tiistai 23. joulukuuta 2014

Sama maa, eri maa?

Nyt se on ohi, Korealeskeys. Ollaan Jarkon kanssa kulutettu saman aikavyöhykkeen aikaa ja saman valtion pintaa nyt 28,5 tuntia kuitenkaan näkemättä toisiamme. Parisuhde on siis edelleen tekstaritasolla ja fiilikset monella tapaa hämmentyneet. Vaihtariaika on nyt ihan oikeasti loppu ja Jarkko palannut lopullisesti kotiin, vaikka pieni pääni yrittääkin olla sitä ymmärtämättä. Tuntuu mahdottomalta, että noin suuri kokemus kuin neljän kuukauden vaihtariaika päättyy yhteen hetkeen kuin seinään: lentokoneen ovi vain aukeaa ja toinen on Suomessa jälleen. Lisäksi on vaikea uskoa todeksi jotain, mitä ei ole omin silmin nähnyt, koska tällä hetkellä ainut kuvatodiste, joka minulla Jarkon paluusta on, on Instagrammiin lisätty kuva Turun tuomiokirkosta ja minulle lähetetty kiitoskuvaviesti kotiin jättämäni yllärin löydyttyä. Siellä koti-Turussa hänen on pakko siis olla, vaikka minulle mies tuntuu edelleen yhtä kaukaiselta kuin Koreassa ollessaan. Onneksi huominen on huomenna.


Huomenna puoli seitsemän illalla meidän pitäisi nimittäin saman valtion ja ajan lisäksi siirtyä myös saman kaupungin rajojen sisäpuolelle, ja samalla vaihdon päättymisen lopullisesti konkretisoitua, kun voin parin kuukauden tauon jälkeen ottaa avomiestäni kädestä ja antaa tälle suudelman. Kaikki tämä Suomessa lumen kuorruttamassa Kuopiossa ilman yhtäkään korealaista tai piipittävää metroasemaa. Ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa uskaltaa luottaa huomisen todella saapuvan kaikkien lento-onnettomuuksien, matkalaukunkatoamisten ja bussionnettomuuksien pelkäämisen jälkeen, minä kun osaan hermoilla moisia asianomaisten puolestakin.

You, me and railway station at 6.30pm? <3

2 kommenttia:

  1. Täällä odotellaan kovasti postauksia :) kiitos ihanasta blogista! Olen todennut että tämä on ainoa, jota todella haluan seurata aktiivisesti :D olen abiturientti pk- seudulta ja lääkisopiskelu kiinnostaa hiveästi :) jos toivomuksia saa esittää, niin lukisin enemmän kuin mielelläni tekstiä erilaisista opiskelutekniikoista, jota esimerkiksi sinä käytit pääsykokeeseen valmistautuessa ja lääkisopinnoissa. Toinen mikä kiinnostaa valtavasti on lääkisopiskelu käytännössä- kuinka kova läsnäolopakko on todellisuudessa, millainen on tyypillinen viikko, miten lääkiksessä opiskellaan.... mitä tahansa tuosta aiheesta tulee mieleen, kiinnostaa! Kiitos vielä kivasti kirjoitetusta, monipuolisesta ja pirteästä blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! Kiitos uskomattomasta kommentista, joka osui vielä huippusaumaan pienen blogiloman jälkeen. Minua on kaivattu! :D Postausehdotukset ovat äärimmäisen varteenotettavia ja voin lonkalta jo luvata, että toteutukseen menee jossakin vaiheessa. Muitakin mieleen tulevia ideoita saa heitellä, otan mielelläni koppeja. Mutta ennen kaikkea kiitos!

      Poista