maanantai 25. elokuuta 2014

She got my heart

Allergiaoireet ovat kadoksissa ja palanen sydämestäni samoin. Sanovat, että rakkaus voittaa kaikki esteet, joten ehkä nuo allergiaoireet menevät villinä roihuavan rakkauden piikkiin tai sitten meidän neitimme yksinkertaisesti on minulle täydellinen match myös valkosolujeni mielestä. Ihana pidennetty viikonloppulomani koirankouluttajana on nyt siis ohi ja istun junassa paluupostina Turkuun vailla sydäntä.


                                

Dana on täydellinen, kuten koiranpennut yleensäkin, mutta tietysti oma pentu on parhaista parhain. Neidillä on luonnetta, söpöyttä, kiltteyttä, leikkisyyttä, intoa ja rakkautta juuri täydellisessä suhteessa. Se luottaa pentumaisen sokeasti kaikkiin ihmisiin, pelkää lastenvaunuja ja tutustuu toisiin koiriin hyvin varauksella usein selkäkarvat pystyssä harottaen. Se pureksii lempeästi kättä/jalkoja/housuja/nenää innostuessaan, mutta irrottaa pikkuiset tikkuhampaansa heti komennuksesta. Lattialla istuessa syli täyttyy hetkessä koirasta ja pikkuista saa myttyyttää sylissä mihin suuntaan tahansa ilman suuttumusta. Ruokailu sujuu nätisti ja koulutuskin etenee samalla; ruokakuppia maltetaan odottaa istuen, kunnes annetaan lupa siirtyä annoksen ääreen. Painoa löytyy kymmenen kiloa ja mahan valkeassa ihossa on söpö läikkä mustaa. Lempparileluja ovat sisäkkäin työnnetyt maitopurkit, joiden sisällä rapisee muutaman raksu, ja kauhistusta puolestaan aiheuttaa minun "koirakummilahjanani" tuoma vinkupääpupu, jota täytyy ihmetellä varovasti lähimmän ihmisen selän takaa.



Koska jokaisella meillä myös heikkoutemme, on Dana laiska lähtemään lenkille. Nauroinkin siskolleni, että on koira tullut omistajiinsa :D Ulkoilun ensimmäiseen 500 metriin tuhraantuu aina vähintään puoli tuntia, koska pikkupylly läsähtää maahan joka toinen metri eikä hievahdakkaan ilman mojovaa maanittelua. Hämmentävintä on, että kunhan kotimetsiköstä päästään kauemmas, pentu lenkkeilee täydellisesti sekä hihnassa että vapaana jolkottaen aivan jalanjuuressa pysyen. Muutaman kerran metsäpolulla säikähdin tosissani, kun taakse vilkaistessani ei koiraneitiä näkynyt missään. Paniikissa pyörähdin vauhdilla kannoillani ja kops, vahingossa potkaisin aivan jalassa kiinni talsinutta hauvaa. Dana olikin koko ajan ollut liian lähellä nähtäväksi.

                                 

Nyt täytyy vain toivoa, että lahjapupun kanssa vietetyt kaksi yötä eivät olleet turhia vaan minun ja Jarkon tuoksut siirtyvät syvälle pennun alitajuntaan otsikon Hyviä tyyppejä, tykkää näistä alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti