sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kohti auringonlaskua ja sen yli

Ruusuinen cruiseritestaukseni sai niskaansa rekkalastillisen hyytävää vettä, kun heti ostopäivänä työpäivän jälkeen rymäytin itseni kumoon kotipihan hirviöasfaltilla. Yli viikon verran katselin seinää vasten nojailevaa lautaa ujosti, pohtien yhteisen tulevaisuutemme suuntaa. Rehellisesti sanoen en tuntenut pienintäkään himoa hypätä minua potkaisseen laudan päälle ottamaan turpaan uudestaan. Mutta toisaalta.... näin edelleen mielessäni ruskettuneen itseni puikkelehtimassa laudan päällä kateellisen väkijoukon hurratessa. Pari päivää sitten Jarkon liuetessa bänditreeneihin nappasin sen suurempia ajattelematta härkää sarvista. Haen kaupasta unohtamani muffinsivuoat lautaillen. Helppo homma. Pikkuinen paholaiseni oli ilmeisesti myös pohtinut tulevaisuuttamme ja todennut, että on valmis tekemään töitä suhteemme eteen. Kauppareissun ajan cruiseri liidätti minua kuin kukkaa kämmenellä, joskin vauhtia oli todennäköisesti vähemmän kuin kävellessä.

Pienen taisteluvoiton humalluttamana uskalsin ehdottaa Jarkolle pientä iltarullausta, jos vain löytäisimme hyvän asfaltin, koska pikkuinen lautani, ja minä sen päällä, on ongelmissa heti, jos asfaltissa on yhtään isompia möykkyjä. Pyörällä huristaessa asfalttilaatuja ei tule huomioitua millään tapaa, mutta laudalla jokainen epätasaisuus tärisyttää jalkoja shakerin lailla, mikä vaikeuttaa jo ennestaan haparoivaa liukumista ennestään. Siispä kauhusta jäykkänä kohti tasaisia asfaltteja ilta-auringon maalatessa maisemaa oranssiksi.


Menestys.
Yksi sana ja siinä kaikki. Lauta hillitsi itsensä allani, minun jalkapohjani nuolivat sen muovista pintaa hyväillen ja asfalttia jäi taakse metri toisensa jälkeen. Minä todella longboardailin! En vain testaillut, miltä lauta tuntuu, vaan oikeasti heitin 50 minuutin lenkin rullaillen. Hetkittäin tunsin itseni jopa itsevarmaksi cruiserini selässä. Siirrän painoani vähän tuonne..... ja lauta kääntyy juuri sinne minne haluankin! Enimmäkseen tietysti kiittelin hyvää tuuria, tasaista asfalttia ja hidasta vauhtia, mutta yhtä kaikki minä lautailin.


                              

Oma lautani oli minulle armollinen, mutta Jarkon jättiläinen sen sijaan pääsi yllättämään, kun reissun lopussa halusin kokeilla, miten erilaiselta täysikokoinen lonkkari tuntuukaan pikkucruiseriin verrattuna. Joku voisi tuhahdella, että pysy sinä aloittelija vain lestissäsi, mutta kun hetken taitohuuma kihahti nuppiin, oli pakko päästä vertaamaan. Loikka laudalle, pikkupolkaisu vauhtia, painonsiirto ja muksis. Olkapää venyi yliasentoon ja kyynärpää raapi asfaltin karkeaa pintaa, mutta tällä kertaa kaaduin sentään hallitusti enkä säikähtänyt itkuun asti töppäystäni.

                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti