sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Miksi minusta tulee lääkäri?

Sain elämäni ekan blogihaasteen, kun Lääketiedettä ja laiskottelua -blogin Tohtori Krabola päätti rueta tekemään tilastotiedettä lääketieteeseen kallellaan olevista ihmiskohtaloista. Miksi ihmiset himoitsevat tätä alaa niin, että kamalaa pääsykoetta vastaan taistellaan parhaimmillaan vuosikausia? Miksi minä himoitsen tätä niin paljon, että uhrasin elämästäni kolme kevättä mörön päihittämiseen ja tulevan loppuelämäni uuden oppimiseen?

Haasteessa on lista vaihtoehdoista ja valaisevien perustelujen siivittämänä olisi tarkoitus valita omaa uravalintaa eniten ohjanneet tekijät.

"Kysymys- ja vastausvaihtoehdot ovat seuraavanlaiset: (valita voi 1-10 vaihtoehtoa)

Miksi minusta tuli/tulee lääkäri?
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
2) Koska olen Jumalasta seuraava.
3) Tämä on kutsumusammatti.
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
5) En keksinyt muutakaan.
6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
7) Äiti käski.
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
9) Haluan Nobel-palkinnon.
10) Ammatti siinä kuin muutkin." 

1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
Toisten huono olo ja kärsimys tekee minulle pahaa. Haluan olla linkki, joka tuo avun epävarmuuteen ja huonoon oloon, ja toivottavasti vielä pystyy osoittamaan suunnan ulos kurjuudesta. Haluan lohduttaa ja parantaa tietämällä asioita ja olemalla asiantunteva, en pitämällä konkreettisesti huolta kuten sairaanhoitajat.

3) Tämä on kutsumusammatti.
Hmmm no jaa, kai. En ole jo sikiövaiheessa uhonnut olevani isona lääkäri, enkä vielä lukion alussakaan tiennyt satavarmasti haluavani stetoskoopin toiseen päähän, joten onko minulla sitä paljon puhuttua kutsumusta. Oikeastaan, kun mietin, en minä tiedä varmaksi vieläkään haluanko tätä! Tai tiedän, mutta varaan veto-oikeuden, koska mistä minä tiedän, millainen ihmishirviö minusta kuoriutuu, kun jonain päivänä täytyy marssia oikeaan potilastyöhön.
Ihmiskehon toiminta, toisten olon helpottaminen ja sairauksien olemassaolo vain ovat aina kiehtoneet minua valtavasti, enkä toistaiseksi ole keksinyt muuta yhtä hyvin kaikkia noita yhteen sitovaa ammattia kuin lääkäri. Nyt kuulostaa siltä, että vien jonkun intopiukean hakijan paikan vain hengaamalla lääkiksessä, mutta ei se niin ole. Kyllä minä tätä haluan koko sydämeni pohjasta, mutta vasta myöhemmin näen, onko minusta oikeasti tähän. Sanotaanko, että minulla on vahva kutsumus, mutta en ole varma, onko minusta täyttämään kutsumukseni saappaat.

4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
Allekirjoitan ensimmäisen, mutta jälkimmäinen saa nikottelemaan. Onhan lääkärit kovia muijia/jätkiä, mutta omalla kohdalla ihastusjutuissa älykkyys ylipäätään painaa vaakakupissa, ei lääketieteen opiskeleminen. Jälkimmäisen siis hylkään. Unelmissani saan kaupassa valita luomuavokadon Pirkka-avokadon sijaan ja Alkossakin voin napata ylähyllyn viinin asiaa kummemmin pohtimatta. Mutta onko raha syy, miksi lääkäriksi haluan? Todella yksinkertaista, ei. Se vain sattuu olemaan kiva bonus. Tuskin kukaan haluaa opettajaksikaan pitkän kesäloman takia, mutta toisaalta harva pistää vastaankaan, kun loma koittaa.


5) En keksinyt muutakaan.
Tavallaan totta, mutta uskon, että ei muuta tarvinnutkaan keksiä, koska olin jo keksinyt jo yhden niin osuvan. Yläasteesta astin pidin lääkistä vahvana vaihtoehtona, mutta pidin silti silmät auki muullekin. Lukiossa pohdin jopa tosissani bilsan open uraa, mutta ähhh kun ei mikään tunnu samalta mahanpohjassa kuin ajatus lääkäriydestä.

6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
Tällä hetkellä minulla on vahvat vibat, että tutkijaa minusta ei tule, mutta uskon, että käytännön lääketieteen vaaliminenkin on panos lääketieteen hyväksi. Haluaisi olla mukana parantamassa potilaiden ja koko hoitohenkilökunnan välistä kommunikaatiota niin, että typerät stereotypiat lääkäreiden ja hoitajien huonoista väleistä sekä lääkäreiden tunnevammaisuudesta saataisiin katoamaan. Tahtoisin, että hoitohenkiökunnasta saataisiin muokattua todellinen tiimi, jossa jokainen tarvitsee toinen toistaan ja osaa arvostaa toisen työpanosta, taitoa ja ammattitaitoa työnimikkeeseen katsomatta.

8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi liukuhihnatöihin.
Tämä on näistä kohdista kaikista helpoin allekirjoittaa. Tahdon tehdä työtä päälläni siitä ei ole ikinä ollut epäilystäkään. Vielä parempaa tietysti on, kun työssä voi ajattelemalla parantaa sairaita, saada hyvää liksaa ja olla osa arvostettua ammattikuntaa, jolla on käsissään avaimet todella monen ihmisen elämänlaadun parantamiseen, kunhan tutkimus vain koko ajan etenee ;)
Siksi musta oikeastaan tulee lääkäri.

Ps. Mikä vitsi toi kohta 7 on? Kirjoitinko joskus niistä hurjista ylilääkärivanhemmista... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti