tiistai 27. toukokuuta 2014

Nyt se on ohi

Hyvässä tai pahassa, mutta se on mennyttä nyt. Toivon sydämeni pohjasta, että edes joku sai tänään lähteä pääsykokeesta hymyillen tai edes ripauksen ylpeyttä itsestään tuntien. Kuulisin mielelläni fiiliksiä ja tuntemuksia kokeen aikana ja sen jälkeen, joten kommentteja kehiin kiitos! Aion tänään itsekin myöhemmin vilkaista koetta, että mitä epäinhimillistä siellä tänä vuonna vaadittiin. Jos nyt harmittaa ja tekee mieli kaivaa vain kuoppa, johon kadota, se on täysin ok, kunhan kuoppaan ei jää hautumaan liian pitkäksi aikaa. Muhikaa hetki epätoivossa, itkekää oikein huolella ja palatkaa sitten maan pinnalle: pallo pyörii edelleen ja asiat järjestyvät.
En näköjään osaa edes ajatella, että joku lähtisi kokeesta hyvillä fiiliksillä :D Kuitenkin toivon mukaan joku haluaa kuopankaivuun sijaan järjestää tänään juhlat ihan vain siksi, että onnistui. Sekin on oikein.

Olisin halunnut eilen vielä postata jonkun viimeisen tsemppirutistuksen, mutta aika loppui kesken, koska minullakin yksi erä on nyt ohi: lääkiksen ekan vuoden vika tentti ja samalla vika koulupäivä! Rohkeasti uskallan väittää, että läpäisin ekan vuoden vailla uusintoja ja kaikki hommat kunnialla hoidettuna, koska endokrinologian (hormonihässäkkää) tentti tuntui mukavalta. Hämmentävää sanoa noin tentistä, mutta minusta se meni kivasti ja ylpeänä olen nyt lomalla ja matkalla Kuopioon loppuviikoksi. Maanantaina starttaa työt ja hiukan perusarkea erilainen kesäarki, mutta vasta maanantaina onneksi. Siihen asti vain kivoja juttuja, kiitos.

                         

Vikan tentin lisäksi eilinen oli spessupäivä, koska 120 Cursus Aurislaista (meidän ja hampaan yhteiskurssinimi) pakkautui bussiin ja matkusti Maarian urheilutalolle juhlimaan sitä, että ollaan elossa ja innoissaan tästä touhusta vielä ekan vuoden jälkeen. Bussi starttasi viiden maissa Medisiinalta ja paluu osui kommellusten saattelemana puoleen neljään. Yli 10 tuntia saunaa, uimista, boolia, tanssia, ruokaa ja pelkkiä koulukavereita. Joudun melkein väittämään, että vuoden parhaat bileet. Oli ihana huomata, miten paljon turvallisemmalta ja kotoisemmalta kurssiporukka tuntuu nyt kuin 10 kuukautta sitten. Lauma ventovieraita naamoja on muuttunut nimiksi, persooniksi ja kavereiksi, ja se tuntuu melkoisen hyvältä. Mutta evoluutio jatkuu ja olen utelias näkemään, mitä meistä kehittyy seuraavien viiden vuoden aikana, koska vielä emme ole lähellekään valmiita. Meillä on vielä paljon enemmän annettavaa toisillemme ja ryhmällemme, mutta uskon, että olemme niin hyvässä vauhdissa kuin tässä vaiheessa taivalta voi olla. Hyvä me! (Varmaan kirjoitan tätä jossain eilisen jälkeisessä ilokuplassa (koska eilen oli huippua!) ja palaan huomenna itkemään, että enhän minä nyt oikeasti noita 120 henkeä tunne! :D)

Tietenkään minulla ei ole yhtäkään kuvaa eiliseltä, mutta mielikuvitusleikillä tämäkin visualisointi hoituu, koska pääni talletti yhden kauniin hetken. Suuri vihreänä hehkuva pelto, jonka reunaa marssii lauma hytiseviä lääkisläisiä alasti/bikineissään, molskahdus sameaan jokiveteen, höyryävä veden pinta, pinnalla napottavia päitä ja naurunkiljahduksia. Minun eiliseni <3

1 kommentti:

  1. Ei aineistoa, älytön määrä helpohkoja tehtäviä, muutama vaikea, paljon lukiotasoisia monivalintoja D: Sekavat fiilikset kun koe oli aivan muuta kuin mitä odotti. Olihan tuota tosin mukavampi tehdä kun tuntui että osasi, mutta saapa nähdä kuinka korkealla taivaissa pisterajat huitelee...

    VastaaPoista