lauantai 10. toukokuuta 2014

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ainakin hetkeksi.

Pitkä matka ja paljon uutta, kunnes nyt kaikki on ohi. Huominen ei ole enää koskaan eilistä parempi, vaan JHOEP lepää ikuista unta haudassaan, johon se eilen laskettiin virallisissa hautajaisissa. Entisestä on pakko luopua, että tilalle voi saada uutta ja muuta liibalaabaa, mutta niin tämäkin hyrrä pyörii: ensi vuoden speksin eri osa-alueiden vastaavat on jo päätetty ja käsikirjoitusta aletaan kehittää lähiviikkoina. Speksi ei pysähdy hetkeksikään. Show must go on.

Voin rehellisesti sanoa viettäneeni lääkiksen parhaat hetkeni speksin parissa. Tuntuu hölmöltä nyt edes ajatella, että joulukuussa arvoin pitkään, että lähdenkö mukaan koko projektiin. Onneksi kerrankin sain revittyä itseni liikkeelle, koska jestas, mitä olisinkaan menettänyt! Sen sijaan, että olisin oppinut hurjan paljon uutta itsestäni, koulukavereistani ja nähnyt mahtavan projektin rakentumista, olisin voinut koko kevään möllöttää leikisti opiskellen ja ruikuttaa, miten mitään ei tapahdu. Olisin voinut jättää väliin upean mahdollisuuden kokeilla jotain, mikä minua valtavasti kiinnostaa, mutta josta en vielä valmiiksi tiedä mitään. Yleensä tälläiset tilanteet kaatuvat epävarmuuteeni ja haluttomuuteeni astella alueelle, jossa tiedän muiden olevan minua taitavampia, joten olen ylpeä itsestäni, kun nyt toukokuussa voin sanoa olleeni toimiva osa TLKS:n speksiä Jotta huominen olisi eilistä parempi. Minä uskalsin!


 En väitä edelleekään uivani kuin kala vedessä speksiporukassa -luulen että minusta ei ikinä tule sellaista ihmistä, mutta ainakin minä tunnen valtavan paljon enemmän upeita ihmisiä, joita lääkis pitää sisällään. Kevään aikana olen pikkuhiljaa alkanut tuntea omaa kurssiani paremmin, mutta eri vuosikurssien välisen muurin rikkominen on vielä omaakin jättikurssia vaikeampaa varsinkin, jos ei ole mukana TLKS:n toiminnassa tai omaa supertaitoa keskustella jostakin kenen tahansa käytävällä vastaan tulevan henkilön kanssa. Onneksi on speksi. Olen kevään aikana saanut monta uutta tuttavuutta, joiden iloinen MOI! -hihkaisu käytävällä riemastuttaa joka kerta. On paljon mukavampi astella koululla, kun tunnistaa edes kasvoja sen perusteella, mitä kyseinen naama teki speksissä: ah tuo on tanssija ja tuo oli äänimies. Medisiinan anonyymit valkotakit saavatkin yllättäen persoonan. Vanhempiin kursseihin tutustumisessa on myös muita etuja. Ykköset ja kakkoset vasta haaveilevat klinikkavaiheesta, mutta vanhemmille speksaajille klinikka on jo arkea, josta he mielellään satuilevat. On supersiistiä kuulla tarinoita erilaisista tilanteista, joihin klinikassa voi päätyä, koska jos aika jatkaa tälläistä lentämistä, sairaalan ovet aukevat meillekin nopeammin kuin uskoisikaan..

Mutta ei ne ihmiset vaan se mitä ne osaa! Juma millaisessa seurassa sitä saa opiskella. Yli kuuteensataan lääkisläiseen tietysti mahtuu ihan tilastollisestikin kaikenlaista taitoa, mutta silti esitystä katsellessa tuntuu, että jonkinlainen supertaitokertymä meille on osunut. Tanssijat, näyttelijä, bändi, puvustus, lavastus, maskeeraus, tekniikka ja käsikirjoitus -täyttä helmeä kaikki, mutta eniten jaksan hämmästellä näyttelijöiden ja tanssijoiden kykyjä. Ei ihminen voi olla noi sulava liikkeissään ja puheissaan! Jokainen jalan ojennus on täydellinen ja jokaisesta käden heilahduksesta säteilee, että se on harkittu ja hallittu, mikään ei tapahdu vahingossa. Tai siltä se minun silmiini näyttää ja haluan säilyttää tämän lumon. Tanssijat ja näyttelijät ovat jumalia ja jumalattaria. Piste.

Sen lisäksi, että sain tajuta opiskelevani jumalien keskellä, sain kevään aikana huomata osaavani tehdä vaikka mitä itsekin. Minä osaan perusompelun. Minä osaan maskeerata. Minä osaan tehdä kaverin proffiskampauksen. Minä osaan olla hyödyksi. Minä osaan olla osa speksiä. Ja minä aion olla osa speksiä, vaikka esikoinen laskettiinkin haudan lepoon. Aina tulee uusia ja olkoon ne ekaakin parempia!


Ps. Mistä tiedät opiskelevasi lääkiksessä? Bileiden ruokapöydässä kesken hodarin syömisen esittelet oikean kätesi verisuonta ja yleisö hihkuu riemusta suonen ollessa niin pistettävän näköinen.

Pps. Alin kuva lainattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti