maanantai 3. helmikuuta 2014

Känniääliön paluu?

Tipaton till Pikkulaskiainen -projekti vetelee hyvin pitkälti viimeisiään. Huomenna torstaina saa riipaista korkin taas auki ja palata hilpeän humaltuneeseen opiskelijaelämään. Ruuan suhteen natseilu loppui jo kuun vaihteeseen, ja viikonloppu kruunattiinkin sunnuntaina lähipizzerian antimilla. Roskaruuan välttely sujui itseltäni kuitenkin alkoholia helpommin, vaikka riipaisevia tuskia ei pullonkaan kiertelyyn liittynyt. Torstaina koittavaan nousuhumalan auvoon laskeutuminen tapahtuu toisaalta ilolla, mutta hiukan myös oksennuksen maku kurkussa. Onko kuukausi ilman viinaa muuttanut jotain?

Eniten olen kaivannut kepeän nousuhumalan iloa ja innokkuutta. Sitä hetkeä, kun tiedät, että selvänä suu ei ehkä kävisi näin tiuhaan tahtiin, mutta tässä pienessä sievässä asioiden kuulukin sujua juuri näin, ja tuon vastapäätä istuvan puolitutun tyypin kuulukin olla sillä hetkellä kuin paras kaverisi. Minuun alkoholi vaikuttaa perinteisen rohkaisevasti. On helpompi olla äänekkäämpi ja sosiaalisempi, kun selvän pään pongauttelemat sosiaaliset käytösnormit eivät rajoita käyttäytymistä. En todellakaan ole tästä ylpeä. Mieluummin olisin sosiaalinen aina ja erityisesti selvinpäin. Pomppisin tanssilattialla typeriä liikkeitä veivaten ilman tipan tippaa etanolia. Mutta ei. Se tuntuu harvoin samalta kuin muutaman promillen kiertäessä veressä.

Kuukauden aikana raivokkaita biletyshetkiä on onneksi kertynyt ilman drinksujakin. Tammikuuhun mahtui ainakin Pikkulaskiaisen etkot, Tomorrowländit ja Tursajaiset, joista jokaisessa minulla oli hauskaa ja jalka nousi tanssilattialla kevyesti. Onkin paljolti jostain tähtitieteellisestä kiinni, onko selvänä hauskaa vai ei. Koska joskus tanssiessa tuntuu, että olisi onnellisessa humalatilassa, vaikka pää on puhdas kuin pikkulapsella, kun taas välillä naama täytyy vääntää tekohymyyn ja yrittää väkisin todistella itselleen, että ehhehh kyllä minulla on hauskaa ilman viinaakin. Onneksi sama ilmiö pätee humalassa reivaamiseenkin -aina ei vain ole yhtä hauskaa ja railakasta.

Kuukauden aikana en kertaakaan ole kaivannut krapula-aamuja, jolloin väsymyksen lisänä päässä jyskyttää vasara ja kurkussa möyrii oksennus. On ollut ihana herätä bileiden jälkeisenä aamuna, jos ei virkeänä niin ainakin kivuttomana uuteen päivään, koska krapula on kamalaa. Kamalaa. Kurkussa koko päivän mukana kulkeva oksettava tunne ja kehoa ravistelevat kylmät/kuumat aallot... yöhh.. Ei ole ollut ikävä.

Ikävä ei ole ollut myöskään niitä hetkiä, kun kesken ilonpidon tajuat menneesi liian pitkälle. Muutama edullinen shotti tai se viimeisin huikka viinipullosta -elämäsi suurimmat virheet. Yhtäkkiä olo alkaakin olla vaisu ja silmät seisovat tuijottaen tyhjinä suoraan eteenpäin. Pää käy kovaa painia, että selvitäänkö tästä vai tuleeko ilta päättymään vessareissuun. Itselläni tuo pohdinta vaatii aikaa ja se aika todellakin vain istutaan mahdollisimman paikallaan ja puntaroidaan vaihtoehtoja. Riittäisikö lasi vettä ja hetki istumista vai vaaditaanko järeämpiä keinoja? Samalla joka toinen minuutti iskee pyörryttävä humala-aalto, joka saa maailman heittämään ympäri pariksi sekunniksi ja olet varma kuolevasi siihen paikkaan. Oi nam...

Elämä onneksi opettaa. Viimeisen vuoden sisään olen tainnut piipahtaa puuteroimassa nenääni illan saatossa kaksi kertaa, kun tuoreena täysi-ikäisenä joka toinen baarireissu alkoi railakoiden etkojen seurauksena toiletin puolelta. Krapulakin on pysynyt hallinnassa, kun humalan määrä on pysynyt sopivana, ja viime aikoina olenkin kärsinyt lähinnä "olen juonut" -olosta, joka on krapulaa paljon siedettävämpi olotila. Sama linja toivottavasti jatkuu myös tulevaisuudessa, vaikka paluun alkoholin maailmaan teenkin.

2 kommenttia:

  1. Hahaha hauska kirjoitus :D Itse olen huomannut, että mitä vähemmän juon, niin sitä vähemmän tekee edes mieli. Ja mitä enemmän on selvänä humalaisten kanssa, niin vielä vähemmän tekee mieli juoda. "olenko mäkin tuollainen?" :D Raivoraitista minusta ei ole tulossa, mutta viime vuosien aikana olen oppinut omat rajani. Kunpa sitä osaisi siinä ihanassa nousuhumalassa pysähtyä siihen neljänteen - viidenteen lasilliseen ja tajuta, ettei tarvitse enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama fiilis, että tavallaan nyt ei tee edes mieli, kun on kuukauden pitäny taukoa. Mutta sitten toisaalta... :D Noi huomisen approt on vaan vähän riskialtis tapa palata alkoholin maailmaan, mutta josko sitä yrittäs maltilla vaan! Onneks viimesen vuoden aikana mullakin on tapahtunut merkittävää valaistumista oman kestokyvyn suhteen :)

      Poista