sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sunnuntaiolo

Paljon unta kivan illan päätteeksi, aamukahvi Enni Rukajärven hopeahuumassa, nyhjäämistä sohvannurkassa poikaystävän paidassa, ei kiirettä mihinkään ja kauniita tulppaaneja maljakossa. Tästä on hyvä sunnuntai tehty. Yksinkertaisista asioista ja paljosta ajasta, jolla ei ole mitään tarkoitusta. Mutta jekku onkin juuri siinä. Turhaa aikaa ei olekaan. Tälläkin ajalla on tarkoitus, koska kaikessa tehottomassa turhuudessaan tämä aika on sitä kaikista tärkeintä. Minun pääni kaipaa paljon turhaa istuskelua ilman painetta sinkoilla suuntaan tai toiseen. En ole nyky-yhteiskunnan kaipaama tehoraketti, joka nauttii sykkeestä 24/7 ja tahtoo elämässään saavuttaa kaiken sekä koulutuksessa että vapaa-ajassa: pelastaa orpokoirat vapaaehtoistyöllä, yksinäiset vanhukset kahvihetkillä, kerätä opintorekisterin täyteen vitosia ja soittaa trumpettia menestysorkesterissa.

        

Minä kaipaan itsekkään tyhjiä tunteja, jolloin saan keskittyä vain olemaan minä itse ja ihailemaan elämän kivoja asioita. Tällä hetkellä riemuitsen korealaista musiikkia vieressä etsivästä poikaystävästä, naisten 3000 metrin pikaluistelusta olympialaisissa, suunnitelmissa muhivasta pekoni-tomaatti-pastasta, ikkunan edessä palavasta kynttilästä ja kauniisti lakatuista kynsistä. Olen yksinkertainen, mutta onnellinen.

                       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti