torstai 4. syyskuuta 2014

Huasteleppa levveemmin

Voit tuoda tytön pois Savosta, muttet Savoa pois tytöstä. Olen valmis allekirjoittamaan edellisen aina Turussa ja useimmiten Kuopiossakin. Kaikkine vikoineen Kuopio on kuitenkin minun kotini. Kaupunki, jossa tunnen joka kadunkulman, eri asuinalueiden maineen, moottoritieliittymät, teinikännipaikat ja lukiot. Turussa en tiedä kaupungin parasta lukiota enkä teinien oksennuspuskia, mutta koti tämä on silti. Rakastan Turkua, sen kauneutta, meren läheisyyttä, sijaintia ja suuremman kaupungin henkeä, mutta rakkauteni on erilaista. Vähän kuin rakkaus poikaystävää ja äitiä kohtaan on erilaista. Turku on rakastajani, Kuopio perheenjäseneni.

Yhden merkittävän rakastajaksikin taipuvan perheenjäsenen puuttumisen ensimmäisenä viikkopäivänä, ensimmäisiä huomattavia ikävän merkkejä sohvannurkassa potiessani mikään ei olisi saanut minua iloisemmaksi kuin Nelosen tämän illan ohjelmatiedot kello 19.30: Poliisit, Kuopio. Maailmassa on sentään jotain tuttua turvallista! Pienen puolituntisen tunsin olevani niin syvällä kodin olemuksessa kuin ihminen vain voi olla, vaikka fyysisesti istuinkin vain, sillä hetkellä yksinäisessä, kodin kuoressa keskellä Turkua. Miten televisiosta kuultu murre voikaan lämmittää mieltä! Kyse ei ole siitä, että haluaisin olla Kuopiossa, vaan turvallisuudentunteesta, joka tuttu puheenparsi saa aikaan. Istuin hymy korvissa sohvalla ja olisin jatkuvasti halunnut hyökätä ruudun läpi halailemaan kumpaakin sarjan poliisia. Se leppoisuus, rentous, maltti ja savon murre <3

Oma ulosantini on ympäristöstä huokuneen palautteen perusteella melko yleiskieltä. Tietysti puheessani on pientä Savo-vibaa, tai ainakin en-ole-Turust -vibaa, mutta umpikieroa kuopiolaista minusta ei puheen perusteella saa väännettyä. Toisaalta en ole itse huomannut turunkaan minuun tarttuneen vaan puheeni on ennemminkin vain neutralisoitunut Varsinais-Suomessa asuessani. Joka kerta Kuopiossa käydessäni huomaan järkytyksekseni kotikaupunkini murteen selkeämmin ja selkeämmin, ja tajuan ystävieni, joiden kanssa olen vuosia jutellut, puhuvan yhtäkkiä vahvaa savoa, vaikka ennen en ole huomannut mitään. En osaa edes matkia sitä eroa, jonka kuulen, mutta ennen jokapäiväinen puheenrytmi onkin nykyään korviini hidas, mietiskelevä ja söpön vanhahtava. Valuvatko murteeni viimeisetkin rippeet pois minusta Turussa? Pitääkö minun kohta ottaa Kuopio-reissut kielikylpynä, jos en halua menettää omaa sävyä puheestani ja muuttua murteettomaksi maassamuuttajaksi? En tahdo menettää palaa identiteetistäni ja tarinastani :( Haluan edelleen olla kuopiolainen, joka on muuttanut Turkuun, en yleiskieltä puhuva juureton opiskelija.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti