maanantai 6. lokakuuta 2014

Fiilistelen syksyä

En voi sanoa yhtäkään pahaa sanaa kuluneesta syksystä. Olen nauttinut jokaisesta aurinkoisesta päivästä, jäätävän kylmästä aamusta, vesisateesta, ruskan värjäämästä lehdestä ja taivaalta väkkäränä putoilevasta vaahteransiemenestä. Turun syksyssä ihania ovat juuri lehtipuut, jotka saavat pintaansa paljon pohjoisen havumetsiä jännittävämpiä sävyjä lämpömittareiden elohopeapylväiden ja päivän valojaksojen lyhentyessä. Tänään uhrasin muutaman sekunnin koulumatkasta vain tuijottaakseni taivaalle, jossa syksytuuli lennätti lehmusten keltaisia lehtiä. Lehtisadetta tuijotellessani (ja varsinkin nyt huumaavan kauniista syksylehdistä kirjoittaessani) ajattelin olevani valtava klisee, mutta minkäs teet. Kauniit asiat ovat kauniita asioita.


                             

Etelä-Koreasta säännöllisesti terkkuja saavana olen ollut iloinen omasta suhtautumisestani siellä vallitseviin säätiloihin. Jarkon "täällä +25 astetta" -viestit eivät ole hetkauttaneet mielialaani mihinkään suuntaan, vaan olen tyytyväisenä vastannut "täällä +10 astetta ja aurinko paistaa". Ei kateutta, vaan pelkkää iloa kummankin puolesta. Toisaalta olen myös iloinen hehkuttaessani Korean lämpötiloja koulussa, tietäen, että suurin piirtein samat lämpötilat odottavat minua kahden viikon päässä, kun samalla Suomi vain jatkaa viilenemistään.

Ei sillä, että viileydessäkään olisi mitään vikaa. Muhkeammat huivit oikeastaan jo ulvovat hattuhyllyllä pääsyä tositoimiin ja myös takkia olisi kiva pitää ulkona hikoilematta.

                               

                               

Viime viikolla onnistuin valitsemaan aamulenkkipäiväkseni viikon kylmimmän aamun, mutta inhotuksen sijaan olin innoissani. Seiskan jälkeen liikkeelle lähtiessäni jokirannan lenkkipolku oli melkein tyhjillään enkä joutunut ottamaan paineita juoksemisestakaan, koska penikkatautisilla säärilläni ei tällä hetkellä oteta juoksuaskeleita. Vain minä, sumuinen joki, nouseva aurinko, kuurainen maa ja nenää nipistelevä syysaamu. Resepti toimi melkein yhtä hyvin kuin tuo viikonloppuna Paraisten venelaiturilla ystävien kanssa nautittu Happy Joe, mutta koska yhteiskunta on kovin nihkeä aamusiidereitä kohtaan, aion sidukan sijaan kokeilla nimenomaan lenkkiä huomenna uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti