lauantai 11. tammikuuta 2014

Sur-rur-rur!

Harvoin tulee lauantaiaamuna kymmenen aikaan seistyä Medisiinan oven takana ompelukone toisessa kädessä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Tämän kevään aikana lauantaivuoroja on edessä lisääkin, koska speksi kaipaa puvustusta :)

Ensimmäinen PuMa-tiimin ompelukerta oli joulukuun alussa ja nyt kuukauden tauon jälkeen palattiin sorvin ääreen aloittamaan hommat tosissaan. Oma ompelutaustani on tasoa yläaste, mutta silloin händläsin hommat kohtuullisesti ja vähän keskitasoa paremminkin. Sen jälkeen puuhastelu on jäänyt vain nappien ja haalarimerkkien kiinnittämisen tasolle, ja kas kummaa sen kyllä huomasi. Olin kaavojen piirtämisen kanssa aivan pihalla ja jouduin vain suu ammollaan katselemaan, kun oman kurssini näppärämmät puhuivat kaavakoodikieltä ja suunnittelivat lyijykynäuonnoksien perusteella täydelliset kaavat tanssijoiden mekkoihin. Yläastevuosina kaavat sai napata suoraan ompelulehdestä ja korkeintaan pieniä muutoksia tarvitsi tehdä itse. Speksin asut ovat sen sijaan PuMalaisten ja muun speksitiimin yhdessä suunnittelemia, joten valmiita kaavoja ei tietenkään ole vaan projekti täytyy aloittaa tyhjästä. Paperi, kynä, sakset ja sanomalehteä pöytään siis, koska kaavapaperi on turhaa (ja kallista).

Tänään toisella kerralla onneksi päästiin kaavahelvetistä osittain eroon ja hiukan tyhmempikin osasi tehdä jotain hyödyllisempää kuin tuijottaa. Perusompelemisesta olen aina tykännyt, siksi PuMa-porukkaan halusinkin, ja tänään koneet saatiin kaivaa esiin. Alkuun kaikki vain tuntui niin vaikealta! Ihan kuin en olisi ikinä ompelukonetta nähnytkään :D Iltapäivän edetessä touhu alkoi onneksi sujua rennommin enkä enää koko ajan pelännyt imuttavani kangasta koneen sisään, katkovani neulaa, kaatavani kahvia kankaiden päälle, sotkevani langat, leikkaavani kangasta väärinpäin tai väärästä kohdasta jne... Viiden tunnin ompelun saldona saatiin loppujen lopuksi ekat, melko haastavat mekot hyvään malliin, joten seuraavalla kerralla saadaan ehkä jo koota nuo mekot loppuun!


Ps. Avokadopasta. Elämänne suurin virhe.

Pps. Söpöt lasikuutiot ihanilla kliseillä Stockalta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti