lauantai 29. marraskuuta 2014

Supersyksyn todellisuus

Elän täysin siinä onnellisessa uskossa, että tämä typerä yksinelo on oikeastaan jo ohi, vaikka todellisuudessa tässä on vielä melkein kokonainen joulukuu tuhottavana ennen Jarkon paluuta. Jotenkin se vain tuntuu silti olemattomalta. Olenkin alkanut ajatella poikaystäväni paluuta hyvin käytännönläheisesti. Tuon viinipullon voi juoda sitten yhdessä. Jos vaihdan lakanat nyt niin seuraava vaihto osuu hyvin juuri ennen toisen paluuta. Viisaudenhampaan edessä odottavasta poistosta voin kertoa Jarkolle melkein kasvokkain. Jos pesen vessan huomenna, seuravan kerran voin pestä sen juuri ennen joululomaa. Itsenäisen tyttönaisboksin päivät alkavat mielessäni olla ohi.

Minulla oli kovat tavoitteet tälle itsenäiselle syksylle, ja ajattelin nyt tehdä pienen katsauksen näihin tavoitteisiin ja niiden onnistumiseen, koska henkisesti olen jo hylännyt tämän yksinolon. Vielä kun toisen fyysinenkin olemus saataisiin ihan oikeasti paikalle, niin tämä henkinen vale olisi helpompi uskoa.


Tavoite 1: Alan melkein kasvissyöjäksi. Siis kunhan Jarkko vaan lähtee, teen jatkuvasti erilaisia kasvisruokia! Kokeilen kaikkea uutta koko ajan ja syön kaikkea mahdollisimman eri väristä. Etsin aktiivisesti uusia reseptejä, opettelen käyttämään tofua ja tunnen energian virtaavan ihan uudella tavalla. Jes!

Todellisuus 1: Syön viitenä päivänä viikossa koululla lounaan hintaan 2,60 ja olen illalla liian laiska tehdäkseni toista lämmintä ruokaa. Elän siis aamupäivällä syödyllä lounaalla, maitorahkalla, paahdetulla ruisleivällä, puurolla ja hedelmillä. Viikonloppuisin teen samaa jauhelihakastiketta alennuksessa olleesta sika-naudasta kuin aina Jarkonkin kanssa. Kolmen kuukauden supernaiseuden ainut kasvisruoka on loppujen lopuksi halloumjuustosalaatti. Onneksi tein sitä sentään kahdesti.


Tavoite 2: Jumppaan hullun lailla monta kertaa viikossa, kehitän kuntoa ja saan jopa lihaksia. Joulukuussa näytän paremmalta kuin ikinä ja lyön mieheni ällikällä!

Todellisuus 2: Aloitan syksyn liikuntakauden todella aktiivisesti ja jumppaan ihan oikeasti parhaimmillaan viisi kertaa viikossa. Homma kulkee ja jaksan uskoa kehittyväni. Ilmojen viiletessä yritän jopa lämmitellä aamulenkkitapaa, mutta reissu Koreaan lyttää kaiken. Kaksi viikkoa ulkomailla ja olen tuhonnut kaikki peilissä kuvittelemani tulokset. Liikunta tuntuu taas pahalta ja jumpassa tekee mieli vain itkeä, kun kaikki muut ovat upeampia ja vahvempia. Kehoni ei kehity mihinkään suuntaan ja näen peilissä vain ällötyksen, joka on parissa vuodessa muuttunut omissa silmissään järkyttävästi ja järkyttäväksi. Nielen ylevät haaveeni supertimmeydestä.


 Tavoite 3: Tässä supetyttökodissa ei nimittäin pölypallot pyöri! Kämppä tulee olemaan priimakunnossa koko neljä kuukautta ja ainakin kerran viikossa häärin läpi asunnon imuri ja pölyhuiska suihkien. Freesi koti, freesi elämä. Heti ekana yksinelopäivänä muutettu sisustus saa rinnalleen ehkä jotain uuttakin muutosta...

Todellisuus 3: Siivoan ekana päivänä hullun lailla koko kodin edustuskuntoon ja myhäilen tyytyväisenä. Go girl! Seuraavaa tiskikertaa odotetaankin sitten kaksi viikkoa, imurointia kuukausi ja jääkaappiin unohtunut hernekeittökin saa jatkaa muhimistaan vielä joitakin viikkoja. Siis jo muhitun kolmen kuukauden lisäksi. Samalla pyykkipinot kasvavat, koska likaan samansävyistä pyykkiä todella hitaasti, ja lopulta joudun kaivamaan tummia sukkia pyykkikopasta käden kaapaissessa tyhjää sukkahyllyltä. Löydän myös allaskaapistani hiiren, mikä saa oloni hyvin saastaiseksi, vaikka oikeasti Minnin muutto ei minun vikani olekaan. Pitäisi silti siivota useammin, tiedän.

                    

Tavoite 4: Opiskelen hullun lailla ja tulen lopultakin siksi lääketieteen opiskelijaksi, joka olen aina halunnutkin olla. Päden koulussa tiedoillani ja aiheutan ympäristölle tietämättömyyden tuskaa olemalla jatkuvasti luentojen tasolla.

Todellisuus 4: Olen oikeasti parempi opiskelija! Nappaan parista kurssista neloset ja koen hetkittäin osaavani jotain ihan oikeasti. En edelleenkään ole superopiskelija ja ympäristö tuottaa minulle yhä enemmän tietämättömyyden tuskaa kuin minä ympäristölle, mutta eteenpäin mennään silti. Onneksi tässä lajissa petraamista on pakko jatkaa, jos tästä koulusta haluaa päästä joskus kunnialla ulos.


Että silleen tämä minun supersyksy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti