perjantai 27. joulukuuta 2013

Huffe, Tuffe vai Luffe?

Kannattaa muuttaa kotoa pois. Nyt sen taas huomasi. Jos oma elämä myllysi muuton yhteydessä ympäri, niin onneksi osaavat kotipuolessakin veivata samalla mitalla. Olen ikäni halinut muiden perheiden koiria haaveillen omasta turresta, kuitenkin tietäen toiveen olevan mahdoton allergian takia. En mitenkään kykenisi elämään jatkuvasti hilsepallojen armoilla nenä ja silmät allergeeneistä valuen, vaikka lääkkeet auttavatkin. Kotioloissa täytyy kuitenkin olla allergiavapaata ilmaa, jossa silmiä saa hangata ilman allergiavaaraa ja naamaan työntää sohvatyynyyn ilman, että naama turpoaa täyteen allergiatäpliä.

Kun koti muuttaa Turkuun, jää toinen koti kodiksi, jossa ollaan vain kylässä. Koti koti minulle on toki Kuopiossakin, mutta vuodessa aikaa täällä tulee vietettyä vain muutamia viikkoja, joten elämä täällä oikeutetusti (ja ihanasti) rullaa eteenpäin. Ovi on nyt auki koiralle, kun tuhiseva nokka on karannut kuuden tunnin päähän. Viime käynnin yhteydessä varovasti koputtelin täällä jäätä koiran suhteen ja valtavaksi hämmennyksekseni idea alkoi upota kuin pilkkijä näihin tämän talven jäihin. Aihe synnytti keskustelua, kun aiemmin homma on torpattu heti kalkkiviivoille. Maaperä on otollinen. Kaikki kaipaavat liikuntaa ja ulkopuuhastelua elämäänsä, asumme lähellä hyviä ulkoilumaastoja, mökkinurmi huutaa tassuja tallomaan pintaansa ja energiaa koulutustouhuun riittäisi. Ja se allergiaongelma siirrettiin etelään.


Nyt ollaankin ihanan ongelman edessä, jota en uskonut pääseväni pohtimaan. Mikä olisi se meidän lattioitamme raapimaan sopiva yksilö? Minkäluontoinen se olisi ja millainen karva nahasta riippuisi? Puhun nyt koko ajan meistä hankkimassa koiraa, koska haluan ajatella tämän projektin osaksi myös minun elämääni, vaikka jatkuvasti en koiran elämässä tulekaan olemaan. Pikkukoiraa ei kukaan meistä halua vaan meidän koiramme tulisi olla koiran kokoinen. Luonne tulisi olla säyseä, mutta ei laiska vaan innokkaan toimelias. Turkki saisi olla mahdollisimman helppohoitoinen. Erikoiskykyjä  harrastustoiminnan kannalta ei tarvitsisi olla, mutta koiran täytyisi oppia tuntemaan alueensa ja kyetä liikkumaan mökillä maastossa/pihapiirissä vapaana. Kovin haukkuherkkäkään koiramme ei saisi olla, koska rivitalo asettaa omat haasteensa. 
Etsimme siis perhekoiraa, joka kiintyy perheeseensä, jaksaa ja haluaa liikkua, on tottelevainen eikä liian omapäinen.

Monia rotutestejä myöhemmin listan kärjessä keikkuivat yleisimmät noutajasuosikit kultainen- ja labradorinnoutaja. Äiti on menettänyt sydämensä eksoottisemmalle pystykorvalle shiba inulle, mutta rotukuvaus laski shiban pisteitä: rotu on äänekäs, omapäinen ja etäinen. Lisäksi villa, Volvo och vuvve, on jo kultaistanoutajaa vaille kasassa... Itse hiukan pelkään kultiksen pehmoisen pitkää turkkia. Että siitä tulee iso vaiva ulkoilujen yhteydessä ja toisaalta kotona karvojen leijaillessa joka paikassa. Omissa haaveissani koiralla on lyhyt ja helppohoitoinen turkki. Mielestäni se tuntuu silittäessäkin parhaimmalta ja antaa koiralle ryhtiä. Tietenkään turrea ei saa turkin perusteella valita, mutta itseeni lyhyt karva vetoaa enemmän. Siispä googlailua jatkamaan.

Tänään hän sitten marssi vastaan. Oma suosikkini. Lyhytkarvainen collie olisi valintani. Kaunis keskikokoinen rotu, jonka olemus on ryhdikäs ja jäntevä. Löytyy päätä ja lempeyttä sekä intoa liikkua ja touhuta. Lisäksi sattuu vielä olemaan lyhytkarvainen ja äärimmäisenl kaunis koira. Olen aina tykännyt collieista, mutta pitkä ja haastavahoitoinen turkki on tiputtanut Lassien ja kumppanit listalta. Tänään kuitenkin sivistyin, että collieita löytyy lyhytkarvaisinakin. Miinuksena rodulle on mahdollinen epävarmuus luonteessa ja epäilevyys vieraita kohtaan, mutta nämä piirteet ovat toivottavasti karsittavissa minimiin sopivalla kasvattajavalinnalla. Collie kun ei saisi olla lainkaan aggressiivinen lajikuvauksen mukaan. Lisäksi haukku kai on herkässä, kun epävarmoja paimentajia voivat olla. Mutta tämänkin kuulemma yksilökohtaista. Itse vain tykkäisin niin paljon! 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sileäkarvainen_skotlanninpaimenkoira

Saattaa kuitenkin olla, että collieni jää haaveksi. Kultainennoutaja on tuttu ja turvallinen, helppo ensimmäinen koira. Mukava lutumussukka. En kiellä ja rakastan aivan puhki varmasti kultaisenkin, mutta takaraivossa haaveilen hiukan erilaisesta turresta :) 

Ps. Haluaisin lisätä tähän postaukseen enemmän kuvia, mutta olen päättänyt linjauksen, että blogissani vilisee vain omaräpsimiäni kuvia, koska olen onneton kaiken maailman tekijänoikeusjuttujen kanssa. Lisäksi en myöskään nauti ajatuksesta, että joku jossain blogissaan käyttäisi minun ottamiani kuvia, joten näin reiluinta kaikille. Siispä kuva vain tiibetinspanieli Lillistä, joka asustaa Jarkon perheen luona :)

Loppuun vielä päivän piristys: http://www.stuffmakesmehappy.com/2013/05/the-30-most-adorable-pictures-of-corgis.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti