lauantai 26. heinäkuuta 2014

Viikon toistaiseksi paras

Tämä viikko on ollut huono. Ei minulle, mutta blogille. Aamuvuoroviikko on painanut silmiä kiinni koko viikon ja Jarkon sisko on ollut meillä lomailemassa muutaman päivän. Siihen se viikko katosikin kaikkeen kesäpuuhailuun ja Turun parhaiden puolien esittelyyn, ja sain ilokseni tuntea vieroitusoireita blogin jäämisestä vähälle huomiolle. Minulla oli ikävä kirjoittamista, mikä on mahtavaa, koska viime kesänä blogi hyytyi kesän luomaan ajanpuutteeseen, mutta erityisesti oksennusrefleksiin, jonka ajatus näppiksen ääreen palaamisesta sai aikaan. Enkä ihmettele. Viime kesänä minulla ei ollut ainuttakaan lukijaa, Krista_llia oli ruma ja täysin vailla suuntaa. Nyt vuosi myöhemmin minulla on ennen kaikkea sisällöllisesti ja vähän ulkoisestikin itseni oloinen blogi, jota plussana vieläpä lukee muutama ihminen. Olen onnellinen ja kirjoitusintoni on huipussaan, joten asiaan.


Turku kiillotti kultaista kiiltokuvaolemustaan silmissäni entisestään taas tällä viikolla. Olen Järvi-Suomen tyttö ja suolainen merivesi on liittynyt elämääni ainoastaan muutamien viikkojen ajan ulkomaanreissuilla. En siis voi hehkuttaa palvovani merta ja rakastavani aaltojen kohinaa, mutta Kallaveden rannan asukkina voin sentään laaja-alaisemmin vannoa rakastavani vettä. On uskomatonta voida asua kaupungissa, jossa kävely- tai ainakin pienen pyörämatkan päässä pääsee uimaan ja katselemaan rantaa, veneitä ja hiekkaa. Tänä kesänä olen kuitenkin saanut enemmän kuin vain ihmetellä merta. Muutama viikko sitten mökkeilimme koulukaverini mökillä Paraisilla ja otimme veneellä hurjaa kyytiä kilpaa ruotsinlaivojen kanssa sinisen meren pinnalla, ja tällä viikolla työnsin pyllyni kajakkiin ja lähdin valloittamaan merta omin voimin vailla hevosvoimia.


Aivan sattumalta kaksi koulukaveriani sattuivat huutelemaan melomisen perään facebookissa juuri tällä uskomattomalla helleviikolla, kun meidän piti keksiä jotain jännää Turku-tekemistä itsellemme ja vieraallemme. Olisiko mitään kellua merenpinnan tasolla ilta-auringon hehkuessa taivaalla ja katsella rannalla merimursujen lailla lötköttäviä turkulaisia? Voin sanoa, että oli. Huh huh. Oli uskomattoman hauskaa, vaikka mattimyöhäsinä, raskaan työn raatajina ehdimme meloa vain tunnin ennen kajakkivuokraamon sulkemisaikaa. Uittamon uimarannan vieressä majaansa pitävät Saaristomeren melojat vuokraavat kajakkeja ja opettavat melomisen perussalat meille tavan tumpeloille hintaan 10e/2h + lisätunnit 2e/h. Opiskelija pääsee vieläkin halvemmalla 8e/2h ja hintaan sisältyy kaikki: paatti, kelluntaliivit, mela ja opastus. Minä ja Jarkko ainakin ihastuimme täysin jo tunnin aikana, siskon kanta jäi hiukan epäselväksi. Aivan varmaa on kuitenkin, että me tulemme kellumaan suolaisen lätäkön päällä vielä tulevaisuudessakin oikein ajan kanssa vailla kiireitä.

                               

                               

Ennen melomista ehdimme ottaa lähikontaktia mereen jo ihan perinteisen uimisenkin muodossa. Aikaisempien merikokemusteni perusteella (= Paraisilla minut heitettiin laiturilta veteen) pidin merta kiusoittelevan lämpimän näköisenä jääpala-altaana, joka ei kerta kaikkiaaan ehdi lämmetä Suomen lyhyen kesän aikana. Olin väärässä, onneksi. Merivesi oli aivan yhtä lämmintä kuin järvivesikin helleviikon jälkeen, joskin aivan eri väristä. Yhtä lailla täysin miellyttävän uitavaa :)

                              

                              

Ps. Suosittelen rannekellon mukaan ottamista tai varustautumista vesitiivillä puhelinpussukalla, koska paluuaika on ilmoitettava etukäteen, joten ajantajua ei kärsi menettää. Aina on riski, että potski kippaa ympäri ja ainakin minä loiskutin melan kanssa heiluessani jatkuvasti vettä syliini, joten monen sadan euron iphone saattaa olla vaarassa laineilla keikkuessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti