torstai 31. heinäkuuta 2014

International business

Olisikohan vihdoinkin tämä tympeä blogiloma lusittu ja ehtisin palata normirytmiin postaamisen kanssa... Ennen epätoivoista paluuyritystäni esitän tietysti taas läjän päteviä selityksiä hiljaisuuteeni. En ole ehtinyt kirjoittaa, koska:
- Perjantaina hyppäsimme suoraan aamuvuorosta päästyämme junaan ja saavuimme Kuopioon iltayhdeksältä (+kirjoitin edellisen tekstin juuri junasta ja sain palkaksi oksettavan olon).
- Lauantaina äiti huuteli kaurapuurolle seitsemän aikaan ja seuraavat kymmenen tuntia touhusin keittiössä, vessanpöntön ääressä ja pölyrätti kourassa valmistelemassa siskoni rippijuhlia.
- Sunnuntaina nousin ylös puoli seitsemän koristelemaan kakkusia, letittämään siskoni hiuksia ja tekemään muita kriittisiä viime hetken juhlatohinoita ennen suuria bileitä.
- Sunnuntai-iltana juhlahumun laskettua join kaksi lasia viiniä, kävin Kallavedessä uimassa ja saunoin.
- Maanantaina heräsin viideltä ja istuin junassa Turkuun heti kuuden jälkeen, josta kahdentoista aikaan jatkoin kotiin hutaisemaan jauhelihakastikkeen tulille ja polkaisin töihin iltavuoroon loppupäiväksi.

                    

Tässä vaiheessa viikon startattua alkaa todellinen postaus, koska kirjoitus on itsessään viimeinen syy hiljaisuuteeni. Me liityttiin urakalla Couchsurfing-palveluun!

Kesä 2015 tulee olemaan minulle ja Jarkolle reilikesä. Olemme hamstranneet sukanvarteen jo vuoden verran joka kuukausi tulevaa reissua varten, mutta opiskelijabudjetista säästettäessä summat pysyvät melko maltillisina vaikka kuinka kauan säästäisi. Vaikka viiden tähden hotellit eivät ole reilillämme vaatimuslistan korkeimmilla sijoilla, Länsi-Euroopassa asuminen on silti kallista. Tähdet voi ropistaa pois kokonaan ja silti yö jaetussa 10-hengen dormitoryssa maksaa parikymppiä per nokka. Kun tämä kerrotaan 30 ja lisätään päälle Interrail-passi, euroja saa latoa tiskiin hyvän kasan ennen kuin ikimuistoinen kuukausi on valmis siirtymään kokemisesta leikekirjan sivuille. Paitsi jos kaikkialla nukkumisesta ei tarvitsisikaan maksaa niin paljoa... Hmmmm, tai ei lainkaan.... BOOOM! Couchsurfing on täällä! Ajattelimme, että tutustumalla jo nyt systeemiin ollaan paremmissa asemissa ensi vuonna, kun palvelu on tuttu ja ehkä jopa majoituskokemustakin ehtinyt kertyä.

                    

Kyseessä on siis palvelu, johon kirjautumalla ja profiilin luomalla, voi tyrkkiä omaa sohvaansa tai patjaansa majoitusta kaipaavalle matkalaiselle tai vaihtoehtoisesti änkeä omaa pyllyään jonkun muun sohvannurkkaan, ilmaiseksi ja ympäri maailman! Mahdolliset riskit voi jokainen tietysti katastrofisoida mielessään: raiskaus, ryöstö, paloittelusurma, tulipalo, mafia ja maailmanloppu, mutta haluan uskoa edes vähän maailman hyvyyteen. Palvelu ei onneksi jätä minua vain uskoni nojaan, koska käyttäjiä voi arvostella surffauskokemusten perusteella, joten toisen ikäväksi vieraaksi haukkumaa tuhmaa setää ei tarvitse ottaa omaan sohvannurkkaan kuolaamaan, kuten ei ketään muutakaan, aina on oikeus kieltäytyä sekä majoittamasta että majoittumasta.

Maanantaina meiltä sitten meni surffineitsyys, kun juna-asemalla Kuopiosta saapuessamme meitä odotti Amsterdamista Helsinkiin ja Helsingistä Turkuun reissannut korealainen Bonnie, joka profiilissaan kertoi rakastavansa ja opiskelevansa arkkitehtuuria sekä pitävänsä avoimista ihmisistä. Hän nukkui kaksi yötä sohvallamme, kävi kaksi kertaa suihkussamme, antoi meille kahdeksan pussia englantilaista teetä ja söi kahdesati lounasta kanssamme. Sen sijaan hän ei raiskannut meistä kumpaakaan, varastanut tietotekniikkaamme, seivästänyt meitä viidakkoveitsellä tai tuonut mukanaan kirppuja. Tänään Onnibussin kyytiin häntä saattaessamme olin valtavan iloinen: maailmassa on vielä hyvyyttä ja halua auttaa toisia vailla taka-ajatuksia, ja toisaalta meillä on rohkeutta luottaa tähän maailmaan näin paljon <3


Koska rakkautta ei voi olla liikaa, päätettiin loikata tälläisiin irtosuhteisiin oikein rytinällä! Tulevana perjantaina saamme kylään Jarkon kahden vanhan (ja tutun) kaverin lisäksi, yhden USA:laisen ja yhden kanadalaisen sohvasurffarin, jotka kaikki viipyvät viikonlopun yli sunnuntaihin. Olen kertakaikkiaan hämmästynyt, miten moni ihminen haluaa matkustaa Turkuun varsinkin, kun Couchsurfingin kautta majoitusta etsii varmasti melkoisen marginaalinen osa koko turistimassasta. Tämänkin illan aikana olen saanut kaksi sohvapyyntöä, toisen ensi viikolle ja toisen syyskuulle, enkä haluaisi sanoa ei kenellekään, koska kun asetan itseni toisen asemaan toivon tietysti, että saisin majapaikan. Tämä syksy kasvattaa kodistamme joko hotellin ja minusta sulavan turistioppaan tai sydämensä kylmettävän hirviön, joka sanoo ei heti, jos joku asia ei natsaa. Saa nähdä, mutta varmaa on, että ujo-Krista joutuu melkoiseen prässiin houstatessaan englanninkielisiä ventovieraita ihmisiä... 

Kansainvälisen viikon huipentuma koetaan palkkapäivän kunniaksi torstaina, kun ajattelin ostaa Korea-reissun lentoliput. Finnair kiitää ilmojen halki suoraan Souliin lokakuussa 821 eurolla, mikä on minusta hurmaavan inhimillinen hinta suorista meno-paluu -lennoista Aasiaan. Ajattelin heittää kahden viikon reissun lokakuun puolen välin paikkeilla, mutta tarkat päivät täytyisi vielä valita lukujärjestyksen perusteella. Rahapulan ohella olen vain vältellyt lippujen ostoa nimenomaan tuon lukkarin vilkuilun takia. Jos koulu kerran alkaa jo elokuun alussa, haluan vältellä edes sen ajattelemista mahdollisimman pitkään.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Viikon toistaiseksi paras

Tämä viikko on ollut huono. Ei minulle, mutta blogille. Aamuvuoroviikko on painanut silmiä kiinni koko viikon ja Jarkon sisko on ollut meillä lomailemassa muutaman päivän. Siihen se viikko katosikin kaikkeen kesäpuuhailuun ja Turun parhaiden puolien esittelyyn, ja sain ilokseni tuntea vieroitusoireita blogin jäämisestä vähälle huomiolle. Minulla oli ikävä kirjoittamista, mikä on mahtavaa, koska viime kesänä blogi hyytyi kesän luomaan ajanpuutteeseen, mutta erityisesti oksennusrefleksiin, jonka ajatus näppiksen ääreen palaamisesta sai aikaan. Enkä ihmettele. Viime kesänä minulla ei ollut ainuttakaan lukijaa, Krista_llia oli ruma ja täysin vailla suuntaa. Nyt vuosi myöhemmin minulla on ennen kaikkea sisällöllisesti ja vähän ulkoisestikin itseni oloinen blogi, jota plussana vieläpä lukee muutama ihminen. Olen onnellinen ja kirjoitusintoni on huipussaan, joten asiaan.


Turku kiillotti kultaista kiiltokuvaolemustaan silmissäni entisestään taas tällä viikolla. Olen Järvi-Suomen tyttö ja suolainen merivesi on liittynyt elämääni ainoastaan muutamien viikkojen ajan ulkomaanreissuilla. En siis voi hehkuttaa palvovani merta ja rakastavani aaltojen kohinaa, mutta Kallaveden rannan asukkina voin sentään laaja-alaisemmin vannoa rakastavani vettä. On uskomatonta voida asua kaupungissa, jossa kävely- tai ainakin pienen pyörämatkan päässä pääsee uimaan ja katselemaan rantaa, veneitä ja hiekkaa. Tänä kesänä olen kuitenkin saanut enemmän kuin vain ihmetellä merta. Muutama viikko sitten mökkeilimme koulukaverini mökillä Paraisilla ja otimme veneellä hurjaa kyytiä kilpaa ruotsinlaivojen kanssa sinisen meren pinnalla, ja tällä viikolla työnsin pyllyni kajakkiin ja lähdin valloittamaan merta omin voimin vailla hevosvoimia.


Aivan sattumalta kaksi koulukaveriani sattuivat huutelemaan melomisen perään facebookissa juuri tällä uskomattomalla helleviikolla, kun meidän piti keksiä jotain jännää Turku-tekemistä itsellemme ja vieraallemme. Olisiko mitään kellua merenpinnan tasolla ilta-auringon hehkuessa taivaalla ja katsella rannalla merimursujen lailla lötköttäviä turkulaisia? Voin sanoa, että oli. Huh huh. Oli uskomattoman hauskaa, vaikka mattimyöhäsinä, raskaan työn raatajina ehdimme meloa vain tunnin ennen kajakkivuokraamon sulkemisaikaa. Uittamon uimarannan vieressä majaansa pitävät Saaristomeren melojat vuokraavat kajakkeja ja opettavat melomisen perussalat meille tavan tumpeloille hintaan 10e/2h + lisätunnit 2e/h. Opiskelija pääsee vieläkin halvemmalla 8e/2h ja hintaan sisältyy kaikki: paatti, kelluntaliivit, mela ja opastus. Minä ja Jarkko ainakin ihastuimme täysin jo tunnin aikana, siskon kanta jäi hiukan epäselväksi. Aivan varmaa on kuitenkin, että me tulemme kellumaan suolaisen lätäkön päällä vielä tulevaisuudessakin oikein ajan kanssa vailla kiireitä.

                               

                               

Ennen melomista ehdimme ottaa lähikontaktia mereen jo ihan perinteisen uimisenkin muodossa. Aikaisempien merikokemusteni perusteella (= Paraisilla minut heitettiin laiturilta veteen) pidin merta kiusoittelevan lämpimän näköisenä jääpala-altaana, joka ei kerta kaikkiaaan ehdi lämmetä Suomen lyhyen kesän aikana. Olin väärässä, onneksi. Merivesi oli aivan yhtä lämmintä kuin järvivesikin helleviikon jälkeen, joskin aivan eri väristä. Yhtä lailla täysin miellyttävän uitavaa :)

                              

                              

Ps. Suosittelen rannekellon mukaan ottamista tai varustautumista vesitiivillä puhelinpussukalla, koska paluuaika on ilmoitettava etukäteen, joten ajantajua ei kärsi menettää. Aina on riski, että potski kippaa ympäri ja ainakin minä loiskutin melan kanssa heiluessani jatkuvasti vettä syliini, joten monen sadan euron iphone saattaa olla vaarassa laineilla keikkuessa.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kuukausi

Minusta tulee yksineläjä tasan kuukauden päästä. Elokuun 19. poikaystäväni loikkaa lentokoneeseen, joka singauttaa hänet aivan toiselle puolelle tätä palleroa. Joulukuun loppupuolelle asti asutan 46 neliötämme aivan yksin, nukun 160 senttisessä sängyssämme aivan yksin, teen ruuan joka päivä aivan yksin ja katson Salkkarit aivan yksin. Jarkko tulee kyllä olemaan niin pihalla juonenkäänteistä joulukuun lopussa..

                          

Olen ottanut vaihdon vastaan nauraen. Ei minua hermostuta tai pelota. Minulla ei ole promillenkaan vertaa pelkoa, että 4kk eroa kaataisi meitä yhtään mihinkään, niin ei vain käy. Käytännön puolta olen enemmänkin jännännyt, jos nyt mitään. Kukaan ei olekaan pelastamassa minua, jos unohdan avaimet kotiin. Kenelle soitan baarista kotiin lähtiessä, että olen tulossa, soita poliisit, jos en vartin sisään ole kotona. Kenen suuntaan käännyn yöllä, jos olen nähnyt pahaa unta? Ketä pyydän piirtelemään selkään sormenpäällä, jos joku asia kiukuttaa?

                            

Noitakaan asioita en ole tosissani miettinyt aikaisemmin uhkina, mutta tänään keskellä Cubusta se iski: Tulevat neljä kuukautta tulen aina palaamaan kaupungilta ja koulusta tyhjään kotiin. Kukaan ei todellakaan odota minua enkä minä saa odottaa ketään kotiin. Tuntui tyhjältä ja ensimmäistä kertaa vaihto hirvitti minua itseni takia. Miten minä pärjään? Kaverit ovat ympärillä naureskelleet, että nyt tekin joudutte etäsuhteeseen ja minä olen naureskellut lujempaa takaisin, että no näinpä on. Olen tähän asti nähnyt Jarkon 4kk poissaolon vain jännänä kokemuksena, ja nään sen edelleen niin, mutta tänään riemunkirjava mielikuvani sai ensimmäistä kertaa harmaita sävyjä niskaansa. Ja aivan tyhjästä keskellä vaatekauppaa! Vaihto todella tarkoittaa, että minun on elettävä yksin myös ne ikävät päivät, jolloin kaikki kiukuttaa, ruoka epäonnistuu, koulujutut painavat niskaan, harkkatyö on mennyt huonosti ja ulkonakin sataa räntää. Kukaan ei noina päivinä halaa minua ja sano, että kyllä se siitä. Tottakai ystävillä saa paikattua paljon yksinelon miinuspuolia, mutta ei se ole täysin sama kuin poikaystävä. Eihän ihmiset muuten seurustelisi. Menetän Jarkon lähtiessä sekä parhaan ystäväni että pusukaverini yli neljäksi kuukaudeksi, saa kai sen vuoksi vähän tunteakin ikäviä fiiliksiä niiden hyvien lisäksi.

                             

Jottei menisi aivan masisteluksi, (koska en edes ole lainkaan synkeänä, ensimmäistä kertaa vain todella oivalsin nuo asiat tänään), täytyy onneksi todeta, etten ole ikinä kadonnut mihinkään baarimatkalla tai edes hävittänyt avaimiani.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Gdansk

Koska olen onnekas nainen, elän ihanan miehen kanssa, joka tykkää yllättää tai ainakin kostaa minun tekemäni yllätykset vastayllätyksinä. Ehei, en saanut kukkakimppua, Fazerin sinistä, kynttiläillallista tai edes jalkahierontaa. Tuon kaiken ihanuuden sijaan minun lentopelkoinen takamukseni köytettiin pinkkiin lentokoneeseen ja raahattiin ilmateitse Puolaan, mikä tietysti oli kaikista edellämainituista kirkkaasti ihaninta <3 Kävimme minilomallamme Gdanskissa jo äitienpäivän aikaan toukokuussa, mutta koska olen ollut öhöm kiireinen tenttien, töiden ja sosiaalisen elämäni kanssa (eli ollut liian laiska valikoimaan sopivia kuvia) postaaminen on venynyt ja vähän unohtunutkin. Pari kertaa Jarkkokin on ehtinyt kyselemään, että meinasitko kirjoittaa ollenkaan. Auts. Tottakai aion ja kirjoitankin. Nyt.

                          

Lentomme oli tarkoitus ponnata Turun turvalliselta maaperältä ilmaan äitienpäivän aamuna vähän yli yhdeksänjoten pakkasimme kimpsumme ja kampsumme pieniin käsimatkatavarareppuihimme jo edellisenä iltana, että aamun loikkaaminen bussiin sujuisi mahdollisimman vähällä paniikilla. Aamulla minulle kumottiin rentouttava shotti naamaan ja matka kohti Turun lentokentän legendaarista terminaali 2:sta saattoi alkaa. Legendaarinen siksi, että jokainen Turku-Gdansk välin seikkailuista kertova teksti, jonka netistä etukäteen luin, alkoi naureskelulla terminaali kakkosen maaseutumaisemaa henkivälle ulkonäölle. Kyseessä on siis ihan oikeasti vanha navettarakennus, joka on rempattu pikkuiseksi yhden lentoyhtiön käyttämäksi hallimaiseksi terminaaliksi. Siistiksi, mutta yksinkertaisen karuksi.
  Kiitoradalle astuessa jouduin hihkaisemaan ilosta: koneemme on pinkki! Lentopelkoista sieluani rauhoitti ajatus kuolemasta kauniissa koneessa ruosteisen potkurikoneen sijaan ja toisaalta huoliteltu ulkonäkö lisäsi turvallisuudentunnetta. Menomatkan Gdanskiin saimme matkustaa todella väljästi, vaikka halpalennolla Puolaan suuntasimmekin. Wizzairin lennoilla paikkoja ei oltu etukäteen määrätty vaan jokainen sai parkkeerata pyllynsä mihinpäin konetta vain halusi. Saimme Jarkon kanssa istua puolitoista tuntisen matkan kahdestaan rivillämme aivan siiven juuressa. Muutenkaan minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa lennoistamme kumpaankaan suuntaan: lensimme ajallamme, tasaisesti, henkilökunta oli ystävällista ja koneet siistejä ja mikä parasta, söpöjä!



                                  

Gdanskin päässä putosimme sateiseen mutta lämpimään aamuun paikallista aikaa puoli kymmenen maissa. Jarkko oli lentoja varatessaan valinnut lisäpalveluna lentokenttäkuljetuksen lentoaseman ja Gdanskin välillä, joten haahuilimme hetken lentokentän pihalla kuin mitkäkin aurinkomatkaturistit oikeaa pysäkkiä etsien. Auton löytymisen jälkeen kuljetukselle iso plussa! Meidät ja muutama muu turisti pakattiin siistiin tila-autoon ja hurautimme noin vartin matkan pitkin moottoritietä keskustaan. Ilman varattua kuljetusta olisimme varmaan loikanneet taksiin, mikä olisi todennäköisesti raastanut budjettimatkaajan kukkaroa etukäteen varattua kuljetusta enemmän. Kuljetus oli varausta tehdessä maksanut 8 euroa per nenä, joten pienellä jakolaskulla saadaan hinnaksi neljä euroa per nokka per suunta. Ei paha.


                               

Keskustassa kuskimme kippasi meidät kaupungin korkeimman hotellin juureen ja toivotti hyvää lomaa. Alkoi tyhjyys. Minne suuntaan mentäisiin? Missä on mitäkin? ????? Otimme suunnan tuntemattomaan ja löysimme itsemme kaikissa matkaoppaissakin mainitun Gdanskin uusimman kauppakeskuksen Madisonin oven edestä. Madison on siisti, uusi ja hieno. Kannattaa käydä, jos moderni shoppailu vaatekauppoineen ja kahvilataukoineen kiinnostaa. Meitä kiinnosti ja maanantaina kävimmekin kaluamassa Madden läpi menestyksekkäästi: minulle hame ja paita, Jarkolle aurinkolasit ja t-paita. Hintataso vaikutti minusta melko samalta kuin Suomessakin perushenkkamaukalla, paitani maksoi kympin, Jarkon lasit vitosen. Me emme tosin luuhanneet kauppoja kovin tarkkaan, joten ehkä superedullisia kauppojakin löytyy. Madisonin lisäksi emme alkuun löytäneet muita moderneja kauppoja, mikä hiukan hämmensi meitä. Aivan maanantai-iltana kuitenkin eksyimme perusreiteiltämme ja löysimme toisen kauppakeskittymän ja suuren elokuvateatterin, kun lähdimme kulkemaan Madisonilta kohti rautatieasemaa. Onneksi suurin shoppailuinto oli jo laantunut, joten ei harmittanut, että suurin osa kaupoista oli jo sulkenut ovensa, kun löysimme tiemme niiden luokse. Paikkasimme syvää suruamme käymällä tutustumassa KFC:hen ja... pettymällä lisää. En ymmärrä millainen kura voi menestyä maailmanlaajuisesti ja saada noin suuren maineen, että minäkin nuori nainen Suomen Turusta tiedän puljun! Yök.


Eniten aikaa loman aikana vietimme varmasti vanhassa kaupungissa. Haahulimme vain katuja ees taas, ihmettelimme nättejä taloja ja oppaiden perässä juoksevia turisteja, joita muuten oli paljon. Jos alkoi jalkoja uuvuttaa, pysähdyimme seuraavaan kivannäköiseen kahvilaan tai baariin ja nappasimme yhdet. Jarkko-raukan alkoholilakko tosin rullasi reissun aikaan edelleen, joten vain minä pääsin nauttimaan Puolan häkellyttävän edullisesta alkoholihintatasosta. Iso olut irtosi kahdella eurolla ja hienommat drinkitkin todella tyylikkäässä drinkkibaarissa vitosella. Puolassa pelataan zloteilla, joiden arvo euroissa on hinta jaettuna neljällä, joten iso olut pyöri 8-9 zlotin kieppeillä. Ensimmäinen iso hintashotti iski halon lailla heti saapumispäivänä, kun nälän kuristaessa masua, stoppasimme kivannäköiseen ravintolaan vanhassa kaupungissa. Minä nautiskelin kanttarellipastan ja oluen, Jarkko lohi-pinaattipastan ja alkoholittoman oluen. Hintaa kertyi minulle 7 euroa, Jarkolle 9. Suomalainen sielu kehräsi tyytyväisenä, mutta hämmentyneenä: miten ruoka voi olla näin edullista? Tuo ravintola on Madisonin lähellä sijaitsevan pikakebulan Kebab-Starin lisäksi ainut paikka, jota osaan todella suositella. Aivan ihana miljöö, todella mukava henkiökunta ja hyvää ruokaa. Hauskinta tässä suosituksessa tietysti on, että en todellakaan muista paikan nimeä, mutta muistan sen olleen viiniravintola aivan kaupungin suurimman kirkon vieressä. Ravintola päätti oman pikkukujansa ja vieressä nökötti valtavan kirkon sivuseinä. Vanhan kaupungin ohella vaeltelimme paljon myös jokirannassa. Turkulainen tuntee näköjään olonsa turvalliseksi, kun näkee likaista vettä :D 

                                 

Puola on katollinen maa ja Gdansk sijaitsee Puolassa. Yhtälön lopputulos on: Gdanskissa on paljon kirkkoja. Pienen tuntuisessa kaupungissa nököttää varmaan viisi jyhkeää kivikirkkoa, joista yksi sattuu olemaan maailman suurin tiilirakennus. Kävimme haahuilemassa jokaisessa vastaan tulevassa kirkossa, mutta jännittävin oli juuri tuo suurin, koska yksi sen torneista oli pientä maksua vastaan avoinna yleisölle. Meidän tapauksessa maksu oli todella pienenpieni, koska opiskelijakortilla hintaa tornivisiitille taisi jäädä 2zl eli noin 50 senttiä. Vaikka maisemat eivät jostain syystä kiinnostaisikaan suosittelen tornia ihan vain kiipeämisen takia. Kapeassa kierreportaikossa nousevat ja laskevat pikkuiset rappuset saivat pään pyörryksiin ja pienen jännityksen päälle, että kestääkö tämä tönö varmasti kasassa meidän visiitin ajan.


                               


Hotellimme oli melkoinen UG-ratkaisu. Se sijaitsi kolmisen kilometriä keskustasta omakotitaloalueella, suuren mäen päällä. Willa Isabellimme näytti aivan pieneltä Disney-linnalta torneineen vuoren huipulla ja vesisateessa eksymisen jälkeen se oli kaunein näky, jonka pystyimme väsyneillä silmillämme näkemään. Hotelli oli todella pieni ja herttainen. Huoneemme oli sisustettu mummomaisin kukkakuvioin, mutta se oli kaikinpuolin siisti ja puhdas, joten tätikuosit kesti hymyillen. Näköalat olisivat naapurihuoneesta olleet meidän lukaalia mehevämmät, mutta toki naapuritalon takapihakin oli ihan jännittävä. Aamupala oli syötävää (ei Suomen hotellien tasoa), vaikka kahvi ei ollutkaan juotavaa, joten aamu lähti vaivattomasti käyntiin hotellilla. Toista aamupalaa ennen ehtineet nauttiakaan, koska paluulentomme lähti todella aikaisin aamulla. Vaikka hotelli sijaitsi vähän kauempana Gdanskin ytimestä, tuntui todella turvalliselta liikkua ympäriinsä keskellä yötäkin, yksin olisi ollut tekemätön paikka, mutta kaksin käveli mielellään.

                              

Nyt on Gdanskia niin rutkasti, että huh huh. Meni varmaan kolme-neljä tuntia kirjoittaa, enkä enää ihmettele, miksi olin tätä lykännyt. Aivan liikaa ajattelemista :D

Eli siis tiivistetysti:

Missä: Gdansk, Puola
Milloin: 11.-13.5.2014
Hotelli: Willa Isabel Royal Residence, 2 yötä 80e
Lennot: Wizzair Turusta, menopaluu kahdelta 120e sis. lentokenttäkuljetuksen

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Fetusvuoden kirjat Turussa

Yksi virstanpylväs blogielämässäni saavutetaan tasan juuri nyt: kirjoitan elämäni ensimmäistä toivepostausta! Kiitokset anonyymille ehdotuksesta, yritän nyt parhaani mukaan vastata kysyntään.

Postasin viime viikolla lääkiksen ykkösvuoden hintalapusta, mikä nyt jälkikäteen tarkasteltuna upposi yleisöön kuin kuuma veitsi voihin ainakin noin lukumäärien perusteella. Hmmmm mystistä, mikähän lie syy? ;) Täytyy tähän myös hihitellä, että viime viikkoina Krista_lliin on eksytty hakusanoilla "lääketiede kastajaiset", "lääkis 1. vuosi", "eka vuosi lääkiksessä" ja suosikkini hiukan boksin ulkopuolelta "kauppis pukeutuminen". Kuitenkin, vajaan kuukauden päässä odottaa montaa fetusta se himoittu loppuelämän ensimmäinen päivä, kun lääkis kirjaimellisesti avaa ovensa ja teidät napataan mukaan tähän pieneen pyörivään piiriin. Jo muutenkin raamatun paksuisen hyväksymiskirjeen mukaan lykättiin kirjalista, jossa kovasti uhottiin, että nämä kirjat on löydyttävä elokuun alussa, muuten lätty lätisee. Täytyykö? Lätiseekö? Kannattaako? Mistä? Häh?

Kuten aiemmin kirjoitin, säästelin uhmakkaasti ensimmäisen kurssin kirjojen hommaamista tuutoreiden tapaamiseen, koska aiemmasta kokemuksesta tiesin, ettei pakko hankkia aina olekaan pakko hankkia. Tuutorini pitivät kiinni tiedekunnan kannasta ja hymistelivät vain, että jokainen taplaa tyylillään: osa tykkää tosi paljon lukea kirjoja, osa ei osta yhtäkään. Oma tyyli on vain löydettävä. Kummasti kyllä halusivat omista ykköskurssin kirjoistaan eroon, mutta epävarmana fetuksena en osannut lukea merkkejä... Siispä suuntasin facebookkiin kirjakaupoille.
Ennen kuin siirryn varsinaiseen kirjojen arvosteluosuuteen vapautan itseni kaikesta vastuusta ja huomautan, että minä opiskelin ensimmäisen vuoden huonosti ja edessä on hurja tekniikkaremontti, kun kakkosvuosi alkaa juurikin vajaan kuukauden päästä. Kokemukseni kirjoista ovat siis pintapuolisia ja parhaat oppimistulokset varmasti saa kirjojen ja luentojen kombinaatiosta oman opiskelutyylin etsimällä.

Solubiologia=SKB, C1/D1 (= yleisen ja hampaan ykköslukukausi), kolme kirjaa:

- ECB (Essential Cell Biology)
     + Helppoa tiede-englantia, jota ymmärtää lukiotiedoilla tai ainakin aihetta käsitelleen luennon jälkeen.
     + Helppo löytää käytettynä, koska lähes kaikki haluavat kirjasta eroon.
     + Hyviä kuvia ja kuvatekstejä, ihanan värikäs kirja.
     - Luennolla 5 minuutissa käsiteltyä asiaa pyöritellään kirjassa parikymmentä sivua.
     - Kaverini luki tenttiin kirjan ja sai hylsyn. Minä luin paniikissa luentodioja ja sain kakkosen. Hmmm....
     - Paksu, täytyy aloittaa ajoissa (kuten tietysti aina....)

- Perinnöllisyyslääketiede
    + Suomenkielinen.
    + Paljon sairausesimerkkejä.
    + Havainnollisia kuvia.
    + Kuvia potilaista.
    + Osittain hyvin ymmärrettävissä lukiotaidoilla.
    + Helppo löytää käytettynä, mahdollisesti ihan kirjastosta tai netistä Duodecimim Oppiportista.
    - Perinnöllisyyslääketiede vain pieni palanen kurssia.
    - Osa tekstistä menee täysin yli hilseen, vaikka olevinaan luen kirjaa suomeksi.
    - Kirjassa liikaa tietoa suhteessa kurssin laajuuteen.

- Wheater's Functional Histology
     + Tulevaisuuden kannalta näppärä, koska histologiapuuroa riittää ihmeteltäväksi.
     + Löytyi hyvin käytettynä.
     + Oli hyvä apu harkkatöihin valmistautuessa, mikroskooppiharkoissa ja yhdessä paritehtävässä.
     + Tentti tulee sisältämään mikroskooppinäytteiden tunnistusta.
     - Teksti tuntui vaikealta ymmärtää.
     - Kirjan lukeminen oli hidasta, koska tekstiä ei avattu yhtä selkokielellä kuin ECB:ssä.
     - Kirjan rakenne oli epäselvä.
     - Kuvat ovat optimaalisista tilanteista, todellinen mikroskoopinäkymä harvoin vastaa kuvaa.

Jos nyt olisin fetussaappaissani aloittamassa ykkösvuottani hommaisin ensimmäiseen kurssiin histologian kirjan ja harkitsisin ECB:tä ihan vain tuntuman takia. Pääsisi vähän testaamaan, millaista settiä on luvassa. Perinnöllisyyslääketieteen jättäisin ostamatta ja luottaisin pelkästään luentoihin tai korkeintaan vähän kirjastossa kirjaa vilkuilisin, jos se ihan väkisin vastaan marssisi.


Tuki- ja liikuntaelimistön rakenne ja toiminta=TLRT, C1/D1, kaksi kirjaa

- Clinically Oriented Anatomy (leikkisästi vain Moore kirjoittajan mukaan)
   + Tentin raamattu. Ristiriitatilanteessa Mooressa lukenut tieto pätee.
   + Käytännön sairaus- ja loukkausesimerkkejä joka aiheesta esim. ranteen murtuma, välilevyn pullistuma.
   + Kattava anatomian oppikirja. Haaveilen, että voin hyödyntää tulevaisuudessakin.
   + Kurssin vastuuopettajan suosikki.
   + Paljon kuvia.
   - Vaikea löytää käytettynä, koska aiemmin ollut eri kirja käytössä. Nyt asia tietysti voi olla toisin, riippuen miten hanakasti meidän kurssimme haluaa mooreistaan luopua.
   - PAKSU! Yli tuhat sivua on melko paljon omaksuttavaa parin kuukauden kurssin aikana.
   - Ei paljon hyödyttänyt tentissä, joka muistutti vahvasti tenttiarkistosta löytyvää.
   - Teksti on todella vaikeaa, asioita ei avata kunnolla ja ymmärtäminen on todella hidasta, mikä yhdessä yllämainitun ajanpuutteen takia tekee elämästä vaikeaa.
   - Anatomiset nimet englanniksi eikä latinaksi.

- Sobotta
   + Klassinen anatomian kuvakirja. Välttämätön.
   + Valtava apu harkkatöihin valmistautuessa ja anatomisia rakenteita opiskellessa.
   + Hyvät kuvat. Ylläri..
   + Ostettavissa kolmen kirjan painoksessa, jos ei halua kantaa paksua yhden kirjan painosta harkkoihin mukaan.
   + Selkeä rakenne ja latinankieliset nimet.
   + Tarvitaan myöhemmin ruumiinavauskurssilla ja kirurgian kurssilla jajaja.....
   - Ostettava lähes aina uutena, koska kukaan ei halua luopua omastaan. Toisaalta kertoo kirjan tarpeellisuudesta.

Oman kokemuksen perusteella ostaisin Sobotan edes muuta harkitsematta, mutta jättäisin Mooren kauppaan. Oli minun kohdallani rahanhukkaa, joskin elätän toiveita, että Moore paljastuu kultakimpaleeksi myöhemmin. Tuskin tapahtuu.


Lääketieteellinen biokemia ja molekyylilääketiede=LBM, C2/D2, yksi kirja

- Biochemistry
    + Helppoa tekstiä ymmärtää, joskin vaikeaa asiaa.
    + Paljon loistavia, tekstiä havainnollistavia kuvia, jollaisia voisin kuvitella piirtäväni omiinkin muistiinpanoihini.
   + Helppo löytää käytettynä, koska kansa haluaa tuon ällökurssin kirjasta ilolla eroon.
   + Luennot ja kirjan kappalejako pelasivat hyvin yhteen.
   + Kappaleet olivat inhimillisen mittaisia.
   + Kirjan loppupuolella kappaleen verran kliinisiä esimerkkejä esim. diabeteksen biokemiallisista mekanismeista ja alkoholin hajoamisesta kehossa
   - Kurssissa on suurimmaksi osaksi hyvät opettajat, joiden luentodiat ovat hyvin kattavat ja ymmärrettävät. Kirjaa ei siis välttämättä tarvitse ymmärtääkseen asiat.

Hämmennyksekseni huomaan kehuvani ikävän kurssin kirjaa, mutta se oli oikeasti hyvä niiltä osin kuin kirjaa luin. Loppujen lopuksi siirryin lukemaan luentodioja ja tein raudanlujat muistiinpanot, joilla läpäisin tentin, mutta kirja ei ollut lainkaan huono. Sain oman vanhan painokseni vitosella, joten ostaisin uudelleenkin.


Ruuansulatus ja ravitsemus=RR, C2/D2, yksi kirja

- Ravitsemustiede
   + En hommannut.
    + Kaverit huhuilivat, että hiukan heikohkot luennot pakattiin näpsäkästi kirjaan.
    + Löytyy kai ihan kirjastosta melko hyvin.
    - Ei tarvita liibalaaba-kurssin maineessa olevan kurssin sisällön omaksumiseen. Luennot riittivät mainiosti ainakin minulle.
    - Olen huono kommentoimaan, koska en tosiaan sivuakaan ole lukenut.

En ostanut tai lukenut, mutta en kadu, koska kurssi ei tosiaan nauti kovin suurta arvostusta ykkösvuoden kurssien joukossa.

Verenkierto, hengitys ja nestetasapaino=VHN, C2/D2, yksi-kaksi kirjaa
 
- Ganong' Review of Medical Physiology
     + Kaverini kehuivat.
     + Luettavissa netissä yliopiston kirjaston kautta.
     - En ostanut tai lukenut.
     - Luentodiolla pääsee pitkälle, mutta fysiologian kirja olisi hyvä omistaa.
     - Kadun, etten perehtynyt kurssin aikana.

- EKG (monia vaihtoehtoja, syventävää tietoa)
     + EKG iso osa kurssia ja syystä, koska todella paljon kertova, mutta silti yksinkertainen tutkimus.
     + Varmasti hyötyä tulevaisuudesta.
     + Iso apu harkkatöihin, seminaaritöihin ja tenttiin.
     + Löyty todnäk helpohkosti kirjastosta, koska ei muistaakseni kurssin virallinen ns. vaadittava oppikirja.
     - Kadun, etten perehtynyt kurssin aikana.

Lähdin VHN:ään vähän soitellen sotaan, koska edellinen RTT-kurssi oli ollut ikäänkuin leikkimistä ja speksi rullasi päällä yhtä aikaa. Selvitin kurssin luentodiojen voimalla, mutta olisin halunnut osata enemmän eikä kirjoista olisi ollut ainakaan haittaa, koska luentodiat olivat välillä yksinään hiukan vaikeita avata. Yrittäisin löytää kirjastosta tai käytettynä.

Endokrinologia=ENDO, C2/D2, yksi kirja

- Endokrinologia
    + Suomenkielinen.
    + Alku tuntui hyvin simppeliltä ymmärtää.
    + Löytyy netistä ilmaiseksi Duodecimin tarjoaman Oppiportti-palvelun kautta, kunhan yliopiston tunnukset löytyvät.
    - Ei vaadittu kurssin ymmärtämiseen.
    - Liian laaja suhteessa parin viikon kurssiin.

Luin kirjaa joitakin kymmeniä sivuja netissä, mutta tentin lähestyessä siirryin luentodioihin ja kaveriopetukseen, mikä siivitti minut kohti menestystä ja yliopistoelämäni ensimmäistä vitosta. Lyhyt kurssi on melko pintapuolinen, joten kannattaa pitää opiskelu samalla tasolla eikä sukeltaa liian syvälle endokrinologian ahh niin kiehtovaan maailmaan.

Huhhuh, hiukan huomaa touhun lähteneen lipsumaan vuoden edetessä. Loppuvuoden osalta kirjahylly hiukan alkuvuotta tyhjempi, mutta ensi vuonna tsempataan :) Tekstistä tuli yllättävän pitkä, mutta toivottavasti kokemuksistani on apua. Huomautan vielä, että nämä ovat todellakin vain minun kokemuksiani, jokainen on velvollinen tekemään omat valintansa kirjojen suhteen. Vinkkinä kuitenkin sanon, että älkää ensimmäisenä hyökätkö kirjakauppaan vaan huudelkaa käytettyjen perään, opetelkaa se oma tapanne lukea ja kuunnelkaa, mitä opettajat ja vanhemmat opiskelijat kursseista kertovat.

Ps. Olen oikolukenut tekstin vain puolella silmällä keskellä yötä. Pahoittelen mahdollisia virheitä ja epäjohdonmukaisuutta.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kun lähtee Stadiin dallaamaan

Olen tänä kesänä viettänyt uskomattoman hyvää kesää. Melkein voisi fiilistellä, että yhtä elämäni parasta kesää, sen verran paljon ja uskomattomia reissuja olen saanut viime viikkojen aikana kokea, vaikka en tälle kesälle lastannut minkäänlaisia odotuksia. Ehkä homma toimiikin niin, että mitä vähemmän suunnittelee ja odottaa, sitä enemmän yllättäen saa. Toisaalta olen varma, että ensi kesän reili antaa hurjasti, vaikka sitä etukäteen hypetän ja odotankin, mutta ehkä tuollainen reissu menee niin spesiaalikeissiksi, ettei sitä lasketa. Arkipäivät töissä olen vipeltänyt koko kesän ajan vain viikonloppuja varten, mutta yllättävän vauhdikkaasti ma-pe on viikko kerrallaan livahtanut ohi, onneksi.

Viime viikonloppuna valtasimme Helsingin, mutta upean kesäviikonlopun reissusta teki kokoonpano. Saimme yhdellä nopeasti heitetyllä facebook-kommentilla koottua kasaan samaan osoitteeseen koko viikonlopuksi kahdeksan henkeä neljästä eri kaupungista. Olin valtavan tyytyväinen. Yhtä isolla lössillä olemme viimeksi viettäneet yhteisen viikonlopun kesällä 2012 Kuopion Luhastensalossa. Meidän team Turkumme hyppäsi Onnibussiin klo 17, team Tampere vähän meidän jälkeemme, team Helsinki vapautui töistä yhdeksältä ja kaukaisin team Kuopio hurautti 402 kilometrin matkan Helsinkiin sillä vauhdilla, että jammailivat jo juhlafiiliksissä vieraskotimme pihalla, kun saavuimme ennen kymmentä. 

                             

Helsinki kiillotti positiivisen suuntaan kallistumaisillaan olevaa mielikuvaani entisestään. Todennäköisesti seuralla, viinillä, auringolla ja kesällä oli vahvasti tekemistä positiivisten vibojen synnyssä, mutta tykkäsin silti taas astetta enemmän pääkaupungistamme. Olimme etukäteen facebookissa listanneet potentiaalisia tekemisiä viikonloppumme varrelle ja melko monta toteutimmekin:

- Kesämarkkinat Suvilahdessa
- Suomenlinna
- VIIINTÄ!
- BurgerKing
- Mitä vaan kunhan kaljaa


Tuli huomattua myös, että noin suuren ihmisjoukon liikuttelu pitkin kaupunkia on hidasta. Milloin kahdella on pissihätä, yhdellä nälkä, kolmella jano ja samaan aikaan kuitenkin kaikilla halu päästä mahdollisimman pian istuskelemaan piknik-henkisesti paikoilleen. Matkamme Suvilahdesta Suomenlinnaan kesti varmaan kolme tuntia, koska välillä täytyi palata metrolla takapakkia etsiskelemään kadottamaani piknik-vilttiä (ei löytynyt), käydä syömässä (BurgerKing check!), käydä Alkossa (2 kertaa), käydä pissillä (mitkä jonot!), katsella katutaiteilijaa, ihmetellä mielenosoitusta ja odottaa yhtä kaveria. Onneksi lopputulos oli kaiken tuskan ja vaivan väärti. Suomenlinna <3 Vaikkakin koin alkuun maatajärisyttävän järkytyksen: Suomenlinnassa ei ole linnaa! Olen viime lauantaihin asti uskonut, että siellä on oikeasti linna ja olen monta kertaa haaveillut, että voi miten kiva olisikaan käydä Suomenlinnassa. No nyt olen käynyt Suomenlinnassa, mutta en LINNASSA. Sitä hämmennyksen määrää, kun lautta lipuu kohti laituria enkä näe linnaa missään... Ei täällä ole mitään linnaa, on vaan noita muureja. Noh, onneksi Suomenlinna oli todella hyvä matkakohde linnan puuttesta huolimatta. Saarella voisi huoletta hiimailla vaikka koko päivän merta ja muureja ihmetellen, mutta koska me olimme pööpöilleet jo puoli päivää Sörnäisten ja Kauppatorin väliä, tyydyimme nauttimaan vain piknikistä kallioilla.


                              



                         

Seuraa paljon kuvia, koska on vaikeaa kuvailla sanoin, miten iloisia ja onnellisia ihmisiä koko seurueemme oli täynnä. Ystävät <3





                              


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kohti auringonlaskua ja sen yli

Ruusuinen cruiseritestaukseni sai niskaansa rekkalastillisen hyytävää vettä, kun heti ostopäivänä työpäivän jälkeen rymäytin itseni kumoon kotipihan hirviöasfaltilla. Yli viikon verran katselin seinää vasten nojailevaa lautaa ujosti, pohtien yhteisen tulevaisuutemme suuntaa. Rehellisesti sanoen en tuntenut pienintäkään himoa hypätä minua potkaisseen laudan päälle ottamaan turpaan uudestaan. Mutta toisaalta.... näin edelleen mielessäni ruskettuneen itseni puikkelehtimassa laudan päällä kateellisen väkijoukon hurratessa. Pari päivää sitten Jarkon liuetessa bänditreeneihin nappasin sen suurempia ajattelematta härkää sarvista. Haen kaupasta unohtamani muffinsivuoat lautaillen. Helppo homma. Pikkuinen paholaiseni oli ilmeisesti myös pohtinut tulevaisuuttamme ja todennut, että on valmis tekemään töitä suhteemme eteen. Kauppareissun ajan cruiseri liidätti minua kuin kukkaa kämmenellä, joskin vauhtia oli todennäköisesti vähemmän kuin kävellessä.

Pienen taisteluvoiton humalluttamana uskalsin ehdottaa Jarkolle pientä iltarullausta, jos vain löytäisimme hyvän asfaltin, koska pikkuinen lautani, ja minä sen päällä, on ongelmissa heti, jos asfaltissa on yhtään isompia möykkyjä. Pyörällä huristaessa asfalttilaatuja ei tule huomioitua millään tapaa, mutta laudalla jokainen epätasaisuus tärisyttää jalkoja shakerin lailla, mikä vaikeuttaa jo ennestaan haparoivaa liukumista ennestään. Siispä kauhusta jäykkänä kohti tasaisia asfaltteja ilta-auringon maalatessa maisemaa oranssiksi.


Menestys.
Yksi sana ja siinä kaikki. Lauta hillitsi itsensä allani, minun jalkapohjani nuolivat sen muovista pintaa hyväillen ja asfalttia jäi taakse metri toisensa jälkeen. Minä todella longboardailin! En vain testaillut, miltä lauta tuntuu, vaan oikeasti heitin 50 minuutin lenkin rullaillen. Hetkittäin tunsin itseni jopa itsevarmaksi cruiserini selässä. Siirrän painoani vähän tuonne..... ja lauta kääntyy juuri sinne minne haluankin! Enimmäkseen tietysti kiittelin hyvää tuuria, tasaista asfalttia ja hidasta vauhtia, mutta yhtä kaikki minä lautailin.


                              

Oma lautani oli minulle armollinen, mutta Jarkon jättiläinen sen sijaan pääsi yllättämään, kun reissun lopussa halusin kokeilla, miten erilaiselta täysikokoinen lonkkari tuntuukaan pikkucruiseriin verrattuna. Joku voisi tuhahdella, että pysy sinä aloittelija vain lestissäsi, mutta kun hetken taitohuuma kihahti nuppiin, oli pakko päästä vertaamaan. Loikka laudalle, pikkupolkaisu vauhtia, painonsiirto ja muksis. Olkapää venyi yliasentoon ja kyynärpää raapi asfaltin karkeaa pintaa, mutta tällä kertaa kaaduin sentään hallitusti enkä säikähtänyt itkuun asti töppäystäni.

                                 

torstai 10. heinäkuuta 2014

Hyllyllinen kuolemaa

Anssi Kelasta se lähti. Puistossa ilta viileni sen verran mukaansatempaavasti, että seuraavana jouluaattona pikku-Krista kuori paketista Philipsin CD-soittimen ja elämänsä ihkaensimmäisen CD-levyn, Anssi Kelan Nummelan. Molempien kuvittelin olevan jo haudan partaalla sinä päivänä, kun omillani asun, mutta olin väärässä. Juuri äsken vietin keittiössä kaksi tuntia hiukan pätkivää Philipsiä kuunnellen ja Nummelakin on tämän vuoden puolella pyörähdellyt soittimessa. Hämmennyksekseni osasin edelleen lähes kaikki biisit ulkoa. Ihmismieli ja -muisti jaksavat hämmästyttää päivästä toiseen.

Nummela oli lojunut poltettujen Tiktakkien, Britneyn ja The Rasmuksen seurana jo monen monta vuotta lukkojen takana laatikossani. Kunnes muutin omilleni. Oikeastaan kävi juuri päinvastaisesti, mitä olin kuvitellut, koska cd-levyilleni muutto oli juhlapäivä, joka vapautti ne ihmisten ilmoille pimeiden kaappien uumenista, ehkä jopa mestauslavalta, jonne suunta olisi voinut seuraavaksi olla. Tämä levyjen vapahtaja oli tietysti muuttoseurani, jolle levyt olivat jo pitkään olleet henki ja elämä. Jos olisin pakannut laatikkoni ja lähtenyt valloittamaan tätä palloa itsekseni, Nummelan ja kumppaneiden kohtalo olisi todennäköisesti ollut paljon surullisempi, joten kohottakaamme kiitoksemme Jarkon suuntaan.

                         

Nyt kuolema majailee olohuoneessamme paraatipaikalla pimeiden laatikoiden sijaan. Kuolema? Väitän, että cd-levyt ovat kuoleva konsepti, joka muuttuu tulevaisuudessa hipstereiden harrastukseksi samalla tavalla kuin vinyyleillekin on käynyt. Aiemmin en tätä edes miettinyt, pidin olohuoneen huippupaikalla esillä olevaa kokoelmaamme aivan normaalina, mutta viime viikoilla radiossa käydyt keskustelut herättivät minut. Levyjä myydään koko ajan vähemmän, spotify valtaa maailmaa ja levykaupat kaatuilevat. Cd-levyt tekevät hidasta kuolemaa samalla, kun minä olen aivopeseytynyt takaisin levyjen ostelun pariin. Olohuoneemme kaksi ikean hyllyä kannattelevat yhteensä 193 levyä, joista 24 kuuluu ns. minun omistukseeni. Prosentteina tämä on huikeat 12,4 kaikista levyistämme ja prosenttiosuus on tällä hetkellä varmasti korkeampi kuin seurustelumme alkuvaiheessa, jolloin minun nimiini kuului suurin piirtein vain muutama Pmmp ja Anssi Kela. Olen siis alkanut hamstrata toivottomia tapauksia nurkkiini. Miksi nainen, miksi?

                         

Jarkko on saanut taottua päähäni levyjen tunnearvon. Vanhat levyt ovat muisto hetkistä ja elämänvaiheista, joita olen käynyt läpi ahh niin pitkän elämäni aikana ja tuntuu läheisemmältä todella omistaa levy hyllyssä kuin soittaa sitä miljoonien biisien seasta spotifysta. Muisto tulee lähemmäs, vaikka materialismi kuinka tätä maailmaa tuhoaakin. Hihkuin riemusta joitakin kuukausia sitten, kun löysin Levykauppa X:n käytettyjen levyjen hyllystä Pmmp:n Kovemmat kädet. Kuuntelimme siskoni kanssa tuota levyä uudestaan ja uudestaan yhtenä kesänä takapihalla makoillessamme. Muistan, kuinka kirosanojen kohdalla minun täytyi jättää paha sana laulamatta tai siskoni mulkaisi murhaavasti ja miten aina viritimme uskollisesti yhä palvelevan cd-soittimen takapihalle jatkojohdolla. Olavi Uusivirtaa muistan kuunnelleeni huoneessani kynttilänvalossa ja miettineeni teiniaivoissani, kuinka hunajaisen ihana ääni Olavilla onkaan. Suomihiphoppia vol 1 tuo mieleen Mikkelin ystäväni, jonka kanssa ala-asteikäisinä rallattelimme yhden kesän räppiä mökin ullakolla niin, että muistan yhä levyn kovimmat hitit ulkoa.

Levyt tuovat mieleen pienenpieniä hetkiä, joita en muuten muistaisi, joten vaikka yhä syvenevä kalman haju hiipiikin olohuoneeseemme, olen levyistäni ylpeä. En todellakaan ole keräilijä, mutta nappaan mielelläni alesta talteen ne, jotka herättävät muistoja.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Paljoks maksaa?

Muistan sen valtavan, sädekehän lailla hehkuvan ylpeyden, joka minusta säteili keväällä 2011 kirjakaupassa, kun otin ensimmäisiä askeleita kohti lääkäriyttä. Lukiokirjat on niin junnuille, mä luen sentään Galenosta. Kai toi myyjäkin nyt huomaa, että mä ostan Galenoksen? Kyllähän se nyt tietää, mitä se meinaa. Mä olen aikuinen ja tää aikuinen tulee isona olemaan lääkäri. Kaiken tämän itseni kehumisen ja ylpeyden rinnalla kuitenkin teinikukkaroni kauhistui, koska lääkäriydellä oli hintansa, ja se hinta oli tarkalleen 104,95 euroa. Jos pääsykoekirja maksaa yli satasen, mitä maksaakaan kuusi vuotta lääkärikoulua? Tuon ensimmäisen kosketuksen lääkiskirjoihin onneksi pelasti isäpuoleni ja pääsin teinilompakko pullollaan hautautumaan Gallen kainaloon sohvannurkkaan.

Onnistuin kaksi ensimmäistä yliopistovuottani välttelemään kalliiden luonnontieteen superkirjojen ostamista ilman suurempia ongelmia. Luentodioja lukemalla ne tentit läpäistiin sielläkin, mutta erona lääkikseen oli puhdas kiinnostuksen puute. Miksi maksaisin lähemmäs sata euroa kirjasta, joka ei pidä sisällään tulevaisuuttani kiinnostavaa tietoa? Kirjat jäivät kauppaan ja minä rämmin kurssit läpi muilla keinoin. Viime syksynä kaikki sitten muuttui, kun unelmasta tulikin totta ja kiinnostus opiskelemaani alaan oli varma. Ostanko minä kirjoja? Kuinka tämä touhu toimii? Fysiikalla ja biologialla kummassakin ensimmäinen vuosi palvottiin ainoastaan yhtä kirjaa, mutta mitenkäs lääkiksessä, kun jo hyväksymiskirjeen mukana tyrkättiin kouraan kirjalista, jossa mainitut kirjat on löydyttävä, kun kurssi alkaa?


Ajattelin, että tuskin ne minua nyt ulos heittää, vaikka kirjoja ei heti kärkeen olisikaan, joten päätin odottaa koulun alkua ja tuutoreiden kokemuksia kirjojen hyödyllisyydestä. Tuutorimme ottivat kuitenkin poliitikon linjan ja totesivat, että osa tykkää lukea kirjoja, osa ei. Oma tyyli on vain löydettävä. Loppujen lopuksi hyllyssäni seisoo kaikki kolme ekan kurssin kirjalistassa mainittua kirjaa, mutta yhtäkään en onneksi ostanut uutena. Onneksi, koska minun kohdallani kirjat olivat yhtä hyödyllisiä kuin pilkkihaalari viime päivinä, ne eivät vain sopineet minulle. Vihasin ja vihaan edelleen englanninkielistä tiedetekstiä, joten suurimmalla osalla ekana vuonna ostamiani kirjoja voisi lämmittää vaikka saunaa, niin paljon niitä tuli luettua. En ole kuitenkaan luopunut toivosta vaan ylpeydellä sillon tällöin vilkuilen makuuhuoneen kirjahyllyssä komeilevia kirjojani ja unelmoin päivästä, jolloin olen tarpeeksi viisas ja reipas kahlatakseni ne läpi. Ja ainakin tiedän, minkä osa-alueen kirjoja omistan, joten hädän tullen tiedän, mistä suunnasta kotikirjastoani alan tietoa etsiä.

Ekan kurssin kirjat löysin helposti käytettynä Turun lääkiksen Facebook-ryhmästä, mikä näin jälkiviisaana varmasti kertoo kirjojen hyödyllisyydestä. Hämmentävä fetuksen ajatuksenjuoksu: jos vanhemmat opiskelijat haluavat noista noin kovasti eroon, täytyy niiden varmasti olla hyödyllisiä. No onneksi 45 euroa kolmesta korkeakouluoppikirjasta ei ole paljoa ja ainahan kirjat voi myydä eteenpäin uusille tietämättömille fetuksille ;D Kirjastoni ehdoton helmi on kuitenkin anatomian kurssin Moore, joka pitää sisällään kirkkaasti yli 1000 sivua anatomisia rakenteita ja niiden toimintaa. Tämän ihanuuden ostin aivan uutena ja taisin lukea 10 sivua kurssin aikana. Kyllä kannatti, täytyy sanoa.. Kovasti yritän kuitenkin itselleni uskotella, että mahdollisesti myöhemmin on hyvä omistaa Sobotan kuvakirjan rinnalla yksi anatomian oppikirja teksteineen päivineen. Sobotasta ei varmaan tarvitse edes puhua. Täydellisen tarpeellinen anatomian kuvakirja, josta on näppärä tarkistaa kaikki, koska luonnollisesti olen viimeisien kuukausien aikana unohtanut aivan kaiken. Kaiken. Hyödyllisyydestä kertoo myös facebook-ryhmä: kukaan ei halua myydä Sobottaansa.

                    

Vuoden edetessä viisastuin tai sitten vain lopetin kunnon opiskelijan esittämisen, ja kevätlukukaudesta muistona kirjahyllyssäni katselee vain kolme painosta liian vanha biokemian kirja, jonka ostin vitosella vanhemmalta opiskelijalta. Ravitsemuskurssin, verenkierto/hengitys/nestetasapaino -kurssin ja endokrinologian hoitelin kokonaan ilman fyysisiä kirjoja luentodiojen ja kaveriopetuksen voimin. Pakko tähän huomauttaa, että endosta nappasin yliopistourani ensimmäisen vitosen. Olkoonkin, että 95% kurssistamme sai femman ja ne loput nelosen.

Loppusummaksi ekan vuoden lääkiskirjoista heittäisin yli 150 euroa, mutta alle 200. Isoimmat menoerät ehdottomasti turhaksi osoittautunut Moore ja välttämätön Sobotta, molemmat about 65e kappale, joten onneksi ihan ryöstöksi ei tämäkään koulu ole vielä osoittautunut.