perjantai 20. joulukuuta 2013

Pyykkimuijan vapaa-aamu

Kuulun koulukuntaan, joka vaatii paljon unta kyetäkseen toimimaan. Ilman unta olen masentava, vaitonainen, tehoton ja mistään innostumaton. Ajatus ei juokse ja naama sekä mieli on harmaa. Siispä yleensä mahdollisuuden tarjoutuessa nukun mahdollisimman pitkät yöunet. Rentoutuakseni sekä ihan vain kyetäkseni antamaan tälle maailmalle jotain parempaa kuin myrsin ja ruikuttavan itseni. Siispä unta. Paljon unta. Paitsi eilen keskiviikkona, kun kokeilin jotain uutta.

Tiistaina iltavuoron jälkeen kaaduin sänkyyn vähän yli yksi yöllä ja keskiviikkoaamuna kello pärähti seitsemältä. Ärsytti, mutta tiesin sen jo etukäteen ja olin varautunut. Olin päättänyt, että tasan seitsemältä noustaan, ei armotorkutuksia, ei uusien vaihtoehtojen pohdintaa eikä mitään muitakaan kepulikonsteja. Varttia vaille kahdeksan viipotinkin jo kohti keskustaa pimeässä Turun aamussa kuin kunnon toimistotyöläinen konsanaan. Erona vain määränpää. Kun tosiduunarit astuivat harmaaseen toimistoonsa, minä astuin hämyisään kahvilaan.


Lukion aikana kakkosvuonna minulla oli yhden jakson ajan perjantaiaamussa hyppytunti. Tuo hyppytunti sai minut rakastumaan aamuhetkiin tyhjissä kahviloissa. Hetkiin, kun paikalla on vain työmatkalaisia nappaamassa hätäisesti epäekologiset pahvikuppikahvinsa mukaan, eläkeläispappa, joka ei ole saanut unta kello viiden jälkeen sekä kahvilaa uuteen aamuun herättävät työntekijät. Sekä minä. Eilen päätin palata noihin aamuihin ennen yhdeksältä odottavaa kampaaja-aikaa.


Uhrasin tunnin unta ylihintaiseen kahvikuppiin. Uhrasin rentoutumiskeinoni 4,15 euron cafe mochaan. Mutta en kadu. Joka sekunti oli menetettyjen eurojen ja unihetkien väärti. Tunnelma oli täysin entisellään: minä, herkkukahvi, turhanpäiväinen naistenlehti ja lämpöinen kahvila <3 Kaiuttimista soljui espanjankielinen musiikki ja maailma liikkui, mutta minä en. Minä rakensin maailmani sohvannurkkaan ja nautin ulkona väijyvästä pimeydestä, josta sain pysyä vielä hetken kaukana. Luin artikkelin Päivi Räsäsestä, pohdiskelin joululahjoja, maistelin kahvia kaikilla makusoluilla, tuijottelin ulos ikkunasta ja muhin kahvila-aamun onnellisessa tunnelmassa.

Myöhemmin päivällä töihin meno ei jurpsuttanut oikeastaan yhtään ja aamun vapaan aikana tunsin saaneeni jotain aikaan. Olin rentoutunut :)

Ps. Nyt olen vielä rennompi, koska joululoma! Työt takana ja vapaus edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti