sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Italiareeniä

Jarkolla välähti eilen pikkuruisen darrapäivän pelastukseksi. Mennään Trattoria romanaan syömään. Ja niin me soitimme (okei, Jarkko soitti....), että löytyykö kahden hengen pöytää puolen tunnin päästä, muokkasimme olemuksemme ihmismäisiksi, vetäisimme saappaat jalkaan ja katosimme pimeälle Hämeenkadulle. Olemme käyneet Trattoriassa kerran aikaisemmin ja silloin ihastuimme molemmat paikan olemukseen. Koko tunnelmaan, miljööseen ja yleiseen fiilikseen. Jos nainen, joka ei koskaan ole käynyt Italian rajojen sisäpuolella, saa vajota julkisesti Italiaunelmiinsa, väitän, että jos keskeltä Turun vetistä tammikuuta täytyy etsiä italialainen paikka, Trattoria romana on se paikka. Minun mielikuvissani ravintola Italiassa on juuri Trattorian kaltainen; kodikas, vähän hullunkurinen, rento, ahdas ja aina täynnä. 

Minulla on paikasta ainoastaan positiivisia kokemuksia kaikilla ravintola-arvioinnin tasoilla, mutta jollakulla sosiaalisen median käyttäjällä ei reissu Trattoriaan ollut mennyt aivan yhtä putkeen. Koska kontrasti omiin kokemuksiini on niin valtava, juttu vain naurattaa minua ja on minusta loistava esimerkki tästä 2010-luvun ihmisen somepanikonnista. En halua yhtään vähätellä hänen kurjia kokemuksiaan vieläpä äitin syntymäpäivä aterialla, en minäkään suostuisi syömään pilaantunutta lihaa, mutta tuo ihmisten huoli toisista facebookissa on huvittavaa. "Voinko jakaa tän?" :D


Jos joku pelästyi äskeisen jälkeen Trattoria romanaa niin, että voi pahoin jo nimen kuullessaan, kannattaa lopettaa lukeminen tähän, koska aion kohta olla samaa mieltä, kuin 99% paikan asiakkaista. Trattoria romana on nimittäin ihana.



Otimme molemmat kinkku-valkosipuli-jotain-pastaa-tomaatti-chilikastikkeessa ja lasit talon valkoviiniä, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi, vaikka pastaan ravintolassa minulla aina liittyykin sellainen perushuttu-viba. Vähän sellainen fiilis, että tähän voisi itsekin pystyä omassa keittiössä, mutta se ei toisaalta vähennä nautintoa saada annos pöytään vain kolmella sanalla ja yhdellä sormen ojennuksella. Tämä pasta, kiitos. Koska olen tämän viikon pyörinyt syvällä Italiafiiliksissä, tuntui tiramisun tilaaminen jälkkäriksi suorastaan pakolliselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti