perjantai 4. heinäkuuta 2014

Jos menisin, näkisin

Tänä vuonna säästetään. Syksy tulee imemään meidän ylimääräiset varamme Kaukoitään, Jarkolta kokonaisen vaihdon kautta ja minulta Korea-vierailun takia, joten ylimääräiset hömpötykset täytyy kesältä lykätä. Valitettavasti tässä yhteydessä myös melkoisen ihana rahareikä, Ruisrock, luetaan hömpötykseksi. Eiliseen asti nielin pettymykseni huolella. Siedin kaiken YleX:n kailottaman Ruisrock-propagandan. Kuuntelin lähes vailla katkeruutta, miten onnelliset ihmiset voittavat lippuja lähetyksestä ja iloistuin muiden mukana lämpenevästä säästä. Joskus kamelin selän on kuitenkin katkettava.

RIKS RAKS POKS

Erehdyin töissä eilen hehkuttamaan kahdelle työkaverille, miten on enää yksi päivä viikosta taisteltavana ennen viikkonloppua. Kaksi kertaa hehkutin, kaksi kertaa sain saman vastauksen: "Toisilla on, mulla on huominen lomapäivä, kun menen Ruisrockiin."

Koska joudun tänäänkin vääntäytymään katkenneen selkäni kanssa töihin ja vieläpä 8km samaan suuntaan kuin Ruissiin matkaajat, ajattelin pistää selkäni suorastaan murskaksi mehustelemalla, mitä menisin katsomaan, jos matkaisinkin Ruissiin pölyisen tehtaan sijaan.

1. Studio killers
Ah ja voih, maailman ensikeikka... Studio killersin suurimmalla lekalla, Ode to the bouncerilla, on tärkeä rooli minun ja Jarkon parisuhteessa. Biisi soi lähes non-stopilla meidän tavatessa yhteisen kaverin mökkibileissä. Tuon illan jälkeen biisi soi myös seuraavan viikon kaikissa juhlissa, joissa tutustuimme paremmin, joten tämä on vähän kai meidän biisi. Vaikka Studio killersin myöhemmät sinkut eivät ole pompaneet Ode to the bouncerin lailla, olen nauttinut bändin jokaisesta kappaleesta. Onhan oletetun Teemu Brunilan ääni jotain mahtavaa..

2. Olavi Uusivirta
Muistan pyytäneeni joskus The Rasmuksen levyä perhetutuilta synttärilahjaksi, mutta ennen juhlia sainkin hermostuneen soiton paikallisen Prisman levyosastolta: ei täällä ole sitä, haluaisitko jonkun muun. Hätäratkaisuna heitin ilmoille Olavi Uusivirran, jonka On niin helppoo olla onnellinen oli juuri silloin kuuma radiohitti. Seuraavat viikot tuudittauduinkin Olavin söpöihin lyriikoihin ja pehmeään ääneen. Lukioaikoina ostin seuraavan levyn ihan itse jostain talvisesta alennusmyynnistä. Hyppytunnilta kouluun palatessani esittelin ylpeänä löytöäni hiukan raskaampaan musiikkiin kallellaan olevalle ystävälleni. Tuomio oli tyly: Mitä ihmettä Krista? Mikä tuo on? Vaadin perustelua. Olavi on ihana ja pitkästä aikaa olen aivan myyty hänen uuden kesäisen biisinsä edessä. Ollaanko tämä kesä näin?

3. Veronica Maggio
Iski ja lujaa lähes ärsyttävällä Jag kommer -sinkulla. Tuossa on edelleen lähes kaikki, mitä Maggiosta tiedän, mutta koska lähiympäristö on naista kehunut, Kymppilinjakin hänet lyriikoissaan mainitsee ja ruotsin kieli on viime aikoina saanut minut innostumaan, haluaisin ehdottomasti nähdä naisen Ruissin lavalla keikoilemassa.

4. Robin
Hihih.... Salainen ihastukseni. Robin on varmaan Samuli Putron ohella festareiden ainoa esiintyjä, jonka keikalla voisin olla varma, että laulujen tahtiin ilmaa haukkova suuni haukkoo oikeita sanoja, koska väitän osaavani Robbarin biisit melko hyvin ulkoa. Robin ostaa minut puolelleen myös fiiliksellään. Haen festareilta lähinnä hyvää kesäfillistä ja uskon, että turkulaisen söpöläisen keikalla kukaan yli 15-vuotias elämästään nauttiva ei saa kohotettua kyyneleitä silmiinsä tai väännettyä suutaan mutruun. Suuri haaveeni on myös nähdä Robin heittämässä voltti. Elämässä on hyvä olla unelmia.


5. Samuli Putro ja Skandinavian music group
Jaettu viides sija menee kahdelle suomalaiselle, koska esiintyjät täyttävät samaa tyhjiötä sielussani. Ihanaa suomenkielistä musiikkia, joka koskettaa ja on tässä maailmassa. Olen nähnyt sekä Samulin että SMG:n livenä ja en voi kuin kehua kumpaakin. Viime vuonna Samuli veti mielestäni Ruisrockin parhaan keikan ja minä olin melkein eturivissä ihanan Rantalavan tuntumassa <3 SMG taas veti joulukuussa Klubilla uskomattoman ihanan keikan ja bändin uusi levy olisi helmeä kuulla livenä. Molemmissa esiintyjissä on myös silmänruokaa...

Tämä viiden voittajan listaus vahvisti mielikuviani. Tykkään mennä festareille, mutta nautin siellä tutuista esiityjistä, joiden ei tarvitse olla maailman jättinimiä, koska suurimmat kiksit saan kuitenkin tutuista biiseistä, joiden tahtiin saa lauleskella ja hyppelehtiä. 


Loppuun vielä neljä sanaa Ruissiin menijöille: mä niin kadehdin teitä.

6 kommenttia:

  1. Oih Veronica! Pistin tammikuussa kaikki naisen levyt spotifyn soittolistalle, että oppisin ruotsia ja ihastuin kyllä niin täysillä! Tosin 6kk luukuttamisen jälkeen kävin lukemassa suosikki biisini lyriikat ja eihän siinä laulettu yhtään niin kuin luulin, mutta eipä se haittaa:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon pysyny helpoissa ja lauleskellu vaan et jaaaa kommer, jaaa kommer, jaaaa eer nestän däär! :D

      Poista
  2. Hei ja kiitoksia ihanasta blogista! Tosi mukava lukea maanläheisiä ja piristäviä juttujasi. :)

    Lueskelin tuossa aiempia postauksiasi ja erityisesti postaus valmennuskursseista kiinnosti. Nyt haluaisinkin kysyä (näin tänä vuonna lääkikseen hakeneena ja ulos jääneenä), mitä mieltä olet nyt kursseista kuultuasi tämän vuoden kokeesta? Entä mitä mieltä kurssitoverisi ovat yleisesti kursseista, kävivätkö he kursseja?

    Mietyttää meinaan vain, josko tänä vuonna menisi kurssille. Tähän asti vastustin, ihan kuten sinäkin aiemmin, kurssien rahastusmeininkiä jne. mutta nyt olisi pakko miettiä, antaako niille mahdollisuuden. Suosittelisitko kurssia jos pohjatiedot ovat ennestään ihan hyvät hyvät (perusasioita ei tarvitse enää jauhaa, vain syventää ja harjoittaa laskurutiinia sekä saada vähän tukea tarvittaessa) vai olisiko esim. KOTI-kurssi tai pelkät itsemateriaalit saman asian ajaava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi.. Ainä vähän säikäyttää, kun joku kertoo lukeneensa vanhoja juttuja, sen verran noloa materiaalia sieltä löytyy, mut hyvä että jotain asiallistakin! :D

      Joudun rehellisyyden nimissä sanomaan, että tämän vuoden kokeen analysointi on jäänyt multa vain läpi pläräämisen tasolle, koska varsinkin loppupuolen kysymykset oli tehtävänannoltaan taattua lääkislaatua -kauhea määrä tekstiä ja lähtöarvoja... Omalta osalta voin sanoa, että yksikään tehtävä ei olisi ratkannut ilman valmennuskurssia, mutta mulla lähtötaso noissa laskuaineissa oli täysin kuraa. Lukiokursseista vajaa puolet käytynä ja nekin syvän asennevammaisesti "en mä näitä mihinkään tarvii", niinpä. Millaiset fiilikset sulla jäi kokeesta tänä vuonna, mihin homma kaatui? Onko nimenomaan laskeminen ongelma tai erityisesti fysiikka tai kemia jompi kumpi? Ja mitkä aihealueet? Musta parasta on miettiä, mitkä omat heikkoudet on ja pohtia, että onko ne liian syviä itse ratkaistaviksi. Jos tuntuu, että aukkoja on paljon ja ymmärrystä uupuu, suosittelen kurssia lämmöllä, mutta toisaalta jos kyse on vaan laskurutiinin puutteesta KOTI-kurssi matskuineen riittää varmasti. Mulla itse asiassa on kahden vuoden takaiset matskut edelleen tallessa, jos oot kiinnostunu :) olivat pysyneet ihan samoina ainakin edelliseen kevääseen.

      Poista
    2. Pädi pätkii, joten vastaan kahdessa osassa. Siis! Meidän kurssilta sanoisin, että suurin osa on jonkun kurssin käynyt, mutta ei kuitenkaan kaikki. Löytyy ihmisiä, jotka ovat tulleet sisään täysin omin voimin, mutta mitä tahansa päätät jonkinlaisia materiaaleja suosittelisin tilaamaan, koska se laskurutiini tekee taikoja ja itse voi olla vaikea kaivella sopivia tehtäviä mistään.

      Ja niin kiitos hurjasti ihanista kehuista! Toivottavasti mun vastauksista oli yhtään apua. Jos ei kysy lisää niin yritänauttaa paremmin! :)

      Poista
  3. Kiitoksia kovasti vastauksesta! :)

    Eniten mulla sukkaa varmaan fysiikan osalta ne viimeiset kurssit (jotka tyhmänä jätin käymättä, koska "fysiikkaa en kirjoita ja kyllä ne voi lukea myöhemmin itsekkin" - juu niimpä... :D) ja tuskimpa koskaan laskurutiinia ja ymmärrystä muistakaan aiheista voi olla liikaa. Jotenkin siis kallistuisin valmennuskurssin puoleen...Ei kai se ota jos ei annakkaan ja voi että sitä varmaan kiroaa itsensä, jossei nyt käytä kaikkia mahdollisia keinoja sen koulupaikan eteen. :D

    Kiitos sulle vielä kerran ja tulempa taas kyseleen jos mieleen tulee jotain! :)

    VastaaPoista