tiistai 17. kesäkuuta 2014

Medisiinari kesätöissä

Juttelin ennen kesäloman alkua koulukaverini kanssa kesätyösuunnitelmista. Tai hänen kohdallaan siis niiden puuttumisesta.
"Mä en mee kesällä töihin. Aattelen sen niin, että miks mä turhaan vien työpaikan joltain joka sen tarvii."

Ensimmäinen ajatus: kylläpä on tuo kultainen lusikka taas sujahtanut syvään. Toinen ajatus: ehkä hiukka epäreilua, että toiset lomailevat, kun minä lastaan pyykkiä. Kolmas ajatus: hmmmm toisaalta.... Neljäs ajatus: tuohan onkin totta. Miksi tehdä epämääräisiä kesätöitä, jos ei ole pakko varsinkin, kun toisille ne työt voivat olla välttämätön henkireikä?

Taloustilanne on kuraa, työllisyys on kurempaa ja nuorisotyöllisyys on kurinta. Yritä tässä sitten etsiä työpaikka, jolla kuitata kesän vuokrat, kun Kelan sponssi on tauolla. Omalla kohdalla edellisen kesän työpaikka onneksi odotti tuttuine jämähtäneine rutiineineen, mutta tämä vuosi olikin ensimmäinen laatuaan. Normaalisti koko kevätpuolen ajan on täytynyt kantaa isoa harmaata kivenmurikkaa hartioilla ja yrittää tyrkyttää itseään jokaiseen mol.fi:n tarjoamaan työpaikkaan. Jännittää firmoihin soittelua ja lykätä sitä, kunnes lopulta on pakko. Pikkuhiljaa tiputtaa haettavan työn kriteereitä täysipäiväisestä tuntityöntekijäksi. Kunhan jostain saisi jotain, jolla hoitaa vuokra! Ehkä minun siis täytyykin lopulta oikeasti kiittää yllämainittua kaveriani ja hänen kaltaisiaan, että joka vuosi olen lopulta löytänyt jonkun työpaikan, jonka joku muu on mahdollisesti jättänyt hakematta, koska joka vuosi olen kesätyörahoja todella tarvinnut. Kiitoksen lisäksi osoitan heille toisaalta myös syvimmät pahoitteluni: tulette missaamaan paljon kaikkea ihanaa ja vielä enemmän kaikkea kamalaa! :)

Omalla kohdalla kesätyöt ovat pakollinen valinta, mutta onneksi ovat. Lukion kakkosen ja kolmosen välisestä kesästä eteenpäin olen joka kesän viettänyt töitä tehden. Enkä mitään siistiä kivaa sisähommaa puuhastellen, vaan rehellistä paskaduunia paiskien, jos ihan suoraan saa sanoa. Heti kättelyyn teen myös selväksi, että vaikka leimaan tekemäni puuhat kakkatyöksi, arvostan todella siivoojia ja pesulatyöntekijöitä. Molemmat ammatit vain ovat matalapalkka-alan hommia, joiden nautinnollisuus ja palkitsevuus tekijälleen ovat vähän niin ja näin, ja itse kaipaan työltä haasteita ja miellekkyyttä. Kesätyöt ovat kohdallani olleet jotain, minne on joka aamu ollut pakko herätä, mutta hyvä, että on pitänyt.

Olen siis siivonnut kolme kesää ja vietän nyt toista kesää pesulassa. Joka kesä olen oppinut uutta työelämästä, pomojen ja alaisten vuorovaikutuksesta, perehdytyksen puutteesta, siivoamisesta, työkavereiden olemassaolon tärkeydestä, ongelmista palkanmaksussa, valittamisesta, aikaisista aamuherätyksistä, pitkistä työmatkoista, oksennuksen siivoamisesta, ihmisulosteen siivoamisesta ja ihmisen toimimisesta koneen tavoin. Vaikka olen vihannut kesätyöhetkiä, olen myös niin valtavan kiitollinen niistä! Olen lopulta kuitenkin aina selvinnyt, vaikka mitä olisi tullut eteen, ja vaikka tilanteen ollessa päällä olisikin täytynyt vetäytyä siivouskoppiin itkemään hetkeksi. Aika on varmaan siivouskesien osalta jo kullannut muistoja, mutta mietin äärimmäisen lämmöllä muunmuassa kesää 2012, jolloin siivosin Kuopion Pelastusopistolla. Työkavereina mahtavia keski-ikäisiä naisia, joiden kanssa peruspestiin paikkoja niska hiessä, valitettiin huonosta palkasta ja epäinhimillisistä vaatimuksista, juotiin kahvia, puskettiin hotellihuoneita siistiksi hurjalla kiireellä ja toisaalta tasapainon vuoksi välillä löysäiltiin vähän. Tuon kesän jälkeen olen hotellissa yöpyessäni aina irrottanut lakanat sängystä pois lähtiessäni.

Minusta on mahtavaa ajatella, että joskus vuosien päästä kokeneena keski-ikäisenä lääkärinä saan retostella tehneeni junnuna raakaa työtä pelkän kesäfiilistelyn sijaan. Tuosta vielä vuosia eteenpäin saan napata lapsenlapsen polvelle istumaan ja kertoa ylpeänä, kuinka mummo silloin nuorena tyttönä jynssäsi oksennusta vanhustentalon hissistä. Siinä vähän akateemikon lapsenlapsille purtavaa! Koska hitsi vie, että mä olen ylpeä kaikesta työstä, jota olen näillä käsillä tehnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti