sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Julma kuukausi

Olen viimeisen viikon aikana alkanut ymmärtää ihmisiä, joiden on ihan aikuisten oikeasti vaikea kestää tätä Suomen syksyä ja sen mukanaan tuomaa pimeyttä. En ikinä ennen ole pitänyt syksyä ongelmana, mutta tänä vuonna 2014 asiat ovat näköjään toisin. En ole masentunut, mutta huomaan olevani hukassa. En saa mitään tehtyä ja mikään ei huvita. Paitsi syöminen ja nukkuminen, mutta niitäkään ei saisi enää oikein harrastaa, koska vietin juuri kaksi viikkoa lomaillen ja nyt olisi aika maksaa takaisin tuota lomaa. On aika kärsiä.

                   

Lykkäsin koko kuluneen viikon tiskaamista, jumppaan lähtöä ja siivoamista. Lykkäsin koko elämäni uudelleenaloittamista. Ruuanlaitosta luistin syömällä joka päivä koululla ja torstaina kehitin lusmuiluun uuden ulottuvuuden karkaamalla ex tempore Kuopioon. Jätin siis taakseni koko Turun tiskikasoineen ja pimeine katuineen. Olen viimeiset 1,5 viikkoa väistellyt todellisuutta, arkea ja rutiineja keksimällä tekosyitä, miksi tuon voi jättää myöhemmäksi ja on paljon tärkeämpää tehdä tämä kuin tuo, ja lopulta huomaan, että en illan aikana ole muuta tehnytkään kuin tuijottanut telkkaria ja kuunnellut musiikkia. Kuulostaa tosi syysmelankoliselta varsinkin, jos yhtälöön lisätään hyöryävä glögimuki, mutta tämä ei ole yhtään syksypornoa vaan pimeyden ja yksinolon luoma aloitekyvyttömyyden suo. Jarkon poissaolo tuntuu hyvin selkeästi. Kun on saanut kaksi viikkoa elää lomaunelmaa toisen kaulaa metropysäkillä tuoksutellen, on yhtäkkinen musta Suomi-syksy yksin elettynä julma. Marraskuu, kuoleman kuu. Alan ymmärtää tämän.

                          

Onneksi tämä mustuus on ohimenevää, niin päässäni kuin kaduillakin. Joululomaan on viisi ja puoli viikkoa, Jarkon tuloon vajaa seitsemän, synttäreihin neljä ja marraskuun loppuun kolme. Kolme viikkoa seisoo vaikka päällään, jos niikseen on. Vaikka en edes osaa seisoa päälläni. Tai edes käsilläni.

Onneksi on stressilomat Kuopioon ja koirakuvia.


Postauksen nimi on muuten lainattu nuorena lukemastani Tapani Bagen ja Karo Hämäläisen kirjoittamasta kirjasta, joka synnytti monivuotisen rakkaussuhteen nimeen Ola. Lukiossa aloitettu espanja sittemmin pilasi tämän rakkauden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti