torstai 30. tammikuuta 2014

Hetkeni hottisbeibenä

Yauuuuu! Yhteensä vähän vajaa neljäkymmentä Cursus Auriksen (me+hampaat) tsirbulaa kokeili tänään jotain hyvin uutta, kun kävimme testaamassa Studio Funkyn tankotanssin kokeilutunnin. Itselläni ei ollut tunnille marssiessa minkäänlaista kokemusta niin tanssista kuin tangostakaan, mutta elossa selvittiin. Mauuurrs! 

Lähdin tunnille todella huonolla fiiliksellä. Aamuni oli ollut kurja -nukutti, palelti, kurkkuun koski eikä mikään kiinnostanut, eikä olo hurjasti kohonnut päivän myötä. Lisäksi olen typerä pikku käytännönasioista-stressaaja eikä tälläisen ihmisen huonoa päivää yhtään paranna bussimatka tuntemattomaan syrjäiseen liikeyrityskeskittymään, josta täytyisi löytää tanssistudio. Yök! Mutta onneksi tunnen itseni sen verta hyvin, että tiedän, että peba täytyy vain pakottaa ylös mysteeribussiin, koska loppujen lopuksi reissu on aina ahdistuksen väärti. Ja kas kummaa niin tänäänkin. Tunnilta ulos ihanaan, raikkaaseen ja aurinkoiseen iltapäivään (aamulla sama sää oli oksettavan kylmä ja aivot jäädyttävän tuulinen :D) pullahti iloinen ja supervirkeä tankotanssijatar sen sisään asteelleen mörön sijaan.

Eksymisen lisäksi pelkäsin sanaa tankotanssi. Minä kun en tanssi kuin baarissa, jossa porukkaa tanssilattialla on kuin sillejä purkissa. Vanhojen tanssit selvitin aikanaan kunnialla ja seuraava kauhu kai on häävalssi, mutta sekään ei onneksi vielä hetkeen. Kaiken muun tanssin elämässä voikin väistellä niin halutessaan. Tankotanssin suhteen uteliaisuus kuitenkin voitti ja toisaalta ennakkokäsitys, että tässä lajissa yy-kaa-koo-nee-ja-vii -hokeminen ja siinä tahdissa pysyminen ei ehkä edes olisi niin oleellista. Eikä onneksi ollutkaan.

Alkuun vetäjä ohjeisti lihakset lämpimiksi kroppaa pyörittelemällä ja nopeilla peruslihaskuntoliikeillä: vähän vatsaa ja punnerruksia. Hiki nousi otsalle ja kaduin, etten ollut poistanut vähäisiä meikkejäni. Inhoan hikoilua meikit naamassa. Alkulämpän jälkeen päästiin klähmimään itse tankoa ja aivan lopppua lukuunottamatta tunti kului yksittäisiä "temppuja" opetellessa. Meitä taisi olla tunnilla 14 ja tankoja vain 10, joten osa tangoista joutui jakosalle kahden hengen kesken, jolloin tietysti vuoroteltiin niin, että jokainen pääsi kokeilemaan kaikkea. Tunnin loppuun oppimistamme tempuista koottiin helppo sarja, jossa pääsi hiukan fiilistelemään tankotanssiin liittyvää naisellisen aistikasta meininkiä. "Kuvittele käsivarsille puuhka, jota heiluttelet. Ja peppu edellä, selkä kaarella ylös! Heilutetaan peppua!"

Ja olihan se olo aika kuuma! Vaikka liikkeet olivat kaikkea muuta kuin sulavia, jalat sojottivat ties mihin suuntaan ja kroppa rutistui kasaan kuin kituvalla torakalla sulokkaan joutsenen sijaan, olo oli viehkeä. Sipsuttelu tangon ympärillä käsi sulosti viuhuen ja loikka pyörähdykseen tangon ympäri jalkojen hyvästellessä salin lattian, uuuh.. Takarivistä en onneksi saanut täydellistä näkymää etuosan peileihin, joten sain säilyttää illuusion aistikkaista liikkeistäni. Ja väitän kyllä, että oli kuinka vasta-alkaja tahansa, kieppuminen tangon ympärillä on latautuneempaa kuin perus maastavedot pumpissa! Kaiken ulkoisen hehkun taustalla touhu kuitenkin vaatii fysiikkaa. Lihasta, voimaa ja lihasta. Mieluiten joka paikassa kehoa, koska painovoimaa uhmatessa tarvitaan joka ikistä lihassolua sormenpäästä lähtien. Alkuun pääsi onneksi peruskunnollakin, mutta melkoisen paljon helpommalta liikkuminen näytti, jos lihasvoimaa löytyi yhtään perusmaijaa enemmän. Tunti ei vetäny piippuun (ainakaan jos kikkaili jaetulla tangolla), mutta tunnin edetessä uupumisen kyllä huomasi: temppujen suorittaminen vaikeutui ja tangon aiheuttama kipu tuntui selkeämmin.

"Jos ei tunnin jälkeen ole paikat mustelmilla ja palohaavoilla, ette ole tehnyt oikein." Jepjep. Tanko satuttaa, painaa ja polttaa. Itselläni suurin mustelma on tällä hetkellä vasemmassa jalkapöydässä, joka toimi tukijalkana tankoa vasten kiivetessä, mutta polvetkin saivat osansa. Osa kolhuista menee huonon tekniikan piikkiin, mutta loistavalla tekniikallakaan ei kaikkea kipua saa poistettua. Kauniilla liikekielellä on hintansa...

                       


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hamepäivä pitkästä aikaa

Pikainen vilkaisu päivän asuun ennen ruuanlaittoa ja PuMailuun kiiruhtamista.


Paidan tarina on aika hauska. Turun Hansan Seppälässä oli loppuunmyynti ja menin koppiin sovittamaan keinonahkashortseja. Hmmm kappas mikä paita tuossa koukussa roikkuu. Aika näpsäkkä. Oho kokoa S. Hmmm... Ulos kaupasta marssinkin sekä shortsien että paidan kanssa :) Hyllystä en kyseistä paitaa ehkä ikinä olisi mukaan napannut, mutta kohtalon tyrkyttämänä en uskaltanut olla ottamattakaan. Mutta onhan tuo nyt hieno! Hame on vähälle käytölle jäänyt Lindexin ostos. Tänään pitkästä aikaa päälle kiskoessa jouduin pohtimaan, että onko perä levinnyt johonkin suuntaan, koska hiukan napakalta tuntui vetskarin sulkeminen. Päätin, että kyse on oltava kasvusta taaksepäin hurjan kyykkäämisen ansiosta ;)


Aurinkopäivinä on helppo olla iloinen, vaikka edessä häämöttää välitentti, johon valmistautuminen on ollut liian vähäistä. Kuten aina.

Onnea mä ja mun blogi!

Kuudestoista päivä hujahti ohi blogin yksvee-synttärit ilman se suurempia juhlallisuuksia. Itse asiassa en edes tajunnut tämän tärkeän päivän ohi soljumista ennen kuin eilen, kun sattumalta pohdin, milloin ekan postauksen kirjoitin. Väliin on tietysti mahtunut neljän kuukauden tauko, kun kesäkiire painoi niskaan, joten oikeastaan vuosipäivää ei vielä ehkä saisikaan juhlia. Mielestäni juhlanpaikka tässä kuitenkin on ja tuolla tauolla on merkittävä osa blogin kehityskaaressa, joten ehkä breikki on hyväksyttävä osa kuluneen vuoden kiertoa.

Perustin Krista_llia:n tuomaan päivään muutakin täytettä kuin pääsykoereenin. Aamulla Jarkon siirryttyä  koulunpenkille oli kiva puuhata jotain omaa salaista kivaa ennen laskimen esiin kaivamista ja minulle blogi oli se oma salainen kiva. Ensimmäisen kuukauden aikanahan en Jarkolle edes kertonut blogistani, nolostelin vain rumaa simppeliä ulkoasua ja turhuuksista kirjoittamista. Samalla olin kuitenkin innoissani! Minä kirjoitan! Sama se kiinnostaako ketään, mutta minä kirjoitan ihan mistä lystää! :) Roolileikin olevani suosittu bloggari, kun sormeni viuhtoivat kiihkeässä blogimaailmassa. Uuh, tämä on sitä nuoren kaupunkilaisnaisen elämää! Vuorotellen onnellisen mielikuvitusleikin jälkeen iski todellisuus -minulla on paskalla ulkoasulla varustettu blogi, jossa jorisen tylsistä H&M:n shoppailuista ja otan yhden ilmeen kuvia itselaukaisimella. Yritin lohdutella itseäni, että näin ne asiat vaan rullaavat: peruselämä ansaitsee vain perustylsän blogin. Välillä pidin itseäni ja reppanaa blogiani suorastaan säälittävinä, kun todellisuuskauden aikana mietin pilvilinnamielikuvitusleikkejäni.

                                 

Minua jurppi, koska tiesin, että minusta olisi parempaankin. Jos teen jotain, mikä itseäni kiinnostaa, haluan tehdä sen parhalla mahdollisella tavalla, eikä alkukuukausien Krista_llia sitä todellakaan ollut. En oikein samantien tämän tajuttuani osannut tehdä asialle mitään, joten aika-, kuva- ja ehkä kiinnostuspulan vuoksi blogi jäi. Se ei jäänyt tietoisesti, mutta tietoisesti en myöskään yrittänyt pakolla pysyä aktiivisena. Go with the flow ja niin homma jäi. Keskityin pysymään hengissä koulun aloituksesta ja sitä seuranneista levottomista kuukausista. Meni päivä, kaksi, viikko, kuusi viikkoa ja hups lopulta neljä kuukautta ennen paluuta.

Vanhuus tuo mukanaan viisautta. En tiedä vanheninko tuon neljän kuukauden aikana kovinkaan paljon, mutta kenties viisastuin huomaamattani. Mystisesti bloggerin ulkoasumuotoilu ainakin alistui edessäni tauon jälkeen ja ensimmäistä kertaa blogin historiassa olin tyytyväinen sen ulkonäköön. Simppeli se toki edelleen on, mutta ei aivan yhtä palikka kuin alussa. Samalla tiellä jatketaan yhä enkä vielä ole kyllästynyt. Silmäämiellyttävä ulkoasu valoi uutta lisäpuhtia jo valmiiksi innoissaan olleeseen comeback-bloggariin ja paluu oli sinetöity. Tauon jälkeen olin alunperin eksynyt hakkaamaan bloggeria, koska Jarkko herätteli henkiin omaa musiikkiaiheista blogiaan. Innostus tarttui ja oli aika tehdä paluu.

Ehkä se oli se koulun aloitus, ehkä se oli vain se pieni tauko, mutta nyt marraskuussa minulla oli ensimmäistä kertaa selkeä visio, mitä haluan Krista_llia:n olevan. Tämä on nuoren turkulaisnaisen blogi, jossa ruoditaan lääketieteen opiskelua, vaatteita, yleistä lifestylea ja puhtaasti minun ajatuksiani kiinnosti minua sitten avokadot tai syvänmeren ravut. Nyt tuntuu itse asiassa aika hyvältä. Minullahan on suunta. Ja mikä tärkeintä, tällä hetkellä tuntuu aivan mahtavalta kirjoittaa, jes! :)

tiistai 28. tammikuuta 2014

Circuit vai unelmatreffit?

Aika paha valinta maanantai-iltaan. Ja höpö höpö! Mikä ihana syy jättää tappocircuit väliin ja viettää aikaa elämäni ihanuuden kanssa :) Nää menis niinku eka kahville ja sit leffatreffeille.

Kahvilat ovat jotain uskomattoman ihanaa, kun ulkona on pimeää ja sisällä hämyistä ja lämmintä. Eilen varsinkin kahvila oli oikea pakopaikka kamalalta takin läpi vinkuvalta tuulelta. Hyrrr.. S-ryhmän ketjukahvila Coffee House osaa todella repiä oikeista naruista minun kohdallani: lämmin sisustus, laaja valikoima, hämyinen muttei tunkkainen olemus ja no... kalliit hinnat. Niillä sieluani ei osteta, mutta ne olen valmis maksamaan herkkukahvistani tällä kahvittelutahdilla. Pätkis mochaa minulle ja jäälattea karamellimakusiirapilla deitilleni.


Me olemme surkeita leffassa kävijöitä. Viimeksi taisimme yhdess käydä katsomassa Puhdistuksen puolitoista vuotta sitten syksyllä. Ehkä oli jo aikakin testata uusiksi... The Wolf of Wall Street keräsi kaveripiiristä suosituksia ja näytti muutenkin tämän hetken valikoimasta näpsäkimmältä, joten ihana Leonardo sai jälleen mahdollisuuden osoittaa mahtavuutensa. 


Ja mitä Leo tekee? Leo on upea! Ihana, kamala, vittumainen ja ahne paska Jordan Belford, joka kieputtaa pörssialan sormensa ympärille ja kierii rahassa. Leffa on täynnä överibiletystä, huumeita, naisia, rahaa ja taustalla Belford tietysti pyörittää lakia kiertäviä bisneksiään, joista rahaa virtaa taskuun niin paljon, ettei kaikkea ehdi edes tuhlata. Firman ytimessä on Belfordin tavallisista luuserikavereista koostuva kaveriporukka, josta hän leffan aikana koulii Wall Streetin hurjia pörssihaita. Kaveripiiri on kaveripiiri. Miehet kuittailevat kaikesta toisilleen ja elokuva on hauska! Ei siis tosikkomainen pörssirahapyörittelyelokuva vaan leffa on tasan yhtä överi kuin päähahmonsakin: jatkuvassa nousukiidossa ja -humalassa nautintoa ja iloa kaikin keinoin etsivä Belford. Deittini kuvaili leffan huumoria osuvasti kotimatkalla -mieleen tuli South Park. Samanlaista typerää, mutta nokkelaa hauskuutta, joka nojaa hahmojen persooniin. Ei ehkä uppoa kaikkiin, mutta meidän treffiseurueelle toimi. Syy lähteä joskus kakkostreffeille...? ;)

Kolme tuntia on pitkä aika, mutta menee siivillä, kun on hauskaa. Bisnes-huume -kohellusta jatkuu yhtä kauan kuin Taru Sormusten Herrasta kolmanneksessa, mutta en valita. Minä tykkään, että leffa on pitkä, kun kerran olen teatteriin tullut siitä nauttimaan. Tarina ei pyöri paikallaan vaan jotain tapahtuu koko ajan, ei koko ajan juonen kannalta äärimmäisen tärkeää, mutta vähintään hauskaa. Pari kertaa kerronta saa Belfordin menosta aikaan jopa fantasiamaisen tunnelman -niin hämäriä ja övereitä asioita miehelle tapahtuu.

Suosittelen ehdottomasti överöinnistä tykkääville ja huumorintajuisille ihmisille! Leonardo on ihana, vaikka järkytyksekseni eilen tajusin, että ikä alkaa herraa jo vähän painaa. The Wolf of Wall Streetissä DiCaprio on juuri sellainen kieroontunut mulkku, jollainen ahneen pörssipomon kuuluukin olla -höystettynä vielä mahtavilla ilmeillä ja pilkkeellä silmäkulmassa!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Se eka. Piikki nimittäin.

Uskottavan lääkärin ura loikkasi tänään taas lilliputin verran eteenpäin, kun pääsimme harkkatyössä ottamaan toisiltamme laskimoverinäytteen. Kyse on siis perus verinäytteestä, joka melkein jokaiselta on jossain elämän vaiheessa käsivarresta imaistu, mutta kun piikittäjinä on kaksikymmentä ensimmäisen vuoden lääkäripyrkyriä, touhussa kestää hiukan ammattilaisia pidempään.

Harkkatyö käsitteli hiilihydraattien imeytymistä verenkiertoon, ja eri henkilöiltä testailtiin eri sokereita. Osa ryhmästä mittasi glukoosirasitusta, osa laktoosin pilkkoutumista ja osalta pojista mitattiin ksyloosin kiertoa elimistön läpi virtsanäytteistä. Näiden lisäksi kaikki mittasivat itseltään paastoglukoosin ja tähän mittaukseen kaivattiin kolmen millin verinäyte, jonka siis otimme toinen toisiltamme vuorotellen. Änkesin itseni mukaan laktoosirasitukseen, jonka vuoksi olimme parini kanssa ensimmäisten joukossa piikityksessä.

Alkuun olin reipas. Tätä olen odottanut ja tässä kyllä onnistun! Tottakai minua jännitti, mutta jännäys oli sellaista kivaa "kohta ylitän itseni" -jännitystä. Kivi-paperi-saksilla nakki napsahti ensin parilleni ja minä sain istua jakkaralle rei'itettäväksi. Olimme harkan alussa nähneet ammattilaisen esimerkin, kuinka pistovälineet valmistellaan, käsivarsi kiristetään, asetellaan oikein, puhdistetaan, suonet tunnustellaan kevyesti painellen ja lopulta, humps vain, neula pistetään läpi. Käteni valmisteltiin pistolinjaan, neula käteen... ja siuh, veri virtaa kauniisti näyteputkeen. Parini oli mestari! Pisto oli yksi kivuttomimpia ikinä (saattaa osin johtua siitä että edelliset piikit ovat olleet veripalvelun jättineuloja) ja suoritus oli muutenkin täydellinen. Jotenkin pistoksen kipua ei edes osannut jännittää, kun jännitin vain parini puolesta, että onnistuuko hän ensiyrittämällä. Laastari päälle ja vuoronvaihto.

Tsemppi pysyi yhä yllä. Tunsin oloni asiantuntijaksi ja ammattilaiseksi, kun asettelin piikinosia pöydälle ja kaivelin vanulappuja valmiiksi odottamaan vuotavaa pistokohtaa. Piikki kasaan, käsi puristukseen ja suonia etsimään. Parini käsi ei ollut helpoin mahdollinen, mutta ei vaikeakaan. Suonet saattoi hyvin tuntea ja vähän nähdäkin, joten teoriassa helppo homma. Mutta... Eipäs ollutkaan. Suuren asiantuntijan hermo petti, kun neulaa piti alkaa mallailla suonen suuntaisesti ja tökätä ihon läpi. Aivan kuin käteeni olisi iskenyt joku lukko, joka esti minua tekemästä sitä pientä pistoliikettä, jolla neula olisi kauniisti sujahtanut ihon alle. Ohjeena meille oli nimenomaan sanottu, että neula täytyy pistää suoneen, ei työntää, koska muuten suoni karkaa alta. Kädet tuntuivat tärisevän ja tuntui mahdottomalta, että tuohon vaaleaan ihoon tökkäämällä voisin löytää punaista verta pulppuavan suonen. Entä jos tökkään liian kovaa? Entä jos käsi tärisee ja pistän ohi? Ratkaisuni oli suoraan lapsuusvuosien laiturinnokasta: polvet jo notkahtavat hyppyyn... mutta ähh ei sittenkään. Minä melkein hyppäsin. Tökkäsin kaveriani piikillä suonen kohdalle, mutta peruutin juuri, kun olisi pitänyt antaa mennä. Vedin neulan ulos saaden aikaan vain pienen verisen pistohaavan ja ylimääräistä verenpaineen nousua parilleni ja ohjaajalle.


Hyvä fiilis loppui kuin seinään. Olen paska lääkäri. En edes pysty yhtä verinäytettä ottamaan. Kaikki muut onnistuivat, mitä ne nyt ajattelevat. Parini pitää minua varmaan ihan hermoheikkona ja työn ohjaaja surkeana epäonnistujana, joka ei osaa paria selkeää neuvoa noudattaa. Varmaan satutinkin pariani ja nyt se kauhulla odottaa seuraavaa yritystä. Minä epäonnistuin! Tein nolon emämokan asiassa, jossa olisin halunnut pärjätä. Se tuntui pahimmalta. Minä halusin onnistua juuri tässä! Koska en epäonnistumisen edessä osaa muuta kuin itkeä, kyyneleet kohosivat silmiin myös nyt. No nyt ne vasta minua luuserina pitääkin! Ensin se kusee pistämisen ja sitten se itkee päälle, reppana. Pakko kai tässä on yrittää tsempata sitä ja päästää yrittämään uudelleen.

Kuivasin kyyneleet, niistin nenän ja eikun uudestaan. Auliisti parini työnsi toisen käsivartensa tarjolle hullulle pistäjänaiselle ja minä valmistelin kaiken uusiksi yrittäen ajatella vain tätä hetkeä enkä minuutti sitten kohdannutta epäonnistumista. Neulan sinetti auki, pienempi pää roskiin, kiinnitä ohjaimeen ja löysää korkki, aseta pöydälle pystyyn. Aseta puristin käteen, kiristä sormet välissä, sormet pois, käsi lepoon patjalle. Tunnustele suonet kevyesti painellen, valitse kohde, tarkista suonen suunta. Puhdista kohta viinalapulla, venytä ihoa, ota neula käteen, purista tukevasti pinsettiotteella, tarkista pistokulma ja anna mennä. Sinne se meni. Tuntui valtavan hyvältä nähdä veren valuvan näyteputkeen, joka kiinnitettiin ohjaimeen piston jälkeen. Minä osuin suoneen ja tuo veri valuu tuonne, koska minä pistin tämän neulan oikeaan paikkaan! Tässä vaiheessa kuitenkin pelkäsin vielä parini puolesta, koska itkupaniikin ja aamun paastoamisen jälkeen jo luonnostaankin vapisevat kädet eivät ole kaikista vakaimmillaan... Ohjaajan hiukan ehkä extra-avustamana (hermoheikko saa erityisapua) veri kuitenkin saatiin purkkiin ja parini käsi säilyi yhtenä kappaleena.

Nyt pari tuntia kokemuksesta haluaisin valtavasti kokeilla uudestaan! Tuo ensimmäinen näyte meni jännittäessä ja hapuillessa, mutta nyt uskoisin jo olevani rohkeampi. Kaipaisin pari rohkaisevaa onnistumista, että saan tuon epäonnistumisen häivytettyä pois mielestä. Vapaaehtoisia, anyone? :D

Kuvitus pikkusiskoni luonnos kuviksen työtä varten.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Renkinä

Riemulla on hintansa. Kuuden vuoden oikeus osallistua ilakointiin Tivolilla, maksaa kolme iltaa/yötä uhrattua aikaa. Oma toinen nakkini napsahti perjantaina, kun Tivolilla juhlittiin sairaalahenkilökunnan myöhäispikkujouluja. Puoli viidestä puoli kolmeen pidettiin bileet pystyssä, ja vuoron lopuilla olo oli jo aika hyytynyt. Itse huomaan uupumuksen välinpitämättömyytenä - ihan sama jos pöytäliina on vinossa, ihan sama jos joku joutuu odottamaan baaritiskillä hetken palvelua, ihan sama jos lasi on vähän märkä kaappiin pinottaessa jne. Alkuillasta taas haluan, että astiat ovat prikulleen linjassa ja skumppalasit aseteltu mahdollisimman kauniisti esille. Mutta pari tuntia myöhemmin..... Ei voisi vähempää kiinnostaa...


Renkisysteemi on kuitenkin mainio, vaikka yöllä jurppiikin. Kolmien bileiden taustahäärijänä jokainen varmasti oppii talon tavoille, tuntee käytännöt ja muokkautuu ehkä itsekin paremmaksi juhlijaksi, koska oppii kantapään kautta, että joku kanssaopiskelija ne sotkut sieltä kuitenkin joutuu siivoamaan. Siinä sivussa saattaa oppia uutta myös käytöstaparintamalla. "Ota, anna oikealta, tarjoa vasemmalta" on ainakin takoutunut päähäni näiden kahden kuluneen renkivuoron aikana. Lisäksi olen verestänyt teitittelytaitojani kaadellessani viiniä juopuneiden rouvien ja herrojen lasien täytteeksi ja nähnyt kuinka keski-ikäisetkin osaavat kreisibailata :)


Kääntöpuoliakin olen oppinut. Humala lisää sotkuisuutta potenssiin kaksikymmentäkuusi ja ahtaisiin pöytiin tarjoilu tyylikkään kohteliaasti on aivan *piip* vaikeaa tehdä hymysuin kymmenen kertaa saman illallisen aikana. Molemmat vuoroni ovat olleet aikuisten, TLKS:n ulkopuolisten juhlia, joissa ruokailu on merkittävä osa iltaa ja baari on auki koko juhlan ajan. Suomalaisiin hyvin koulutettuihin naisiin ja miehiin uppoaa viiniä. Paljon viiniä. Tottakai tämä on hyväksyttävää, mutta on hauskaa huomata, että oli koulutusvuosia takana kolmekymmentä tai pakolliset yhdeksän, etanoli saa aikaan saman railakkuuden -sama punakkuus kasvoilla, sama silmien haritus, samat kaksimieliset vitsit ja samat villit liikkeet tanssilattialla. Samaa hilpeää rupusakkia olemme kaikki: parikymppiset opiskelijat ja keski-ikäiset professorit :)

 
Perjantain vuoro rullasi kaikesta huolimatta erittäin mukavasti. Vasta viimeisinä tunteina väsy iski, mutta sitä ennen oli jopa hauska ilta. Meidän renkien hommana oli järjestellä pyödät niin, että 53 vierasta saavat nautiskella ruuastaan mukavasti istuen, huolehtia seisovan pöydän kattamisesta ja pöydän pysymisestä  täytenä, kattaa kahvipöytä konjakkeineen, pitää baari pystyssä, siivoilla astiat pois pöydistä, huolehtia astiat puhtaina kaappiin ja lopuksi pyyhkiä pöydät ja lattia, kun vieraat olivat saaneet juhlista tarpeekseen. Hilpeästä menosta huolimatta kukaan ei oksennellut mihinkään, ruokaa ei lennätelty pitkin seiniä eikä kukaan pistänyt tappeluksi, hyvin rento vuoro siis.


Ruuan rippeiden ja suklaakakun jämien lisäksi saimme illan aikana nautiskella myös melkein tunnin ohjelmallisesta tauosta, kun palanen speksitiimiä kävi vetämässä improshown vieraille. Kuvio toimi Vedetään hatusta ohjelman tapaan: neljä esiintyjää, joista tietyt osallistuivat tiettyihin sketseihin. Homma toimi ja yleisö nauroi! Pakko vain ihailla näyttelijöiden ajatuksenjuoksua esiintymisen aikana, niin nopeita mutta silti toimivia useimmat repliikit olivat. Lupaa hyvää tulevan speksin kannalta :)

Postauksen kuvat ovat perjantain vuoron antia. Laatu taas aivan surkea koneen ja padin välillä pyörittämisen takia, mutta josko nuo välttäisivät... Minä <3 lasit spottivalaistuksessa.


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Liikuntafiiliksiä

Viimeksi kirjoitin liikunnasta, kun vuoden ekat olivat takana pari viikkoa sitten. Silloin yhden jumppakerran jälkeen koko kroppa oli täysin poissa pelistä kolme-neljä päivää kovien lihaskipujen takia. Nyt tuntuu, että parin viikon tehokuurilla ollaan palailtu pikkuhiljaa joulukuun tasolle tai ainakin kroppa on sopeutunut taas liikkumaan. Viime viikolla kävin yo-liikunnan tunneilla neljä kertaa: circuit (syke+lihas), pumppi (lihas), intervallibody (syke+lihas) ja pumppi. Jokaisen kerran jälkeen seuravana aamuna tunsin omistavani lihaksia, mutta kuolemankipuja ei tuntunut. Lenkkeily on sen sijaan nyt jäänyt, koska pakkanen vähän hirvittää minua. Parasta kaikessa tässä kuitenkin on liikuntaa kohtaan syntynyt into!

Minä olin liikunnanvihaaja. Viime kevät kuitenkin opetti minut nauttimaan jumpasta ja kokemaan sitä paljon puhuttua endorfiinimyrskyä, joka saa aivot kylpemään mielihyvässä. Pitkien taukojen jälkeen aloittaminen on kuitenkin aina samanlaista -kuin koko keho olisi romahtanut parissa hetkessä. Parit ensimmäiset kerrat ovat yleensä täydellistä pakkopullaa ja pylly on raahattava väkisin pomppimaan salin lattialle, mutta onneksi lähtötason ollessa matala, tulokset alkavat puskea nopeasti pintaan :) Tai vaikka eivät alkaisikaan, placebo-efekti ainakin saa jaksamaan paremmin! Onhan tän nyt sujuttava paremmin, kun viime viikollakin kävin noin monta kertaa! Toimii ainakin minulla :D Tämän kevään tuskien uskon olevan takana, mutta koska intoa riittää, yritän käydä jumpassa mahdollisimman monta kertaa viikossa, jos vaikka saisi joskus nähdä jotain tuloksiakin... Tuntuu hyvältä idealta alkuun kehittää jonkinlainen taso, jota voi sitten innon kenties laskiessa keskittyä ylläpitämään.


Tavoitteenani on parantaa lihaskuntoa, kiinteytyä ja kehittää kestävyyskuntoa. Haluan koko paketin! Uutena kokeiluna napsin ennen tehostartin alkua ennen-kuvat, joihin myöhemmin voin verrata tuloksiani. Olin pitänyt tuollaista kuvatouhua överilihavien laihduttajien juttuna, mutta Mutsis on. blogin nappaamat kiintetymiskuvat saivat minut innostumaan! Muutoksia voi todella nähdä, vaikka kiloja ei karistella kymmeniä. Vielä en ole päättänyt, milloin on aika napata jälkeen-versio, mutta ehkä maaliskuun suunnilla ja toinen ehkä toukokuussa, kun yo-liikunta jää kesätauolle.

Aiemmassa Turku ja opiskelija postauksessa en muuten maininnut yliopistoliikunnasta, joka on suoraan jumalasta. Olen tästä puhunut aiemminkin, mutta aihe ei vanhene: koko vuoden rajaton jumppailu+saleilu 56 euroa. Olisi melkein pitänyt syksystä lähtien merkata ylös jokainen käyntikerta, että voisi laskea hinnan per jumppa. Mutta taas yksi syy lisää muuttaa Turkuun!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Valmennuskurssit. Saatanasta seuraava?

Kirjoittajalla takana kaksi kevättä Valmennuskeskuksen pitkillä takuukursseilla, kevät 2012 Kuopiossa ja kevät 2013 Turussa.

Tämä aamu toi mieleen kaksi mennyttä kevättä. Rutiinit olivat samat kuin vuosi sitten: Jarkko lähti kouluun, minä jäin aamupuuron kanssa keittiön pöydän ääreen ja naapurin rakki (en tohdi käyttää kauniimpaa sanaa moisesta piskistä) ulvoi kuin viimeistä päivää. Mutta mitä puuttui? Pöytää kuorruttavat kirjapinot, laskin, penaali, kaavaluettelo, korvatulpat ja ohimossa tykyttävä paine, että olen jo myöhässä lukemisen aloittamisesta. Kaksi viime talvea ja kevättä istua nyhjötin keittiön pöydän ääressä ensin Kuopiossa ja viime keväänä täällä Turussa hakkaamassa päähän kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa seuranani valmennuskurssin kurssimateriaalit.

Olen aina halveksunut valmennuskurssitouhua. On mielestäni naurettavaa vouhottaa Suomen mahtavasta ilmaisesta yliopistokoulutuksesta, jos enemmistö lääkikseen sisään päässeistä on maksanut preppaavasta kurssistaan tuhansia euroja. Voin puhua touhusta ainoastaan lääkiksen osalta, mutta meillä meno taitaa ollakin villeimpien joukossa oikiksen ja kauppiksen ohella. Muut alat vasta alkavat oppia, kuinka rahaa nyhdetään unelmiaan tavoittelevilta nuorilta. Lukioaikana olin sitä mieltä, että minähän en mitään kursseja kaipaa, olen riittävän hyvä muutenkin. Halusin kapinoida systeemiä vastaan ja näyttää, että unelmaan on mahdollista kivuta ilman hyytävän kalliita kursseja, kun vain tarpeeksi puurtaa. Ja tottahan tuo on. Kaiken voi saavuttaa, kun vain tekee tarpeeksi työtä. Nyt joudun kuitenkin toteamaan, että luultavasti kaivelisin tänäkin aamuna kemian kirjoja pöytään, jos en olisi pyörtänyt periaatteitani.

Ensimmäinen hakuni lukion jälkeen oli leikkiä. Nautin Galenoksen lukemisesta, koska tunsin oloni viisaaksi ja vanhaksi lukiessani niin älykästä tekstiä. Olkoonkin, että kirja on täynnä virheitä. Niskassani ei huohottanut valmennuskurssia, koska kirjotusten jälkeen aikaa kurssista täyden hyödyn repimiseen olisi ollut liian vähän (ja toisaalta minä en ollut riittävän hullu, että olisin jaksanut vetää itseni piippuun lukemisen kanssa). Lueskelin ja kävin matkailemassa Tampereella pääsykoereissulla. Don't worry, be happy!

Kakkosvuonna panokset kasvoivat. Aineistoksi muutettiin lukion kemia, fysiikka ja biologia, ja minä istutin itseni valmennuskurssin penkkiin. Kaverin suosittelemana valitsin Valmennuskeskuksen kurssin, ja näin jälkikäteen ajateltuna hakujen välissä kaupunkia vaihtaneena tein nappivalinnan. Vanhempani olivat projektissa mukana ja he kustansivat kurssin. Hintaa taisi olla 1500 euroa sisältäen kaikkien kolmen aineen opetuksen (tuntimääriä en muista) ja kaksi tai kolme harjoituskoetta plus simuloidun pääsykokeen. Kurssi starttasi helmikuun alussa, joten aikaa asioiden sisäistämiseen oli lähes neljä kuukautta. 



Kannattiko? Kyllä ja ei. Sisään en päässyt, mutta ilman tuon vuoden pohjatyön tekemistä en luultavasti olisi päässyt tänäkään vuonna. Kemian osalta sain loistavat pohjatiedot ja paikattua lukion jättämät valtavat koloset, paljolti loistavan opettajan takia.
  Jos kemiassa Kuopion kurssi edusti fysiikassa tuli takkiin. Opettajamme oli lipevä Jyväskylästä asti Kuopioon kiikutettu partamies, joka ei osannut opettaa. Diat olivat suoraan Valmennuskeskuksen arkistoista eli jonkun toisen opettajan ajatusjuoksua, jota tämä mies ei osannut selventää. Tämän tajusin kyllä vasta Turussa, kun diojen tekijä oli opettajamme. Kummasti selkeni kaikki hämmentävät skootterikuvat tylsien kaavojen kuvituksena... Lisäksi Kuopiossa fysiikan tunnit oli ahdettu viikonlopuille isoiksi, monen tunnin kokonaisuuksiksi, koska opettajamme pystyi matkustamaan Kuopioon ainostaan viikonloppuisin. Yritä siinä sitten oppia, varsinkin kun lähtötaso on surkea. Kevään aikana opin perusjutut, mutta pintaa syvemmälle en fysiikan osalta päässyt. Tästä annankin Valmennuskeskukselle isoimmat miinukset: fysiikan opetus ja opetusjärjestelyt olivat kakkaa, ja me maksoimme siitä. Se on vielä enemmän kakkaa.
  Biologian opettajamme oli itse lääkiksen kakkosvuoden opiskelija, jolla tosin oli takanaan biologian opinnot. Koska kukaan ei tiennyt, mitä uudenlainen pääsykoe pitäisi sisällään, kurssi keskittyi bilsan osalta hiukan liikaa ihmisbiologiaan. Ihmiskehosta opin paljon uutta, mitä lukion kirjoissa ei kerrottu, mutta ekologian aiheet jäivät pinnallisiksi. Opettajamme oli kuitenkin todella motivoitunut ja olisi varmaan hakenut kuun taivaalta, jos se olisi auttanut meitä oppimisessa, joten häntä ei voi syyttää.


Toinen huti ja muutto Turkuun. Pari sähköpostiä Valmennuskeskukselle, muutama huntti vaihtorahaa ja kurssisalit aukenivat Turussa. Tässä on ensimmäinen huijauksen paikka. Takuukurssi = maksat seuraavanakin vuonna 500 euroa materiaalimaksua kirjoista, jotka ovat täsmälleen samat kuin viime vuonna! Fanfaareja ja ilmapalloja! Hurraa! Lisäksi perheeni maksoi myös Turun ja Kuopion kurssien välisen eron 300 euroa, että sain vaihtaa Kuopion pitkältä kurssilta Turun pitkälle kurssille. Ainoaksi ilonaiheeksi jäi Turun kurssin aikaisempi aloitusajankohta: tietoa alettiin takoa päähän jo marraskuussa.

Turussa fysiikka saatiin vihdoin hallintaan. Opettajamme oli monen vuoden rautaisen kokemuksen omaama nainen, joka päivätyökseen opetti fysiikkaa yläasteella ja iltaisin veti kurssifysiikkaa. Hänelle kaikki mahdolliset plussat! Opetus oli maanläheistä ja ymmärrettävää. Tunneilla laskettiin paljon ja kotona laskettiin vielä enemmän. Opettajalta uskalsi kysyäkin, koska ei tarvinnut pelätä, että ei ymmärrä opettajan selitystä, kuten Kuopiossa. Kokemuksen perusteella hän myös tiesi vaikeat aiheet jo valmiiksi, joten aikaa osattiin varata niihin enemmän.
  Kemian opettajasta en tiedä, mitä sanoa. Hän oli hyvä, mutta ei loistava. Hänen opetustyylinsä oli eloisa ja vähän poukkoileva. Välillä olin vähän pihalla, enkä aina ymmärtänyt vastauksia, jos jotain kysyin. Jos kokoaisin opettajien dream teamia Kuopion kemian opettaja olisi valintani. Kemian pohjan olin onneksi rakentanut tukevaksi jo Kuopiossa, joten minulle riitti keskitason opetus Turussa.
  Biologian opetus oli Turussa jaettu kahden opettajan kesken. Alkupuolisko käsiteltiin ihmistä yhden opettajan kanssa ja ekologia kuului toiselle opettajalle. Tykkäsin ekologian opettajasta, mutta ihmisopettajan tyyli jätti minut kylmäksi. Mielestäni hän ei selittänyt asioita, totesi vain, että tällainen löytyy, mutta ei siitä sen enempää. Bilsan koin kuitenkin vahvaksi alueekseni, joten en panikoinut, vaikka opetus ei ollutkaan jumalaista. Pahimmat aukkoni olivat laskemisessa ja siihen sain kurssita apua.


 Suurin työ tehdään kuitenkin kotona ja siihen kurssin materiaalit olivat valtava apu, täytyy myöntää. Hommasin aikanaan lukion fysiikan ja kemian kirjat itselleni, mutta kertaakaan en niitä tainnut avata. Laskin ja opettelin kaiken valmennuskurssin kirjoista ja opettajien dioista. Viime kevään aikana laskin neljä A4 kokoista, 80 sivun vihkoa täyteen saadakseni touhuun rutiinia. Jotkin kirjan tehtävät olen merkannut laskeneeni neljään kertaan. Kirjoissa tehtävät lähtevat perus kaavaansijoittamislaskuista edeten vaikeampiin, kunnes lopulta siirrytään soveltaviin tehtäviin. Soveltavat tehtävät vastaavat lähimmäksi niitä tehtäviä, mitä kokeessa luultavasti tulee olemaan ja niiden kautta pystyi testaamaan, kuinka käy. Materiaaleissa oli mukana paljon myös vanhoja pääsykoetehtäviä. Osa sellaisinaan, osa hiukan muokattuina. Viime keväänä taisin laskea läpi ainakin kertaalleen lähes kaikki 400 perustehtävää fysiikasta ja kemiasta, soveltavista jäi enemmän tekemättä, koska aikaa kului perustaitojen hiomiseen. Kirjoista annan siis isoa plussa Valmennuskurssille, mutta rohkenen väittää, että 500 euron materiaalimaksu on hiukan liioiteltu...

Loppuun totean valmennuskurssisysteemin olevan epäreilu ja eri lähtökohdista ponnistavia ihmisiä eriarvoistava, mutta omalle kohdallani valtavan hyödyllinen kokemus. Tosin täysin ylihinnoiteltu ja minua kuvottaa ajatuskin, millaisen potin Valmennuskeskus kerää kursseiltaan, kun meidänkin salissamme istui viitisenkymmentä henkeä (50 x 1800e = 90 000e). Ja me olimme vasta yhden kaupungin yksi kurssi....

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Opiskelijan Turku

Teksti sisältää kaupunkisijoittelua.

Tervetuloa paratiisiin! Turku. Tuo Itämeren helmi, jossa onnelliset ihmiset tarpovat historian kultaamia katuja ja opiskelijakulttuuri kukoistaa. Turussa on kaikki, mitä opiskelija tarvitsee, sitä mitä ei ole, ei tarvita. Itselläni on vertailukohtana vuoden verran kokemusta opiskelijaelämästä Kuopiossa ja sen Turku jyrää mennen tullen. Oikeastaan edellinen lause sisältääkin surullisen virheen: opiskelijaelämä ja Kuopio = epätosi. Eihän siellä mitään opiskelijaelämää ollut! Ainakaan fyysikoilla, toivon, että muilla pääaineilla menee paremmin. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan vertailla Kuopiota ja Turkua vaan yrittää selventää lukijoille Turun loistavuutta opiskelijakaupunkina. Mutta koska ainut vertailumahdollisuus on Kuopio, joudun muutamia kärjistäviä esimerkkejä sieltä lainaamaan nostaakseni tehokkaammin Turun sille jalustalle, jonne se kuuluu.

Minun piti alunperin päätyä Tampereelle lääkärikouluun ja kerran ehdin Manseen hakeakin, ennen kuin suuremmat voimat puuttuivat peliin. Rakastuin ja muutuin tulevasta tamperelaisesta tulevaksi turkulaiseksi. Vahingossa siis itsekin tänne Aurajoen rantaan päädyin, mutta se oli elämäni parhaita suunnitelmanmuutoksia. Turku veti meitä puoleensa, koska täällä oli kummallekin, mitä kaipasimme: minulle oli tarjolla lääkis ja Jarkolle löytyi OKL (opettajakoulutus). Täällä on varaa valita, mitä tahtoo opiskella! Yliopiston puolelta löytyy laajasti luonnontieteellisiä aloja, mutta samalla laajuudella myös humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä aloja, mikä on positiivista noin Kuopioon verrattuna. Kuopiossa yliopisto tarjoaa tasan luonnontieteellisiä vaihtoehtoja, esimerkiksi opettajakokelaat saavat laukata susirajalle Joensuuhun oppia hakemaan. AMK-puolesta tiedän vähemmän, mutta ainakin sosiaali- ja terveysalalla vaihtoehtoja tuntuu riittävän. 

Opetuksen laadusta voin puhua oikeastaan ainoastaan biologian ja lääkiksen osalta, koska asennevammani fysiikkaa kohtaan sai minut näkemään kaiken siihen liittyvän kurjana, siis myös opettajat. Biologialla opetus oli söpön kotikutoista, koska opiskelijoita on vähän. Apua sai ja luennoilla uskalsi kysellä. Luennoitsijat ovat sekä lääkiksessä että bilsalla olleet todella alansa ammattilaisia. Tietysti joukkoon mahtuu myös esitystaidoiltaan hiukan heikompia yksilöitä, mutta asiansa kaikki osaavat. Kun vain saisivat sen muotoon, jonka mekin osaisimme ymmärtää...

Nyt ollaan pisteessä, että biologian opiskelupaikka on taskussa ja suunnitelma Turkuun muuttamisesta täytyisi laittaa käytäntöön. Laitoimme asuntohakemuksen TYS:ille (Turun opiskelija-asuntojärjestö) samana iltana, kun sain tiedon opiskelupaikasta ja kaksi viikkoa myöhemmin meitä odotti kaksio YO-kylässä. Meillä projekti sujui täydellisen näppärästi emmekä joutuneet päivääkään asumaan sillan alla, ennen oman kolon löytymistä. Omassa kolossa ei muutenkaan ole mitään valittamista, vaikka YO-kylää pahamaineisena pidetäänkin. Kyseessä on siis laaja neuvostonharmaa kerrostalokeskittymä, jossa opiskelija-asunto seuraa toistaan muodostaen valtavan talosokkelon. Käsittääkseni Ylioppilaskylä on Suomen suurin opiskelija-asuntokeskittymä. Meidän kotimme on kuitenkin kauniilla paikalla, 46 neliötä, näppärä pohjaratkaisu, siistit laminaatit (lukuunottamatta makkarin lattiaa) ja valkoiset maaliseinät. Keskustaan matkaa kertyy kolme, minun kouluun puolitoista ja Jarkon kouluun viitisen kilometriä, joten sijaintikin on mielestäni täydellinen. Rakastan sitä, että voin hujauttaa kotoani keskustaan pyörällä tai kävellen ilman bussien kanssa säheltämistä.
   Turun asuntotilanne on hyvä. TYS:illä on tarjolla yksityistä halvempia kämppiä tarjolla, mutta myös yksityispuolella hinnat ovat suht järkevät ja mikä tärkeintä asuntoja on tarjolla! Nimimerkillä hakenut kerran asuntoa Joensuusta. Siinä teille opiskelijakaunpungin irvikuva. Koko kaupungissa on noin kaksi yksiötä, opiskelija-asuntojärjestö on pulassa kun tilaa puskeville opiskelijoille ei ole, ja vuokrien hinnat ovat pilvissä, kun yksityiset ottavat hyödyn irti ahdingosta.

 Turun välimatkat ovat Kuopioon sopeutuneelle nannaa. Kaikkialle minne haluat, pääset pyörällä tai kävellen. Sopii minulle, joka inhoaa busseja, aikatauluja ja moottorilliseen matkantekoon liittyvää rahanmenoa. Yliopiston kaikki rakennukset sijaitsevat parin kilometrin säteellä keskustasta, mikä on tietysti näppärää, kun kaikenmaailman asioita täytyy kuitenkin keskustassa hoidella. AMK:lle jotuu hiukan antamaan sapiskaa, koska sosiaali- ja terveysalan kampus on lätkäisty noin neljän kilometrin päähän keskustasta. Muut alat ovat onnekkaampia ja etäisyydet taitavat olla yliopiston luokkaa.

Nyt on tylsät käytännönseikat käsitelty ja päästään siihen opiskelun ytimeen, opiskelijakulttuuriin. Mene täällä torin reunalle minä tahansa keskiviikkona tai torstaina, näet haalaripukeista porukkaa. Mene Kuopiossa torin reunalle, näet pari juoppoa ja hyvällä tuurilla muutaman nuoren matkalla jonnekin. Haalareita et ainakaan näe, koska ei niitä käytetä kuin vappuna. Hiukan ehkä kärjistän, mutta suunta on totuudenmukainen. Henkilökohtaisesti en haalareita ainakaan nähnyt kuin vappuna koko 19 Kuopiovuoden aikana. Turussa haalarit on pop. Värillä on väliä, koska pöksysi kertovat, mikä olet miehiäsi ja ilman haalareita olet opiskelupaikaton. Merkit ovat arvomerkkejä, jotka heijastelevat persoonaasi ja arvojasi, sekä leimaavat sinut kreisibailaajaksi tai bileitä karttavaksi nyhveröksi, merkkien määrästä riippuen. Tee mitä teet, mutta tee se haalarit jalassa! Haalarijengiin tottuneessa kaupungissa haalarit ovat kuin suojapuku, joka hyväksyttää typerän ja lapsellisen käytöksen, koska "ne on opiskelijoita". Psykologian tunnilla puhuttiin joskus mielenosoituksissa kasvojen verhoamisen laskevan rimaa typerään käytökseen, ja haalareissa voi havaita vähän samaa efektiä. Nuoruuden huuma puskee pintaan, kun koivet piilotetaan haalareiden sisään :)

Turussa on vara valita, missä haalaritakamustaan sheikkaa, koska joka viikko jostain löytyy jonkun tahon järkkäämät bileet, yleensä useammatkin. Perusbileiden lisäksi Turkkunen on kunnostautunut kiitettävästi approrintamalla ja joka vuosi kolmet isot approt pakottavat opiskelijat oluthanojen äärelle. Syksyllä Auransouduissa joku kai meloo pitkin jokea, sillä aikaa, kun opiskelijat ryystävät soppaa, minkä ehtivät kerätäkseen riittävästi leimoja. Talvella lasketaan pulkkamäkeä Pikkulaskiaisessa ja jälkkärinä tietty kierretään baarista baariin ja juodaan. Kevään helmenä toukokuussa odottaa vielä lempparini AATU, jossa approillaan ainoana syynä nauttia jokirannasta, seurasta ja juomasta. Viime vuonna kevään yllättävä hellesää teki aatusta ehkä vuoden mahtavimman tapahtuman :)

 Koska maalla pysyminen on aivan tylsää, rannikkokaupunki mahdollistaa merelle karkaamisen. Joka marraskuu laineilla keikkuu Luonnontieteilijöiden jouluristeily, joka kerää yhteen Suomen yliopistojen luonnontieteilijät juhlimaan yhdessä. Ainakin näin omasta kokemuksesta paluupäivänä seitsemän kilometrin päässä satamasta odottava kotipesä saa aikaan helpotuksen huokaisun. Sen sijaan oululaisille toivotan tsemppiä krapulaiseen bussimatkaan! Lokakuun lopussa risteiltiin Turun lääkiksen kanssa, koska hähää, se on mahdollista! Bussimatka satamaan ja laivan kyytiin hops. Onnistuu vain Turussa ja Helsingissä. Helsingistä olen jo aiemmin kertonut mielipiteeni, joten totean vain, että noista kahdesta olen valinnut paremman :)

Postaus venähti näköjään melko pitkäksi, mutta asia tuli sanotuksi: Turku, mä tykkään susta! <3

torstai 16. tammikuuta 2014

Hieno päivä asua Suomessa

Tälläisia talvipäiviä en vaihtaisi mistään hinnasta etelänmaiden helteisiin kesäpäiviin. Ainakaan nyt, kun takana on monen kuukauden pimeäputki täynnä vesisadetta ja harmaita pilviä. Tänään pilvistä ei näkynyt tietoakaan, vain aurinko möllötti taivaalla ja pakkanen nipisteli poskipäitä. Kovempien pakkasten yhteydessä on jännä huomata, miten ilma jotenkin hiljenee. Vielä olemme säästyneet aivan hurjilta pakkasilta, mutta kyllä -15 astetta alkaa jo mykistää maailmaa. Voi olla, että puhun ihan omiani, mutta minusta pakkaspäivät ovat jotenkin raukeampia ja ilma aivan erilaista. Tuntuu, että luontokin vetää syvään henkeä ja keskittyy pysymään elossa pakkasen riehuessa. Kaikki ikäänkuin pysähtyy ja melu imeytyy jonnekin pakkaskiteiden sisään.


Hauskoja näistä pakkaspäivistä on tehnyt myös fakta, että minulla on kerrankin oikeanlaiset vaatteet kylmyyteen. Uudet kengät ovat lyömättämät, ehdottomasti parhaat talvikengät, jotka olen ikinä omistanut, ja keltainen takki saa edelleen sydämen sykkimään innokkaammin. Lämpimän takin sisään ei perusvaatteitakaan tarvitse valikoida niin tarkkaan, koska ohuemmallakin paidalla pärjää. Tänään mukavuus kuitenkin vei voiton ja käärin itseni ennen joulua ostamaani flanellipaitaan. Etsin koko syksyn ajan tuollaista renttu-skeittari-tukkijätkä -paitaa, jossa en kuitenkaan näyttäisi lihavalta rekkalesbolta, ja H&M minut taas pelasti. Farkut ostin joulolomalla Kuopion Ginasta paikkamaan tiukkojen tummien farkkujen koloa vaatekaapissani ja olen kyllä tykännyt. Ekat farkkuni kyseiseltä ketjulta ja positiivinen yllätys :)



Ps. Se ois muuten viikonloppu!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kellon ympäri

Koulul eka, koulul vika? Ei sentään, mutta kasista puoli kasiin kulutin tänään Medisiinan lattioita ja penkkejä. Alkuun koko tämän molekyylilääketiede kurssin symbolinen luento sitruunahappokierrosta, siihen perään työinfoa (me päästään pistämään toisiamme!), lisää luentoa ja huipentumana vielä kahdesta kuuteen merkattu labraharkka. Ja koska kello ei vielä pyörähtänyt ympäri, pumailu venytti iltaa vielä parilla tunnilla.


Palailen vielä tämän kurssin kuluessa fiiliksiin, joita molekyyliroskat saavat aikaan, mutta pikaisesti todettava, että epätoivo ei ole vielä iskenyt. LBM on kuulemma koko lääkiksen roikutetuin kurssi, mutta toistaiseksi mennään lippu korkealla! Kertaakaan en vielä tosin ole kirjaa avannut ja sieltä se ahdistus TLRT:nkin kanssa loikkasi... Mutta ilon kannalta! Kyllä kemiahässäkät hoituvat.

Pumailussa ei saatu illalla oikein mitään aikaan. Päästiin purkamaan viime kerran juttuja ja kiristämään vähän lantioita saumoista, mutta haaveet mekkojen kasaan kursimisesta jäivät kyllä utopiaksi. Tosin karkasin muita aiemmin pois, joten ehkä ihmeitä onkin saatu aikaan. Uusia asuja ei päästy tänään aloittamaan tai edes suunnittelemaan aloitusta, koska taiteellinen johto vatvoo edelleen toiveitaan vaatteista.



Rakastan ruokaa tekevää poikaystävää! Varsinkin, kun ruoka on järkyttävän hyvää ja nälkä vielä järkyttävämpi. Kun hiivin kotiin vaille kahdeksan, odotti pöydässä katettuna kylmäsavulohisalaattia<3 Tämän hurjan keskiviikon selätys on samalla koko viikon selätys, koska huomenna klo12 starttaa viikonloppu! Ja vieläpä överipidennetty viikonloppu, koska maanantaikin on vapaa. Siispä saunaan tuhoamaan tämän keskiviikon loputkin rippeet :) Ja hähää! Tää jois saunassa limpparia, koska tekee mieli.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Talven paras!

Pakkanen jatkuu ja jopa kiristyy, mutta mieli vain paranee! Vihdoin pystyy Turussakin käyttämään ennen joulua ostamaani ihanuutta, keltaista toppatakkia. Olen vetänyt monta vuotta samalla mustalla villakangastakilla, joka ei ole säväyttänyt enää pariin vuoteen, mutta en ole hennonut ostaa uuttakaan, koska vanhassa ei periaatteessa ole mitään vikaa. Tänä vuonna aloin kuitenkin ohimennen vilkuilla kaupoissa toppatakkien suuntaan, perustellen silmien harhailua tavoitteella etsiä tyyliltään erilainen takki. Puolipitkä ja ei-villakankainen. Tosissaan en jahtia kuitenkaan käynnistänyt vaan vähän puolella silmällä silloin tällöin takkeja vilkuilin.

Onnistuneen TLRT:n tentin jälkeisellä onnittelushoppailukierroksella silmieni eteen osui keltainen takki, joka jo pikaisella vilkaisulla täytti ehtoni: ei villakangasta ja puolipitkä. Visiitti sovituskoppiin sytytti rakkauden ja yhteinen matka starttasi Stockan kassalta.


Raahasin takin hymyhuulin joululomalle pohjoiseen Kuopioon. Tottakai siellä pakkaset paukkuisivat ja lunta tupruttaisi niin että ei eteensä näkisi. Ehdottomasti paksun toppatakin paikka. Ja mitä vielä... Koko pariviikkoisen loman hikoilin takkini kanssa vesisateessa ja pluskeleissä, jotka olivat täsmälleen yhtä kosteat ja kuumat kuin Turussakin.



 Nämä viime päivien pakkaset ovat siis olleet enemmän kuin tervetulleet niin mielenterveyden kuin pukeutumisenkin kannalta :)

Ps. Päästiin onneksi yli avokadopastashokista ja uskallettiin eilen kokeilla uutta ruokalajia. Tomaattikookoskana oli menestys :) Hähää avokadot.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Säännöt

Ensimmäinen terve viikko takana hulttiojoululoman jälkeen. Ennen viikon alkua en ollut määritellyt mitään sääntöjä elämänmuutosta varten, joten tämä viikko sai toimia suunnannäyttäjänä. Kuvio toimi ja nyt sunnuntai-iltana minulla on säännöt itselleni tulevien aikojen varalle.

1. Namut ja herkut ovat pannassa 5 päivänä viikossa.
Viikonloppuja en vain voi lukita, koska olen säälittävä tahdonvoimaton vässykkä! On oltava jotain, joka tekee viikonlopusta viikonlopun, joten kohtuullinen karkin natustaminen on viikonloppuna sallitua kahtena päivänä. Ei kuitenkaan pe-su, koska silloin menisi jo aivan övereiksi, jos karkkia saisi mättää lähes puolet viikosta.

2. Alkoholi on poissa pelistä Pikkulaskiaiseen asti.
Talven iso appro, Pikkulaskiainen, osuu helmikuun alkuun 6.2., joten päätin tipattoman päättyvän juhlallisesti siihen päivään. Approliput on jo taskussa torstain etkobileistä, joten juhlahumu on varmaa. Torstain etkot biologien kanssa oli muuten ensimmäinen tosipaikka terveiden valintojen kanssa, koska pöydässä notkui irtokarkkeja ja muita namuja, jotka ovat ehdoton heikko kohtani. Lisäksi olin porukan ainoa selvä muiden nauttiessa hilpeästä nousuhumalasta. Kaikesta selvittiin (paitsi baarissa tilasin vahingossa limpparin, joka on periaatteessa kielletty...) ja bileet oli kiva startti kevätkaudelle. Seuraavana aamuna oli muuten yllärihelppo nousta aamuluennolle, koska, hähäää, krapulasta ei ollut tietoakaan ;)

3. Liikuntaa väh. kolme kertaa viikossa.
Projektini tavoitteena olisi kevään aikana saada kiinteytyttyä kroppaani ja saada lisää lihasvoimaa. Tällä viikolla kävin juoksemassa (syke), pumpissa (lihas) ja rääkissä (syke+lihas), joten kolme kertaa tuli täyteen, mutta kenties enempäänkin olisi saumaa. Päätin kuitenkin aloittaa pehmeästi. Lisäksi totuuden nimissä olin rääkin jäljiltä seuraavat kolme päivää aivan kanveesissa lihaskipujeni kanssa! Vasta tänään kykenin menemään pumppiin hommaamaan seuraavaa jumia..

4. Normaali perusruoka on ok.
Elämänmuutos ei tule korvaamaan perusruokia iduilla tai vastaavilla ruokapöydässämme. Perusruoka kunniaan, mutta uusia juttuja olisi kiva kokeilla ja kasvisten osuutta lisätä. Tämän viikon kokelaat olivat jauheliha chili con carne ja kohuttu avokadopasta. Ensimmäinen tulee varmasti jäämään keittiöömme, mutta avokadoja aloin eilen vihata. Eilisen makumaailman perusteella koko hurja avokadopastan ylistyskohu oli pelkkää hippien ruokapornoilua. Jalkahien makuista ja kuivaa mössöä, joka haisi pahalta ja odottaa nyt kuolemantuomiota jääkaapissamme. Syytän osittain Lidlin liian raakoja avokadoja, mutta vaikka yrittäisin kuvitella mössön pehmeän tasaiseksi, mielikuvani ruuan mausta ja koostumuksesta eivät parane. Ei kiitos avokadopastalle siis, mutta testattu on.

Nyt on viimeiset herkut napsittu ja alan laskeutua kohti uutta tervettä viikkoa. Nokka kohti sänkyä ja aamulla odottavaa kaurapuuroa!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Sur-rur-rur!

Harvoin tulee lauantaiaamuna kymmenen aikaan seistyä Medisiinan oven takana ompelukone toisessa kädessä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Tämän kevään aikana lauantaivuoroja on edessä lisääkin, koska speksi kaipaa puvustusta :)

Ensimmäinen PuMa-tiimin ompelukerta oli joulukuun alussa ja nyt kuukauden tauon jälkeen palattiin sorvin ääreen aloittamaan hommat tosissaan. Oma ompelutaustani on tasoa yläaste, mutta silloin händläsin hommat kohtuullisesti ja vähän keskitasoa paremminkin. Sen jälkeen puuhastelu on jäänyt vain nappien ja haalarimerkkien kiinnittämisen tasolle, ja kas kummaa sen kyllä huomasi. Olin kaavojen piirtämisen kanssa aivan pihalla ja jouduin vain suu ammollaan katselemaan, kun oman kurssini näppärämmät puhuivat kaavakoodikieltä ja suunnittelivat lyijykynäuonnoksien perusteella täydelliset kaavat tanssijoiden mekkoihin. Yläastevuosina kaavat sai napata suoraan ompelulehdestä ja korkeintaan pieniä muutoksia tarvitsi tehdä itse. Speksin asut ovat sen sijaan PuMalaisten ja muun speksitiimin yhdessä suunnittelemia, joten valmiita kaavoja ei tietenkään ole vaan projekti täytyy aloittaa tyhjästä. Paperi, kynä, sakset ja sanomalehteä pöytään siis, koska kaavapaperi on turhaa (ja kallista).

Tänään toisella kerralla onneksi päästiin kaavahelvetistä osittain eroon ja hiukan tyhmempikin osasi tehdä jotain hyödyllisempää kuin tuijottaa. Perusompelemisesta olen aina tykännyt, siksi PuMa-porukkaan halusinkin, ja tänään koneet saatiin kaivaa esiin. Alkuun kaikki vain tuntui niin vaikealta! Ihan kuin en olisi ikinä ompelukonetta nähnytkään :D Iltapäivän edetessä touhu alkoi onneksi sujua rennommin enkä enää koko ajan pelännyt imuttavani kangasta koneen sisään, katkovani neulaa, kaatavani kahvia kankaiden päälle, sotkevani langat, leikkaavani kangasta väärinpäin tai väärästä kohdasta jne... Viiden tunnin ompelun saldona saatiin loppujen lopuksi ekat, melko haastavat mekot hyvään malliin, joten seuraavalla kerralla saadaan ehkä jo koota nuo mekot loppuun!


Ps. Avokadopasta. Elämänne suurin virhe.

Pps. Söpöt lasikuutiot ihanilla kliseillä Stockalta :)

torstai 9. tammikuuta 2014

Kotikolon uusi look

Tämä koti on ensimmäinen oma kotini. Koti, jossa sanavalta on vain minulla ja asuinkumppanilla. Sellaiseksi tämä koti rakennettin. Pikkuhiljaa muuton jälkeen ollaan muuteltu sisustuksen osasia, mutta suuret linjat ovat pysyneet ennallaan koko Turussa asumisen ajan. Kunnes tänä syksynä aloin haluta olohuoneen pinkistä eroon.


Olohuoneen Vallilan verhot olivat symboli koko yhteen muuttamiselle, koska verhot ostettiin jo ajoissa Kuopiosta ja ne saivat alkuun puoli vuotta odotella kaapissa ennen ikkunaan ripustamista. Täällä ne nyt ovat piristäneet olkkarin sisustusta jo 1,5 vuotta eikä rakkaus verhoihin todellakaan ole sammunut. Sen sijaan pinkki väri olkkarin piristysruiskeena alkoi tökkiä, joten edessä oli meidän kodin ensimmäinen isompi sisustusmuutos.


 
 Värit piilotettiin vaatehuoneeseen ja Ikeasta kannettiin uutta tummaa sävyä ikkunaan roikkumaan, laatikoston laatikot vaihdettiin mustiin ja lattialle levitettiin uusi matto. Merkittävin muutos kuitenkin oli veivata huonekalut ympäri. Olohuoneemme on tosi vaikean mallinen puikula, jonka yhdessä nurkassa täytyy möllöttää pakastin, koska se ei muualle mahdu. Olin mielessä pyöritellyt mahdollisuuksia, kuinka huonekalujen järjestystä saisi vaihdettua, mutta mikään ei vain onnistunut. Kunnes keksin, että tv-taso mahdollistaisi uusia tuulia. Pikavisiitti Huuto.nettiin ja matkaan Ikean Lack tv-taso hintaan 1,50e. Tason takajalka on halki, mutta meillä se jää seinää vasten ja pakkausteipillä hiukan tuettua taso mene täydestä. Selvennykseksi vielä, että ensimmäinen ja neljäs kuva ovat noin about samasta kohdasta.


Kuvien laatu on mitä on ja blogger viimeistään tuhoaa kaiken kuvien siirtovaiheessa....

Vuoden ekat.

Terveellinen elämä on jatkunut nyt kaksi päivää ja kaikki luistaa. Eilen raahasin pyllyni (täynnä ekan päivän intoa) ulos Turun kolmen pisaran vesisateeseen juoksulenkille ja tänään korkkasin yliopistoliikunnan. Toinen eka kerta kirpaisi, toinen meni melko mukavasti... Juostessa kengät kastuivat ennen pihan parkkipaikan loppumista, mutta lämmön noustessa kosteilla (litimärillä!) kengillä, sukilla, takilla, housuilla, alushousuilla, paidalla ja rintsikoilla ei ollut mitään väliä, koska Suomen viiden lämpöasteen talvi pitää juoksijan tammikuussakin lämpimänä. Kiersin kevyen viiden kilometrin peruslenkin ja matka taittui melko kivuttomasti, mikä yllätti, koska joulukuu meni överöidessä. Onneksi yo-liikunnan rääkkiin voi kuitenkin aina luottaa, kun haluaa karistaa turhat liikuntaluulot itseltään...

Tänään tuli lunta tupaan niin että tuiskutti. Jalat olivat raskaat alusta alkaen ja kaikki voimaa vaativa hyppeleminen sai koivet vatkamaan siksakkia. Kiukutti, suututti ja harmitti, mutta toisaalta olin itselleni armollinen. Tästä noustaan! Tunnin vetäjä oli uusi ja koko rääkki tuntina oli kokenut melkoisen tyylinmuutoksen uuden ohjaajan myötä. Entisen aivottoman sykenostatuspomppimisen tilalla oli vuorottelevat liikesarjat, joista toinen sai sydämen hakkaamaan ja toinen lihakset huutamaan. Liikkeitä toisteltiin kolme eri mittaista kierrosta: alkuun 1min sykettä, 1min lihasta, sitten 45s sykettä, 45s lihasta ja loppuun kumpaakin 30s kierrokset. Tähän pieni lepo ja uusilla liikkeilla samat ajat. Helppoa ja simppeliä. Yhden joulunjälkeisen tuskakerran jälkeen en vielä osaa sanoa viekö vanha ohjelma voiton vai onko tämä uusi systeemi inhimillisempi.


Piristystä päivään toivat kuitenkin uudet sisäpelikengät (tai mitkä lie fitnesskengät), joiden hankintaan sain joulupukilta sponssia. Entisistä popoista irtosi pohja, joten uudet tulivat kyllä tarpeeseen. Kriteerinä oli kiva, räväkkä ulkonäkö ja pomppuvaimennus. Yhden testikerran perusteella sain täsmälleen, mitä halusinkin :) Piristysruisketta myös kynsissä! Mintunvihreää ja pinkkiä.




maanantai 6. tammikuuta 2014

Uusi ajanlasku

Uusi vuosi alkaa huomenna. Piste. Viikko sitten poksuteltiin skumpat, kun vuosi vaihtui oikeasti, mutta koska tahdonvoimaa ja intoa ei ollut riittävästi piti psykologinen vuodenvaihde siirtää tähän loman loppuun. Huomenna alkaa uusi mahtava elämä, joka pyyhkii pois kaiken sonnan viime vuodelta ja tältä tammikuun ensimmäiseltä viikolta, joka on ollut yhtä törkyä. Onneksi keskiyö kadottaa tämän kaiken ja huominen aamu alkaa puhtaalta pöydältä.

Koska alle tunnin päässä odottaa uusi mahtava vuosi, täytynee tehdä muutama lupaus. 

Uutena vuotena 2014 lupaan: 
- Aloittaa vuoden tipattomasti niin, että mittariin kertyy 30 holitonta päivää
- Alkuun kieltäytyä totaalisesti ja myöhemmin vähentää hesburgerilla asiointia (meno lähti ihan hanskasta loppuvuonna 2013...)
- Syödä enemmän kasviksia!
- Innostua tekemään parempilaatuista ruokaa ainaisen jauhelihakastikkeen tilalle...
- Jumpata niin, että huomaan jotain muutoksia itseässäni!
- Vähentää karkin natustamista.


Terve elämä -roskan lisäksi haluan luvata muutakin, jonka uskon tekevän elämästäni kivempaa. Siispä ilon vuonna 2014 lupaan:
- Hymyillä enemmän, vaikka yksin kaupungilla, koulumatkalla tai luentosalissa. En halua olla jöröttävä ärmäskänteri.
- Tutustua uusiin ihmisiin avoimin mielin. Olen toivoton ennakkoluulojeni kanssa, mutta tavoitteena olkoon laajentaa tajuntaani.
- Tarttua rohkeammin elämän eteen tuomiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Olen nössö ja se rajoittaa elämääni. Mietin aivan liikaa, mitä mistäkin seuraa, joten yritän hiukan hellittää.
- Rakastaa paljon rakastani ja arvostaa sitä onnea, joka minulla on.
- Opiskella ahkerammin! Elämässä on tiettyjä asioita, jotka täytyy hoitaa, vaikka miten biokemiaa vihaisin.
- Nähdä enemmän vanhoja kavereita, vaikka aikaa ei tuntuisi olevan tarpeeksi. Kyllä sitä jostain löytyy.
- Juhlia innokkaammin ja pidempään, vaikka edessä odottava aamu kiukuttaisi jo etukäteen.

Ekat uuden vuoden lupaukset ikinä. Huh. Nyt on mentävä, syntistä elämää jäljellä tasan 36min ja tuhottavana vielä 1,5 litraa kokista, sipseja ja snickers-patukka...


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ryhtiliike

Takaisin kotona Turkkusessa! Ensimmäiset aamut lomalla, kun on saanut nukkua niin pitkään kuin huvittaa ilman tunnontuskia aamupalapöydässä jäähtyvästä aamupuurosta, jonka äiti on työllä ja tuskalla keittänyt. Laukut alkaa olla purettuna ja joululahjat paikoillaan uudessa kodissaan, ja lomaakin on vielä tämä ja huominen jäljellä. Samalla tätä pellossa elämistä on jäljellä tasan kaksi päivää, tiistaina otetaan niskasta kiinni, repäistään selkäranka suoraksi ja elämäntavat uusiksi. Samoja houreita hokee tietysti koko Suomi tällä hetkellä, mutta tiedän, että minä onnistun, toisin kuin tuhannet muut.

Olemme eläneet kuin possut vuoden viimeiset kuukaudet ja erityisesti joulukuu oli yhtä isoa repsahdusta. Suklaata siellä, hesemättöä tuolla, pizzaa, kotisohvaa ja nukkumista. Olo alkaa olla pönäkkä ja ikävä. En tiedä, onko kaikki vain pääni sisällä, mutta tuntuu, että muutamassa hetkessä kroppa on aivan nuutunut ja jokainen syksyn aikana jumpattu lihassolu on jälleen kutistunut alkupisteeseen ja samalla tilalle on valunut jotain pehmeää...


Liikunnan osalta elimme molemmat Jarkon kanssa kunniallista elämää koko syksyn, mutta lautaselle on nostelty aivan mitä sattuu, joten suurin remontti odottaakin keittiössä ja ruokakaupassa. Uusien reseptien keksiminen vain on ikävää! Nyt keittiöhirmut siellä tuhisevat, että on se kumma, kun nuoret eivät jaksa vääntää kunnon ruokaa itselleen, mutta ei se niin mene. Meillä on aina syöty hyvää kunnon kotiruokaa niin Kuopiossa kuin täällä Turun opiskelijaluolassakin, mutta uudet, helpot ja nopeat ideat olisivat tarpeen. Tottakai netti on tälläisiä ohjeita pullollaan, mutta niiden selaaminen vie enemmän aikaa kuin tappavan tylsän jauhelihakastikkeen valmistaminen. Pitäisi varmaan tehdä kotiläksyt etukäteen eikä sillä sekunnilla, kun ruokaa olisi saatava nyt ja heti.

Tsempata pitäisi myös ruoka-ainesten suhteen. Pannulla suhisee aivan liian usein jauhelihaa ja kanaa, kun taas kasvikset, kalat ja kokolihat ovat jääneet alakynteen. Myös perinteinen salaatti pitäisi kaivaa pöytään. Olemme vain hiukan huonoja syömään pikkutähteitä, joten pelkään, että yli jääneet salaatinräpäleet viruvat jääkaapissa, kunnes annan niille kuolemantuomion kohti roskista. Taas uusi osa-alue tsempattavaksi. Kasviksia aion rueta työntämään kitaan uudellakin tavalla, koska pukki kaivoi meille pussistaan smoothie-sekoittimen. Aiemmin syksyllä testailin kiivin makuista smoothieta, joka kätki sisäänsä banaania, pinaattia, avokadoa, sitruunamehua ja omenaa. Nyt terveen elämän startatessa olisi tarkoitus laajentaa repertuaaria ja juoda itsensä terveelliseksi.


Uutena kokeiluna myös korkki pysyy kiinni tiistaista alkaen kuukauden ajan. Vanhempani ovat viettäneet tipatonta tammikuuta jo monta vuotta, mutta itse melko tuoreena alkoholin laillisena käyttäjänä en ole haasteeseen tarttunut, on ollut liikaa intoa ja juhlia ;) Nyt idea tuntuu loistavalta. Kunnon terveysstartti vuodelle! Jos liikunnan tuloksetkin näkyisivät tehokkaammin, kun taas yhdet ylimääräiset kalorit jäävät pois, kun pulloa ei kallistella. 

Henkilökohtaisesti ajattelin tammikuun loppuun elää todella kurinalaisesti ja sitten hellittää hiukan, mutta katsotaan nyt miten lähtee sujumaan. Olen muuten aivan varma, että tälläisten terveyssuunnitelmien onnistumiseen vaikuttavat jotkin tähtitieteelliset seikat. Välillä herkuttomuus nimittäin on helppoa kuin heinänteko, mutta toisinaan yritykset kaatuvat jo toisena päivänä. Tähdet oikeaan asentoon tiistaiksi, pliis?

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, vanhat kujeet! Onneksi.

Vanha vuosi kaadettiin kumoon perinteisin menoin kotibiletyksellä kaverin luona. Kotibileet ovat jotain sitä parasta, mitä maa päällään kantaa: ystäviä, iloista mieltä, mahdollisuuksia salapussailulle pimeässä huoneessa, juomapelejä ja syvällisiä keskusteluja. Eilisen partyhouse on opettanut minulle termin kotibileet merkityksen, tarjonnut suojapaikan alaikäisen juhlinnalle, sammuttanut minut vessanpönttöön nojaillen, tutustuttanut minut poikien aitoon ystävyyteen ja tuonut elämääni mahtavia ihmisiä. Tuo talo on myös tuonut monien umpikierojen mutkien kautta minut ja Jarkon yhteen.


Punainen omakotitalo, ei kovin mystistä vaan perinteistäkin perinteisempää. Silti tuo talo pitää sisällään jotain lumoavaa. Se sitoo yhteen kaveripiirin, joka on roikkunut toistensa seurassa junnusta lähtien. Mukaan on liimautunut lukiovuosilta mukaan tarttuneita kavereita ja tyttöystäviä, mutta kaikki ovat samaa porukkaa silti. Jokaisella on oma roolinsa, kaikki tuntevat toistensa tavat ja tietävät mitä keneltäkin voi odottaa. Ihmiset ovat hitsautuneet yhteen. Olen myöhemmin mukaan loikannut sivustakatsojatyttöystävä, mutta silti tunnen, että minulla on paikkani noiden ihmisten seurassa, vaikka en ytimessä olekaan. Saan osani tuosta lumosta.

Eilen taloon astuessani nenä tuoksutteli tuttua ominaistuoksua ja mieleen singahti miljoona kivaa (ja vähän pahoinvoivaa) muistoa näiltä vuosilta, kun olen elänyt villiä nuoruuttani ja pomppinut alkoholihöyryissä tuon talon olkkarin mattoa linttaan. Ekat pomput pompin alaikäisenä 17-kesäisenä neitinä vappuna 2010. Tänään siirryimme tammikuuhun 2014. Kolme ja puoli vuotta on paljon aikaa nuoren ihmisen elämässä. Silti mikään ei ole muuttunut tuossa talossa, vaikka toisaalta kaikki onkin toisin.

Me olemme kasvaneet, muuttaneet, muuttuneet ja hiukan ehkä aikuistuneet, silleen sopivasti. Alamme olla aikuisia ihmisiä, joita kiusaavat aikuisten ihmisten ongelmat. Koulussa täytyy käydä, työt täytyy hoitaa, laskut maksaa ja koti pitää pystyssä. Silti olemme samoja räkänokkia, jotka tirskuivat ekan siiderin jälkeen typerille jutuille, nauroivat kun pojat tanssivat ilman pyyhkeitä ja oksensivat juotuaan liikaa pisangia ja appelsiinimehua. On lohdullista, että jossain saa taantua muutaman vuoden taakse aikaan, kun kaikki oli uutta ja jännää, ja unohtaa hetkeksi kaiken muun. Nauttia vain ihmisistä, juoda halpaa viiniä ja äklömakeaa tenuskumppaa sekä irvistellä ja tanssia niinkuin baarissa ei ikinä voisi. Leikkiä, että baariin ei vielä olisi edes ikää ja että siiderin litkiminen on luvatonta salamyhkäistä touhua.