maanantai 24. marraskuuta 2014

Lääkiksen eka vuosi part. 2

Hiukan roikkumaan jäänyttä jatkoa postaukselle Lääkiksen eka vuosi part. 1

Joululoma on luojan kiitos pitkä, että TLRT:n traumat ehtii unohtaa ja toisaalta valmistautua ekan vuoden pelätyimpään kurssiin LBM:ään. Lääketieteellinen biokemia ja molekyylilääketiede on tasan niin kamalaa kuin nimestä voi päätellä, mutta ensimmäisen puolikkaan herrasmiesopettaja saa kurssin lähtemään yllättävän kivuttomasti käyntiin. Luennot ovat sujuvia ja ensimmäiseen välitenttiin marssin jotain jopa opiskelleena. Painotan sanaa jotain, koska kakkonenhan sieltä tentistä napsahti, kuten kaikista aiemmistakin. Toisella puoliskolla iskee taas tuttu epätoivo: tätä on vaan liikaa opittavaksi ja tuntuu ufolta opetella lipidisynteesiä, kun sitä ei saa sidottua mitenkään mihinkään käytännön työhön. Opettelen nippelintarkkaan ulkoa glykolyysin ja sitruunahappokierron entsyymejä unelmoiden, että niiden händlääminen vie minut lähemmäs suoritusmerkintää. Missaan ekan varsinaisen lopputentin Pyhän laskettelureissun takia, mutta tentin tulokset eivät ainakaan vähennä lukupainetta: neljäsosa meidän kurssista kurvaa uusintaan.
Opiskelen tosissani, teen muistiinpanoja, piirrän kuvia ja selitän asioita itselleni ääneen, mutta tiedän silti koko ajan, että kaikkea en ehdi oppia. Jää tenttikysymysten varaan selvitänkö kurssin vai odottaako elämäni eka uusinta. Ei odota, vaan turvallinen kakkonen kilahtaa opintorekisteriin, jes!


Solutaso ja molekyylit jätetään taas enemmän taka-alalle ja siirrytään palikkalinjalle, kun RR:n (Ruuansulatus ja ravitsemus) kurssi alkaa. Kuituja kannattaa syödä ja vitamiinilisiä ei tarvita. Jos edellisessä kurssissa tuntui, että asiat menevät yli hilseen, tässä kurssissa palataan perusasioiden äärelle, hiukan jopa liian palikkatasolle. Ihmisten luennoilla käynti-into romahtaa, kun luennoitsijat latelevat itsestäänselvyyksiä ja luentojen syvin raamattu tuntuu olevan uudistuneet ravitsemussuositukset 2014. Hyödyllistä asiaa varmaan joo, mutta.... Kurssin sisältö ei oikein riitä tyydyttämään tiedonhimokkaita medisiinareita. Minulle liibalaabailu sopii ja tykkään kurssista niin paljon, että intoudun hakemaan ravitsemustieteen valinnaispolulle. Polulla vastaan tulevista aiheista minua houkuttaa erityisesti syöpä- ja lapsipotilaan ravitsemus. Ei kuulosta enää yhtä liibalaabalta, kuin metabolisesta oireyhtymästä kärsivän diabetespotilaan ohjaus: "syö vähemmän makkaraa ja enemmän kasviksia."
Kurssin aikana pääsemme myös terapiomaan itseämme, kun suoritukseen kuuluu 3 päivän ruokapäiväkirja. Surkeasti päiväkirjan täyttäminen jää itselläni roikkumaan niin, että viimeiset mahdolliset päivät osuvat pahimpaan speksisumppuun, joten ruokapäiväkirjani näyttää melkoisen karulta: donitsi, nuudelit, karkkia ja bagelia. Niillä elän kolme päivää ja esseessäni ulisen, miten päiväkirja osui huonoon rakoon ja miten tuo ja tuo asia ravitsemuksessani on säälittävällä tolalla. Vitamiinit ja kuidut menevät laskentaohjelman mukaan niin pahasti miinuksella, että ihme että ylipäätään pysyn pystyssä samalla kun hiilarin saanti hipoo pilviä. Eh... Hetken tuntuu pahalta ja vannon muutosta, mutta viikon sisään tuska onneksi hälvenee ja kykenen jatkamaan normaalin saastan syömistä.


Kun RR on lusittu päästään taas enemmän tositoimiin VHN:nnän parissa. Sydämen, keuhkojen ja munuaisten toiminta ei kuulosta enää turhalta jaarittelulta vaan hyvinkin läheltä potilasta liippaavalta, sydänongelmia kun tästä maasta löytyy. Opiskelen jälleen aivan liian vähän ja selittelen nolona EKG-seminaarissa, kun en osaa tulkita juonnepotilaani EKG:tä lainkaan ilman muistiinpanojani. Isoon osaan kurssiamme iskee kuitenkin todellinen opiskeluinto ja lähipiiristäni löytyykin yllättäen huvikseen EKG-kirjan opiskellut asiantuntija, joka vain naureskelee tuskailulleni. Jälleen hyvällä tuurilla läpäisen kuitenkin tentin jopa kolmosen arvoisesti, mikä tuntuu hiukan väärältä. Saada nyt vuoden paras arvosana tästä aiheesta, jota en oikeasti osaa melkein yhtään. Vannon pyhästi opettelevani EKG:n myöhemmin, koska sen merkitystä ei varmaan voi tarpeeksi korostaa. Yksinkertainen tutkimus, mutta kertoo hurjasti potilaan sydämen tilasta. Jos vain osaisi tulkita käppyrää. Kardiovaskulaari-valinnaispolulle hakevien keskuudessa VHN aiheuttaa vielä ekstrapainetta, koska suositulle polulle valitaan vain VHN:ssä parhaiten menestyneet. Onneksi ravitsemuspolulla on tilaa...


VHN:n jälkeen uskaltaa taas hengittää. Endokrinologia päättää ykkösvuoden parin viikon mittaisella minikurssilla, joka vanhempien opiskelijoiden mukaan on melko helppo. Näin onkin ja 99% kurssistamme kalastaa tentistä vitosen, loppujen saadessa nelosen. Kurssin alussa alan kerrankin opiskella tosissani oikein Oppiportista saatavana olevan Duokkarin  kirjan kanssa, kunnes totean kirjan olevan aivan liian laaja muutaman viikon kurssin kannalta. Lopulta tenttiin lukuni koostuu Aurajokirannassa istumisesta ja kaverini luonnoimisesta muutaman oluen ohessa.

Lopulta vuosi on kaikin puolin hyväksytysti purkissa. Hip hip hurraa ja päättäreiden kautta kohti kakkosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti