keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Lahjoista

Tykkään ostaa lahjoja. Hetkinä, kun lahja sopii saajalleen kuin nenä päähän, voisin jopa sanoa rakastavani sitä. Todellisuus on kuitenkin usein vähemmän ruusuinen. Kun lahjottavien lista venyy varsinkin joulukuun paikkeilla nälkävuoden tapaan, muuttuu lahjarakkaus lahjavihaksi syveten lopulta lahjaepätoivoksi kuun 24. päivän lähestyessä. Tälläkään hetkellä minulla ei ole yhtään lahjaa plakkarissa kenellekään.

Varsinkin lähimmilleni haluaisin kyetä antamaan lahjoja, joissa on ideaa. Lahjoja, joista näkee, kuka ne on antanut, kenelle ja miksi. Lisäksi ultrahyperhienoa olisi, jos lahja olisi pitkäikäinen, hyödyllinen ja toivottu, olematta kuitenkaan ennalta-arvattava ja yllätyksetön. Monesti luisun kuitenkin lahjahaahuiluissani ostamaan jotain, mitä itse haluaisin tai pitäisin kauniina/hyödyllisenä. Tottakai typerää, mutta muuttaa lahjaepätoivon lahjanolouteen, joka kuitenkin on suvaitumpaa: olenhan kuitenkin ostanut jotain. Olen siis muistanut lahjansaajan olemassaolon. Tässä vaiheessa voi nolona mutista itse pitävänsä lahjasta, ja tarkistaa paketin avaajan kasvoilta väkinäisen hymyn ja pakotetun kiitoksen.

Huonon lahjan ojentaminen tuntuu huonolta, siinä missä hyvän lahjan antaminen tuntuu saamistakin paremmalta. Ja puhumme siis puhtaasti paketeista, muu saaminen sikseen. Näyttelijänlahjat kunniaan kummallakin puolella avattuja lahjakääreitä, jotta kummankaan harmitus ei vain tartu toiseen. Lahjan antaja ei halua saajan tuntevan oloaan säälittäväksi olennoksi, jossa ei ole mitään persoonallista tarttumapintaa, johon ihanan ja henkilökohtaisen lahjan perustaisi. Toisaalta käärön vastaanottava osapuoli ei halua antaa luuserin kaverinsa kokevan oloaan luuseriksi, vaan kiittelee vaivaantuneena, koska onhan reppana sentään yrittänyt. Taustalla voi myös kummitella oma lahjaepäonnistuminen, jolloin tietää oman pakettinolouden olevan vielä edessäpäin. Vuoroin vieraissa  :)

Uskon elämysten voimaan ja tykkään moniosaisista lahjoista, joissa alkuun hivellään sielua ja lopulta täydennetään pakettia maallisella materialla. Elämyslahjoille voi usein antaa pojot myös ekologisuudesta ja kaappitilan säästämisestä, kun uutta rojua ei kerry kaappeihin vaan mielen perukoille. Ihmismieleen ja -muistiin onneksi mahtuu. Jarkkoa olen ehtinyt lahjamuodossa juoksuttaa teatteriin ja keikalle, pikkusiskon lähetin musikaaliin ja vanhemmat olisin passittanut elokuviin, jos vain aikatauluista olisin uskaltanut päättää. Samoin olen itse päässyt kosmetologin puristeltavaksi ja herkkuillalliselle fyysisen lahjapaketin sijaan. Tykkäsin.

Avomieheni vanheni alkuviikosta jälleen vuodella, joten tilastollisesti joulukuun lahjakriisin olisi pitänyt entisestään syventyä. Onnekseni todennäköisyydet ovat väärässä. Tänäkin vuonna vien mieheni keikalle ja lisäksi annoin maallista materiaa, joskin henkilökohtaista. Ei lahja-ahdistusta, -masennusta, -kriisiä tai -paniikkia, vain onnenkyyneleitä ja hymyä :)

Yksi selätetty. Jäljellä vain koko muun suvun ja läheisten joululahjat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti