sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Hemppisunelmia

Yksi unelma check, kun lääkiksen ovet aukenivat, mutta monta haavetta odottaa vielä toteuttamistaan. Olen melko perinteinen 2010-luvun nuori nainen, tahdon elää elämäni täydesti kokien erilaisia asioita, mutta erikoisuuksia en tavoittele. En unelmoi matkasta Zimbabween auttamaan orpolapsia tai edes laskuvarjohypystä. Haluan nauttia elämän tuomista haasteista ja mahdollisuuksista nyt nuorena aikuisena, mutta myös vanhempana aikuisena ilman, että junnahdan paikoilleni. Tahdon pysyä elämässäni reippaana ja dynaamisena ihmisenä, joka haastaa itseään ja kokeilee uusia asioita aina. Aina. Vaikka ikää tulisi 40 vuotta lisää tai elämä jotenkin mukiloisi kuten se varmasti tulevaisuudessa ehtii tehdä.

Luenteeltani olen hidas. Tarvitsen usein aikaa päätöksiin ja tahdon olla kaikesta täysin varma ennen toimimista. Harkitsen tarkkaan sanomiseni ja usein nielen ajatukset jo ennen kuin ne ehtivät puheeksi muuttua. Liiankin usein mietin tarkkaan, miten toinen puheisiini tai toimiini reagoisi, ja saatan hylätä koko idean, koska luulen tietäväni, mitä siitä seuraisi. Onnekseni rinnallani on jotain muuta. Joka aamu saan herätä itseäni rohkeamman ja spontaanimman miehen vierestä, joka saa minutkin olemaan hieman reippaampi. Samalla minä annan Jarkolle ehkä omaa malttiani ja pohdintaa, mutta toivottavasti myös tukea hänen ideoihinsa. Jarkko on meistä se hulivilimpi ja minä raahaudun ujosti perässä, kunhan vähän aikaa olen pohtinut, onko touhussa mitään järkeä :D Tällä viikolla mittariin kilahtii kaksi ja puoli vuotta ja loppua ei näy. Rinnallani on jotain upeaa. Jotain mitä tarvitsen ollakseni se mitä haluan olla. Yksin en välttämättä uskaltaisi, mutta Jarkon kanssa pystyn ja uskallan.

                                  

Unelmieni mies, check. Hänen mukanaan elämään tuli uusia unelmia tai ainakin vanhat unelmat muuttuivat kokreettisemmiksi. Villa, Volvo och vuvve -klisee kuulostaa erittäin hyvältä minun korviini. Rakastumisen myötä hääohjelmat saivat aivan uusia ulottuvuuksia, kun yhtäkkiä kykeninkin ymmärtämään, mitä nuo ihmiset kokevat -he jumalauta rakastavat niin paljon, että itkevät! Aloin pitää todellisena, että minäkin saan joskus astella alttarille näyttäen kauniimmalta kuin ikinä ja saaden elämäni miehen itkemään onnesta. Minunkin poskeni saavat joskus kastua ilon kyyneleiden tipahdellessa, kun sanon tahdon. Ennen ajatus oli joskus edessä odottava väistämätön tapahtuma: kaikkiahan menevät joskus naimisiin, kyllä siis minutkin joku huolii. Ystäväkirjoissa kyseltiin, missä olet 15 vuoden päästä ja luonnollinen vastaus oli, että no naimisissa ja hyvässä ammatissa. Oletus vain oli mennä naimisiin. Nyt oletus on kuitenkin enemmän. Elämässäni on oikea mies, joka joskus voi tehdä tuosta pikkutytön kaukaisesta haaveesta totta. Se on yksi hemppisunelmani.


       

Nimetön sormustettu. Mikä onkaan seuraava luonnollinen askel...? Viime aikoina kaikkialta on pullahdellut vauvamahoja! Uusia blogeja tutkiskellessa kaikkialla on kauniisti pyöristyneitä vatsoja, lattialla onnellisesti leikkivä lapsia ja onnea hehkuvia äitejä. Kaupungilla vastaan kävelee käsi kädessä pareja, joista toisen maha on kauniisti koholla. Jos eläisimme eri maailmanaikaa vauvakuumeilisin varmasti tosissani. Onneksi tämä urakeskeinen 2010-luku pitää haaveet kurissa, koska tässä hetkessä vauvahaihatteluissa ei olisi mitään järkeä  -en vain kykenisi tarjoamaan lapselle kaikkea mitä haluan ja toisaalta kituisin, kun omat urahaaveeni jäisivät toiseksi. Koska vauvantuoksuinen aivotoimintani menee täysin yli järjen, syytän vahvasti evoluutiota, joka hönkii niskaani. Täydellisen hedelmälliset munasoluni kiukuttelevat, kun estän niitä toteuttamasta elämäntehtäväänsä blokkaamalla niiden kypsymisen ylimääräisillä hormoninapeilla. 
     Lapsellisesti ajattelen, että jos en saa minä, niin eivät saa muutkaan, missä ei ole mitään järkeä. En minä halua vielä vauvaa! Silti kihisen kateellisena katsellessani blogien kasvavia vauvamasuja ja pohdin, miltä samat muutokset tuntuisivat omassa kehossa ja mielessä. On epäreilua katsella muiden elävän omaa unelmaa, jota itse ei saa kokea vielä moneen vuoteen. Ihan kuin istuisin herkkupöydän ääressä katselemassa, kun muut maistelevat uusia herkkuja ilman, että saan itse maistaa yhtään. Samalla kuitenkin tiedän, että oma tie on täsmälleen oikea eikä muiden vauvaonni ole minulta pois. Olisin vain niin kovin malttamaton!

Unelmoin elämässäni paljon pienemmistäkin asioista, mutta tässä perinteisimmät söpöilyt. Unelmien aviomies, lapsi ja omakotitalo, en minä paljoa vaadi ;)

2 kommenttia:

  1. Jos vauvan haluatte, you go for it !!! Se on sellainen juttu, että niin valmista maailmaa ei ihminen saa itselleen luotua että sen lapsen tekemiselle olisi se täydellisin aika olemassa. On koulu, valmistuminen, vähän aikaa töissä kokemusta hankkimassa, talo, remontti, matkustelua, koiranpentu .... ja aina tulee lisää ja lisää asioita, jotka saavat tuntemaan - ei vielä, kaikki ei ole valmista. Mutta eihän se maailma siihen pysähdy kun lapsi tulee, edelleen voi mennä myös omassa elämässä eteenpäin :-) sitä pitää osata tallata elämää eteenpäin se vauva kainalossa, liian paljon näkee "pysähtyneitä äitejä". Terkuin, lukijasi - laskettuun aikaan alle 10 päivää - yksi tutkinto sekä työelämää takana ja kovaa vauhtia aloittamassa lääkiksessä ensi syksynä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista (kiva kuulla, että joku lukee) ja toivottavasti siellä kaikki hyvin :) Täydellistä ajankohtaa ei varmasti ikinä olekaan, mutta haluan löytää täydellisimmän. Ainakin jos itse saan ajan valita, kaikkeahan voi aina sattua... Vielä se ei ole, koska liikaa on tekemättä ja riekkumatta ilman, että tarvitsee toisen tarpeita miettiä. Haluan matkustella ja pelätä lentokoneessa ihan vain itseni, en äidittömäksi jäävän lapsen, puolesta. Tuosta pysähtymisestä oon kuitenkin aivan samaa mieltä! Hurjan paljon tsemppiä ja vauvahajuja! ;)

      Poista