keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kohti sitä punaista

Minä olen jouluihminen. Tykkään syödä jouluruokaa, pohtia lahjoja, ahdistua lahjojen ostamisesta, lopulta ostaa lahjoja sekä saada niitä. Lisäksi tykkään joulun ilosta ja hartaasta mielenlaadusta, joka suomalaiset jouluaikaan valtaa. Pahakseni en pistä myöskään kauniita hankia ja kaupoissa non-stoppina soivia joululauluja. Ihastelen lasten intoa odottaa aattoa ja kerran vuodessa aktivoituvia sukulaisia, kun joulukorttien lähettämisen aika koittaa. Mielessäni on joulu on kuin pehmoinen pumpulipesä, jossa syödään hyvää ruokaa, nautitaan läheisten seurassa ja oleillaan hämyisissä valoissa. Paljon mielikuvassani on tottakin, mutta alitajuntani puurouttaa sen jotenkin todellisuutta pehmeämmäksi ja hämyisemmäksi. Lattia on kova joulunakin ja myös jouluna jalkoja voi paleltaa.

Näinä kahtena vuonna, kun olemme Stockan kanssa samassa kaupugissa majailleet, syksyn Hullut päivät ovat olleet alku joululle. Joulusuklaa kainaloon ja kotiin riemuitsemaan 300 gramman voimalla! Tänä vuonna taidettiin kuitenkin vetää pohjat joulupöhnän aloittamiselle, kun viime Kuopion reissulta palatessani olohuoneen nurkassa törötti joulukuusi. (Toisaalta olin ennen tuota lokakuun 22. päivää bongannut Lidlistä jo lasten joulukalenterit.) Siitä asti olohuoneessamme on luonut tunnelmaa valkoinen sininauhalla hunnutettu joulukuusi. Meidän kuusemme onkin lähes sisustuselementti tyylikkään valkoisine neulasineen. Sen valojen luoma hehku kuitenkin myös rauhoittaa ja jos silmänsä laittaa oikein sirrilleen, sohvalla istuessa voi kuvitella elävänsä joulun pumpulikuplassa, jossa ainut haaste elämässä on valita oikea suklaakonvehti.

 
Oma koti on mahdollistanut myös uusia jouluvaloelämyksiä. Joulukuun -92 synnytyskokemusten traumauttama äitini kun ei voi sietää joulukynttelikköjä. Sai kuulemma salissa tarpeekseen katsella ikkunalaudalla keikkuvaa kynttelikköä minua pukertaessaan. Meidän kodissa kukaan ei kuitenkaan ole traumatisoitunut mistään joulukynttelikköihin liittyvästä, joten keittiön pöydällä pumpulipöhnää luo kynttelikkö. Kynttelikön valo saa kahvikupinkin hehkumaan houkuttavampana ja keittiöön astuessa tulee välittömästi huutava tarve saada tunkea suuhun joulutorttua. Aamun ensimmäinen puuhani onkin ohikulkumatkalla napsauttaa tunnelmanluojaan liekit päälle.

Jouluun liittyy matkustamisen taikaa, kun toiseen kotiin matkaa on kuuden junatunnin verran. Viime vuonna reissasin jouluna ensimmäistä kertaa kotiin 4 kk Turussa asumisen jälkeen. Fiilikset joulukuun 21. päivälle lätkäistyn viimeisen tentin jälkeen, olivat hassut. Olin ylpeä, että täältä minä opiskelijatyttö junalla porskutan avomieheni kanssa pohjoiseen, vanhaan kotikaupunkiin, joulua viettämään. Aiemmin jouluna loikattiin vain aattona autoon ja reissattiin tunti isovanhempien luo. Hassut asiat voivat luoda jouluun lisämausteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti