sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kolmen vuoden tärskyt

Aika liikkuu hämmentävän nopealla vauhdilla ja pelottavaa kyllä sanovat tahdin vain kiihtyvän vanhetessa. Tasan kolme vuotta ja kaksi päivää sitten tapasimme Jarkon kanssa ensi kertaa. Tuosta kaksi viikkoa eteenpäin leimasimme tapailumme parisuhde-otsikon alle ja nyt kolme vuotta myöhemmin olemme kolmannen vuosipäivän hujakoilla. Välissä minä olen ehtinyt aloittaa kolmessa eri koulussa, Jarkko tehdä töitä kahdessa eri koulussa ja aloittaa omat opintonsa, sekä olemme muuttaneet yhdessä Turkuun. Minä olen kasvanut juuri ja juuri täysi-ikäisestä 21-vuotiaaksi ja avomiehestäni on kuoritunut 23-vuotias. Elokuussa riittää siis juhlittavaa ja muisteltavaa: eka tapaaminen (samaan iltaan menee myös eka suudelma), epäselvä tapailuaika, seurustelun alkaminen ja Turkuun muuttaminen, kaikki osuvat elokuulle. Siispä on ihan oikeutettua juhlia tosissaan varsinkin, kun virallisena vuosipäivänä toinen kököttää toisella puolella palloa.

Varasin siis ylläriksi pyödän melko tuoreesta turkulaisesta Kaskis-ravintolasta lauantaille puoli kymmeneksi. En ole eläessäni syönyt noin kallista ruokaa, noin myöhään, noin montaa lajia ja noin hyvää! Ravintola oli uskomaton! Superfiini ja todella laadukkaista lähiraaka-aineista valmistettu ruoka yhdistettynä pienehköön skandinaavisen pelkistetysti sisutettuun saliin ja ihanaan rennonletkeään palveluun, osti kaksi ravintolanoobia välittömästi puolelleen. Kaverit tekevät uskomattoman hyvää ruokaa, mutta eivät silti ota itseään liian vakavasti vaan keittiössä roikkuu TuTon-kannatushuivi ja tarjoilijalla on jaloissaan rennosti converset. Kenkien tapaan koko ravintola on yksi kontrastin riemuvoitto, ja juuri se tekee Kaskiksesta upean. Nuorta aikuista riemastutti myös ravintolan koko henkilökunnan nuoruus. Ja kehtaa joku vielä väittää, ettei nuoret saa mitään aikaan! Jakkaralla saattoi istua rennosti turhia pönöttämättä, mutta arvokkuutta tilanteesta ei silti puuttunut, koska eteen kannettava ruoka ja juoma olivat toinen toistaan kauniimpia ja taidokkaampia. Alkuun nautiskelimme vielä yhteiselämänne ensimmäiset lasit aitoa shampanjaa, ja elämä hymyili.

                            


Viime syksynä saimme ensimmäisen ala carte kokemuksen Turun Pinellasta, mutta sopivaa ravintolaa etsiessä kallistuin kuitenkin Kaskiksen puoleen hauskan kuuloisen ja laajan menun takia. Minulle käy usein niin, että kun keksin, että tuo olisi hyvä, mikään muu ei enää sen jälkeen kelpaa, ja näin kävi Kaskiksenkin kanssa. 6 ruokalajin kiinnostava menu pesi Pinellan, Mamin ja Smörin yritykset mennen tullen varsinkin, kun joka ikinen Kaskiksen maininnut nettisivu hehkutti ravintolan olevan parasta Turussa. Kun tähän lisätään vielä Kelan opintotuki-/lainapäätös, pian maailmaan ääriin katoava poikaystävä ja hiukan carpe diem -henkeä, päätös oli aika helppo. 6 ruokalajia ja viinimenu meille, kiitos!

                             


                            

Tietysti noin tyylikkäässä paikassa täytyy myös hiukan hapuilla ja olla epävarma, se luo tiettyä spesiaalitilanteen fiilistä. Ensimmäinen ruuan kanssa tulleen viinin joimme liian innolla, vaikka sen olisi kuulunut riittää toisenkin annoksen kanssa, lisukkeena pöytään tuodun briossin kanssa hermoilimme oikeaa tapaa syödä pieni herkku ja ruokailuvälineiden pelkäsimme loppuvan kesken kuuden annoksen. Onneksi hätä keinot keksii. Toisen ruokalajin seurana nautimme alusta jäänyttä skumppaa, ruokailuvälineitä tuotiin koko ajan lisää ja briossit näyttivät naapuripöydätkin nauttivan sormin, joten ilta pelastui.

                             

                             

Kolme alkuruokaa, kaksi tukevampaa pääruokaa, jälkkäri ja viisi erilaista viiniä. Olimme molemmat yli 2,5 tuntisen ruokailusession jälkeen aivan masut kukkuralla, ja jopa Jarkko naureskeli, ettei tarvitsekaan Hesen kautta kiertää kotiin. Maistoin menun edetessä montaa kokonaan uutta raaka-ainetta ja sain kokea monta vanhaa tuttua uudella tavalla, kun esimerkiksi kolmas ruokalaji paljastui Kaskiksen kesäkeitoksi. Tarjoilijakin naureskeli traumojen purkamiselle, koska mössöisiä kasviksia maitoliemessä sisältävä koulun kesäkeitto on tuhonnut kyseisen ruokalajin monelta ennen hiukan paremman version maistamista. Aivan uusi kokemus oli kukonpoika, mutta suosikiksi asti kukko ei ponnistanut vaan ihastuin erityisesti ensimmäiseen ja viimeiseen ruokalajiin.
Aivan ensimmäinen annos oli paahdettua saaristolaisleipää, jonka kanssa tarjoiltiin jonkinlaista raputahnaa ja tillipiimäkastiketta. Annos oli niin kaunis ja taivaallisen makuinen, että en tajunnut edes kuvata sitä. Alun ohella myös lopetus oli tajunnanräjäyttävä. Herukanlehtisorbettiä, mascarponea ja herukoita. Ihanan raikas lopetus varsinkin, kun pääruokana oli juuri ennen jälkkäriä nautittu raskaampaa kukkoa ja punaviiniä.

En voi kuin suositella. Minä ainakin marssin ulos ravintolasta äärimmäisen onnellisena.

                               

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti