lauantai 21. kesäkuuta 2014

Cityjuhannus

Tämä on tarina spontaaniudesta ja suunnitelmien luomatta jättämisen tärkeydestä. 

Vietin ja vietän elämäni ensimmäistä kaupunkijuhannusta. Eka juhannus Turussa ja eka juhannus kaupungissa, viime vuonna kun tie vei Naantalin puolelle. Hiukan jussifiilistä täytyy eri tavalla hakea, kun päälle ei saakaan vetäistä mökkikampsuja vaan täytyy ihan jopa meikata ja miettiä vaatevalintoja ulko- ovesta kaupungin sykkeeseen poistuessaan, mutta kun oli aamusta asti ajatellut viikonlopun vain ihanana pitkänä lomana töistä ja unohtanut kaikki tänään on juhannus, pakko tehdä jotain jännää -ajatukset, ei ollut turhia paineita. Pari viinilasia kotona, kunnon pihvi uusien perunoiden seurana, meikit kuosiin, mekko niskaan ja ulos viileään kesäiltaan, mars!

                            

                            

Me astuimme ulkoilmaan ainoana suunnitelmanamme Jarkon koulukaverin sattumalta löytämä St. Rastan ilmaiskeikka Turun Fortuna-korttelissa kello yhdeksän. Tuonkin keikan Roosa oli kuolleesta kaupungista löytänyt ihan vahingossa googlaamalla "Uittamon juhannustanssit", joten turhan paljon keikkaa ei oltu promottu. St. Rasta oli kahden biisin verran tuttu (kiitos YleX, jälleen), ja niiden tunnelman perusteella uskalsin kiikuttaa keikkapelkoisen pyllyni kahden henkivartijan seurassa paikalle. Ekat biisit istuskelin kahdenkymmenen muun kuuntelijan kanssa ujosti eturivissä katsellen danssaavia Jarkkoa ja Roosaa, mutta ekan tutun biisin kohdalla jouduin itsekin ponnaamaan ylös jakkarasta heilumaan. Ja heilumista se oli! Valtavan vapauttavaa pomppia ja peikkotanssia hippireggaeorkesterin pauhatessa taustalla ilman murhetta siitä miltä näyttää, koska ketään ei kiinnosta. Paikalla oli korkeintaan 50 henkeä juuri ja juuri kävellä osaavasta pikkuneidistä keski-iän ylittäneisiin juhlijoihin, ja kaikkia yhdisti kaupungissa pysyminen juhannusaattona.


                           


Keikka oli ihanan energinen ja iloinen, juuri sellainen mitä juhannusaatto kaipasi. Bändi koostuu 11 kaverista, joista paikalla oli eilen 10, joten lavalla oli tunkua ja soittimia valtavasti haitarista jäätävän kokoiseen tuubaan. Torven aukko oli niin iso, että soittaja olisi melkein mahtunut muuttamaan soittimensa sisään varsinkin, kun tuubisti ei ollut maailman isoin körmy. Meno toimi, välispiikit naurattivat ja Jarkko pääsi jopa lurauttamaan soolon Rai-rai (raipati-rai-rain) kertsissä.


                             


Sitten päästään illan spontaanin vaiheen alkuun. Tästä eteenpäin asiat vain tapahtuivat ja johdattivat meidät aina uuteen. Menimme keikan jälkeen istuskelemaan jokirantaan ja nautiskelemaan virvokkeita, kunnes hetken päästä silmiimme osui tuubistin heinähattu ja toisen solistin viuhuvat rastat. Hmmmmm.... Seuraavaksi seisoimme bändin vieressä juttelemassa keikasta, musiikista, juhannuksesta, keikkabussista ja kaikesta muusta. Parkkaarasin itseni bändissä soittavan viidennen vuoden lääkisopiskelijan viereen ja juttelimme Turun ja Helsingin lääkiksien eroista, terkkarityöstä, bändin ja lääkiksen yhdistämisestä jne. Ei ihan mitä illalta odotin, mutta paljon parempaa.


Keikkailevalla bändillä on kiireensä, joten matka jatkui sekä meidän että heidän osaltaan. Viinit lopussa, samoin kuin ylimääräiset käteiset, joten matka kääntyi kohti kotia. Vaan eipä onnistukaan, koska kohtalo astui taas peliin! Kirjaston kulmalla törmäsimme yksinäiseen raumalaiseen tallailijaan ja jumahdimme jakamaan ulkopaikkakuntalaiselle Turku-tietouttamme. Pienryhmä imee vapaata ainesta itseensä fysiikan lakien mukaisesti ja pian seuraamme liittyi iloisen juopunut yliopistotutkija, jota seurasi ranskalaissuomalainen opiskelija seurassaan pakistanilainen tutkija, joita edelleen seurasi kaksi Dynamon menoon pettynyttä helsinkiläistä. Kolmen hengen kotiin matkaava seurueemme oli juuri muuttunut melkein kymmenen hengen porukaksi, jota yhdisti kaupunkijuhannus ja bileiden puute. Suunnitelmat uusiksi ja jokilaivoille!

                               

Vajaan puolen kilometrin matkalla evoluutio karsi joukostamme osan, mutta lopulta Aussie bariin selvisi kuitenkin uusista tovereistamme raumalainen ja kaksi helsinkiläistä. Keskustelua Turusta, Nigerian tilanteesta, Venäjän uhasta, bisnesideoista ja juhannuksesta. Hyvin odottamatonta, hyvin mukavaa. Ei paha juhannus lainkaan.
Uskon, että cityjuhannuksessa on taikaa, koska kaikkia kaupunkiin jääneitä ressukoita yhdistää halu löytää elämää, löytää juhlat, löytää ihmisiä ja viettää niin hyvä ilta, että mökkiläisillä menee aamukaljat väärään kurkkuun, kun kuulevat, mitä missasivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti