällä, kun kello kilahti 04.40. ja kesän eka työpäivä pärähti käytiin puoli seitsemältä. Lähes koko viime kesän kävin töissä 5.30-13-30, joten aikainen herääminen on tuttua, mutta huh kyllä toissayönä hiukan hirvitti, kun kello nakutti eteenpäin ja uni ei tule silmään millään ja naapuritkin huutelevat seinän takana ja mahassa jännittää ja herätys on jo 4 tunnin päästä. Yritä siinä sitten nukkua. Onneksi maanantaiaamun pelasti jännityksen tuoma piristysruiske eikä herääminen ollutkaan yhtään vaikeaa.


Ollaan Jarkon kanssa töissä teollisuuspesulafirmalla, joka vastaa sairaalapyykistä, vaatteista, lakanoista jne vastaavasta. Kokemusta alasta ei ollut kummallakaan, joten molemmat lähdettiin maanantaina hommiin hiukan jännittäen. Onneksi ilmapiiri työpaikalla on rento ja hommat, joiden parissa nämä ekat päivät ovat menneet ovat sujuneet helposti muita matkimalla: paita käteen, kiepautus ja paita on viikattu, lakana käteen, lakana koneeseen ja hurraa! Itselleni outoa on ollut vain tehdasmeininki, jossa samassa työvuorossa on yhtä aikaa monta kymmentä henkilöä. Siivouspuolella (josta minulla siis aiemmat kesätyökokemukset) työporukka on ollut korkeintaan viiden naisen porukka ja tauot on pidetty joustavasti sillloin, kun on ehditty. Tänä kesänä tauoilla on selvät kellonlyömät ja niiden mukaan mennään. Ihan kivaa sekin. Tietää aina kauanko seuraavaan hengähdystaukoon aikaa :) Lisäksi minusta on hauska kokeilla jotain aivan uutta parin kesän siivouksen jälkeen.

Näinä parina päivänä olen ollut iloinen tuosta melkein 9 kilometrin työmatkastakin. Hassua, miten noin pitkä matka voi liikenteettömänä ajankohtana, tasaisella reitillä ja hyvällä säällä sujahtaa aivan hetkesssä.


Ps. Kuvat testailua, kun kaipailin kuvia, mutta olen liian kiltti niitä mistään varastamaan. Tein nyt siis pientä tutkimusta ja kuvat napattu luvallisesti foter.com sivustolta.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Studio Killers! Levy! Jee!

Studio Killers pamahti maailmaan kesällä 2011 upealla, mahtavalla, ihanalla, rakkaalla, muistorikkaalla ja vauhdikkaalla Ode to the bouncer -biisillä. Elettiin kesää, jona olin ekaa kesää tosissaan kesätöissä, oleskelin paljon kavereiden kanssa ja olin tuleva tutustumaan Jarkkoon. Upeuden kesä 2011 siis :)


Kuulin biisin ekaa kertaa radiosta ja rakastuin heti, syvästi. Muistan erityisesti yhden työmatkan bussissa ennen aamuseitsemää, kun surkea aamu muuttui sekunnissa hurmaavaksi kesäaamuksi radion ladatessa Studio Killersiä soimaan. Ode to the bouncerista muodosti heti oma suosikkini ja rallatin sitä eteenpäin kotibileissä ja illanistujaisissa. Niinpä biisi tarttui ja siitä muodostui meidän kaveriporukalle koko kesän 2011 tunnusbiisi, joka laitettiin aina jossain vaiheessa (yleensä parhaassa vaiheessa iltaa) soimaan ja hypittiin, pompittiin ja laulettiin mukana. Näin tehtiin myös elokuun puolessa välissä Kuopion Julkulassa, kun juhlimme kaverin paluuta Suomeen ulkomailta. Kesäyö, viiniä, sauna, uusi komea tuttavuus ja Ode to the bouncer. Ihastumaanhan siinä joutui <3

Tuosta kesästä asti olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että yhtye saisi ulos uusia sinkkuja ja jopa albumin. Ode to the bouncerin tapaisia superhittejä tuoreemmat sinkut eivät ole olleet, mutta olen viihtynyt niidenkin parissa. Biisien iloisuus, rytmikkyys ja laulajan jännittävä ääni ovat saaneet minut ihastumaan. Tänään bändiltä on kuitenkin lopulta julkaistu kokonainen albumi! Bongasin uutisen julkaisusta vain sattumalta Ilta-Sanomien sivuilta, mutta väliäkö sillä. Samantien Spotifyn tarkistamaan olisiko levy jo kuunneltavissa ja hämmenyksekseni se löytyi! Siispä tänään paljon Studio Killersiä, Teemu Brunilan ihastuttavaa kuiskivaa ääntä ja hyviä muistoja parin kesä takaa <3


Pääsykokeesta

Kolmas kerta se toden sanoo, sanotaan. Tuskin sanoo, sanon minä. Viisi tuntia vaikeutta, silmää, silmänrappeumaa ja laskuja ilman lukuja. Tervetuloa lääkiksen pääsykokeeseen vuosimallia 2013!

http://www.med.utu.fi/opiskelu/opiskelijavalinta/valintakokeet/laaketieteen_alojen_tehtavamoniste_suomi_2013.pdf

Tein viimeisen viikon ennen koetta hurjasti töitä erityisesti fysiikan kertaamisen kanssa. Kertasin kaiken fysiikasta viimeisen viikon aikana. Kemia ja biologia jäivät vähemmälle, mutta kemiaakin pyrin kertaamaan niin, että pahimmista asioista kävin tehtäviä läpi useamman kappaleen. Biologiassa tyydyin vain lukemaan muistiinpanoni huolella läpi ja muistelemaan asioita niiden avulla ääneen. Sanotaan että kaiken oppimisen olisi pitänyt tapahtua jopa kuukausi ennen koetta, että viimeinen kuukausi olisi vain mieleenpalauttelua. Pötyä ainakin minun kohdallani. On totta, että kuukausi ennen koetta olin varmaan käynyt kaiken kyllä läpi, mutta ei se riitä lääkiksen pääsykokeessa! On osattava pilkuntarkasti ja ulkoa tiettyjä asioita ja niitä asioita on paljon. Pienenpieni nippelijuttu voi pysäyttää koko laskun etenemisen, jos et vain satu tietämään, että tämä menee näin. Siispä viimeisen viikon kertasin tälläisiä nippelijuttuja suurten kokonaisuuksien lisäksi. Tein koko kevään pisimpiä päiviä juuri viimeisellä viikolla, helposti 10 tuntia kilahti mittariin ennen päivän päättymistä. Vaikka tein näin pitkiä päiviä, en myönnä loppuunpalaneeni, en lainkaan. Mieli pysyi koko ajan hyvänä ja jännityskin pysyi parhaiten kasassa, kun laittoi kaiken ylimääräisen energian laskemiseen. Halusin vain olla varma, että kaikki mahdollinen oli tehty.


Viimeisenä päivänä torstaina 23.5. nostin kädet pystyyn kuuden ja seitsemän väliin. Tuntui pelottavalta lopettaa. Tajuta, että ei tule enää uutta päivää, jolloin voi tarkistaa tuon asian ja palauttaa mieleen tuon asian. Kaikki oli nyt tehty ja jäljellä enää suoritus. Koko kevään edessä odottanut mörkö, joka hiipi tai oikeastaan juoksi yhtäkkiä niin lähelle, että välissä oli enää yksi yö. Torstai-ilta meni onneksi kivuttoman nopeasti, kun pidin itseni kiireisenä. Heti lukemisen lopettamisen jälkeen kipitin kauppareissulle ja sitten olikin jo aika rueta tappamaan se viimeinenkin yö minun ja mörön välistä.

Pää pysyi yllättävän hyvin kasassa vielä perjantaiaamunakin. Kelloja olin laittanut soimaan varmuuden vuoksi kolme: oma puhelin, Jarkon puhelin ja vielä vanhanmallin herätyskello, jos molempien puhelimista sattuisi akku loppumaan. Tietysti heräsin heti ensimmäiseen kilinään, mutta illalla nukahtamista helpotti ajatus, että pommiin nukkumisesta ei ainakaan minun sisäänpääsyni jää kiinni. Salijako oli nähtävissä klo 8 Educariumilla, josta kaverini kanssa sinkosimme Kauppikselle, jossa koesalimme odottivat. Kritisoin kyllä Turun yliopiston lääketieteellistä tiedekuntaa tuosta salijaon julkaisemisesta vasta koeaamuna. Jos mietin itseni viime kevään tilanteeseen, jossa olin tupsahtanut Kuopiosta Turkuun ilman älypuhelinta ja siis vailla nettiä ja minulle olisi Edulla sanottu, että marssipa Kauppakorkealle, olisin varmaan purskahtanut itkuun. Mistä minä tiedän missä Kauppakorkea on? Tuollaisena aamuna ei kukaan kaipaa ylimääräistä stressiä koepaikan metsästyksestä! Tänä vuonna olin itse onnellisessa asemassa, kun sain herätä koeaamuun omasta sängystä ja kävellä paikalle tuttua reittiä, jota olen koko vuoden marssinut.

Kauppiksella odottelimme noin 45 min ennen salien avautumista. Olo oli yllättävän rauhallinen. Minä luotin itseeni. Ei lainkaan sellaista pelkoa ja jännitystä, millaista olin itseltäni odottanut. Minä vain olin. Ovet avautuivat ja marssimme saliin. Pyllyt penkkiin ja viimeisten minuuttien odottelut ennen kuin paperit sai kääntää.

"Koe alkaa. Saatte aloittaa."


Viime kevään halvaannuttavan aineistotekstin jälkeen päätin tänä vuonna loikata suoraan koko aineiston yli tehtäviin, jotka voi ratkoa ilman sitä. Kuulostaa ihan hyvältä päätökseltä, kunnes kello yksitoista (kokeesta takana 2h, edessä 3h) alan oivaltaa, että sitä hemmetin aineistoa tarvitaan lähes joka tehtävässä. Siispä lukemaan glaukoomasta ja silmänpohjan ikärappeumasta. Aineiston kieli oli viime vuoteen verrattuna inhimillistä, mutta tietoa oli silti valtavan paljon sisäistettäväksi noin lyhyessä ajassa. Kun tähän lisätään pieni paniikki myöhäisestä aineiston lukemisen aloittamisajankohdasta, alkaa paketti olla valmis. Totaalisen paniikin onnistuin tänä vuonna kuitenkin välttämään ja lähdin kokeesta kuivin silmin, naama vakavana tai jopa pienesti huvittuneesti hymyillen.

Tehtävät olivat vaikeita. Alkuun kuusi tehtävää (yhteensä 23 väittämää) monivalintaa, joissa erilaiset pisteystysohjeet. Ja tuo 23 väittämää kuulostaa hämäävän vähältä, koska vaihtoehtoja oli yhteensä 214 väittämää, mutta monivalintatehtäviä siis "vain" 23. Jos joku ymmärtää, mitä yritän selittää. Monivalinnoista osa oli aineistosta irrallisia, osa aineistoon liittyviä, osa moniosaisia, osa oikein/väärin -väittämiä ja osa puhdasta kemiaa, jossa piti tunnistaa yhdisteryhmiä ja yhdisteiden reaktioita. Suurin itkunaihe kokeen jälkeen oli oma säälittävä töppäykseni ensimmäisen monivalintaosion pisteytysohjeiden kanssa. Kokeen loppumetreillä ajan ollessa hyvin lopussa, jätin nimittäin ruksimatta ensimmäisestä osiosta yhteensä viisi tehtävää, vaikka pisteytysohjeissa kerrotaan selvällä suomen kielellä, että tyhjästä -1p ja väärästä 0p. Laittoi valuttamaan muutaman kyyneleen, kun tajusin, että poltin itseltäni ääliömäisellä mokalla viisi kenties elintärkeää pistettä. Vieläkin kirpaisee kirjoittaa tästä ja myöntää itselleen, että tein tuollaisen lapsellisen mokan. Ilman tuota kämmiä olisin voinut olla tyytyväinen ja sanoa, että tein kaiken niin hyvin kuin kykenin. Nyt joudun toteamaan, että mokasin.

Monivalintojen jälkeen päästiin lopulta niihin "oikeisiin" tehtäviin, joita oli 10 (7-16). Täytyi soveltaa Goldmannin yhtälöä, piirtää diagrammia, laskea silmänpainetta, laskea kalvopotentiaalia, tasapainottaa reaktioyhtälöä, setviä sukupuita, nimetä silmän raketeita, vastailla aineistoa käsitteleviin sanallisiin kysymyksiin, laskea lämmön johtumista, johtaa yksiköitä, laskea aktiivisuuksia, ainemääriä ja efektiivisiä annoksia, kikkailla sähköjuttuja sekä bongata tekstistä virheellisiä sanoja. Ei kuulosta mahdottomalta, mutta noilla tehtäväannoilla kaikesta tuli melko mahdotonta. Esimerkiksi silmän rakennetehtävässä (12) kysyttiin kahtatoista eri osaa verkkokalvolta, joista taisin tunnistaa neljä, vaikka todellakin tunnen silmän rakenteen. Sähkötehtävä oli pelkkaa kaavoilla kikkailua, joka on aina ollut heikkouksiani. Miksi ei vain ollut lukuja, joilla laskea? Kokeessa tuntui, että missään tehtävässä ei päässyt suoraan etenemään alusta loppuun vaan koko koe oli pelkkää rihveltämistä, että teenpäs vähän tuosta ja pikkaisen tuolta, kun muuta en osaa. Tuntui typerältä istua siellä salissa niin halvaantuneena paperin edessä, koska kyllähän minun piti osata. Olin lukenut koko kevään ja ratkonut valtavasti vanhoja valintakokeita, mutta sitten oma koe ei olekaan yhtään samanlainen kuin aikaisemmat. En osaa kunnolla kuvailla, miksi tämä koe oli niin erilainen, mutta se oli. Ei tuntunut siltä, että olen tekemässä lääketieteellisen valintakoetta. Eteen lykittiin vain tehtävä tehtävältä tuskastuttavampia juttuja, joista mikään ei ottanut ratketakseen mallikkaasti. Lopulta jouduin vain tyytymään siihen, että teen kaikesta vähäsen ja toivon jättipottia hajapisteillä.

Valmennuskurssia kiittelin kokeessa pariinkin kertaan, kun vastaan laitettiin Goldmannin yhtälö ja efektiiviset annokset. Kurssimateriaalien soveltavissa tehtävissä olin niihin törmännyt ja laskuja laskenut, joten muistin kuinka kaavoilla pelataan. Tunneilla asioita ei oltu käyty läpi, joten ovatko nuo edes lukion fysiikan ja kemian asioita? Koska tuntuvat kyllä niin keskeisen hyödyllisiltä, että kai kaavat olisi kurssilla läpi käyty, jos kuuluisivat selkeästi lukion oppimäärään.

Vaikka selvisinkin tänä vuonna kokeesta ulos ilman itkuja, täytyi pettymyksen joskus purkaantua. Seuraavan päivänä tuli itku pariin kertaan, ennen kaikkea typerän monivalintamokan takia. Pelottaa ajatuskin, että tuo moka vie minulta paikan. Itku kuitenkin helpotti ja viime aikoina olen onnistunut hyvin olemaan ajattelematta koko koetta ja 28. tulevia tuloksia. Tietysti asia pulpahtelee mieleen päivittäin, mutta unohtuu kyllä yleensä saman tien. Odotuksia minulla ei ole lainkaan, enkä uskalla ajatellakaan tunnetta, jos nimeni löytyisi hyväksyttyjen joukosta. En usko siihen ja hyvä niin, etten humpsahda alas pilvistä, kun totuus paljastuu. Siitä lähdetään, että en ole menossa sisään.



torstai 13. kesäkuuta 2013

Geokätköilyä!

Ylioppilaskeväänäni käytiin kerran kavereiden kanssa kätköilemässä ja silloin jäi elämään liekki että "wou olipas kivaa, tätä lisää". Vasta kuitenkin nyt kaksi vuotta myöhemmin saatiin Jarkon kanssa aikaiseksi etsiä älykkäisiin luureihin geocaching-apsi, että päästiin jahtiin. Pienien alkukankeuksien jälkeen ohjelman kanssa päästiin jyvälle, kuinka ohjelmaa oli tarkoitus käyttää ja voitiin siirtyä ulos oikeasti etsimään kätköjä. Mukana jahdissa oli myös Jarkon koulukaveri, joka hoiteli matkan kovimmat kiipeilyosuudet.

Geokätkennän ideahan siis on etsiä toisten kätköilijöiden piilottamia purkkeja eli kätköjä maastosta koordinaattien, vihjeiden ja ohjelman etäisyysmittarin avulla. Usein kätkön piilotuspaikkaan liittyy joku tarina, jonka piilottaja kertoo kätkön kuvauksessa. Kätkö voi esimerkiksi olla piilotettu historiallisesti merkittävälle alueelle tai piilottaja on kätkön avulla halunnut esitellä piilotuspaikkaa muuten vain tarkemmin. Kätkö tulisi lisäksi löytää huomaamatta ilman, että "jästit" eli normaalit ympäristössä parveilevat ihmiset eivät tajua kätkönmetsästystä. Purkki on usein pakasterasia tai filmipurkki, jonka sisällä on lokikirja, johon kirjoitetaan oma nimi ja päivämäärä, jolloin kätkön on löytänyt. Lisäksi löydetyt kätköt päivitetään nettiin tämän kätkön omalle sivulle, jonne voi myös kirjoittaa kommentteja kätköjahdista tai kätkön kunnosta (esim. jos loki on kostunut). Purkissa voi olla myös ns. vaihtotavaraa eli vaikka kindermunalelu, jonka saa ottaa kunhan laittaa uuden pikkutavaran tilalle.

Täysin perillä on edelleenkään ole, että käytämmekö ohjelmaa jotenkin väärin (tai lähinnä, että voisiko siitä saada enemmänkin irti), mutta kätköt kyllä paljastuivat viimeistä lukuunottamatta. Viimeisen kanssa pyöriskelimme varmaan yli tunnin kaluten paikkaa, jossa uskoimme sen olevan, mutta piiloon jäi. Pitänee palata takaisin myöhemmin :) Hukkareissu eilinen ei kuitenkaan ollut vaan löysimme illan aikana kuusi kätköä ja aikaa hujahti neljä-viisi tuntia. Ja aika todellakin hujahti! Oli mahtavaa seikkailla lähiseudun uusissa paikoissa kätköjä metsästellen. Tuli käytyä täysin uusissa paikoissa ja paikassa, josta ollaan monta kertaa puhuttu, että pitäisi käydä. Apinamaisia taitojakin tarvittiin, kun kiivettiin kallionrinnettä ylös hakemaan palkitsevinta purkkia. Syke pomppi ja kädet tärisivät, kun kiipeiltiin, mutta huipulla odotti Turun yli laskeva aurinko ja upea kaupunkimaisema. Joudun puhumaan näin salaperäisesti, kun en halua pilata kenenkään iloa spoilaamalla kätkön paikan. Korkealla siis vain oltiin :)

Voin vain suositella :) Tulee käveltyä huomaamatta paljon ja haukottua raitista ilmaa.



Ps. Aikaisemmin päivällä kävin kiskaisemassa vähän vajaan kuukauden tauon jälkeen ensimmäisen juoksulenkin ja siltä meno tuntuikin. Kuin olisin kivirekeä perässä vetänyt! Pari kertaa oli pakko luovuttaa ja kävellä väliin joku 30 metrin pätkä, että jaksoi taas jatkaa juosten. Nyt aloitettava taas säännölisesti käymään, että löytyisi takaisin se välillä pilkistänyt ilokin tuohon juoksuun.
 
Pps. Sain eilen vihdoin lakattua kynteni uudella Kuopion Ginasta ostetulla lakalla. Mintunvihreä on tänä keväänä kyllä vienyt sydämeni. Tykkään siitä myös näin kynsissä :)

 



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Elämää on myös pääsykokeen jälkeen

Paluu Turkuun, arkeen ja elämään pääsykokeen jälkeen. Palattiin eilen illalla Turkuun kahden viikon Kuopio-reissulta. Olen ollut täällä blogissa valtavan poissaoleva, mutta haluan aktivoitua nyt kun elämä ei enää pyöri kokeen ympärillä vaan asettuu aloilleen normaaliksi arjeksi. Pääsykokeesta ja tunnelmista siihen liittyen kirjoitan erillisen postauksen lähipäivinä. Sen verran sitä mörköä kuitenkin kunnioitan, että en tunge samaan postaukseen sushipötköjen kanssa. Nyt kuitenkin pikakelaus elämään kokeen jälkeen, Kuopio-matkaan ja ensimmäiseen lomapäivään täällä Turussa.

Pääsykoeperjantai-iltana istuttiin iltaa Jarkon koulukaverin luona Singstarin parissa. Olin hyvin heikoilla hangilla, koska minähän en laula. En koskaan, en missään, enkä varsinkaan julkisesti.
Siellä minä kuitenkin istuin sosionomilauman keskellä Singstar-illassa... Pari ensimmäistä tuntia vain katselin vierestä muiden lauleskelua, keräten rohkeutta hypätä mukaan, koska vaikka en kestä ajatusta laulaa muiden kanssa, silti joku palanen minusta haluaa tehdä niin. Parin tunnin (ja skumppalasin) jälkeen viimein uskalsin pyytää mikkiä kiertämään myös minun kauttani. Huh sitä sykkeen määrää, kun mikki ensimmäistä kertaa pysähtyi kohdalleni! Mutta toisaalta myös wou sitä tunnetta, kun tajusin laulamisen jälkeen olevani elossa ja maailman pyörivän ympärilläni täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin. Itsensä ylittäminen on aina kivaa! Ja minulla oli tuona iltana kivaa! Harmi, että pari ekaa tuntia meni siihen itseni lämmittelyyn.

Kuopioreissulle osui mitä mahtavimmat säät, kun koko pariviikkoisen Kuopio kylpi auringossa ja helteessä. Selkä, olkapäät, reidet ("jalat ei koskaan pala!", sanoi Krista saman päivän aamuna) ja nenänpää saivat tuta auringon voiman, kun käräytin ne heti alkuunsa. Mutta vaihtoi iho sävyä myös kauniin ruskeaan, vaikka en voimakkaasti rusketukkaan. Kuopiossa aika tuntui alkuun pysähtyvän, kun ei tarvinnut tehdä mitään. Tuntui lähes luvattomalta vain olla, istuskella terassilla tai torilla, maata rannalla ja syödä jäätelöä, kun oli kevään ajan tottunut koko ajan puuhamaan. Toisaalta takaraivossa ei myöskään pyörinyt edessä odottavan koitoksen paine vaan pää oli aivan tyhjä. Pari päivää kesti tuohon tyhjyyteen tottua, mutta sitten siitä osasikin jo todella nauttia. Pari viikkoa meni lopulta hujauksessa rannalla maaten, savusaunaa rakentaen, kavereita nähden, jäätelöä syöden ja torilla istuen. Erittäin onnistunut Kuopio-loma siis. Matkaan tarttui myös uusia vaatteita niin arkikäyttöön kuin urheiluunkin, mutta niistä lisää kenties myöhemmin, kun pääsevät käyttöön.





(Välihuomautuksena pakko manata vähän tätä Bloggeria. Miksi ihmeessä tekstini vain äsken katosi ja miksi näiden kuvien veivaaminen ees taas on niin vaikeaa??)

Tänään takana ensimmäinen lomapäivä täällä Turussa. Työt alkaa ensi viikon maanantaina, joten vielä tämä viikko aikaa hengähtää. Pitkien yöunien jälkeen pyörähdettiin keskustassa kiertelemässä ja syömässä sushia ja donitsit. H&M:ltä löysin sattumalta 3 eurolla aurinkolasit, joita olin jo aikaisin keväällä Jarkolle kehunut, kun ne ohikulkevan tytön päässä näin :) Vaalealla pohjalla oransseja pieniä kukkasia.



Olen taas pienen tauon jälkeen rakastunut lujasti noihin feikkilaseihini. Ahh <3 Päällä muuten Kuopiosta kirpparilta bongaamani musta jakku. Olen metsästänyt mustaa bleiseriä kirppareilta jo pari vuotta ja nyt sopiva yksilö marssi vastaan. Neljä euroa ja niin jakku vaihtoi paikkakuntaa.

Ps. Hermo menee näiden kuvien pomppimisen kanssa!