keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Korealeski

Nyt se on virallista. Avoero odottaa. Tyhjä sänky ja yksinäinen koti, kun koulusta palaan. Ei ketään halaamassa tai antamassa hyvän yön -pusuja. Ruokakin täytyy yksin laittaa ja tiskivuori tuhota. Mutta luojan kiitos vain himpun yli neljän kuukauden ajan. Jarkko nimittäin lähtee syksyksi Etelä-Koreaan vaihtoon. 

Vaihtoon lähtö on ollut koko Jarkon ammattikorkeaopintojen ajan tulevaisuudessa odottavaa todellisuutta, minkä olin täydellisesti hyväksynyt. Hauskaa vain, että edes toisella meistä on intoa ja rohkeutta sännätä suinpäin kansainväliseen seikkailuun. Puhuttiin Euroopasta: Belgiasta, Saksasta, Hollannista, ehkä jopa Espanjasta. Omat lehmäni kylpivät syvässä ojassa, kun mietin, miten siistiä on päästä käymään toisen luona ja näkemään jokin Euroopan kaupunki (tai jopa useampi!) enemmän paikallisen silmin. Halpalennoilla reissusta ei välttämättä tulisi edes kovin kallis... Olisittepa nähneet ilmeeni, kun Korea nousi ensi kertaa tosimielessa puheeksi. MITÄ? KOREA? TÄH?
   

Jarkko oli väläytellyt Etelä-Korea -vaihtoa syksyn mittaan tuutoroidessaan korealaisia vaihtareita, mutta matkan pituudesta johtuen pomppaavat hinnat olivat suunnitelmat lamaannuttava este. Olin tyytyväinen. Sinne pidä kenenkään, varsinkaan minun avomieheni matkustaa pohjoisnaapureiden tapettavaksi. Euroopassa on aivan hyvä. Kaikki rullasi kivasti, kunnes yksi tuutoroitava väläytti, että hei asuminen meillä maksaa vain tämän ja tämän verran, vertaapa Euroopan hintoihin, niillä rahoilla melkein jo hoitaa lennot. Ja siitä se sitten lähti...

Seurasi hurjaa Koreamaniaa ja feikkihymyä väläyttelevää tyttöystävää, joka pohti mielessään kaikkia tapoja, joilla tämä reissu voi mennä pieleen. Sinne voi kuolla, voi saada jonkun trooppisen Aasiataudin, lentokone voi tipahtaa, sota voi syttyä kesken vaihdon, lennot menee pieleen ja kalliit lentoliput joudutaan ostamaan uusiksi, rokotteitakin sinne täytyy varmasti pistää niin, että käsi vain sinertää. Listani oli pitkä ja huoleni syvää. Mitä jos jokin meneekin pieleen?

Meni pitkään, että sulattelin asiaa ja aloin hyväksyä sitä. Tunsin itseni kusipääkyynikoksi, joka vain pohtii kauhuskenaarioita eikä osaa riemuita rakkaimpansa ilosta. Minä todella olisin halunnut iloita, mutta olin liian huolissani. Palaset alkoivat kuitenkin loksahdella käytännön asioiden osalta paikoilleen minun murehtiessani ja hakemus suosituskirjeineen lähti menemään. Touhu alkoi olla hyvin vakavaa ja minäkin aloin pikkuhiljaa varovaisesti hymyillä Korea-sanan kuullessani, kun Jarkko ensin miljoonaan kertaan selitti minulle, miksi kaikki tulee menemään hyvin niin terveyden kuin taloudenkin saralla. Syvä uloshengitys: poikaystäväni tulee ehkä sittenkin elossa takaisin vaihdostaan.

Nyt lähtö on varmaa. Vahvistuskirje toiselta puolelta maapalloa saavutti Jarkon eilen ja elokuun loppupuolella minusta tulee Korealeski. Mutta aion olla vahva ja itsenäinen nainen, ja nauttia vallassani olevista 46 neliöstä täysin rinnoin tuon syksyn ajan.

2 kommenttia:

  1. Vaihto on varmaan aina vaikeampi paikka sille, joka jää kotimaahan odottelemaan. Mutta toisaalta jos on tarkoitus olla koko elämä yhdessä, niin neljä kuukautta on yksi silmänräpäys:)
    Ootko miettinyt, että olisiko sulla mahollisuutta mennä käymään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äärimmäisen totta tuo kaikki mitä sanot. Mulle suurin shokki ei ollut toisen reissuun lähteminen vaan tuo maan kaukaisuus ja eksoottinen vieraus. Nyt ootan vaihtoaikaa jo melkein innolla, koska tulee varmasti olee aikamoinen kokemus mullekin asua yksin yli 4kk. Aikaisemmin kun en ole moista kokenut.

      Alunperin aattelinnet turha luulo et tuun lentopelkoni kanssa noin kauas käymään, muta nyt mieli on alkanu vahvasti muuttua. Täähän on mahdollisuus jollanen ei todennäkösesti tuu ikinä elämässäni toistuu! Päästä tutustuu täysin erilaiseen kulttuuriin lähes paikallisoppaan kanssa. Joutuu alkaa ehkä keräämään kesätyörahoista sukan varteen ;)

      Poista