keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

YLLÄTYS!

Olen kuumotellut superylläri-ideaani jo melkein parisen kuukautta, ja viimein alkaa olla aika pistää homma käytäntöön.  Kuten aiemmin jo kirjoitin, olen tosi huono pitämään salassa ylläreitä, joita pidän nerokkaina. Tulevankin yllätyksen osalta ei ole varmasti ollut kahta peräkkäistä päivää ilman, että olisin Jarkolle kihissyt, että hihiii enää tämän ja tämän verran ja etpäs arvaa, mitä on luvassa. Olen jatkuvasti vähän ruoskinut itseäni, että tajuaisin rajoittaa tätä tiedonjyvästen kylvämistä, koska tahdon kaiken säilyvän yllätyksenä perjantaihin asti. Uskon kaiken tulevan kuitenkin nurkan takaa, koska Jarkko tietää tällä hetkellä ainoastaan, että perjantaina on kalenterin oltava tyhjä klo 12 alkaen ja toisaalta viikonlopullekaan ei kannata olla menoja sovittuna. Lisäksi eilen möläytin, että olin käynyt shoppailemassa pikku juttuna perjantaita varten. Onneksi sentään muistin hymyillä lauseeni perään mystisesti, joten olen voinut käydä ostelemassa vaikka serpentiiniä ja ilmapalloja tai vaihtoehtoisesti vaelluskengät.

     

Yllätys osuu kyllä juuri oikeaan rakoon, viime viikot ovat olleet aika haipakkaa ja tuntuu, että kotona on ehtinyt vain moikata toista. Itse huomaan olon muuttuvan ikäväksi heti, jos ei ole kunnolla aikaa rauhoittua toisen kanssa ja viettää aivan tyhjää aikaa ilman kiirettä loikata seuraavaan kalenterimerkintään. Innolla odotan niitä elämän ruuhkavuosia... Tähdet ovat nyt täsmälleen oikeassa linjassa, koska hurjasti aikaa syönyt speksi jää juuri tauolle (miinuksena missaan vikan illan -bileet), Jarkkoa vaivannut kuumetauti on irrottanut otettaan miehestä, ruuansulatus ja ravitsemus -kurssin lopputentti hoituu pois tieltä perjantaiaamuna, Jarkolla on tämän viikon työharjoittelupäivät hoidettuna ja kummallakaan ei puske niskaan kuolettavan tärkeitä koulujuttuja. Mitään ylimääräistä ei siis tarvitse pikku päissä pyöritellä vaan saamme keskittyä ainoastaan söpöstelemään ja yllättymään :) Toivon vain, että migreenikohtauksesta asti kalloa kaihertanut päänsärky lakkaa ennen perjantaita. Päätin kuitenkin, että mikään ei pilaa tätä yllätystä, joten nielen vaikka purkin buranaa, että pää normalisoituu!

Ps. To be continued :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti