tiistai 2. syyskuuta 2014

Olemassaolon tarkoitus

Tämä blogi on luotu minua varten. Rakastan luovaa kirjoittamista, mutta 2010-luvun opiskelijaelämässä sitä tulee noin vain ohimennen sattumalta harrastettua aivan liian harvoin. Minulle ohimennen sattumalta ei riittänyt ja siksi kehitin mahdollisuuden kirjoittaa ihan tekemällä tehden. Siksi Krista_llia on olemassa. Minua ja maailmantutkiskeluani varten. Jos samalla viihdytän tai saan jonkun muunkin pohtimaan jotain aihetta, on se tietysti valtava plussa ja ilo, mutta loppujen lopuksi tämä on minulle itselleni. Tämä on harrastus, mutta myös tapa tutkia omia ajatuksiani ja pitkällä tähtäimellä toivottavasti myös tapa nähdä oman elämänkaareni ja ajatusteni kehitystä. Luonnontieteilijänä ja medisiinarina uskon nimittäin lujasti evoluutioon ja tiedän, että minunkin ajatukseni kypsyvät ja muuttuvat koko ajan. Kypsyminen ei aina ole viisastumista, mutta muutosta ajatusten kepeneminenkin onneksi on. Koska minua ei pidättele mikään taho tai yleisö kirjoitusteni suhteen, tunnen tasaisin väliajoin riemua siitä, että voin kirjoittaa mistä vain maan ja taivaan väliltä. Jos yhtenä päivänä haluan kirjoittaa sukkahousujen jännittävästä kuvioinnista, voin tehdä sen, ja kun heti seuraavana päivänä kiinnostaa pohtia kuoleman kohtaamista lääkärin ammatissa, sekin on ok.

Koen eläväni jännittävää elämänvaihetta. Opiskelen koulussa, jonne päästäkseen joutuu taistelemaan, mahdollisesti pettymään, oppimaan elämään pettymyksen kanssa ja lopulta onnistumaan. Minun taisteluni sisään tähän kouluun on taisteltu, mutta nyt edessäni on viisi vuotta erilaista taistelua. Tämä vääntö ei ole yhtä ahdistavaa ja raastavaa kuin sisäänpääsytaistelu, vaan tämä sota käydään lähinnä itseä vastaan. Seuraavien viiden vuoden aikana minun täytyisi kasvaa tiedollisesti, taidollisesti ja henkilökohtaisesti lääkäriksi. Edelläni Turun lääkiksestä on valmistunut tuhansia lääkäreitä, joten koulutuksessa ei voi olla mitään vikaa vaan tie on raivattava minun itseni tasolla. Omasta mielestäni taipaleeni on kiinnostava ja haluan kirjoittaa sen ylös. Vuosien päästä en varmasti muista yhtä selkeästi, miltä pettymyksen kyyneleet epäonnistuneen laskimoverinäytteen jälkeen tuntuvat enkä miltä tuntui lopettaa fetusvuosi tai aloittaa kakkosvuosi.
Siksi kirjoitan, saadakseni tarinani kokonaiseksi.

                          

Joka tasolla valtavan haastavan koulun lisäksi olen työntänyt nokkani myös valtavan stereotyyppiseen kouluun. Lääkis, kauppis ja oikis, jokainen tuntee niistä huokuvat vibat. Läjäpäin kauneutta, menestystä, kiiltävää perhetaustaa, hienoja autoja ja omia asuntoja. Toisaalta tietysti myös surua, henkilökohtaisia ongelmia, onnettomuuksia, hankaluuksia ja ikävyyksiä, kuten kaikkialla, mutta ulospäin maailma näkee usein vain menestyksen. Kiinnostavaa on kuitenkin kontrasti kaiken aiemmin näkemäni välillä. Ei kukaan pidä biologeja menestyneinä, päinvastoin heitä säälitään, koska viiden vuoden maisteriopinnoista on usein palkkana vain työkkärin kortisto. Lääketieteellinen tiedekunta on erilainen kuin luonnontieteellinen tiedekunta, jokaisen on se myönnettävä ja rakastan näiden laitosten erilaisuuden ihmettelyä. Rakastan myös kärjistää, stereotypisoida ja antaa pääni viedä, kun kirjoituksen tahtiin olen päässyt. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole puhua kenestäkään tai kenellekään, ainoastaan pohtia suuri vilkkuvalo silmäkulmassa tässä jännittävässä lääkismaailmassa havaitsemiani ilmiöitä omien kokemusteni kautta, yksinkertaisesti koska minusta stereotypiat ovat kiinnostavia ja haluan muistaa, millaisena olen tulevan ammattini maailman nähnyt opintojeni alkutaipaleella.
Siksi kirjoitan, muistaakseni mitä tässä maailmassa näinkään ennen kuin kasvan osaksi sitä.

Koulun ohella elämässäni on rakkautta, tällä hetkellä kaukaista, mutta rakkautta silti. Rakkaus ja omat ajatukset itsestäni ovat iso osa tarinaani ja haluan pohtia niitä myös teksteissäni. En ole valmis lääkärinä, mutta en onneksi ihmisenäkään, joten kirjoitettavaa riittää :) Välillä sukkahousuista, välillä kaikesta vakavammasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti