maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kukkahattu kenollaan

Minä olin teininä kiltti tyttö, joka suorastaan viihtyi kotona rennosti viikonloput ihan vain kirjoja lukien ja hyvää ruokaa syöden samalla, kun osa luokkakavereista veteli pyllyt paljaina perseitä kaupungilla. Ensimmäinen oma testi parilla siiderillä taisi osua yläasteen ja lukion välisen kesään tai vuotta aiemmin, mutta tuo ilta tosiaan oli ainut laatuaan ja todellakin vain pikkuruinen hiprakka ilman alkoholin käänteisiä vaikutuksia. Ysin lopussa saattelin poliisiauton kyytiin överit vetäneen kaverini ja tuhahtelin mielessäni ihmislajin säälittävyyttä. Minähän en ainakaan.. Vuotta myöhemmin pääsin okennuksen makuun itsekin, kun vetelin vahingossa ekat oikeat pohjanoteeraukset lukion ykkösen vappuna. Ja todellakin vahingossa! Minä olin liikenteessä Valkeisella (Jeah! Kuopio-huuds!) täysin limpparilinjalla, mutta kiltti limpparinlatkija oli tuhmille koulukavereille liian herkullinen pala katsottavaksi selväpäisenä, joten yllättäen tarjoajia alkoi löytyä suunnasta jos toisesta. Huikka tuolta, kulaus tuosta ja vielä kerta kiellon päälle sieltä! Seuraavaksi istunkin aurinkoisella kalliolla hihitellen, miten päässä tuntuu kevyeltä, ja seuraava otos otetaankin jo rakennuskontin takaa, jossa promillet kiitävät ruokatorvea käänteiseen suuntaan. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen humala ja vieläpä pikasettinä, koska kotona piti olla muistaakseni kahdeltatoista. Seurasi paljon kävelyä, olon ihmettelyä ja veden juomista, mutta loppuillasta olin jo täysin valmis palaamaan kotiin sinä samana kilttinä tyttönä kuin aina ennenkin. Tuokin reissu oli yksittäinen ja vasta vuoden päästä kesällä 17-vuotiaana pääsin tutustumaan kotibilemaailmaan ja siitä eteenpäin olen treenannunt alkoholin käyttöä säännöllisen epäsäännöllisesti hioden taitojani.


Tykkään omasta alkoholitarinastani ja mielelläni antaisin lasteni elää oman etanoliseikkailunsa samalla kaavalla, kun jollain kaavalla se pakko joskus kuitenkin kokea. Minulla oli aina ympärilläni hyväntahtoisia oikeita ystäviä, jotka pitivät minusta huolta tarpeen tullen, mutta mikä tärkeintä minä en vetänyt ikinä överiperseitä, mikä nopean havainnoin perusteella on teinien ongelma. Minä en tiedä, miltä tuntuu menettää muistinsa, oksentaa päälleen, kadottaa kaikki arvoesineensä, hukata kenkänsä, sammua, harrastaa seksiä puskassa tuntemattoman ihmisen kanssa oksennusvana huulesta roikkuen tai olla pysymättä pystyssä ilman kaverin tukea. Minun kännini ei onnekseni ikinä pääse tuolle asteelle, koska evoluution hioma kroppani työntää kaiken ulos ennen totaalityperyyksien tekemistä. Ennen inhosin kesken kaiken hyökkäävää pahaa oloa, mutta nyt osaan jo hiukan arvostaa sitä: monta typeryyttä on varmasti jäänyt tekemättä vessareissun katkaistessa tequilaputken.


Yliopisto-opiskelijan silmillä eläen olen missannut Turun teinikänniskenen tehokkaasti viime lauantaihin asti. Lämmin sää, loiskuva Aurajoki ja viikonloppu taisivat herätellä nuorten aikuisten lisäksi myös tulevaisuuden nuoret aikuiset, koska jokiranta oli kuin yläasteen tai lukion piha. Paitsi, että tällä pihalla oltiin aivan gänäs. Siis aivan gänäs. Nuoret naiset varsinkin ovat herttaisia etanolin lamaavan vaikutuksen alaisena. Ihan vain nopealla vilkaisulla rantaan pystyi näkemään yhden neidin keikkuvan rantatörmällä silmät seisoen, toisen oksentavan istualteen lähes syliinsä, kolmannen itkevän ja yrittävän samalla hoiperrellen kävellä ja puhua puhelimeen, neljännen nuolevan intohimolla vastakkaisen sukupuolen edustajaa ja viidennen ja kuudennen käyvän cat fight -meiningeissä kiinni toistensa kurkkuun. Turkupojat vetivät sidukkaa chillimmin kapeat jalat lyhyistä shortseista vilkkuen ja lippis liimaletin päällä keikkuen, kunnes se testosteronin pahalainen pääsi hyökkäämään ja piti rueta räyhäämään pullomummolle. Jotenkin mystisesti tämä ketjureaktio johti parin teinin juoksemiseen tielle, jonka seurauksena koko muu lauma seurasi johtijaan ja yllättäen parissa sekunnissa koko nuorisolauma oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.


Yritin kovasti muistella niitä omia ajan kultaamia teinivuosia ja hokea, että nuorten kuuluukin olla ärsyttävän äänekkäitä typeryksiä, jotka hameet korvissa oksennuksen juuri lennettyä, korkkaavat onnellisina uuden lonkeron ja kiroavat elämäänsä syvimpään helvettiin, mutta silti kukkahattuni kääntyi aivan kallelleen. Miksi pitää olla niin teinikänniääliö??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti