perjantai 6. joulukuuta 2013

Onnea Suomi!

Meillä itsenäisyyspäivä on Kuopiossa viimeiset 19 vuotta uhrattu minun synttärikahvitteluille. Mummot ja mammat natustaneet kaakkua ja taustalla ovat rähinöineet Tuntemattoman sotamiehet. Mitään todellisia itsenäisyyspäivän perinteitä meillä ei siis ole ollut. Nyt nämä kaksi tuoreinta juhlapäivää ollaan vietetty Turussa Jarkon kanssa kaksin. Miehenkään puolelta syvään juurtuneita traditioita ei ole, joten tässä on ollut kolonen luoda muutama oma perinne.


1. Hyvät yöunet ennen juhlaa.
Viime yönä meni jopa hieman överiksi, kun silmät räpsähtivät auki tänään vasta yli yhden... En aio moista kuitenkaan harmitella, koska sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun nuori ihminen nukkuu ;)

2. Suomimusiikkia ja vain Suomimusiikkia.
Tämä on mielestäni aika hauska Jarkon suunnasta tullut juttu. Itsenäisyyspäivänä kuunnellaan vain suomalaisten bändien musiikkia. Laulaa saa suomeksi tai englanniksi, kunhan kotimaa on Suomi. Päätäntävalta vaihtuu levy kerrallaan, joten kummankin lempparit kuunnellaan läpi vuorollaan.  Tällä hetkellä soittimesta pauhaa Kymppilinja, joka on päivän seitsemäs levy. Vuorottelumenetelmää suositaan meillä kyllä arkipäivissäkin, kun osittain aika rajustikin eri suuntiin on musiikkimakumme kallellaan. Kertyvä levypino on lisäksi hauska muistuke päivän aikana kuulluista artisteista plus näkyvä todiste ostettujen levyjen tarpeellisuudesta.

3. Herkkuruokaa.
Minulle hyvä ruoka on aina ollut tärkeä osa hienoa juhlaa. Aiemmin ruoka vain suunniteltiin porukoiden tasolla ja minä osallistuin pilkkomalla porkkanoita yms. Vaan eipä enää! Oma menu ja omat säännöt! Ruuan piti olla toteutettavissa järkibudjetilla (tarkoittaen meillä oikeasti järkibudjettia) ja erottua kuitenkin arkimössöistä. Lisäksi plussaa tietysti olisi ainakin hento Suomi-tuulahdus aineksissa ja makumaailmassa.

Alkupalaksi K&J keittiö tarjoili kylmäsavulohi-katkarapu täytteisiä ruisrieskarullia, pääruuaksi nautittiin merilohta, valkosipuliperunoita sekä uunikasviksia ja jälkiruuaksi napsitaan ässämix-karkkeja Tuntemattoman sotilaan lomassa. Opiskelijabudjetti kohtaa herkun! Lisäksi hifisteltiin tänään Lähiömutsi-blogista nappaamallani sitruunalimonadilla. Kotitekoista limpparia tujulla sitruunan maulla. Me tosin jalostimme ohjeen drinksuksi, kun lirautimme sekaan hiukan kirkasta juhlajuomaa...

Norjasta rahdatun lohen olematonta Suomi-arvoa paikkailimme suomalaisilla juureksilla: lanttua ja porkkanaa. Maaseutumakua parhaimmillaan! Tuo lisäksi omaa spesiaalikeissin tuntua valmistaa ruokaa juureksista, kun harvemmin noita halpoja herkkuja tulee hyödynnettyä. Hiukan nolosti myönnän, että lanttu kohtasi keittiömme ensimmäistä kertaa..

4. Linnan juhlat. (Vai mitkä nää nyt on?)
Päätin nuorempana, että elämäntehtäväni on päästä linnan juhliin. Hiukan joudun tavoitteita ehkä vetämään takaisin. Kunhan nyt saisi itsensä lääriksi, joskus kultaa nimettömän ympärille ja kenties uutta elämää tähän maailmaan joskus luotua. En silti kyllä valittaisi, jos kutsu luukusta tipahtaisi, kunhan minun kutsuvuotenani pukukoodi sallisi pitkänpitkät juhlamekot! Tänä vuonna mekkomeno oli mielestäni hiukan laimeaa. Tietysti poikkeuksellinen pukukoodi asetti rajoituksensa, mutta silti jäi vähän hajuton ja mauton maku vieraista. Juhla itsessään oli virkistävän erilainen pysyen silti tyylikkäänä ja harmonisena. Konsertilta odotin ehkä enemmän Suomen historian läpileikkaamista kuin kirjailijatykitystä, mutta musiikkiosuudet kyllä upposivat. Omaksi suosikiksi jäi Maria Ylipään Myrskyluodon Maija.

Lisähuomautuksena pakko harmitella ikäluokkatoverin Silver Gynisen äärimmäisen typeriä kommenttejä toimittajan kysyessä, mitä itsenäisyys ja veteraanien kokemukset hänelle merkitsevät. "No en mä nyt silleen tiedä... No ei se ehkä tälleen meidän ikäsille silleen mitään.. Pitäs ehkä kysyy vanhemmalta." Toivon todella, että jokaisen sotaveteraanin ja lotan kuulokoje on tuon haastattelun aikana ollut epäkunnossa. Omia poskia ainakin kuumotti, kun ajattelin, mitä itsenäisyytemme turvanneet tuon haastattelun perusteella meistä nuorista ajattelevat.

5. No se Tuntematon.
Tästä ei jokavuotista perinnettä kyllä tule, mutta väitän, että jokaisen on Tuntematon sotilas joskus nähtävä. Kokonaan. Molemmat meistä on nähnyt vuosien aikana pätkiä sieltä täältä, mutta kokonaiskuva uupuu kummaltakin. Itselleni annan kuitenkin kunniamaininnan itse kirjan lukemisesta. Sain joskus lukioaikana vaativan sivistymiskohtauksen ja päätin kahlata läpi Suomi-klassikot. Projekti alkoi ja päättyi Tuntemattomaan. Tällä hetkellä hyllystä löytyy kuitenkin Sinuhe, joten saatan joutua projektiani joskus jatkamaan. Tänään kuitenkin iltasaduksi verta, suolenpätkiä ja Suomihistoriaa.

Onnea siis 96-vuotias Suomi ja iso kiitos kaikille itsenäisyyttämme puolustaneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti