maanantai 20. lokakuuta 2014

Anjong haseooo!

Korea on kaukana, Soul on valtavampi kuin pää pystyy ymmärtämään ja paikalliset eivät händlää englantia. Tässä merkittävimmät fiilikset parilta viime päivältä, jotka olen Aasian mannerta kuluttanut. Mietin aluksi, etten edes kirjoita mitään reissun ajalta, mutta yhdestä ihanasta kommentista riemastuneena tajusin, että hitto vie milloin tätä muka oikein kirjoitetaan, jos ei once on a lifetime -juttuja koettaessa! Joten seuraavat postaukset Krista Soulissa -meiningeissä :)


Onko teille tuttu tunne, että olette kyllä osallisena tilanteessa, mutta kuitenkin niin pihalla, että tapahtuma vain tapahtuu ympärillä ilman, että oikeasti olet osa sitä? Olen nämä pari päivää marssinut Jarkon ja hänen vaihtarikavereiden perässä Soulin katuja ja metrotunneleita ja tuntenut oloni täydelliseksi turistiksi. Enkä edes oikein turistiksi vaan totaalisesti väärään paikkaan tiputetuksi alieniksi. Tämä maailma ei tunne minua, enkä minä tunne tätä maailmaa. Se on ilmeisesti luonnollista ja yksi kauneimmista Jarkon täällä sanomista lauseista olikin tänä aamuna lausuttu: en minäkään halunnut täällä alussa yksin liikkua. (On se oikeasti puhunut oikeitakin söpöyksiä, dont worry.) On siis ok tuntea olonsa minimaaliseksi väärään paikkaan eksyneeksi hiukkaseksi tässä 15 miljoonan asukkaan kaupungissa, jonka metroverkko on maailman laajin, mutta se tuntuu ikävältä. Haluaisin loikata tähän kulttuuriin täysillä, hengittää Soulia ja tuntea riemua kulman takaa löytyvistä haasteista sen sijaan, että oikeasti pelkään kulman takaa löytyvän ravintolan koreankielistä tarjoilijaa. En halua nolata itseäni, enkä loukata isäntiäni, sanotaanko näin. 


Onneksi ihminen on nopea oppimaan ja jokaisen päivän jälkeen on edellistä viisaampi. Nytkin osaan jo kaivaa metrokorttini ajoissa ennen piippausportteja, änkeä pyllyni salamana vapautuvalle paikalle metrossa, sanoa kiitos ja moi koreaksi (vielä kun uskaltaisin käyttää näitä...), ymmärtää vähän paikallista valuuttaa ja löytää tieni kotiin lähimmältä metroasemalta. Jo nämä pikkuiset asiat saavat olon tuntumaan rentoutuneemmalta ja minulla on onneksi pitkä loma täällä jäljellä :) Minun silmiini Jarkko kavereineen ovat lähes paikallisia jumalhahmoja kyetessään tilaamaan meille oluet ja ruuat koreaksi, vaikka todellisuudessa kyse taitaa vain olla enemmän rohkaudesta käyttää muutamia opittuja fraaseja. Itse olen toistaiseksi vain keskittynyt hymyilemään, koska muuta yhteistä kieltä minulla ja paikallisilla ei ole, mutta toivottavasti ihan lähipäivinä uskaltaudun kiittämään ja tervehtimään korean kielellä.

                            

                            

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin iloinen, onnellinen, rakastunut, ylpeä ja kiinnostunut. Täällä olen, Koreassa. Huh.

Ps. Otsikko siis korealaisen tervehdyksen lausumisen romanisointi :D Minulle kun ei auttanut lauseen hokeminen vaan piti saada omin silmin nähdä ennen oppimista. Samalla tavalla kiitos on kamsamnidaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti