sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Värit ovat vapauden

Minä tykkään itsenäisyyspäivästä. Sen juhlallisuuksista, perinteistä, arvokkuudesta ja koko päivän yleisestä hengestä. Pienempänä joulukuun kuudentena juhlimme monesti minun synttäripäivääni sukulaisten kanssa kahvittelemalla, koska ylimääräisenä ja yksittäisenä arkivapaapäivänä vieraat oli helppo houkutella kaakkupalalle. Useana vuotena muistan Tuntemattoman sotilaan rämisseen juhlahumun taustalla ja Lehdon sovitelleen pistoolin piippua suuhunsa juuri kakunleikkuun hetkellä. En enää ihmettele, miksi muistan Tuntemattoman jotkut kohtaukset niin selkeästi. Jos jotain on kuunnellut edes taustahumuna kymmenen vuotta peräkanaa, alkaa aivoihin painua tahtomattakin tietyt muistijäljet.

                    

Tänä vuonna juhlin itsenäisyyspäivää uudella, turkulaisella tavalla. Turun kaupunki jakoi kaupunginorkesterin itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin ilmaislippuja kahden salillisen verran ja ystävälleni osuneen esteen takia, pääsin hyödyntämään hänen lippunsa kello 12 konserttiin. Harmi kaverilleni, mutta iso ilo minulle, koska vaikka en orkesterimusiikista tiedä tuon taivaallista, oli jo pelkkä ajatuskin orkesterista soittamassa Finlandiaa värisyttävä. Väristä minä sainkin ja samalla kokea viikon toisen musiikkihämmennyksen, kun kylmät väreet hiipivät yläselässäni Finlandian uhkaavien alkujymähdysten kaikuessa konserttisalissa. Musiikki osaa todella mennä iholle, kun oikea tilanne vain sattuu. Muutaman kerran konsertin aikana tunsin jopa pienen pientä kuumotusta silmieni takana, kun vapautin ajatukseni vaeltelemaan sodan erottamiin perheisiin ja pelon tunteisiin, joita koettiin varmasti niin rintamalla kuin kodeissakin. Sodan on oltava ollut liian kamalaa edes käsittettäväksi ja voin vain olla valtavan kiitollinen, etten ole ikinä joutunut sitä omin silmin ja tuntein kohtaamaan.

                                 

                                 



Juhlava konsertti toi tähän äärimmäisen harmaaseen päivään juuri oikean määrän glamouria, koska kaikki olivat pukeutuneet siistin tyylikkäästi ja tilaisuus alkoi vieläpä konserttia edeltäneellä kahvituksella, jossa saimme nauttia kahvista ja ihanasta leivoksesta ilmeisesti Turun kaupungin piikkiin. Tunnelma oli kaunis kuten leivoskin. Aamupäivän huipensi vielä kotiinlähtiessä narikkajonossa kohtaamani iäkkäämpi rouva, joka hymyillen osoitti hiuksiani ja tokaisi: Oikein sievä.

                               

Illallakin shown varasti ehdottomasti uskomaton ikäihminen. Linnan juhlien vanhin osanottaja tänä vuonna, 102-vuotias mikkeliläinen sotaveteraani varasti sydämeni täysin ja muistutti hetkellisesti, miksi noita juhlia kannattaa edelleen ihan oikeasti viettää. Hänelle kutsu linnan juhliin oli suuri kunnianosoitus ja ilon aihe, eikä hän epäillyt näyttää riemuaan. Miten onnellinen olinkaan tuon herran puolesta ja kuinka uskomattoman virkeä hän olikaan kunnioitettavaan ikäänsä nähden. Mikä muisti, mikä fysiikka! Tanssimaankin hän mieli ja vitsaili vielä innostuvansa danssaamaan oikein kunnolla. Voi jumpe, kunpa minäkin 102-vuotiaana! Lisää kutsuja tälläisille superpakkauksille, jotka presidentin tervehdyksen todella ansaitsevat, kiitos.

                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti