perjantai 15. elokuuta 2014

Opiskelun sietämätön keveys

Mitä mitä mitä, postaus jossa en aio märistä, miten elämä on kurjaa lääkiksessä, opettajat vaativat mahdottomuuksia ja kuinka pitäisi tehdä enemmän ansaitakseen paikkansa tässä elämässä? Nyt ovat maailmankirjat sekaisin. Niin ovatkin, mutta ihan kiva kokeilla tälläistä positiivista lähestymistäkin näin vaihteeksi. Lupaan, ettei tämä tule jatkumaan kauaa :)

Kakkosvuosi selkeästi sopii minulle. Puhun siis ylipäätään kakkosvuoden aloittamisesta, en tulevan vuoden oppisisällöistä, koska todennäköisesti tulen palaamaan tutumpaan valitusvirteen hyvinkin pian, viimeistään, kun paton kurssi pääsee käyntiin. Opeteltavien asioiden sijaan tarkoitan tätä turvallista olotilaa, jossa voi hyvällä omalla tunnolla jättäytyä pois yksistä bileistä pelkäämättä jäävänsä valtavan lauman ulkopuolelle. Kun ei tarvitse vänkäytyä pakolla joka paikkaan, aikaa on yllättävän paljon enemmän käytettävissä kaikkeen hyödylliseen, kuten hermoston rakenteeseen ja toimintaan.
Olen tällä viikolla ollut kaikilla luennoilla (tämän aamun turhaa ei lasketa), todella keskittynyt salin jakkaralla istuessani ja käyttänyt kaksi iltapäivää asioiden omatoimiseen opiskeluun. Takana on 9 päivää koulua ja minulla on kasassa 18 sivua omia muistiinpanoja teksteineen ja piirustuksineen! Ihan vertailun vuoksi voin valehtelematta kertoa kirjoittaneeni koko viime vuoden aikana yhteensä 24 sivua muistiinpanoja, jotka lisäksi olivat ainoastaan yhdestä ainoasta kurssista. Olen siis ollut jo näiden 9 päivän aikana melkein ahkerampi kuin koko fetusvuonna. Minä en ihan oikeasti valehtele, kun sanon olleeni vätys viime vuonna.


Tässä tunnollisen opiskelijan elämää viettäessäni olen oikeastaan yllättynyt, miten kivaa tämä onkaan. Missä kaikki paniikki, ajan loppumisen pelko, kiire ja luentojen hätäinen plärääminen? Minulla on aikaa selata yhtä luentoa 5 tunnin ajan ja käännellä se niin monella tavalla ympäri, että aikaansaamani muistiinpanot todella aukeavat minulle sekä niitä tehdessäni että myöhemmin lukiessani. Hämmentävältä on tuntunut myös touhun rentous. Kun on koko kesän käynyt töissä, jonne on pakko ilmaantua minuutilleen oikeaan aikaan, tuntuu mahtavan rennolla istahtaa vihkon äären täsmälleen sillä hetkellä, kun huvittaa. Jos ensin huvittaa nukkua tunnin päikkärit, se on ok, koska sittenpä vain lueskelen vähän myöhempään.


Ekan vuoden solumössökurssien jälkeen tämä hermoston anatomian ja toiminnan jauhaminen on tuntunut todella hyvältä. Olen ilolla piirrellyt aivojen osia vihkoni täyteen, koska tämän kokoluokan rakenteet pystyn oikeasti hahmottamaan, toisin kuin solun pinnalla kököttävät muutaman aminohapon kokoiset reseptorit. Yöks. Myös viime vuoden anatomian kurssiin verrattuna elämä on ollut helpompaa, koska monet latinankieliset sanat ovat jo tuttuja, joten ylimääräistä energiaa ei valu hukkaan niitä googlaillessa. Sama pätee myös anatomisiin suuntiin. Siinä missä viime vuonna sekoilin jatkuvasti superiorin ja inferiorin sekä posteriorisen ja ventraalisen kanssa, olen tänä syksynä saanut leikkiä oikeaa lääkäriä sanat tunnistaessani. Kun tumake sijaitsee anterolateraalisesti corpus callosumiin nähden, tiedän välittömästi, missä pyöritään, ja se tuntuu aikamoisen hyvältä. Ehkä tästä sittenkin hyvä tulee... :)

                            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti