keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Osaako joku täällä elvyttää?!

Painelu-puhallus -elvytys, haha helppo nakki. Tää on reenattu ainakin kymmeneen kertaan isoskoulutuksessa, kerho-ohjaajakoulutuksessa ja vielä lääkiksen kurssien aikana!

"30 painallusta, 2 puhallusta (eivät ihan välttämättömiä) ja painella saa ihan ronskilla otteella niin että Annen muoviset kylkiluut rutisee, niiden kuuluukin murtua, kun voima on oikea. Jossain vaiheessa alkaa väsyttää ja se on ihan ok, pyytäkää kaverilta apua. Noniin nyt kaikki onkin kokeillut ja sitten mennään tähän verenvuodon tyrehdyttämiseen...."

Aikaa on aina liian vähän ja koska ensiapupakettiin kuuluu paljon muutakin opittavaa kuin painelu +puhaltelu, ja usein kurssilla istuu ainakin 20 henkeä, täytyy jokaisen tyytyä vain pikkutestiin ensiapunukella. Mutta kas kas lääkiksessä kaikki on paremmin, niin myös tämä ;) Tänään iltapäivällä saimme kuuden hengen pienryhmässä erittäin henkilökohtaista opetusta vain ja ainoastaan elvytyksestä yli parin tunnin ajan. Olin jättämässä koko vapaaehtoisen harkan väliin, koska tentti odottaa perjantaina, ja ylläri ylläri olen lukenut aivan liian vähän, mutta onneksi harkkaa vetävä vanhempi opiskelijakaverini sai pääni käännettyä. Jälkikäteen kun miettii niin on typerä, jos jättää tälläisen reenimahdollisuuden väliin: pieni ryhmä tuttuja, joiden kanssa harjoitella, saa kysellä vapaasti kaikkea (vähän tyhmääkin), saa kokeilla käytännön juttuja ja ennen kaikkea kuulla käytännön juttuja. Ykkösvuonna tai vielä kakkosellakaan tuo käytäntö ei aivan liiaksi näissä opinnoissa korostu...

   

Hitto se elvytys on kuitenkin vaikeaa, vaikka kuinka monta kertaa olisi harjoitellut! Yhtä aikaa täytyy yrittää painaa todella lujaa oikeasta kohdasta, laskea ääneen ja laulaa Stayin the liveä tai Frontside Ollieta, että saa rytmin pysymään oikeana. Pystyin kahteen ensimmäiseen ja rytmin vain toivoin menevän jotenkin sinnepäin. Alkuun saimme harjoitella vain oikeaa tekniikkaa jokainen vuoron perään sekä painelun että puhalluksen/maskiventilaation osalta, mutta parasta harkassa oli ehdottomasti lavastetut todelliset tilanteet, jotka kävimme läpi "luennon" ja treenielvytysten jälkeen. Jo muovista nukkea elvyttäessä adrenaliini virtasi ja hiki nousi pintaan, kun tilanne oli edes lavastetusti oikea. Tilanne oli täysin eri kuin vain tekniikkaa testaillessa. Siis aivan eri.

"Te ootte tytöt Hansassa shoppailee ja sit liukuportaissa kaatuu mies. Se kouristaa 20 sekuntia ja jää sit paikalleen makaamaan. Toimikaa."

Sekasortoa, hämmenystä, missä järjestyksessä pitikään soittaa 112 ja tsekata hengitystiet, onko täällä deffaa jossain, kuka tekee mitäkin, no minä soitan nyt, ala sinä painella, uskaltaako puhaltaa, jos se onkin pultsari. Itse ainakin huomasin, että vaikka edessämme makasi pelkkä muovinen torso ilman jalkoja, oma fiilis kiihtyi. Posket alkoivat punottaa, painellessa tuli hiki ja ilmassa leijui epävarmuus, että mitä nyt tapahtuu. En voi oikeasti liioitella tarpeeksi, miten erilaista oli toimia tuossa simuloidussa tilanteessa kuin ihan vain harjoitellessa tekniikkaa. Koko ryhmän ilmapiiri ja oma olo erosivat täysin reenivaiheesta ja ryhmässä toimimisen vaikeudet tulivat esiin selkeämmin, kun oli ns. oikeasti kiire: jaoimme tehtäviä epäselvästi, painelu keskeytyi välillä ja kommunikoimme potilaan kannalta huonosti.

    
 
"Caribialla on järkätty bileet ja altaassa teitä vastaan kelluu nuori nainen kasvot veden alla. Hän ei tee uimaliikkeitä ja näyttää siltä, että on voinut ottaa vähän alkoholia vahvempaa. Toimikaa."

Jo kerta "tositilanteen" harjoittelua palautteineen teki meistä parempia ensiavunantajia ja kykenimme paljon ekaa keissiä laadukkaampaan elvytykseen. Valitettavasti laadukas painelu-puhallus -elvytys ja defobrillaattori eivät riittäneet pelastamaan tätä potilasta, mutta kehitti meitä taas paljon eteenpäin. Tässä tapauksessa ambulanssia piti odotella 20 minuuttia, minkä ajan potilasta täytyi koko ajan elvyttää, ettei verenkierto pääse romahtamaan ja aivot jää vaille happea. Onnistuimme aika hyvin pitämään tilanteen kontrollissa niin, että painelija vaihtui sutjakkaasti, ventilaatio onnistui ja defibrillaattori analysoi rytmin säännöllisin väliajoin, joskin tässä keississä rytmi ei missään vaiheessa ollut defibrilloitava. Melko lailla erilainen tilanne siis kuin vuoron perään Annen tissien paineleminen...

Iltapäivä oli todella hyvä ja teki elvyttämisestä konkreettisempaa, kun ensiavun antoa täytyi oikeasti jatkaa ja jatkaa ja jatkaa ja jatkaa, kunnes viimein ammattiapu saapui paikalle. Olen varma, että tällä kertaa oikeasti opimme jotain yllättävässä hätätilanteessa toimimisesta ja olen himpun luottavaisempi omaan toimintakykyyni hankalassa tilanteessa. Mutta vain himpun, koska oikea ihminen on kuitenkin oikea ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti