perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pääsykokeesta

Kolmas kerta se toden sanoo, sanotaan. Tuskin sanoo, sanon minä. Viisi tuntia vaikeutta, silmää, silmänrappeumaa ja laskuja ilman lukuja. Tervetuloa lääkiksen pääsykokeeseen vuosimallia 2013!

http://www.med.utu.fi/opiskelu/opiskelijavalinta/valintakokeet/laaketieteen_alojen_tehtavamoniste_suomi_2013.pdf

Tein viimeisen viikon ennen koetta hurjasti töitä erityisesti fysiikan kertaamisen kanssa. Kertasin kaiken fysiikasta viimeisen viikon aikana. Kemia ja biologia jäivät vähemmälle, mutta kemiaakin pyrin kertaamaan niin, että pahimmista asioista kävin tehtäviä läpi useamman kappaleen. Biologiassa tyydyin vain lukemaan muistiinpanoni huolella läpi ja muistelemaan asioita niiden avulla ääneen. Sanotaan että kaiken oppimisen olisi pitänyt tapahtua jopa kuukausi ennen koetta, että viimeinen kuukausi olisi vain mieleenpalauttelua. Pötyä ainakin minun kohdallani. On totta, että kuukausi ennen koetta olin varmaan käynyt kaiken kyllä läpi, mutta ei se riitä lääkiksen pääsykokeessa! On osattava pilkuntarkasti ja ulkoa tiettyjä asioita ja niitä asioita on paljon. Pienenpieni nippelijuttu voi pysäyttää koko laskun etenemisen, jos et vain satu tietämään, että tämä menee näin. Siispä viimeisen viikon kertasin tälläisiä nippelijuttuja suurten kokonaisuuksien lisäksi. Tein koko kevään pisimpiä päiviä juuri viimeisellä viikolla, helposti 10 tuntia kilahti mittariin ennen päivän päättymistä. Vaikka tein näin pitkiä päiviä, en myönnä loppuunpalaneeni, en lainkaan. Mieli pysyi koko ajan hyvänä ja jännityskin pysyi parhaiten kasassa, kun laittoi kaiken ylimääräisen energian laskemiseen. Halusin vain olla varma, että kaikki mahdollinen oli tehty.


Viimeisenä päivänä torstaina 23.5. nostin kädet pystyyn kuuden ja seitsemän väliin. Tuntui pelottavalta lopettaa. Tajuta, että ei tule enää uutta päivää, jolloin voi tarkistaa tuon asian ja palauttaa mieleen tuon asian. Kaikki oli nyt tehty ja jäljellä enää suoritus. Koko kevään edessä odottanut mörkö, joka hiipi tai oikeastaan juoksi yhtäkkiä niin lähelle, että välissä oli enää yksi yö. Torstai-ilta meni onneksi kivuttoman nopeasti, kun pidin itseni kiireisenä. Heti lukemisen lopettamisen jälkeen kipitin kauppareissulle ja sitten olikin jo aika rueta tappamaan se viimeinenkin yö minun ja mörön välistä.

Pää pysyi yllättävän hyvin kasassa vielä perjantaiaamunakin. Kelloja olin laittanut soimaan varmuuden vuoksi kolme: oma puhelin, Jarkon puhelin ja vielä vanhanmallin herätyskello, jos molempien puhelimista sattuisi akku loppumaan. Tietysti heräsin heti ensimmäiseen kilinään, mutta illalla nukahtamista helpotti ajatus, että pommiin nukkumisesta ei ainakaan minun sisäänpääsyni jää kiinni. Salijako oli nähtävissä klo 8 Educariumilla, josta kaverini kanssa sinkosimme Kauppikselle, jossa koesalimme odottivat. Kritisoin kyllä Turun yliopiston lääketieteellistä tiedekuntaa tuosta salijaon julkaisemisesta vasta koeaamuna. Jos mietin itseni viime kevään tilanteeseen, jossa olin tupsahtanut Kuopiosta Turkuun ilman älypuhelinta ja siis vailla nettiä ja minulle olisi Edulla sanottu, että marssipa Kauppakorkealle, olisin varmaan purskahtanut itkuun. Mistä minä tiedän missä Kauppakorkea on? Tuollaisena aamuna ei kukaan kaipaa ylimääräistä stressiä koepaikan metsästyksestä! Tänä vuonna olin itse onnellisessa asemassa, kun sain herätä koeaamuun omasta sängystä ja kävellä paikalle tuttua reittiä, jota olen koko vuoden marssinut.

Kauppiksella odottelimme noin 45 min ennen salien avautumista. Olo oli yllättävän rauhallinen. Minä luotin itseeni. Ei lainkaan sellaista pelkoa ja jännitystä, millaista olin itseltäni odottanut. Minä vain olin. Ovet avautuivat ja marssimme saliin. Pyllyt penkkiin ja viimeisten minuuttien odottelut ennen kuin paperit sai kääntää.

"Koe alkaa. Saatte aloittaa."


Viime kevään halvaannuttavan aineistotekstin jälkeen päätin tänä vuonna loikata suoraan koko aineiston yli tehtäviin, jotka voi ratkoa ilman sitä. Kuulostaa ihan hyvältä päätökseltä, kunnes kello yksitoista (kokeesta takana 2h, edessä 3h) alan oivaltaa, että sitä hemmetin aineistoa tarvitaan lähes joka tehtävässä. Siispä lukemaan glaukoomasta ja silmänpohjan ikärappeumasta. Aineiston kieli oli viime vuoteen verrattuna inhimillistä, mutta tietoa oli silti valtavan paljon sisäistettäväksi noin lyhyessä ajassa. Kun tähän lisätään pieni paniikki myöhäisestä aineiston lukemisen aloittamisajankohdasta, alkaa paketti olla valmis. Totaalisen paniikin onnistuin tänä vuonna kuitenkin välttämään ja lähdin kokeesta kuivin silmin, naama vakavana tai jopa pienesti huvittuneesti hymyillen.

Tehtävät olivat vaikeita. Alkuun kuusi tehtävää (yhteensä 23 väittämää) monivalintaa, joissa erilaiset pisteystysohjeet. Ja tuo 23 väittämää kuulostaa hämäävän vähältä, koska vaihtoehtoja oli yhteensä 214 väittämää, mutta monivalintatehtäviä siis "vain" 23. Jos joku ymmärtää, mitä yritän selittää. Monivalinnoista osa oli aineistosta irrallisia, osa aineistoon liittyviä, osa moniosaisia, osa oikein/väärin -väittämiä ja osa puhdasta kemiaa, jossa piti tunnistaa yhdisteryhmiä ja yhdisteiden reaktioita. Suurin itkunaihe kokeen jälkeen oli oma säälittävä töppäykseni ensimmäisen monivalintaosion pisteytysohjeiden kanssa. Kokeen loppumetreillä ajan ollessa hyvin lopussa, jätin nimittäin ruksimatta ensimmäisestä osiosta yhteensä viisi tehtävää, vaikka pisteytysohjeissa kerrotaan selvällä suomen kielellä, että tyhjästä -1p ja väärästä 0p. Laittoi valuttamaan muutaman kyyneleen, kun tajusin, että poltin itseltäni ääliömäisellä mokalla viisi kenties elintärkeää pistettä. Vieläkin kirpaisee kirjoittaa tästä ja myöntää itselleen, että tein tuollaisen lapsellisen mokan. Ilman tuota kämmiä olisin voinut olla tyytyväinen ja sanoa, että tein kaiken niin hyvin kuin kykenin. Nyt joudun toteamaan, että mokasin.

Monivalintojen jälkeen päästiin lopulta niihin "oikeisiin" tehtäviin, joita oli 10 (7-16). Täytyi soveltaa Goldmannin yhtälöä, piirtää diagrammia, laskea silmänpainetta, laskea kalvopotentiaalia, tasapainottaa reaktioyhtälöä, setviä sukupuita, nimetä silmän raketeita, vastailla aineistoa käsitteleviin sanallisiin kysymyksiin, laskea lämmön johtumista, johtaa yksiköitä, laskea aktiivisuuksia, ainemääriä ja efektiivisiä annoksia, kikkailla sähköjuttuja sekä bongata tekstistä virheellisiä sanoja. Ei kuulosta mahdottomalta, mutta noilla tehtäväannoilla kaikesta tuli melko mahdotonta. Esimerkiksi silmän rakennetehtävässä (12) kysyttiin kahtatoista eri osaa verkkokalvolta, joista taisin tunnistaa neljä, vaikka todellakin tunnen silmän rakenteen. Sähkötehtävä oli pelkkaa kaavoilla kikkailua, joka on aina ollut heikkouksiani. Miksi ei vain ollut lukuja, joilla laskea? Kokeessa tuntui, että missään tehtävässä ei päässyt suoraan etenemään alusta loppuun vaan koko koe oli pelkkää rihveltämistä, että teenpäs vähän tuosta ja pikkaisen tuolta, kun muuta en osaa. Tuntui typerältä istua siellä salissa niin halvaantuneena paperin edessä, koska kyllähän minun piti osata. Olin lukenut koko kevään ja ratkonut valtavasti vanhoja valintakokeita, mutta sitten oma koe ei olekaan yhtään samanlainen kuin aikaisemmat. En osaa kunnolla kuvailla, miksi tämä koe oli niin erilainen, mutta se oli. Ei tuntunut siltä, että olen tekemässä lääketieteellisen valintakoetta. Eteen lykittiin vain tehtävä tehtävältä tuskastuttavampia juttuja, joista mikään ei ottanut ratketakseen mallikkaasti. Lopulta jouduin vain tyytymään siihen, että teen kaikesta vähäsen ja toivon jättipottia hajapisteillä.

Valmennuskurssia kiittelin kokeessa pariinkin kertaan, kun vastaan laitettiin Goldmannin yhtälö ja efektiiviset annokset. Kurssimateriaalien soveltavissa tehtävissä olin niihin törmännyt ja laskuja laskenut, joten muistin kuinka kaavoilla pelataan. Tunneilla asioita ei oltu käyty läpi, joten ovatko nuo edes lukion fysiikan ja kemian asioita? Koska tuntuvat kyllä niin keskeisen hyödyllisiltä, että kai kaavat olisi kurssilla läpi käyty, jos kuuluisivat selkeästi lukion oppimäärään.

Vaikka selvisinkin tänä vuonna kokeesta ulos ilman itkuja, täytyi pettymyksen joskus purkaantua. Seuraavan päivänä tuli itku pariin kertaan, ennen kaikkea typerän monivalintamokan takia. Pelottaa ajatuskin, että tuo moka vie minulta paikan. Itku kuitenkin helpotti ja viime aikoina olen onnistunut hyvin olemaan ajattelematta koko koetta ja 28. tulevia tuloksia. Tietysti asia pulpahtelee mieleen päivittäin, mutta unohtuu kyllä yleensä saman tien. Odotuksia minulla ei ole lainkaan, enkä uskalla ajatellakaan tunnetta, jos nimeni löytyisi hyväksyttyjen joukosta. En usko siihen ja hyvä niin, etten humpsahda alas pilvistä, kun totuus paljastuu. Siitä lähdetään, että en ole menossa sisään.



2 kommenttia:

  1. Tää oli kuin sanasta sanaan mun fiilikset kokeesta, sen jälkeisestä hämmentyneestä virneestä naamalla, vastaustaktiikasta ja sen kääntymisestä itseäni vastaan.. ja se silmätehtävä... KAIKKI. Juuri näin kävi minulle kokeessa. Olisin voinut kirjoittaa tämän... Et siis ole yksin, meitä on muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, että tuskainen taival ollut muillakin :)

      Poista