keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Osatako vai eikö osata?

Pari viikkoa sitten velloin tähän astisen lääkisuran pahimmassa opiskelumasennuksessa. Päähän ei uponnut mikään, se vähä päähän tarttunut valui vauhdilla ulos ja intoa anatomian tankkaamiseen ei ollut sitten lainkaan. Ratkaisuni oli heittää kirjat nurkkaan, missä olen niitä istuttanut liiaksi koko kursssin ajan. Pikku hiljaa syvääkin syvemmästä suosta on kuitenkin noustu. Mutta onko sieltä rämmitty ylös hiukan liiankin toiveikkaana?

TLRT:n (tuki- liikuntaelimistön rakenne ja toiminta) kurssi on jäätävän tärkeä, mutta jäätävän aikaavievä. Näin meille on hoettu ja asiaahan ammattilaiset puhuvat. Lääkärille on suhteellisen oleellista tuntea koko kehon perusanatomia ja aikaa latinankielisten termien tankkaaminen vaatii. Näin tentin kynnyksellä minusta kuitenkin tuntuu, että olen päässyt liian vähällä. Eihän koko elämäni uhrautunutkaan tämän kurssin aikana anatomian alttarille! Silti koen, että osaan jotakin. Onko yhtälö mahdollinen?

Ahdistuskohtauksen jälkeen päätin, että kirjat eivät tee minusta tämän kurssin suhteen viisaampaa. Hylkäsin kurssiraamatun Mooren, ja keskityin luentodioihin, Sobottaan ja kurssin harkkatyövihkoseen. Olo keveni heti, kun niskassa ei huohottanut 1082 sivua englanninkielistä anatomiaa. Oppiminenkin oli paljon tehokkaampaa, kun sisäistetävän tiedon määrä oli rajallinen. Nyt diat ja harkkavihkonen alkavat olla hallinnassa. Huomenna, tentin aattona edessä on vielä kertailua ja nippelitiedon tarkennusta, mutta päälinjat koen hallitsevani. Kuumottavin kysymys kuuluukin, että riittävätkö päälinjani mihinkään. Kuten edellisessä aihetta käsittelevässä postauksessa kirosin, on kurssin laajuus edelleen hiukan epäselvä. Kukaan ei ole varma tasosta, jolla rakenteet tulee hallita. Harjoitustentitkään eivät ole kunnolla suuntaa antaneet, koska aina tentissä opettajat hokevat, että todellinen tentti ei sitten ole näin helppo laisinkaan. Toisaalta eilen tenttiä luomassa ollut opettaja vannoi, että tentistä pääsee kyllä läpi, jos anatomiaa vain osaa. Mutta kuinka syvällisesti, siihen kukaan ei ennen perjantaita osaa vastata.

Oloni on melko samanlainen kuin ennen pääsykoetta viime keväänä. Osaan paljon, mutta toisaalta tiedostan, että löytyy paljon faktaa, joka on muistini/taitoni ulottumattomissa. Aina tentissa saatetaan kysyä jotain niin kieroa, että olen pihalla kuin lumiukko. Samoin oli pääsykokeen kanssa. Aina koe voidaan lätkiä täyteen niin haastavia tehtäviä, että toivoa sisääpääsyyn ei vain ole. Ihmisen kyvyt kun ovat aina rajalliset eikä kukaan osaa kaikkea, vaikka välillä siltä tuntuu, kun ympäröiviä ihmisiä kuuntelee. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu. Tämä itkuvirteni lääkiksen kurssista on siitä elävä todiste. Vaikka koe lätkitään eteen mahdottomia tehtäviä, voi sen aina päästä läpi ;)

Ps. Pahoittelen kuvien tuhruista laatua. Syytän Bloggeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti