maanantai 2. joulukuuta 2013

Turku. Osa 1.

Teksti sisältää kaupunkisijoittelua.

Olen paljasjalkainen kuopiolainen. En voi edes sanoa syntyneeni muualla ja muuttaneeni aivottomana käärönä Savon sydämeen. Pisin siirtymäni on kaupungin päästä toiseen muuttojen myötä, joten kovin laajaa kokemusta eri kaupungeista minulla ei ole. Onnekseni vain tiedän muuttaneeni yhteen parhaista.

Paria kuukautta vajaat 20 vuotta Kuopiota riittää, vaikka yksiavioisuuteen uskonkin. Muutto Turkuun viime vuoden syksyllä avasi ovet suureen maailmaan: neljän tunnin matka Tampereelle vaihtui kahteen ja samoin kävi viiden tunnin reissulle Helsinkiin. Hämmentävää kyllä, parhaita asioita Turussa onkin tuo kahden tunnin välimatka maan päämajaan. En käännä postausta Helsinki-aggressioihini vaan tyydyn pelkistetysti toteamaan, että nautin kaupunkeja erottavasta 163 kilometristä. Toisaalta nautin valtavasti myös Turkua ja Kuopiota erottavista 455 kilometristä, joten kuopiolaiset ja helsinkiläiset voivat yhdistää vihansa minua kohtaan.

Turku on herttainen ja kaunis. Söpö ja suloinen kuin herkkuleivos. Riittävän iso viemään makeannälän, mutta tarpeeksi pieni pitämään linjat kunnossa. Kun taustat ovat Kuopiossa, Turku on loistava askel sivistykseen. Juuri tarkistetun tiedon mukaan hallitsemme Suomen kuudenneksi suurimman kunnan titteliä (asukasluvun mukaan). Se riittää mainiosti. Kaukaa muuttaneena se riittää varmistamaan, että joka toinen torilla vastaan kävelevä ei ole kaveri, kaverin kaveri, serkku, kaima, naapuri tai mummo. Toisaalta Turussa säästyy myös väenpaljoushyperventiloinnilta (poislukien Stockan Hullut Päivät), koska ihmisiä on inhimillinen määrä tungettuna samojen rajojen sisäpuolelle.

Turussa välimatkat ovat inhimillisiä. Voin napata pyörän alleni ja kiitää kaupungin toisesta päästä toiseen olematta olympiaurheilija. En tarvitse aikatauluihin sitovaa bussikorttia päästäkseni kouluun, töihin, keskustaan tai kaverin luo. Itse asiassa hommasin vasta tänä syksynä bussikortin sateisia ja kurjia aamuvuoropäiviä varten. Yliopistokin on suurin piirtein koko roska samassa läjässä, joten kun joku on yliopistolla, tiedän tasan, millä alueella hän hengailee. Yksi kampus ja siinä kaikki. Kukaan ei kuitenkaan saa virheellisesti kuvitella, että kyseessä on säälittävä kasaankuivuva kampus kaupungin reunalla. Ehei, olemme elävä ja iso joukko kilometrin säteellä Turun ytimestä. Kuolevat kampukset kuuluvat muihin kaupukeihin.

Turulla on historiaa ja luonnetta. Uljas entinen pääkaupunkimme, taivaita hipova Tuomiokirkko, muinoin laineilla keikkunut Suomen Joutsen, Turun linna, kuraisena virtaava Aurajoki ja jokavuotinen joulurauhan julistaminen. Jokainen tietää lisäksi, missä Turku sijaitsee ja, että täällä asuu asennevammaisia, joiden puheesta ei saa selvää. Meillä on paikkamme Suomen kartalla. Suosittelen jokaiselle paluureissua baarista pakkasyönä, kun Tuomiokirkko kimmeltää kaupungin kuuluisimpana siluettina. Joka kerta jaksan hämmästyä, kuinka suuri kirkko onkaan.


 Turku on kesäkaupunki, vaikka Tuomikirkko kaunis talviöinä onkin. Joka suunnasta ympäröivän järvimaiseman sisällä kasvaneena kaipaan vettä. Kallavettä surevan opiskelijan itkevää sydäntä lohduttaa kuitenkin kaupunkia halkova Aurajoki. Vesi ei hehku sinisen puhtaana, mutta laineilla keikkuu sorsia, lokkeja ja veneitä kuin kotijärvessä konsanaan. Aurajoki luo Turun söpöyden. Se on kaupunkilaisten rakastama kuraläjä, mutta luo silti Turun. Kesäpäivät ovat kesäpäiviä, koska jätskin tai siiderin voi nauttia virtaavaa vettä ihaillen. Vesielementti on tarjonnut myös uutta: jokilaivakulttuuri on kesää parhaimmillaan. Pehmeän kesätuulen keinuttauessa laivaa ja uv-säteiden heijastuessa joen pinnasta siideri maistuu normaaliakin herkummalta.

Koska postaus venyy hurjalla tavalla, päätin jakaa sen osiin. Tulevaisuudessa siis lisää Turkua, turkulaisia ja opiskelijan Turkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti