keskiviikko 28. tammikuuta 2015

This is how I... study!

Jokainen lääketieteellisen tiedekunnan kirjoihin nimensä saanut tuntee saavutuksensa arvon ja haluaa olla sen mittainen. Olemmehan me sentään lääketieteen ylioppilaita. Jos on raatanut pyllynsä ruvelle parin vuoden ajan jo pelkkien pääsykokeiden takia, olisi itse koulustakin mukava selvitä joskus valmiina ulos, ja valmiiksi ei tulla ilman monenmontaa hyväksyttyä tenttiä. Siksi me opiskelemme paljon, huolella ja elämää varten. 

Siksi minäkin opiskelen paljon, huolella ja ymmärtääkseni.

Ennen luentoja, joita meillä on yleensä armollisesti korkeintaan kaksi per päivä (yleensä vain yksi), plärään/luen aiheen ostamastani oppikirjasta. Kerään tärkeitä teemoja paperille ja alleviivaan arvokasta opustani räikeänvärisillä yliviivaustussilla. Näin stimuloin itseni imemään luennoitsijan jokaisen sanan talteen ja yhdistämään sen kirjasta löytämääni. Viritän sisäisen oppimiskoneeni. Ilman etukäteislukemista luennolle menevät vain luuserit, jotka eivät haluakaan tulla hyviksi lääkäreiksi. Lisäksi aiheeseen etukäteen uppoutuneena luentoa on paljon helpompi seurata, kun luennoitsijan seuraavan sanan osaa melkein arvata pohjatietojen avulla.


Luennon aikana yritän aktiivisesti muuttaa itseni pesusieneksi. Vedän luennoitsijan sanoja sisääni posket lommolla ja naputan tabletillani muistiinpanoja luentodiohin sormet krampaten. Mitä hölmömpiä, aihetta edes jollain tapaa sivuavia asioita kirjoitan diojen kulmiin, sitä suurempi toivo on saada asia jäämään mieleen. Suhisen vihaisesti ympärilläni sosiaalista toimintaa kesken luennon harrastaville ihmisille, ja vilkuilen, mitä suhisemiseltani nyt ehdin, kiukkuisesti olkani yli eväitään rapistelevaa kurssikaveria. Jumalauta täällä yritetään opiskella! Luennon lopuksi kaivan esiin muistiinpanoni ja heitän luennoitsijalle pari oikein pahaa kysymystä kirjasta aikaisemmin lukemani pohjalta. Kello tikittää jo yliaikaa, mutta tiedonjanollani ei ole rajoja eikä mikään vastaus tyydytä himoani tietää miksi, miten, milloin, missä ja mitä siitä seuraa??? 

Iltapäiväksi linnoittaudun kirjastoon tekemään kunnon muistiinpanot päivän aiheesta kirjan ja luentodiojen pohjalta. Piirrän havainnollistavia kaavioita ja koodaan tekstejäni eri värein ryhmitelläkseni aiheita. Olen onnellinen, kun vihdoin muistan keliakialle altistavan HLA-antigeenin nimen ja erotan Crohnin taudin colitis ulserosasta.
Päivä ei taaskaan ole mennyt hukkaan.
 

Ja sitten se todellisuus...

Menen luennolle juuri heränneenä ilman meikkiä, edellisiltana jääkaappiin valmiiksi tehty aamupalaleipä kourassa (näin maksimoin unen määrän aamulla). Rapisuttelen leipäpussiani niin, että luentosalin 120 silmämunaa porautuvat selkääni. Kun maksamakkaleipäni tuoksu vielä leviää viekoittelevasti ympäri salin ilmatilaa, saan selkääni loputkin 50 silmäparia. Kaivan maksamakkaran tuhrimilla rasvanäpeilläni moodlesta esiin luennoitsijan diaesityksen ja näen sen otsikosta ensi kertaa luennon aiheen. Ah synnytinelinten tauteja tänään siis! Onneksi olen kuitenkin lähes alan ammattilainen, koska olen minä sentään käynyt gynekologilla kurssin miehiä useammin.


Yritän luennon ajan pitää keskittymiseni kasassa ja vulvaa affisioivissa infektioissa, mutta lopulta löydän itseni selailemasta Iltasanomien Hyvä olo -osiota. Toisaalta suurin osa kategorian jutuista pysyy hyvinkin lähellä luennon aihetta, joten perustelen hairahdustani kliinisenä tutkimusmatkana. Heikon houkutuksen hetken jälkeen pakotan itseni todellisuuteen ja kirjoitan oikeasti sormet napsuen muistiinpanoja luentodiojen nurkkiin. Mitä tyhmempiä juttuja, sitä paremmin minä muistan. Onneksi patologian kurssi on tarjonnut paljon huumorin sävyttämiä luentoja. Luennon lopussa mielessäni pyörii kysymys, mutta en kehtaa kiekaista sitä ilmoille, koska olen typerys. Nielen ajatukseni, pakkaan tavarani ja poistun valuvan ihmismassan mukana.


Kierrän kirjaston kaukaa, mutta asetun kuitenkin kotona keittiön pöydän ääreen tekemään muistiinpanoja. Harmi vain, että olen muistiinpanoissani vähän jäljessä ja saan tänään käsittelyyn kaksi viikkoa ennen joululomaa käsitellyt suoliston sairaudet. Piirrän, kirjoitan ja värikoodaan luentodioista kokoamat muistiinpanoni A4-kokoiseen vihkoon. Kirjaan en ole koskenut tosissani koko kurssin aikana. Ei minulla sitä edes fyysisesti ole, vaan olen muutamat kymmenet lukemani sivut, lukenut kirjaston sivujen kautta lainatusta e-kirjasta. Olen ajatellut, että parempi olla pintapuolinen nuuhkaus kaikesta, kuin syvä ymmärrys muutamasta taudista.
Yksi kahden tunnin luento solahtaa yleensä noin 7-9 sivuun kauniisti sommiteltua tekstiä, joten ihan helpolla kirjoituskäsi ei pääse, vaikka en kirjaa vierelle otakaan häsläämään. Tällä hetkellä olen kirjoittanut Paton kurssista muistiinpanoja 92 sivua, mikä on minusta aika paljon. Melkein ohuen kirjan paksuinen nivaska minulle hyödyllisiä merkintöjä, vaikka muuten opiskelutekniikkani olisikin vasta ylle kirjatun unelman tasolla.

Iltapäivän päätteeksi erotan oikeasti Crohnin taudin ja colitis ulserosan tyyppitapaukset.
Päivä ei taaskaan ole mennyt hukkaan :)

4 kommenttia:

  1. Voi apua! Just päikkäreiltä heränneenä ja vähän vielä unenpöppörössä hetken jo luulin että olit tosissas tossa alussa! :'D

    VastaaPoista
  2. Haha, onneksi totuus paljastui hieman alkua armollisemmaksi! :D

    Tuli muuten näin lääkis- ja lukemisaiheisesta postauksesta mieleen, että kuinka paljon luit keskimäärin päivässä tuolloin keväällä 2013 valmennuskurssin luentojen lisäksi? :) Itsekin näin kurssilla olevana ja pääsykoelukemisen "päivätyönä ottavana" pohdiskelen ja kaavailen vain ns. realistisia tavotteita ja kokemuksia sisäänpäässeiltä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä :D Mä starttasin pääsykoekeväänä mun päivät ysiltä ja paahdoin kahteen, kolmeen, neljään ilman isoja taukoja vähän päivästä riippuen. Viikonloput pidin enimmäkseen tyhjinä. Mulle ei sellanen kellon ympäri lukeminen olis mitenkään sopinu, pää siinä olis hajonnu. Kuus tuntia per päivä oli varmaan yleisin lukumäärä ja siihen valmennuskurssi päälle about parina iltana viikossa.

      Poista