sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Syy kesän olemassaoloon

Viikonloppu oli täynnä kaikkea, jonka vain kesä mahdollistaa, ja asioita, joiden vuoksi kesä on niin kesä. Haluaisin nähdä, kun joku polkaisee pyörällä nauraen bikiniyläosissa 34 kilometrin matkan lähikuntaan kaverin perheen luo grillibileisiin 30 asteen pakkasessa. Tuohon yhteen lauseeseenkin osui jo neljä asiaa, jotka lumihiutaleiden seassa olisivat mahdottomuuksia: pyörällä, nauraen, bikinit ja grillaus. Näiden hetkien takia kesä on olemassa. Juuri tälläisten viikonloppujen, jollaisen sain juuri viettää (ja toisaalta saan yhä viettää, koska iltaviikko odottaa huomenna). Eläköön kesä!


                 

                 

                 

Me siis otimme eilen fillarit alle Jarkon ja Jarkon koulukaverin kanssa, ja poljimme Tarvasjoelle landelle grillaamaan. Muut porukastamme reissasivat autolla ja ohittivat meidät viimeisen vitosen aikana torvet soiden. Kertaakaan en kuitenkaan polkupyöräilyä katunut, vaikka torvet kuinka tuuttailivat. Aivan uskomattoman siisti reissu! Toiset missasivat aivan valtavasti vilkuilemalla yli 30 kilometrin maisemat auton niellessä kilometrejä alla. Pyöräillessä ehdimme ihmetellä kakkivia lehmiä, jotka eivät nosta edes häntäänsä sonnan valuessa ulos reiästä, tuulensuojassa makoilevia lampaita, tielle kuollutta varista, metsäreitillemme kaatuneita puita ja meitä moikkailevia paikallisia. Tietysti näimme myös kilometritolkulla kaunista suomalaista maalaismaisemaa ja tuulessa vihreinä aaltoilevia peltoja, mutta kakkivat lehmät olivat meistä paljon jännempiä, ja ex-biologin ja nykyisen lääkisläisen mielestä ilman ulkoisia vammoja kuollut varis oli tietysti jännistä jännintä.


               

               
              

Menomatkalla poljimme kovassa vastatuulessa rauhalliseen tahtiin ja pidimme tauot aina kymmenen kilometrin jälkeen. Ensin ruokakauppatauko Liedossa, sitten kaljatauko keskellä maaseutua. Koko reissuun pitkine taukoineen meni kolme tuntia, poljeksimme hyvin rauhassa ilman paineita. Vaikka hehkutan reissun täydellisyyttä, täysin ilman ongelmia matkamme ei kuitenkaan mennyt vaan Jarkon ketjut hupsahtivat kerran alas, valitsemamme metsätie katkesi neljään tielle kaatuneeseen puuhun, jotka jouduimme kiertämään pyöriä kantaen, ja viimeisten kilometrien aikana pyllyni oli niin hajalla, että uskoin sen vajoavan kuolioon satulan painautuessa vasten istuinluita. Yksikään kriisi ei kuitenkaan hyydyttänyt hymyämme vaan poljeksimme riemuidiootteina kohti Tarvasjokicityä, jossa muu porukka odotti meitä.

                

                

                
                
                

                

Ilta oli todella joka polkaisun arvoinen. Saunaa, boolia, grilli, singstaria, ihania koiria ja kivoja ihmisiä, jotka ottivat minut täysillä messiin, vaikka Jarkon avecina juhlissa pörräsinkin. Ilta vain hujahti yöksi ja painaessa pään viimein tyynyyn kello näytteli jo yli neljää. Huh. Aamukin alkoi jo valjeta, kun me vasta hyydyimme sänkyyn. Kesäkesäkesä, kiitos että olet olemassa.

                 

                 


                   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti