tiistai 14. tammikuuta 2014

Talven paras!

Pakkanen jatkuu ja jopa kiristyy, mutta mieli vain paranee! Vihdoin pystyy Turussakin käyttämään ennen joulua ostamaani ihanuutta, keltaista toppatakkia. Olen vetänyt monta vuotta samalla mustalla villakangastakilla, joka ei ole säväyttänyt enää pariin vuoteen, mutta en ole hennonut ostaa uuttakaan, koska vanhassa ei periaatteessa ole mitään vikaa. Tänä vuonna aloin kuitenkin ohimennen vilkuilla kaupoissa toppatakkien suuntaan, perustellen silmien harhailua tavoitteella etsiä tyyliltään erilainen takki. Puolipitkä ja ei-villakankainen. Tosissaan en jahtia kuitenkaan käynnistänyt vaan vähän puolella silmällä silloin tällöin takkeja vilkuilin.

Onnistuneen TLRT:n tentin jälkeisellä onnittelushoppailukierroksella silmieni eteen osui keltainen takki, joka jo pikaisella vilkaisulla täytti ehtoni: ei villakangasta ja puolipitkä. Visiitti sovituskoppiin sytytti rakkauden ja yhteinen matka starttasi Stockan kassalta.


Raahasin takin hymyhuulin joululomalle pohjoiseen Kuopioon. Tottakai siellä pakkaset paukkuisivat ja lunta tupruttaisi niin että ei eteensä näkisi. Ehdottomasti paksun toppatakin paikka. Ja mitä vielä... Koko pariviikkoisen loman hikoilin takkini kanssa vesisateessa ja pluskeleissä, jotka olivat täsmälleen yhtä kosteat ja kuumat kuin Turussakin.



 Nämä viime päivien pakkaset ovat siis olleet enemmän kuin tervetulleet niin mielenterveyden kuin pukeutumisenkin kannalta :)

Ps. Päästiin onneksi yli avokadopastashokista ja uskallettiin eilen kokeilla uutta ruokalajia. Tomaattikookoskana oli menestys :) Hähää avokadot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti