maanantai 5. toukokuuta 2014

Typerät jännitykset

Pyörii sängyssä. Ei saa unta. Näkee hämäriä unia, joissa kukaan ei vastaa puhelimeen, vaikka soittaa kuinka monta kertaa. Heräilee useasti yön aikana ja on varma, että on nukkunut pommiin, vaikka kello näyttää vasta puolta viittä. Herää aamulla väsyneenä, kunnes sähköistyy, kun muistaa, mikä aamulla odottaa. Puhelinsoitto. SE puhelinsoitto.

Ja mikäs puhelinsoitto se odottikaan? Taisipa olla ihan puhelu YTHS:lle, että hei minulla on vaiva, haluaisin päästä lääkäriin. Melkoinen perusarjen projekti, mutta tottakai tuollaisen takia kannattaa yhdet yöunet menettää, ihan vain varmuuden vuoksi, jos siellä luurin toisessa päässä sittenkin vastaa kreikkalaisen mytologian minotaurus, joka haluaa repiä pääni irti. Koskaan ei voi olla liian varma, joten parempi jännittää etukäteen. Ja sen minä osaan, jännittämisen! Jännitän kaikkea uutta ja vähemmän uutta, jossa minun täytyy tuoda itseäni esiin uusille ihmisille tai pahimmillaan yrittää jopa ns. myydä itseni noille uusille tuttavuuksille esim. työhaastattelussa. Oih ja voih niitä levottomia öitä ja ajatusten kiertelyä aiheen ympärillä, kun tietää, että edessä odottaa jokin tälläinen tapahtuma. Eikä asian tarvitse olla edes suuri, minä pystyn jännittämään ihan vain kampaajalle soittamista niin paljon, että lykkään ja lykkään ja lykkään soittoa, kunnes jonain päivänä kyllästyn itseeni ja nappaan puhelimen käteeni ennen kuin ehdin ajatella vastatoimia. Luulen, että juuri liika ajatteleminen on ongelmani.

Kampaajalle soittaminen on viime aikoina alkanut sujua, koska siellä minä olen ainoastaan tasan maksava asiakas, joka tietää mitä haluaa ja pyytää ammattilaista tekemään sen. Mutta vaikka tuo lääkärille soittaminen... Resurssit kun ovat terveydenhuollossa rajalliset ja onko tämä minun vaivani nyt niin iso, että ihan lääkärille asti pitäisi päästä. No kyllä se siltä tuntuu, mutta ovatko nuo hoitajat samaa mieltä vai olenko minä niiden mielestä vain pienistä valittava pikkulikka, joka tuhlaa yhteiskunnan varoja ronkumalla lääkäriaikaa. Olen todella huono pitämään pääni asioissa, joissa minulla on vastassani jonkun alan ammattilaisauktoriteetti, tässä tilanteessa hoitoarviota tekevä sairaanhoitaja. Puhelun jälkeen sitten kiroan, miten taas myönnyin toisen mielipiteen edessä seuraamaan tilannetta vielä vähän aikaa ja palaamaan asiaan, jos vaiva jatkuu, vaikka tiesin tasan tarkkaan haluavani lääkäriin nyt ja heti.

                          

Olen kehitellyt kikkoja selvitäkseni näistä elämän pakollisista puheluista. Haluan ehdottomasti soittaa puheluni rauhassa paikassa, jossa kukaan ei kuule sanavalintojani enkä minä kuule mitään hälyääniä, jotka voisivat häiritä keskittymistäni. Puhelun aikana kasassa pysymiseen tärkein apukeinoni on etukäteen suunnitteleminen: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ennen soittoa kokoan paperille nenäni eteen avainsanat ja pointit, jotka haluan ehdottomasti tuoda esiin, koska paniikin aikana yleensä unohdan puolet asioista, jotka halusin sanoa ja usein vielä ne tärkeimmät. Kerran ennen yhden työpaikan perään kyselyä kirjoitin paperille ihan kokonaiset lauseet, kuinka aloitan puhelun ja esittelen asiani tyylillä, koska pelkäsin muuten sekoavani sanoissa heti alkuun. No tuo soitto päättyi siihen, että työpaikka oli jo mennyt ja minä itkin seuraavat 10 minuuttia lattialla sitä millainen ihmisroska oikein olenkaan, kun en kykene edes yhtä työpaikkaa soittamaan, vaikka järjellä ajateltuna, mitä vaikutusta puhelullani oli, jos työ kerran oli jo mennyt. Mutta yritäpä selittää tuo psyykeelle, joka on jännittänyt soittoa hurjasti, panostanut siihen ja saanut sitten luurin kautta turpaan :D

Muistan myös yhden tapauksen lomareissulta Kreetalta, kun en uskaltanut kysyä baarimikolta roskiksen sijaintia. Harkitsin pitkään, että pystynkö tähän haasteeseen vai en, mutta jännitys voitti. Onneksi mukana roikkui juuri englannin opiskelun aloittanut 9-vuotias pikkusisko, jonka suuhun istutin sanat ja hymyilin itse nätisti taustalla. Veer is rabis bin?

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, joku muukin inhoaa (jännittää, pelkää) puhelimella soittoa yhtäpaljon kuin mä. En siis olekkaan ainut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et todellakaan! Tänään viimeksi panikoin, että joudunko soittamaan töihin, kun tekstarilla kyselyyn ei tullutkaan heti vastausta :D Onneksi en sentään...

      Poista